Se on äiti!

Manna on nyt oppinut näyttämään, missä on äiti. Satunnaisesti hän edelleen osoittaa lamppua, mutta pääosin hän on näyttänyt tajunneen minun ja valaisimen eron. :)

Joulu

Perheemme tämän vuoden joulukortti. Vieläkään ei taida olla myöhäistä toivottaa hyvää joulunaikaa!

Vietimme joulun perinteisesti vanhempieni luona. Mieleen pyrki väkisinkin viime joulu, jolloin vietimme juhlaa jännien odotusten keskellä. Muistan sen kuin eilisen, kun pidin talviloman joulupyhien välissä, jolloin sain parisen viikkoa vapaata, jonka jälkeen menin vain vähäksi aikaa töihin ennen äitiysloman alkua. Muistan silloin ajatelleeni, että ensi jouluna meillä on jo melkein vuoden ikäinen lapsi, mikä tuntui ihan uskomattomalta. Tässä sitä sitten ollaan! Rakastan muutenkin menneiden muistelua ja joskus oikein paneudun tähän asiaan.

Tänä jouluna meitä oli viisi: minä, mieheni ja Manna, sekä vanhempani. Siskoni perhe vietti joulun osittain kotona ja osittain ystäväperheensä luona. Kävimme aattona perinteisellä joulupuurolla heidän luonaan, mutta muuten pysyttelimme lapsuuden kodissani. Meillä oli leppoisa ja rauhallinen joulu. Manna sai nauttia ensimmäisen kerran joulutunnelmasta, jonka luomiseksi haluamme nähdä aina paljon vaivaa. Kaikki meni suunnitelmien mukaisesti, paitsi tytön flunssa (taas!), joka iski aattoiltana. Onneksi ei tullut kuumetta, eikä olo vaikuttanut mielialaan, vaan tyllerö painoi menemään tuttuun iloiseen tyyliinsä. Nenän tukkoisuus vaan vaivasi välillä nukkumista, mutta onneksi pahemmilta valvomisilta vältyttiin. Ehdimme kuitenkin ulkoillakin kirpeässä ulkoilmassa.


Jouluna oli tosi kipakka pakkanen, mutta paksun untuvamakuupussin ja talvivaatteiden sisällä oli lämmin ulkoilla. Pian meitä olikin punaposkisia tyttöjä ja poikia koko rivi!

Manna sai hienoja ja laadukkaita lahjoja, joita oli aika liuta. Onneksi lahjamäärä ei mennyt kuitenkaan ihan överiksi.
Hän sai vaatteita, leluja ja aivan ihanat Aappa-lakanat, jollaiset haluaisin myös minulle ja miehelleni. Seuraavassa kuvia näistä ihanista tavaroista.


Hauskoja kummeilta, isovanhemmilta, isoisovanhemmilta ja meiltä saatuja leluja, jolla leikkiminen alkoi heti! Näissä kuvissa ne ovat jo päässeet omaan kotiin ja pieni nuhanenä jaksaa puuhailla niiden kanssa pitkiä aikoja.


Kummeilta saatuja kivoja vaatteita. Ylimmäisenä on sylikummin itse tekemä hieno vakosamettitakki, jonka rinnusta koristaa M-kirjain. Keskellä toisen kummin Pariisista tuoma supertyttömäinen mekko, vakosamettia sekin. Alimmaisena yhden kummin antama ihana folklore-vivahteinen farkkumekko. Lisäksi annoimme mieheni kanssa tytölle Marimekon klassikon, Iloisen takin, joka menee väljän mallinsa ansiosta pitkään. Minulla on samanlainen, joten nyt me tytöt voimme pukeutua samanlaisiin mekkoihin.


Manna sai kaksi syötävän suloisen Maileg-sarjan pehmolelua, joista pupu on minulta ja mieheltäni ja apina mummilta ja ukilta. Minua huvitti pupun asu, sillä se on niin saman tyyppinen kuin Mannalla ajoittain. Ukki risti pupun Pipaksi ja apina sai heti nimekseen Aapo. Tähän sarjaan on olemassa toinen toistaan helyttävämpiä leluja ja pikkuhuonekaluja. Tyttöjen lelut ovat sitten ihania!


