Onnea Manna 9 kk!

Tyttö täytti viime viikolla 9 kuukautta. Hän on siis ollut ulkomaailmassa yhtä kauan kuin vatsassa (jos ei lasketa 10 kuukauden mukaan). Jos minulta kysytään kumpi aika meni nopeammin niin ehdottomasti tämä. Vaikka raskausaika tuntui menneen hujauksessa, tämä meni sitäkin nopeammin. Kun alussa katselin pientä vauvaa, en voinut kuvitellakaan, että sama tyyppi ryömii, konttaa, nousee seisomaan, kävelee tuen kanssa ja juttelee erilaisilla "sanoilla" jo saman vuoden aikana. Ensimmäisen vuoden aikana tapahtuvat muutokset ovat niin ällistyttävää, ettei sitä meinaa ymmärtää.

Mannalla oli vähän aikaa sitten menossa kitinäiitavaihe, mutta nyt se on mennyt ohi. En loppujen lopuksi tiedä, miksi hänellä oli sellainen, mutta nyt se ainakin tuntuu olevan taas toistaiseksi historiaa. Tyttö on oikeastaan ihan koomisen hyvällä tuulella. Ainut, mikä on vielä pysynyt on eroahdistus ja väsyneenä se oikein korostuu. Jossain seurassa hän ei vierasta ollenkaan, vaikka siinä olisi ihmisiä, joita ei olla nähty pitkiin aikoihin kun taas ihan tutussa porukassa saattaa tulla itku. Nopeasti hän niistä tilanteista kuitenkin toipuu ja on taas melko vapautunut. Sanomattakin on tietenkin selvää, että harvassa paikassa Manna on samanlainen kuin kotona nyt kun hän ymmärtää enemmän asioita ja näkee itsensä selkeästi irrallisena olentona.

Yöheräilyt ovat niinikään vielä säilyneet. Tyttöhän nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä joskus vajaan kolmen kuukauden iässä ja juhannuksen jälkeen nelikuisena hän alkoi nukkua aamuun asti melkeinpä säännöllisesti. Satunnaisesti herättiin ennen klo 5 syöttämään. Aika varhain yöunille meno vakiintui ensin klo 20:een ja vähän myöhemmin (tytön omasta vaatimuksesta) klo 19:ään, joten yöunien pituus on loistava. Noin seitsemän kuukauden iässä yöheräilyt palasivat ja nyt saatetaan pahimmassa tapauksessa herätä kolmekin kertaa, jos lasketaan mukaan aamukuuden herääminen. Se on ihan normaalia ja syitä voi olla monia. Epäilen, ettei se voi johtua ainakaan nälästä, koska tyttö syö kunnon iltapuuron. Syy voi yksinkertaisesti olla, että uudet opitut asiat voivat tulla lapsen uniin tai sitten Mannaa on alkanut häiritä meidän läsnäolo. Huomaan nimittäin kun menemme mieheni kanssa nukkumaan, tyttö alkaa usein silloin kääntyillä, vaikka olisi sitä ennen nukkunut kuin tukki. Meillä on vielä kahisevat untuvapeitot ja jos jompikumpi tai molemmat meistä vaikka nukkuvat vähän levottomammin, jatkuvasta kääntyilystä syntyy kahinaääntä. En tiedä voiko tämä olla syy, mutta olemme päättäneet kokeilla siirtää tyttö omaan huoneeseen ja katsoa, miten uni siellä maistuu. Tämä on tietenkin äidille pieni kriisin paikka (pieni tyttäreni lähtee maailmalle!), vaikka minäkin nukun paremmin kun en ole kuulemassa jokaista lapsen kääntymistä tai unimutinaa. Minua nimittäin vetää näkymätön magneetti lapsen puoleen ja välillä tuntuu, että melkein tipun sängystä! Tämän vuoksi minäkin nukun aika levottomasti.

Useat lapset ovat alkaneet nukkua pitempiä yöunia joko yöhoidossa ollessaan tai toiseen huoneen siirrettäessä. Joskus sen voi laukaista pelkästään kylässä yöpyminen, vaikka vanhemmat nukkuisivat siinäkin vieressä. Aika piakkoin olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa tämä toisen huoneen testaus, joten katsotaan mitä käy.


