30 ja joulu ovella

Ensimmäinen talvilomapäivä! Kävin neuvolassa kävellen. Ihana talvinen sää ja paluumatkalla alkoi paistaa aurinkokin. Neuvolassa kaikki oli hyvin. Hemoglobiini oli laskenut hieman: se oli nyt 128, mutta lisäraudalle ei ole vielä tarvetta. Verenpaine oli myöskin loistava. Pöksy on tällä hetkellä raivotarjonnassa, joten pää alaspäin mennään. Se on kylki menosuuntaan päin, joten selkä on vatsani oikealla puolella. Viime viikon sokerirasitustestin tuloskin näytti hienoja lukemia: arvot eivät olleet heilahtaneet mihinkään, mikä oli hieno uutinen. Sf-mitta näyttää kasvavan aina 5 cm neljässä viikossa. Nyt mennään 30 cm:n kohdalla, joten kasvu on ollut ihan tasaista.

Koska neuvolan täti on kohdellut meitä niin ihanasti, halusin antaa hänelle joululahjan. Annoin ihanan fiilistelykirjan, Täydellinen päivä, jossa on ruokareseptejä neljältä eri kokilta kauniiden kuvien säestäminä. Hän ilahtui lahjasta hyvin paljon ja kertoi rakastavansa intohimoisesti ruokakirjoja. Hienoa, lahja osui siis nappiin!

Tänään on täynnä tasan 30 viikkoa. Hih! Pöksy on ollut tänään vilkkaalla tuulella, kivaa. Sao varmasti virtaa kävelylenkistäni. Nyt ihastelen täydellistä talvimaisemaa ja alan tehdä joulusiivousta. Olemme parin päivän aikana pesseet kaikki sohvan- ja tyynynpäälliset, sekä torkkupeitot. Muun viikoittaisen siivouksen lomassa tekstiilien säännöllinen pesu pitää kodissa raikkaan tuoksun yllä. Nyt hyvät musat päälle ja tuumasta toimeen! Sitten vielä parin lahjan paketointi, jonka jälkeen kaikki on valmista. Huomenna lähdemme vanhemmilleni joulua viettämään. Siellä autan äitiä valmisteluissa ja yhdessä luomme ihanan tunnelman ja nautimme yhdessäolosta koko perheen voimin.

Rentouttavaa, rauhallista ja maukasta joulua!

Hikka

Kurkkukipu meni ohi parissa päivässä, eikä se johtanut mihinkään muuhun – onneksi! Siispä sain jatkaa joulun valmistelua hyvillä mielin. Eilen illalla paketoin suurimman osan lahjoista. Paperi loppui kesken ja sitä pitää hakea tänään lisää. Paketoitavia lahjoja ei ole enää paljon, joten tilanne on hoidettu kädenkäänteessä. Olen ihan hössissäni joulusta. Nyt on tullut vielä metreittäin lunta, joten maisemakin on asianmukainen. Tosin se hieman jännittää, miten matkamme sujuu keskiviikkona kun ajamme vanhemmilleni. Ajokeli ja ruuhkat voivat olla aika kamalat, mutta eihän meillä ole mihinkään kiire. Tulimme eilen isovanhemmiltani Kotkasta kun lumipyry alkoi. Se oli niin sakeaa, että näkyvyys oli enintään 10 metriä. Koskaan ennen en ole mennyt moottoritietä niin hidasta vauhtia, mutta hyvä niin, oli se ainakin turvallisempaa. Radiosta tuli jatkuvasti liikennetiedotteita sattuneista kolareista.

Viime torstaina sain oletettavasti todistaa Pöksyn hikkaa. Olin aamulla tapani mukaan työhuoneen sohvalla seuraamassa vauvan heräämistä kun liike muuttui ihan säännölliseksi ja hieman nykiväksi. Se oli kuitenkin niin pientä, että oli tuskin havaittavaa. Navan seutuni vain hieman hypähteli säännöllisesti, joka toisella sydämensykkeelläni. Eilen tapahtui sama juttu. Ainakaan hikottelu ei ole vielä niin tuntuvaa, että se olisi häiritsevää. Jotkut äidit sanovat että se alkaa olla ärsyttävää jossain vaiheessa kun sitä tapahtuu paljon ja nykiminen on voimakasta.