Manna alkamassa avaamaan elämänsä ensimmäistä joululahjaansa. Kohta koko porukka on vieressä auttamassa. Tilanne oli selvästi hieman hämmentävä ja tytön kasvoilla paistoi "mistä näitä uusia tavaroita oikein tulee!" -kysymys. Ilme vakavana ja suurella hartaudella tyttö tutki uusia lelujaan.

Ensi jouluna Manna saa tulla jo meidän kanssa joulusaunaan. Tänä vuonna hän kävi äidin ja mummin saunan lomassa vain kylvyssä, mutta hyvä tunnelma sielläkin oli, sillä joulusaunassamme ollaan aina vain kynttilänvalossa. Ensi vuonna hän saa myöskin maistaa ensimmäistä kertaa samaa jouluruoaa kuin muutkin. Tänä vuonna teimme hänelle oman ruokamössön, jota tyttö söi hyvällä ruokahalulla.


Heeei, tää ei ole yhtään reilua. Mitä haittaa siitä on jos vähän maistelen niitä tuikkuja!

Uusia asioita

Manna on jonkin aikaa osannut näyttää lampun kun kysytään, "missä lamppu?" Jokin aika sitten selvisi, että hän yhdistää sanan "missä" lamppuun, sillä kun kysyy, "missä äiti" tai "missä isä" tms, hän osoittaa lamppua. Tänään kun kysyin missä lamppu, hän osoitti minua. Alkoi lievästi huvittaa. No se jäi yhteen kertaan, sillä seuraavalla kerralla hän jo paikallisti lampun ihan normaaliin tapaan. Manna osaa etsiä lampun kuin lampun, eli sen ei tarvitse olla vain se yksi ja sama. Osoittelua siis riittää, sillä hän esittelee meille kaikkien paikkojen lamput pyytämättäkin. Pari päivää sitten tyttö osoitti ensimmäisen kerran selkeästi asiaa, jonka haluaa. Maitoa. Olin syöttämässä lasta kun hän osoitti muka tosi hyvin piilottamaani maitopulloa. Topakan osoituksen tehosteena hän sanoi "Ö!" (Välihuomautuksena: piilotamme maitopullon, sillä sen näkyvillä olo aiheuttaa melko varmaa kitinää, koska maitoa olisi niiiiin mukava lipittää ja jos sitä antaa kesken ruoan mielin määrin, sitten ruoka ei tietenkään enää maistu. Välillä voi antaa pikku kulauksen, pullo pois näkyvistä ja lopuksi kunnon huikka.)

Manna on alkanut osoitella kaikkea muutakin ja jokin aika sitten kuvaan astui myös sormi. Aikaisemminhan osoittaminen on tapahtunut koko kädellä, mutta nyt tyttö on älynnyt mahtavasti etusormen tehon. Näyttää niin hellyttävältä kun pullea sormi näyttää määrätietoisesti jotakin elämän ihmeellisyyttä.

Konttaus on saanut jatkuvasti lisää vauhtia ja Manna etenee nyt paikasta toiseen noin sekunnissa. Tytö viihtyy suurimmaksi osaksi istuallaan tai seisaallaan, eli leikeissäkään ei juuri enää olla kontallaan kuin satunnaisesti tai kun siirrytään toiseen paikkaan. Nyt tyttö on selvästi alkanut harjoitella ilman tukea seisomista, sillä hän irrottaa kädet tuesta aina välillä joko paikalla ollessa tai siirtyessä eri paikkaan. Välillä hänelle tuntuu riittävän tueksi vain pieni juttu, kuten vaikkapa minun paidan naru, joka ei tietenkään anna todellisuudessa tukea paljon yhtään. Meillä on kovat vedot päällä, koska Manna kävelee ja minun mielestäni se tapahtuu aikaisintaan tammikuun lopussa, mutta todennäköisimmin yksivuotispäivien tienoilla. Vaikka hän oppi kävelemään tuen kanssa aika aikaisin, varsinaiseen kävelyyn menee varmasti vielä aikaa, sillä tuetta seisomiseenkin tarvitaan vielä paljon harjoitusta.