Zzzzzzzzzzzzzzzzz...

Newsflash!

Manna on oppinut kävelemään karhukävelyä. Hän ottaa välillä muutaman askeleen ja palaa sitten taas kontalleen. Eilen tyttö kirmasi nakuna karkuun kun mieheni oli aloittamassa iltapesuja hänen kanssaan. Siinä hän alkoi tassutella karhukävelyllä, kunnes pinkoi taas kontaten karkuun riemusta kiljuen (riemunkiljunta on myös aika uusi juttu ja se tapahtuu usein juuri kovassa konttausvauhdissa kun halutaan päästä äkkiä jonkun ihmisen tai esineen luo). Ilman vaippaa on tietenkin vapauttavanpaa liikkuakin. Manna on harrastanut karhukävelyasentoa reilun puolen vuoden iästä alkaen, mutta nyt tuntuu aika mahtavalta kun pääsee liikkelleekin siinä asennossa!

Manna on myöskin on alkanut osoitella asioita ja esineitä. Hän ei vielä osoita sormella, mutta ojentaa käden aina sinne, mitä milloinkin tarkoittaa. Eilen hän seurasi ikkunasta laskeutuvia lentokoneita, ojensi kätensä joka kerta niitä kohti ja sanoi "töö". Minä tietenkin kertomaan, mitä siellä oikein tapahtuu.

Hauska uusi juttu on myös esineiden esittely. Tämä ilmiö on tullut noin parin viikon sisällä. Manna ojentaa kädessään olevaa lelua tai muuta esinettä minua (tai kuka vieressä sattuu olemaan) kohti ja katsoo sellaisella "hei katso mitä minulla on" -ilmeellä. Sitten me kehumme että onpa se hieno ja kerromme mikä se on.

Lisäksi Manna osaa osallistua yhä paremmin kaikenlaisiin hassuttelujuttuihin. Eilen istuin sohvalla kun tyttö konttasi viereen ja tarrasi sukastani kiinni. Minä aloin kutittaa varpaankärjelläni hänen kylkeä, mistä syntyi mahtava kikatus. Siitä tuli leikki: Manna kyyristyi käsiensä varaan ja odotti kutitusta. Kun kutitin, hän kikatti ja vähän ajan päästä nousi takaisin istumaan. Ja sitten taas kyyryyn odottamaan kutitusta. Tätä toistui monta, monta kertaa.

Muskarijuttuja

Manna ei ole viime aikoina ollut muskarissa oikein oma itsensä. Hän on melkein koko ajan naama vakavana ja katselee silmät pyöreinä sitä touhua. Kun muskaritunti (puolituntinen) lähenee loppuaan, Manna muuttuu taas vapautuneemmaksi. Kun se on kokonaan loppu ja jutustelemme vielä hetken muiden kanssa, tyttö uskaltaa lähteä jo seilaamaan pitkin luokkaa ja naureskella, mutta on silti edelleen aika arka. Kun viimeksi aloin pukea Mannaa lattialla, hän vain makoili selällään ja katseli rauhallisesti ympärilleen. Yksi äideistä tokaisi, että kylläpä pysyy hyvin paikallaan. Sanoin, ettei normaalisti pysykään. Kun Manna tuntee olonsa vähän varautuneeksi, hän jumittaa paikallaan. Normaalitilanteessa häntä saisi pidellä paikallaan pukemisen aikana kaikin voimin kun joka suuntaan pitäisi päästä.

En tiedä, mikä siinä muskarissa nykyään on, mutta selvästikään Manna ei tunne oloaan siellä kotoisaksi. Edes hyppyytykset eivät naurata, niinkuin muualla. Liekö tullut äitiinsä. Minä nimittäin inhosin lapsena muskaria (nyt rakastan sitä), vaikka musiikkia muuten rakastankin. Tosin olin silloin paljon ismpi kuin Manna, mutta silti. Minusta siellä oli jotenkin väkinäistä. Täällä olisi kiva porukka ja opettaja mainio, mutta eihän sitä nyt väkisin saa feng shuita kohdilleen. Toivottavasti tyttö alkaisi viihtyä siellä paremmin, sillä muiden lastenkin tapaaminen on tärkeää.