Huomenna on taas neuvola-aika. Olen käynyt vaa'assa viime viikolla ja luulisin, että nyt painoa olisi tullut lisää ainakin kilo tai kaksi. Lisäksi on hyvä nähdä hemoglobiini ja verenpaine, sillä minua huimasi perjantai-iltana aika paljon. Se kuitenkin meni sitten ohi parissa tunnissa, eikä ole palannut sen koommin. Huomenna olen myöskin ensimmäistä päivää talvilomalla ja minua hykerryttää ajatus rauhallisesta aamusta ja virkistävästä kävelylenkistä neuvolaan. Sitten ajattelin tehdä joulusiivouksen hyvän musiikin kera. Ihanaa!

Ont i halsen

Kurkkuni tuntuu vähän omituiselta. Ja nenän "pohja". Voi ei, en halua tulla kipeäksi! Ja vielä joulun alla.. Mutta jos minun on pakko tulla nyt kipeäksi niin toivottavasti se on vain tavallinen flunssa. Eräs työkaveri oli juuri sikainfluenssassa ja tuli töihin viime viikon lopulla. Tällä viikolla hän jäi uudestaan sairauslomalle samojen oireiden vuoksi. Minua vähän hirvittää. Menen nukkumaan ja toivon, että tämä olo on mennyt ohi aamuun mennessä.

Voi taivas mikä paatti!

Kävin tänään loppuraskauteen kuuluvassa sokerirasistustestissä. Aluksi otettiin lähtötilanneveriarvot, jotka olivat normaalit. Ja sitten se ihana neste.. Melko raikasta niellä nelisen desilitraa vettä, joka sisälsi 100g sokeria. Hui. Onneksi minulla oli 12 tunnin paastoamisen jälkeen jano, joten ensimmäinen mukillinen meni suhteellisen kivuttomasti. Seuraavan juomiseen piti käyttä jo hieman tahdonvoimaa. Hoitaja sanoi, että jos oksennan juomisen jälkeen, koko juttu pitää aloittaa alusta ja varoitettiin, että olosta voi tulla nuutunut ja huono. Sitten tunniksi odottelemaan ennen seuraavaa verinäytettä. En saanut poistua odotushuoneesta, joten olin varautunut uusimmalla Olivia -lehdellä ja Virpi Hämeen-Anttilan viimeisellä kirjalla, Päivänseisaus.

Olostani tuli hieman hutera ja äklö, mutta ei sen pahempaa. Tunnin päästä minua rei'itettiin jälleen käsitaipeesta, minkä jälkeen piti mennä vielä tunniksi odottelemaan. Aika kului melko rattoisasti lehden parissa, eikä labrassa ollut edes ärsyttävää ruuhkaa. Kaikkiaan minusta otettiin siis kolme verinäytettä. Saan tietää tuloksen ensi viikolla neuvolassa. Olen aiemminkin ollut sokerirasituksessa alkuraskaudessa viikolla 12 tai 13, sillä kuulun erääseen tutkimusryhmään, jossa vaadittiin käymään tässä testissä myös tuolloin. Silloin arvoni olivat ihanteelliset, samoin aina tutkimushenkilön tapaamisissa otetut pitkät ja lyhyet sokeriarvot, maksa-arvot, kolesteroli jne. On ihan mielenkiintoista ja hyödyllistä tietää, mitä kehoni sisällä tapahtuu ja voivatko sisuskaluni hyvin. Onneksi nämä tulokset ovat aina olleet hyvät, joten nyt tässä loppuraskaudessakaan ei ole kovaa riskiä, että sokeriarvot olisivat koholla. Suvussani ei myöskään esiinny raskaus- tai aikuisiän diabetesta. Odotan silti tuloksia mielenkiinnolla.