Ruoka maistuu edelleen tosi hienosti, mutta nyt melkein jokainen ateria aloitetaan ärsyttävällä pään kääntely -pelleilyllä. Vaikka kyseessä olisi totaalinen lempiruoka, tämä on selvästi nyt hauska uusi opittu asia. Minä osaan vastustaa! Ensimmäisen lusikallisen kun saa suuhun, loppu menee yleensä ihan normaalisti. Suun aikeamiseen auttaa vaikka jonkun kirjan tai lelun näyttäminen, jotta lapsen huomio siirtyisi muualle. Joskus ääritilanteessa kun on ollut oikein rankka päivä ja tyttö on ollut tosi reipas (niinkuin oikeastaan aina onkin), saatamme näyttää (vain) iltapuuron lomassa Teletappeja tai vaikka Pingua, jolloin ruoka uppoaa suuhun kuin taikaiskusta. Tässä olemme kuitenkin varovaisia, sillä siitä ei saa tulla tapa. En halua, että lapsi oppii siihen, että kitinällä saa aina jotain ekstraa ja syöminen on muutenkin perusasia, josta ei tarvitse antaa palkintoja. Olemmekin turvautuneet tähän vain silloin kun tyttö on ollut tosi väsynyt pitkän päivän jälkeen, eikä puuroa enää malttaisi syödä tai haluamme muuten vaan kiittää häntä reippaudesta. Viedon näyttäminen tarkoittaa siis joitain minuutteja ja kun puuro on syöty, loppuu myös ohjelma.

Manna on sellainen ilopilleri, että on ihme jos hän on känkkäränkkä pitempään. Sellaista päivää ei oikeastaan edes ole, vaan kiukuttelut on vain lyhyitä pyräyksiä. Ja ne saa kuriin helposti, oli aihe milloin mikäkin. Lisää riemua syntyy jatkuvasti kun tyttö keksii kaikenlaista uutta vanhempiensa päänmenoksi. Motoriikka paranee koko ajan ja liikkuminen on jo ällistyttävän ketterää. Rajoja on myöskin hauska kokeilla koskemalla kaikkeen, mihin ei saisi. Jostain syystä lapsen mielestä on todella hupaisaa kun häntä kielletään tiukasti kerta toisensa jälkeen tekemästä jotakin. Mitä tiukempaan sävyyn kielto tulee, sen leveämpi on hymy. Aika turhauttavaa, mutta kieltojen jälkeen on oltava johdonmukainen, eikä jättää asiaa siihen, vaikka tilanteeseen palattaisiin sata kertaa. Tyttö pahoittaa mielensä kielloista oikeastaan vain, jos hän on väsynyt. Eilen kielstin häntä näpelöimästä tietokonettani, jonka jälkeen hän katsoi minuun kasvoillaan maailman säälittävin ilme ja konttasi isin luokse loukkaantuneesti itkien. Tilanne oli aika ällistyttävä. Hän on nyt siis keksinyt, kuka on milloinkin pahisvanhempi ja kuka kiva. Kun lapsi valitsee tietoisesti toisen lohduttajakseen, on se tietenkin hänelle (lohduttajalle) mieltä ylentävä hetki, jolloin olisi helppo sortua ylpeilyyn (tuuuuule tänne mukavaan syliin). Mutta tällaisellakin hetkellä on niin tärkeä puhaltaa yhteen hiileen. Esimerkiksi eilen mieheni jatkoi puheissaan samalla linjalla, vaikka tyttö saikin samalla toivomansa sylin.

Nykyään kun posti kolahtaa luukusta, Manna säntää eteiseen luullen, että isi tulee kotiin. Kun isi sitten tulee, alkaa mahtava hihkuminen. Tämä tapahtuu onneksi niinkin päin, kun minä tulen kotiin jostakin, heh! Kerran kun mieheni lähti töihin, Manna meni sulkeutuvan oven perässä eteiseen ja alkoi itkeä. Sitä oli säälittävä katsoa ja kun kerroin tämän miehelleni, häntäkin alkoi itkettää. Meillä on ollut aina tapana vilkuttaa ikkunasta kun toinen lähtee johonkin ja tätä olemme nyt opettaneet myös Mannalle. Hän osaa heiluttaa kättään tai morjestaa käsi pystyssä. Kun hänelle vilkutetaan ulkoa, hän hymyilee valtoimenaan ja lättää kätensä ikkunaan.