Tällaisena tavanomaisena hymytyttönä Mannaa ei usein enää muskarissa ole nähty.

Lisää löytöjä

Kävin taas siivoamassa ja lisäämässä tavaraa kirpputoripöytääni ja samalla kiersin koko paikan läpi. Eräs pöytä notkui hyvälaatuisista ja hyvin pidetyistä (ne oli selvästi silitettykin myyntiä varten ja tuoksuivat tosi raikkaalta) tytön vaatteista, joista osa oli Mannalle juuri sopivia. Olinkin kaivannut hänelle kivoja mekkoja, joissa on mukava olla. Nyt niitäkin löytyi. Pidän aika yksinkertaisesta tyylistä: ei liikaa krumeluureja ja jos vaatteessa on kuva, se ei saa olla mitä tahansa.. Jep, helppoa vielä kun Mannalla ei ole omaa tahtoa vaatteiden suhteen. Valitsin pöydästä marjapuuron värisen mekon, jossa on kivat isot napit henkseleissä. Toinen mekko on värikäs pinkki-valkoinen. Molemmat ovat todella hyvälaatuista trikookangasta ja maksoivat kaksi euroa kappale.


Tämän mekon trikookangas on todella tukevaa tekoa.


Tätäkin mekkoa on kiva käyttää pitkähihaisen bodyn tai neuletakin kanssa. Tästä mekosta olisi ollut toisenkin värinen versio, mutta jätin sen silti pöydälle.

Sitten mukaan lähti mustavalkoraitaiset legginssit, jotka nekin ovat todella paksua trikoota. Ne ovat laadultaan juuri sellaiset, jotka pitävät ryhtinsä, eivätkä mene miksikään vaikka kuinka pesisi. Sitten kasasta löytyi vielä kivat vaaleat housut. Niitä oli pidetty todella vähän, niin hyvässä kunnossa ne ovat. Ne saavat vielä odottaa jonkin aikaa, sillä ne ovat muistaakseni 110 senttiset. Legginssit maksoivat 1,5 euroa ja housut kaksi.



Viimeisenä löysin Mannalle ihanan vanhan puisen helmitaulun, jota on kiva tutkia ja sormeilla. Se tiskattiin illalla perusteellisesti ja tänään tyttö pääsi testaamaan sitä. Se kiinnosti pitkän aikaa, aivan kuten arvelinkin.


Nyt kun olemme joutuneet siirtämään kaikki särkyvät sisustuselementit pois pikku käsien ulottuvilta, tilalle on kiva laittaa näitä "saa koskea" -esineitä, jotka myöskin sopivat sisustukseen. Hehe.

Ja vielä lopuksi Makin of -kuvia. Mekkoa numero yksi oli aika haasteellista kuvata, koska joku tuli aina asettelemaan mekkoa omasta mielestään paremmin...


Hei älä nyt mene siihen kun äiti on just asetellut sen.. aijaa..

Kävelyharjoittelua-video

Manna on yhä innokkaampi treemaamaan kävelyä ja tilanteen aikana tyttö on aina hössissään kuin pussikarhut sateella. Tässä yksi niistä kerroista.