Toisiin aiheisiin: sain sitten vihdoin ostettua tilaani sopivia alushousuja. Tosin en löytänyt kangaslaadultaan minua miellyttäviä äitiys"pikkareita" (joka puolella oli vain tarjolla kamalia, paksuja puuvillapöksyjä, jotka alkavat päivän mittaan lököttää takapuolesta) mutta löysin kuitenkin sellaisia tosi kivan mallisia, joissa on nätti pitsi lahkeessa. Vyötärö ulottuu tarpeeksi ylös ja lahkeet ovat tarpeeksi matalat, melkein kuin hipsterien lahkeet. Testasin ensin yhtä pakkausta ja kun totesin ne käyttökelpoisiksi, pyyhälsin tänään kauppaan hankkimaan vielä parit. Hienoa!

Näin muuten tänään itsestäni kuvia. Koska olen innokkaampi kuvaaja, minusta ei kamalasti ole yleensä otoksia. Eilen niitä kuitenkin otettiin työkaverini läksiäisissä. Minulla oli valkoinen pusero ylläni, mikä vielä korosti tilannetta. Täytyy myöntää että näytin aivan järkyttävältä. En näytä läheskään siltä, miltä oloni tuntuu, vaan näytän ihan laivalta (valkoisen paitani takia ihan Silja Symphonylta) ja olen metrin levyinen – kapeimmasta kohdasta, eli nilkasta. Tai sitten ranteesta. Ystäväni lohdutti että enkä näytä laivalta, vaan korkeintaan pieneltä jollalta. Minusta se oli ihanasti sanottu! Olen silti järkyttynyt, tai sitten kuvat olivat tosi huonoja (mitä ne ihan oikeasti suurimmaksi osaksi olivatkin). No joo, silti oloni tuntuu hehkeältä, joten eikö se tarkoita sitä että melkein sitten näytänkin siltä? Ainakin moni on tullut kehumaan että näytän ihanalta, mikä tietenkin tekee olosta vielä paremman. Valehtelivatpa tai eivät, siitä en nyt välitä. En siis vielä heitä kirvestä järveen vaan uskottelen itselleni, että ne kuvat tosiaan olivat ihan kamalia.

Tänään ollaan menossa raskausviikolla 29+1 ja Pöksy alkaa olla jo aikamoinen mötikkä. Eilen illalla se löysi ihan uuden paikan ja olen melko varma, että se oli pää, joka kylkiluuni alapuolella pullisteli. Nyt se meni ihan erityisen sivulle ja ylös ja vatsani oli hassulla mutkalla. Jännää on se, että jos Pöge on asettunut toispuoliseen asentoon, se on aina vatsani oikealla puolella. Ei kertaakaan vielä vasemmalla. Ensi viikolla voimmekin sitten juhlia pyöreitä viikkoja ja samana päivänä alkaa myös talvilomani. Vatsanpohjassa on ihana joulun ja kaiken muunkin tulevan kutkutus. Aurinkoinen pakkassää vaan lisää sitä ihanaa fiilistä!

Maistuu taas hyvälle!

Alan taas pikkuhiljaa tottua jauhelihaan. Söin eilen lounaalla taivaallisen makuista makaronilaatikkoa, eikä alkanut kuvottaa ollenkaan. Samoin viime viikolla pistelin poskeeni mieheni tekemää jauhelihapizzaa, joka sekin oli erittäin hyvää. Olen oikein odottanut, että näillä syöntikerroilla tuttu tökkiminen alkaisi, mutta ei. Tämä onkin loistavaa, sillä joulu lähestyy ja pystyn syömään lihapullia. Se ei kuulu kaikkien joulupöytään, mutta omalla perheelläni se on aina ollut listalla. Joulupöydän lihapullat ovat minulle tärkeämpi asia kuin joulukinkku.