Puheharjoittelu etenee. Manna harjoittelee selvästi toistamaan perässä, vaikka selviä sanoja ei vielä tulekaan. Välillä hän sanoo oikein painokkaasti jonkin sanan ja saattaa osoittaa jonnekin. Sitten arvaillaan, mitä hän tarkoittaa. Ehkä huvittavin hänen äänensä ihan ihan puhdas r-äänne. Hän tekee sitä innostuneena tai hermostuessaan. Rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr, drrrrrr tai rrrrrraaaaaaaa kuuluu ihan vähän väliä. Manna on ollut aina kova ärrän lausuja, mutta pienempänä se tuli kurkusta. Nyt se on ihan oikea oppinen ja laskemmekin leikkiä, että jos tämä taito ei säily, voimme sanoa hänelle että kyllä sinä osaat ärrän sanoa, siitä on todisteita!

Tyttö alkaa myös oppia enemmän kaikenlaisia leikkejä. Mieheni on mestari keksimään kaikenlaisia lallatuksia, joista tämänhetkinen hitti on "kiikkuu kaakkuu, hevonen vaappuu." Sen tahdissa keinutaan kankulta toiselle. Heti kun aloittaa tämän lallatuksen, Manna alkaa heilua puolelta toiselle hymyillen kuin Hangon keksi.

Huvitusta ja naurua aiheuttaa edelleen kaikenlaiset p-kirjaimen sisältävät sanat. P täytyy sanoa terävästi ja kovaa, jolloin pieni tyttö käkättää onnellisena. Samoin kaikenlaiset murinaäänet ovat todella hauskoja. Mannahan murisee itsekin: hvuttuneena hän päästää kurkustaan hassun karhuäänen, jota hän on tehnyt ihan pikkuvauva-ajasta lähtien.


Minä olen oppinut vaikka mitä!

Oma huone

Manna muutti itsenäisyyspäivän viikolla omaan huoneeseen. Etenkään minä en saanut nukuttua kamalan hyvin, sillä olin jatkuvassa valmiustilassa ja lopulta aloimme epäillä Mannankin unien häiriintymistä meidän läsnäolon vuoksi. Kellon siirtämisen jälkeen ja monen uuden asian melkein samaan aikaan oppiminen syksyllä aiheutti sen, että Manna alkoi heräillä ajoittain aika tiuhaan, mutta välillä tulee entisenlaisia unijaksoja, jolloin herätään vain kerran. Olin niin onnellinen, että Manna alkoi nukkua kokonaisia öitä alle nelikuisena, mutta luonnollisesti koko ensimmäinen vuosi on jatkuvaa rytmin hakemista kaikenlaisten mullistavien asioiden myötä. Usealla lapsella omaan huoneeseen siirtäminen tai vieraassa paikassa nukkuminen on auttanut saamaan pitempiä unipätkiä. Näistä ajatuksista se sitten lähti.

Onhan nyt toki pitempi matka lasta syöttämään kun huone on ihan toisessa päässä kämppää, mutta se on sujunut silti oikein hyvin. Olemme käyttäneet nyt vielä itkuhälytintä, vaikka lapsen heräämisen kuulee ilman sitäkin oikein hyvin. Itkuhälytin kuitenkin mahdollistaa hieman nopeamman reagoinnin, jolloin lapsen saa takaisin unille liukkaammin. Aamulla herätessään tyttö ilmoittaa asian selkeästi ja huoneeseen mennessämme, siellä on yleensä vastassa aurinkohymyinen lapsi. Hänellä ei tuntunut olevan ensimmäisen yönkään jälkeen turvaton olo, vaikka emme olleetkaan heti siinä vieressä.

Vaikka muutosta on jo useita viikkoja, en ole vieläkään kunnolla tottunut siihen, että nukkuman mennessä ei tarvitsekaan varoa tytön heräämistä tai että voin laittaa valon päälle ja alkaa lukea. Aika vapauttava tunne!

Tyttö on tuntunut viihtyvän huoneessaan muutenkin oikein hyvin ja leikkiikin siellä mielellään. Olemme laittaneet hänen lelut alahyllyille laatikoihin, jotka hän osaa vetää ulos. Tytön huoneessa sijaitseva työpiste tulee vielä siirtymään makuuhuoneeseemme kun mieheni on saanut rakennettua sinne samanlaisen, mutta siromman pisteen. Nykyinen pöytä ja hyllyt jäävät tytön huoneeseen hänen tavaroilleen ja tuleville askarteluilleen. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan huoneen väreiksi piti tulla puna-kelta-valko-vihreä, mutta viime hetkellä väriyhdistelmä muuttuikin vaaleanpuna-vihreä-valko-ruskeaksi, mikä on mielestäni ehdottomasti parempi ja rauhallisempi kokonaisuus.