Löytöjä

Varasin itselleni kirpputoripöydän kahdeksi viikoksi. Kävin lauantaina täyttämässä myyntipistettäni ja silmääni osui viereisen pöydän aarteet. Siinä oli myynnissä vaikka kuinka hienoja leluja pilkkahintaan. Vaikka Manna ei ole vielä nukketaloleikki-iässä, en voinut ohittaa edullisesti myytävää, oikein hyväkuntoista Peppi-taloa. Joihinkin kulmiin täytyy vähän laittaa liimaa, mutta siinäpä se sitten onkin. Tällaiset jutut maksavat uutena aikamoisia summia, joten mielestäni tämä oli hyvä löytö. Kymmenellä eurolla irronnut komeus käsittää kolmeen osaan aukeavan Huvikummun, jossa on kivoja yksityiskohtia vaikka millä mitalla. Mukana tuli Peppi, Tommi ja Annika -nuket, sekä herra Tossavainen, josta kyllä epäilen, ettei se kuulu talon alkuperäiskokoonpanoon. Eipä sillä niin väliä. Sisällä oli myös neljä jakkaraa, sohva ja sänky. Talon seinillä ja lattioilla oli vähän kököt pahvisisustukset, joihin oli painettu kaikenlaisia vihrekasveja, puoliseinäpaneeleja, kirjahyllyjä ja lautalattiaa. Osa pahveista repsottikin jo, joten revin kaikki irti. Olen aina haaveillut nukkekodin sisustuksen itse tekemisestä tapetteineen ja huonekaluineen päivineen, joten nyt ajattelin aloittaa projektin. Eihän tämä ole sen mittakaavan projekti, josta alunperin olen uneksinut (itse tehty puinen nukkekoti), mutta on oikein hyvä aloitus harrastukselle. Askartelu ja nikkarointi onkin ollut minulle aina helpompaa kuin "rättikässä". Ajattelin kokeilla, minkälaisia huonekaluja taikataikinasta tai edullisesti saatavasta paperimassasta saa aikaan. Ne voi sitten maalata sisustukseen sopivaksi. En malta odottaa! Aloitin projektin jo tiskaamalla koko talon osa osalta. Se ei ollut alunperinkään kovin likainen, mutta nyt siitä tuli tosi puhdas! Manna saa sitten parin vuoden päästä siitä hyvän nukkekodin.

Hauskaa tässä vielä oli se, että Huvikummussa on juuri niitä värejä, joita Mannan huoneeseenkin tulee.


Talo edestä.


Talo takaa.


Ihana luukkuikkuna.


Tommi ja Annika tornissa. (Tornissa on hauska kattoluukku, johon johtaa pienen pienet tikkaatkin.)


Veranta.


Talo avonaisena.


Peppi vetelee sikeitä tapansa mukaan jalat tyynyllä.


Yksityiskohta sisältä. Eteisen seinässä näkyy vielä vähän pahvipäällysteen jäämiä.


Nuket ovat ihan hyvän kokoisia.

Lisäksi samasta pöydästä löytyi Muumien uimahuone, joka on kuin uusi. Mukana tuli pikku-Myy, Hemuli, Nuuskamuikkunen, Muumipeikko, Muumipappa ja Muumimamma. Tämä kokonaisuus lähti vitosella. Muut hahmot, paitsi pikku-Myy ja Nuuskamuikkunen, olivat aika kärsineitä, joten en säilyttänyt niitä. Muumihahmoja on onneksi myynnissä vaikka missä, eivätkä ne yksittäisinä maksa montaa euroa. Tätäkin Manna joutuu vielä odottamaan jonkin aikaa, mutta minusta on mukavaa kun on tuollaiset aarteet jo valmiina. Ja voivathan serkukset jo leikkiä näillä kun tulevat kylään.


Muumien uimahuone.

Mannan metkut

Äiti, mitä sinä siellä lattialla teet?

Rakas tyttremme on keksinyt kaikenlaisia metkuja. Hän mm. osaa ottaa ruokalapun pois, mikä on tooosi kivaa. Lapsen mielestä. Voi sitä voitonriemuista ilmettä kun lappu irtoaa! Sitten ilonpilaaja äiti tai isä kieltävät leikkimästä sillä. Tämä temppu tapahtuu yleisimmin aamupuuron aikana, joka on nykyään muutenkin aikamoista pelleilyä. Kyllä puuro lopulta menee alas, mutta alussa se on yhtä leikkimistä. Pitää vaan olla päättäväinen. Manna siis vetää ruokalapun pois, työntää itsensä niin kauas pöydästä kuin kädet riittävät (joskus otetaan jalatkin avuksi) ja pärisytetään ruokaa ympäriinsä... Onneksi ihan kaikki aamut eivät ole samanlaisia. Lounaalla ja muillakin aterioilla on taas ihan normaalimeno: suu aukeaa reippaasti ja lappu pysyy kaulassa.