Äitiyspakkaus

Huomenna tulee täyteen 28 viikkoa ja viimeistä kolmannesta mennään. Toisin sanoen 2/3 on suoritettu. Wau! Pöge on nyt noin 30-35 cm:n pituinen ja painaa reilun kilon. Kyllä se koko alkaa jo tuntua, sillä nyt potkuissa on jo voimaa. Ne eivät vielä satu, mutta koko sisus ryskyy välillä oikein kunnolla. Yllättävän kiltisti tyttö on minua kuitenkin (vielä) kohdellut. Huomaan, että vatsassani on mukavin olla poikittain, mutta kohta se ei taida enää olla mahdollista. Tai sitten vatsani venyy leveyssuunnassa jos jääräpäinen lapseni ei suostu asettumaan toiseen asentoon.

Äitiyslomani alkamisajankohta tarkentui ja se on 26.1. Sitä ennen pidän talvilomaa ennen ja jälkeen joulun, jolloin olen poissa töistä melkein kaksi viikkoa. Mukava saada huilia ennen loppurytinää. Ennen joulua on myös kova kiire saada paljon töitä valmiiksi. Tämä syksy on mennyt niin nopeasti, etten edes kunnolla ymmärrä jääväni äitiyslomalle ensi kuussa. En oikein tajua edes sitä, että minulla on vauvamaha. Minun pitää välillä oikein koittaa vetää vatsaa sisäänpäin osoittaakseni itselleni, etten pysty tekemään sitä enää. Ehkä epäuskoinen olo johtuu myös siitä, etten ole kärsinyt raskaudenaikaisista vaivoista. Moni äiti (ja jopa isä) sanoo tähän tietäväisenä ja ehkä hieman vahingoniloisena, että "odotapa kohta, kyllä sinä pian ähkit ja puhkit niiden vaivojesi kanssa." No kyllä varmaan, mutta tarkoitankin, etten ole tähän mennessä kärsinyt vaivoista. Kyllä niitä monella on jo paljon aikaisemmassakin vaiheessa, joten olen ollut onnekas. Olen kuitenkin jo aika pitkällä tässä raskaudessa ja kun kaikki on mennyt näin hyvin tähän mennessä, minulla on myös hyvät edellytykset nauttia suhteellisen mukavasta odotuksesta lopussakin, eikö vain? Kohtahan se nähdään, muuttuuko vointini dramaattisesti vai ei, mutta tottakai olen täysin tietoinen mitä saattaa olla tulossa. Se jää nähtäväksi kuinka voimakkaasti se kohdalleni iskee.

Minua on välillä hieman nyppinyt juuri tuo, kuinka aika-ajoin joku muistuttaa ettei elo tule aina olemaan yhtä ihanaa ja auvoista kuin tähän mennessä on ollut. Tottakai minä sen tiedän. Jokainen äiti on jossain vaiheessa ollut esikoisen odottaja, ollut yhtä innoissaan ja hössissään, pistänyt ja kirjannut merkille pieniäkin asioita. Niin sen pitääkin olla. Eikä mielestäni ole aiheellista muistuttaa joka välissä, kuinka tuskallista tulee olemaan raskauden loppuvaiheessa, saati synnyttäessä. Tai miten elämäni tulee muuttumaan vauvan syntymän jälkeen ja kuinka tulen kärsimään univajeesta. Jokainen vähänkin valveutunut odottaja tietää tämän kaiken, joten turha siitä on joka välissä muistuttaa. Antakaa minun nyt nauttia! Noiden juttujen aika tulee sitten myöhemmin. Nyt olen vasta äitikokelas, Semi-Äiti. Matkalla Pro-Äidiksi.