Kaikenkaikkiaan siirtäminen on tuntunut kaikkien kannalta hyvältä ratkaisulta.


Huone valmiina.


Piirtämäni julisteet muuttivat väriä vielä viime tipassa. Alahyllyillä olevat laatikot on helppo vetää esiin leikkien alkaessa.


Työpiste, josta lähtee koneet ja työpaperit muualle.


Mummin laitokselle tuomat sukat olivat ensimmäistä kertaa Mannan jaloissa neuvolan tädin kotikäynnillä kuusi päivää syntymän jälkeen. Halusin laittaa muistoksi esille jotakin näistä ensimmäisistä päivistä.


Juliste 1 kokonaisuudessaan.


Juliste 2 kokonaisuudessaan.

Väliaikapostaus

En suinkaan ole unohtanut tätä tärkeää "päiväkirjaani", vaikka viimeisestä kirjoituksesta on kulunut melkein kuukausi. Olemme reissanneet ja tehneet vaikka mitä, minkä vuoksi postaukset ovat saaneet odottaa. Manna on täyttänyt tällä välin jo 10 kuukautta ja on oppinut vaikka mitä. Palaan näihin ja jouluun lähipäivinä kun olen saanut kuvatkin purettua. Siihen mennessä toivotan hyviä välipäiviä!

Onnea Manna 9 kk!

Tyttö täytti viime viikolla 9 kuukautta. Hän on siis ollut ulkomaailmassa yhtä kauan kuin vatsassa (jos ei lasketa 10 kuukauden mukaan). Jos minulta kysytään kumpi aika meni nopeammin niin ehdottomasti tämä. Vaikka raskausaika tuntui menneen hujauksessa, tämä meni sitäkin nopeammin. Kun alussa katselin pientä vauvaa, en voinut kuvitellakaan, että sama tyyppi ryömii, konttaa, nousee seisomaan, kävelee tuen kanssa ja juttelee erilaisilla "sanoilla" jo saman vuoden aikana. Ensimmäisen vuoden aikana tapahtuvat muutokset ovat niin ällistyttävää, ettei sitä meinaa ymmärtää.

Mannalla oli vähän aikaa sitten menossa kitinäiitavaihe, mutta nyt se on mennyt ohi. En loppujen lopuksi tiedä, miksi hänellä oli sellainen, mutta nyt se ainakin tuntuu olevan taas toistaiseksi historiaa. Tyttö on oikeastaan ihan koomisen hyvällä tuulella. Ainut, mikä on vielä pysynyt on eroahdistus ja väsyneenä se oikein korostuu. Jossain seurassa hän ei vierasta ollenkaan, vaikka siinä olisi ihmisiä, joita ei olla nähty pitkiin aikoihin kun taas ihan tutussa porukassa saattaa tulla itku. Nopeasti hän niistä tilanteista kuitenkin toipuu ja on taas melko vapautunut. Sanomattakin on tietenkin selvää, että harvassa paikassa Manna on samanlainen kuin kotona nyt kun hän ymmärtää enemmän asioita ja näkee itsensä selkeästi irrallisena olentona.

Yöheräilyt ovat niinikään vielä säilyneet. Tyttöhän nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä joskus vajaan kolmen kuukauden iässä ja juhannuksen jälkeen nelikuisena hän alkoi nukkua aamuun asti melkeinpä säännöllisesti. Satunnaisesti herättiin ennen klo 5 syöttämään. Aika varhain yöunille meno vakiintui ensin klo 20:een ja vähän myöhemmin (tytön omasta vaatimuksesta) klo 19:ään, joten yöunien pituus on loistava. Noin seitsemän kuukauden iässä yöheräilyt palasivat ja nyt saatetaan pahimmassa tapauksessa herätä kolmekin kertaa, jos lasketaan mukaan aamukuuden herääminen. Se on ihan normaalia ja syitä voi olla monia. Epäilen, ettei se voi johtua ainakaan nälästä, koska tyttö syö kunnon iltapuuron. Syy voi yksinkertaisesti olla, että uudet opitut asiat voivat tulla lapsen uniin tai sitten Mannaa on alkanut häiritä meidän läsnäolo. Huomaan nimittäin kun menemme mieheni kanssa nukkumaan, tyttö alkaa usein silloin kääntyillä, vaikka olisi sitä ennen nukkunut kuin tukki. Meillä on vielä kahisevat untuvapeitot ja jos jompikumpi tai molemmat meistä vaikka nukkuvat vähän levottomammin, jatkuvasta kääntyilystä syntyy kahinaääntä. En tiedä voiko tämä olla syy, mutta olemme päättäneet kokeilla siirtää tyttö omaan huoneeseen ja katsoa, miten uni siellä maistuu. Tämä on tietenkin äidille pieni kriisin paikka (pieni tyttäreni lähtee maailmalle!), vaikka minäkin nukun paremmin kun en ole kuulemassa jokaista lapsen kääntymistä tai unimutinaa. Minua nimittäin vetää näkymätön magneetti lapsen puoleen ja välillä tuntuu, että melkein tipun sängystä! Tämän vuoksi minäkin nukun aika levottomasti.