Yh.

Manna konttaa jo kovaa vauhtia ja etenee kuin ohjus. Kaatuilut ovat vähentyneet merkittävästi, koska tyttö osaa laskeutua alas jo hallitusti. Hän myöskin istuu leikkiessään tosi paljon. Seisaallaan tukea vasten eteneminen on saanut sekin uutta varmuutta. Ostimme tytölle viime viikolla Brion klassiset kävelyvaunut jo valmiiksi. Säädimme pyörät niin jäykiksi kuin mahdollista ja laitoimme kyytiin painavia kirjoja. Sitten kokeilimme huviksemme, miten Manna siihen suhtautuu. Kappas, hän otti sen kanssa monta askelta! Katsoimme miehen kanssa toisiimme aika "o-ou"- ilmeellä. Ei ole uutta, että Manna tekee asioita joita ei vielä osaa, mutta olisi kuitenkin hyvä oppia seisomaan ilman tukea, ennekuin alkaa ihan tosissaan treenata tuota kävelyä. No, ainakin tahto, kärsimättömyys ja uteliaisuus ovat valtavat, joten varmaan oppiminen etenee aika kiitettävällä tahdilla.. Onneksi turhautumista ei ole ollut ilmassa.

Kun teen kaikenlaisia kotitöitä ja seilaan ympäri kotia, pieni varjo seuraa minua joka paikkaan. Toisesta huoneesta kutsuminenkin on hauskaa kun tyttö useimmiten tulee paikalle (ellei ole keksinyt jotain tosi jännää tutkittavaa).


Hehee!

Vaikka Manna tavalliseen tapaansa oikea ilopilleri, pientä nirinäiitaa on silti ollut havaittavissa enemmän kuin ennen. Pikainen tarkistus vauvakirjasta kertoi, että juuri tässä iässä vauvan eroahdistus äidistä tai lähimmästä hoitajasta on pahimmillaan. Manna saattaa pillahtaa itkuun ihan pienestä jutusta, jolloin pyrkii heti syliin konttaamalla luokse ja kiipeämällä jalkaa vasten (tai jos istuu valmiiksi lattialla, hän tulee suoraan syliin). Pikku hetken päästä jatketaan leikkejä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Muutenkin "lahkeessa roikkumista" on alkanut esiintyä tosi paljon. Eräänä päivänä pesin tuttipulloja kun joku tuli nuolemaan säärtäni. Ajattelin huvittuneena, että on siinä minulla pieni koiranpentu.

Juttua tulee nykyään entistä enemmän. "Sanoista" yleisiä ovat "mamma" tai "wwääääeeeeöö". Harmituksen iskiessä hoetaan "vä-vä-vä-vä." Eniten tavuista tulee kaikenlaisia ba-bä tai ma-mä-alkuisia litanjoita.


Kyllä minä tiedostan jo ihan selvästi olevani tosi suloinen.


Ei siellä aurinko taida tänään paistaa..


Manna näyttää tässä kuvassa ihan minulta lapsena.


Tässä kuvassa on menossa "lauluesitys."


Tämä on ihan huippuhauskaa! Näillä reisillä kelpaa pötkiä kohta iskää ja äitiä pakoon.

Isin terveisiä 3: Ensimmäinen isänpäiväni

Herääminen klo 8.33 onnittelulauluun, jonka saattelemana kaksi aurinkohymyistä ihmistä saapui makuuhuoneeseen halaamaan ensimmäistä isänpäiväänsä viettävää miestä. Isin tyttö taisi tietää erikoispäivästä, koska hymy oli leveämpi kuin rakkaan vaimoni takapuoli (se on hyvä pylly). Pikku sängyssä makoilun (tyttö oli tapansa mukaan täynnä aamuvirtaa ja kiehnäsi ja kiipeili meidän välissä) jälkeen minut kutsuttiin pöytään, jossa minulle tarjoiltiin kynttilänvalossa llllloooisstava aamiainen: vihreää salaattia, kurkkua, tomaatilla ja sipulilla höystettyä munakasta, pekonisiivuja, sienisalaattia, lempileipääni ja teetä isosta lempimukistani.