No niin, toisiin aiheisiin. Äitiyspakkaus tuli tänään! Ehdimme juuri ja juuri postiin, viimeisellä minuutilla. Kotona pakkauksen sisältö ihastutti meitä molempia. Voit käydä tarkastelemassa sitä täältä. Mieheni nosteli Pöksyn tulevia tarvikketa yksi toisensa jälkeen pois laatikosta ja levitteli niitä eteemme. Siellä oli tosi nättejä ja kivan värisiä vaatteita, juuri sellaisia mistä pidän: yksinkertaisia, neutraaleja, raikkaita, eikä liikaa ällöjä kuvioita. Tavaraa oli vaikka millä mitalla. Taas tuli mieleen, kuinka arvokasta on saada moinen avustus, enkä ymmärrä niitä ääliöitä, jotka arvostelevat äitiyspakkausta paskaksi. Eräskin tosi fiksu kirjoittja käski boikotoida äitiyspakkausta, koska siellä on enimmäkseen ruotsalaista tuotantoa. Menin saman tien katsomaan kaikki tavarat läpi ja siellä oli varmaan yksi ruotsalainen tuote. Muut olivat täysin kotimaisia juttuja. Ja sitäpaitsi, mitä väliä sillä on vaikka ne olisivat ugandalaisia tuotteita. Siinä pakkauksessa tavarat ovat laadukkaita ja käytännöllisiä ja jos ei kiinnosta ottaa noin arvokasta lahjaa vastaan, olkoot sitten ilman. Uskomatonta, kiittämätöntä porukkaa täällä liikuskelee vapaana. Suomessa on oikeasti hyvä odottaa ja saada lapsia. Täällä on niin ensiluokkainen neuvolajärjestelmä.

Pahvilaatikko tulee olemaan Pöksyn ensimmäinen sänky ennen pinnasängyn hankkimista. Moni äiti sanoo, että "minun lapsenihan ei missään pahvilaatikossa nuku!" (ja menevät samaan hengenvetoon ostamaan Ikeasta melkeinpä pahvisen huonekalun) ja pitää heitä suorastaan huonoina äiteinä, jotka näin tekevät. Huhhuh. Ensinnäkään se, että nukuttaisi lastaan vaikka Versacen kehdossa ei tarkoita sitä että rakastaa lastaan enemmän kuin hän, joka käyttää lapsensa ensisänkynä äityspakkauksen pahvilaatikkoa. Eikä se myöskään kerro toimeentulosta mitään, sillä toiset haluavat vaalia perinteitä. Minä kuulun niihin, jotka pitävät tätä hauskana perinteenä Suomessa. Laatikko on oikein nätti, hyvän kokoinen, siellä on hyvä patja ja sänkyä on myöskin helppo siirrellä ympäri kotia. Moni on vielä tehnyt ympärille kivat kankaiset päällykset, mikä lisää sängyn viehättävyyttä. Minä ja rakas ompelukoneeni emme kyllä tee yhteistyötä tämän asian tiimoilta, koska laatikko on mielestäni nätti ilman kangaspäällystettäkin. Se on kyllä mahdollista, että tapetoin sen jollain kivalla paperilla.

Olimme viikonloppuna siskoni luona ja hänen kanssaan oli mukava jutella vauvajuttuja. Hän on aina ollut minulle suunnannäyttäjä ja niin myös tässä odotusasiassa, sekä tulevassa äitiydessäni saan häneltä koko ajan korvaamatonta tukea. Tuntuu mukavalta kun vierellä on hänen kaltaisensa sisko ja myöskin oma äiti, joilta saan kullanarvoisia vinkkejä ja joiden kanssa jakaa asioita. En ole vielä missään vaiheessa jännittänyt tai epäillyt itseäni tai miestäni tulevina vanhempina. Ilman muuta oma lapsi tuo asioihin ihan eri perspektiivin ja omat avuttomat, epätoivoisetkin hetkensä, mutta olen kuitenkin melko hyvin perillä monesta asiasta jo tässä vaiheessa. Siitä kiitos perheelleni.

Sain siskolta kaksi kassillista vauvan vaatteita. Mukavaa kierrättää serkusten vaatteita! Siellä oli joukossa myös puseroita, joita minä ja siskoni olimme vauvana käyttäneet. Tuli sellainen olo niitä, ja nyt tänään tuota äitiyspakkausta tutkiessa, etten jaksaisi enää odottaa Pöksyn syntymää. Kyselen itseltäni jatkuvasti, tapahtuuko tämä ihan oikeasti? Onko tämä nyt toteutumassa, mitä olemme mieheni kanssa niin paljon toivoneet? Vaikka välillä tulee kärsimätön olo, sitten muistan taas että tämä odotusvaihekin on niin ihanaa että pelkää sen menevän ohi liian pian. Koita siinä nyt sitten päättä, missä tilanteessa haluaa olla.