Isänpäivälahja oli toivomusteni mukainen, eli kalsarit. Sain kahdet. Melko harvinainen isänpäivälahja! Lisälahjana vaimo hoiti isänpäivää edeltävän yön heräämisvuoroni.

Aamupalan jälkeen suuntasimme nokkamme kohti anoppilaa, (joka kylläkään ei ollut kotona kuin sekunnin kun piti rientää kuoroharjoituksiin). Hän oli kuitenkin tehnyt ennen sitä meille maittavan lounaan. Appiukko oli osallistunut ruoanlaittoon valmistamalla perunamuusia. Paikalla oli myös Mannan serkkutytöt ja kummit, eli vaimoni sisko perheineen. Kotiin palasimme myöhään illalla.

Ensimmäinen isänpäiväni oli sellainen kuin etukäteen toivoinkin, mutkatonta oleskelua rakkaitten kanssa. Parasta kaikessa oli kuitenkin hymynaamat aamulla. Tuli mieleen viime vuoden isänpäivä, jolloin sain vaimoltani "Estimated Time of Arrival" -paidan. Se oli jännää aikaa ja se oli hieno päivä, mutta tämä oli tietenkin vielä hienompi kun itse Arrival tuli onnittelemaan. Eipä tarvitse erikseen mainita, kuinka onnellinen olen.


Isi ja toinen hymynaamoista.

Newsflash!

Mannan hampaistoon on liittynyt lisäjäsen, eli nyt mennään luvussa kuusi.


Jännä juttu.


Mikäs se täällä roikk... mitä nyt?

Hammashoitajalla

Mannalla oli tänään elämänsä ensimmäinen käynti hammashoitajalle. Ajattelin etukäteen, että mitenhän tuon ikäisen vauvan suuta pystytään katsomaan kun lapsella alkaa olla jo vahvoja mielipiteitä siitä, mistä häntä saa tutkia ilman vastalauseita ja kiemurtelua.

Hoitaja oli sama tyyppi, joka pelästytti minut pahanpäiväisesti pari vuotta sitten pitämällä minulle huonotuulisen puhuttelun hammaskiven synnystä. Suuni nähdessään hän huokaisi teatraalisen kuuluvasti. Koska minun tapauksessani ei voi käyttää muuta kuin perinteistä työkalua (laser on kielletty sydäntahdistinpotilailla) hän sanoi että "tässä menee sitten ainakin tunti!" Tokaisin siihen ettei haittaa yhtään, sillä minulla ei ole mihinkään kiire, johon hän kirahti: "mutta minulla on!" Hampaani ovat yksi parhaimmista puolistani ja hyvässä kunnossa, mutta en ollut saanut mentyä muutamaan vuoteen hammashygieenikon luokse, joten kiveä oli päässyt syntymään. Kuluvan tunnin aikana hän sai oloni tuntumaan siltä, että suussani lepää todelliset ongelmalegot. Toimenpiteen jälkeen kersantti Ärjylä piti minulle vielä kunnon sulkeiset oikeaoppisesta harjaustekniikasta. Lievasti traumatisoituneena, pelko pyllyssä painelin terveyskeskuksesta suoraan apteekkiin ostamaan hammasväliharjoja ja jonkin ajan päästä sijoitimme hoitajan suosittelemaan sähköhammasharjaan. Vielä samana iltana naureskelin koko jutulle. Silti moinen puhuttelu oli hämmentävää, sillä kukaan ei ole koskaan aikaisemmin purukalustostani noin, olen saanut siitä vain positiivista palautetta. Oli siis kaksi vaihtoehtoa: joko Ärjylällä oli todella huono päivä tai sitten hänen asiakaskuntansa on poikkeuksellisen hyvähampaista sakkia. Seuraavalla käynnillä nainen oli paremmalla tuulella ja sanoi, että olenko jo toipunut edellisestä kerrasta. Naureskellen lausuin olevani ja vakuutin hoitaneeni hampaita läksytyksen jälkeen juuri niinkuin hän oli neuvonut ja että sähköhammasharjan hankkiminen oli loistava ratkaisu. Hän ei vaikuttanut enää niin tiukalta, vaan puheli leppoisasti. Edellisellä kerralla taisi todellakin olla huono päivä.

Takaisin asiaan. Nyt kun vein Mannan hoitajan vastaanotolle, hän ei enää muistanut minua. Hän jutusteli hyväntuulisena ja antoi ohjeita ravinnosta, makean syömisestä, tutista ja hampaiden hoidosta. Melkein kaikki käynnillä esiin tulleet asiat olivat minulle ennestään tuttuja, paitsi pari seikkaa hampaiden puhkeamisesta ja että uusien suositusten mukaan vauvan hampaita pestään tahnalla heti ensimmäisen puhjettua (ennen se on otettu käyttöön vasta poskihampaiden myötä), sekä hammastahnan määrä ei ole enää lapsen pikkurillin kynnen kokoinen nokare, vaan "pieni pyyhkäisy". Hän neuvoi esimerkkejä sopivista tahnoista ja antoi mukaan hammasharjankin. Hienoa, meillä on nyt varastossa jo kaksi, joihin voi siirtyä kun tämänhetkinen "menee vanhaksi."

Manna suorastaan rakasti hoitajaa. Hän huuteli, heilui ja hymyili kuin Hangon keksi ja antoi katsoa suuhun ilman mitään ongelmaa. Kasvoista paistoi "minullapa onkin jo viisi hammasta, katso vaikka!" -ilme.

Kiukkupylly-Äiti

Kellojen taaksepäin kääntäminen on ensimmäistä kertaa tuntunut erittäin huonolta ratkaisulta. Tunti on aika paljon pienen lapsen rytmissä ja nyt saamme maistaa todella aikaista heräämistä. Päivät olemme saaneet käännettyä suhteellisen normaaliin rytmiin, mutta aamuherääminen tapahtuu edelleen liian aikaisin, eikä Manna normaalitapojensa vastaisesti suostu enää nukahtamaan. Minun puolesta voi valvoa, mutta pitääkö siinä sitten herättää koko henkilökunta! Aluksi tyttö juttelee tyytyväisenä sängyssä, sitten noustaan hihkuen seisomaan. Ja hetken päästä alkaa vaativa purnaaminen kun emme olekaan heti tikkana seurustelemassa. Kun aamupuuro on syöty, pesut tehty ja vaatteet vaihdettu, voikin alkaa sitten vaatia takaisin nukkumaan. Tämä ei normaalitilanteessa varmaan tuntuisi yhtä suurelta asialta, mutta flunssaisen tytön yölliset itkut, yskä ja levoton uni ovat verottaneet rutkasti meidänkin energiavarastoa. Eihän lapsi tälle kaikelle mitään voi, mutta olin tänä aamuna silti kuin pyldeen ammuttu karhu. Tein aamutoimet tuppisuuna ja kun Manna meni aamu-unille, menin itsekin ihan suosiolla peiton alle. Tosin menin työhuoneeseen, jotta saan nukuttua paremmin ja kuitenkin kuulen lapsen heräämisen.

Siinä sohvalla aloin hävetä päänsisäistä marmatustani. Olen joutunut nukkumaan huonosti vain satunnaisesti kun toiset kärsivät ensin koliikista ja senkin jälkeen jatketaan tiheiden yöheräämisten kanssa pahimmassa tapauksessa toista vuotta. No omat asiathan tuntuvat suurimmilta, kunnes kykenee taas tarkastelemaan niitä vähän etäämmältä. No sen verran tahditon en ole, että menisin voivottelemaan tällaista pikaväsymystäni yleisesti (tätä kirjoitusta ei lasketa) kun tämä on kuitenkin todella pientä.

Manna nukkui melkein kolme tuntia, joista minä puolitoista ja loput ajasta luin. Olin kuin toinen ihminen.


Seisten näkee paljon enemmän.


Olkkarin tasot ovat juuri sopivalla tasolla pikku tutkimusretkeilijälle.