Useat lapset ovat alkaneet nukkua pitempiä yöunia joko yöhoidossa ollessaan tai toiseen huoneen siirrettäessä. Joskus sen voi laukaista pelkästään kylässä yöpyminen, vaikka vanhemmat nukkuisivat siinäkin vieressä. Aika piakkoin olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa tämä toisen huoneen testaus, joten katsotaan mitä käy.


Zzzzzzzzzzzzzzzzz...

Newsflash!

Manna on oppinut kävelemään karhukävelyä. Hän ottaa välillä muutaman askeleen ja palaa sitten taas kontalleen. Eilen tyttö kirmasi nakuna karkuun kun mieheni oli aloittamassa iltapesuja hänen kanssaan. Siinä hän alkoi tassutella karhukävelyllä, kunnes pinkoi taas kontaten karkuun riemusta kiljuen (riemunkiljunta on myös aika uusi juttu ja se tapahtuu usein juuri kovassa konttausvauhdissa kun halutaan päästä äkkiä jonkun ihmisen tai esineen luo). Ilman vaippaa on tietenkin vapauttavanpaa liikkuakin. Manna on harrastanut karhukävelyasentoa reilun puolen vuoden iästä alkaen, mutta nyt tuntuu aika mahtavalta kun pääsee liikkelleekin siinä asennossa!

Manna on myöskin on alkanut osoitella asioita ja esineitä. Hän ei vielä osoita sormella, mutta ojentaa käden aina sinne, mitä milloinkin tarkoittaa. Eilen hän seurasi ikkunasta laskeutuvia lentokoneita, ojensi kätensä joka kerta niitä kohti ja sanoi "töö". Minä tietenkin kertomaan, mitä siellä oikein tapahtuu.

Hauska uusi juttu on myös esineiden esittely. Tämä ilmiö on tullut noin parin viikon sisällä. Manna ojentaa kädessään olevaa lelua tai muuta esinettä minua (tai kuka vieressä sattuu olemaan) kohti ja katsoo sellaisella "hei katso mitä minulla on" -ilmeellä. Sitten me kehumme että onpa se hieno ja kerromme mikä se on.

Lisäksi Manna osaa osallistua yhä paremmin kaikenlaisiin hassuttelujuttuihin. Eilen istuin sohvalla kun tyttö konttasi viereen ja tarrasi sukastani kiinni. Minä aloin kutittaa varpaankärjelläni hänen kylkeä, mistä syntyi mahtava kikatus. Siitä tuli leikki: Manna kyyristyi käsiensä varaan ja odotti kutitusta. Kun kutitin, hän kikatti ja vähän ajan päästä nousi takaisin istumaan. Ja sitten taas kyyryyn odottamaan kutitusta. Tätä toistui monta, monta kertaa.

Muskarijuttuja

Manna ei ole viime aikoina ollut muskarissa oikein oma itsensä. Hän on melkein koko ajan naama vakavana ja katselee silmät pyöreinä sitä touhua. Kun muskaritunti (puolituntinen) lähenee loppuaan, Manna muuttuu taas vapautuneemmaksi. Kun se on kokonaan loppu ja jutustelemme vielä hetken muiden kanssa, tyttö uskaltaa lähteä jo seilaamaan pitkin luokkaa ja naureskella, mutta on silti edelleen aika arka. Kun viimeksi aloin pukea Mannaa lattialla, hän vain makoili selällään ja katseli rauhallisesti ympärilleen. Yksi äideistä tokaisi, että kylläpä pysyy hyvin paikallaan. Sanoin, ettei normaalisti pysykään. Kun Manna tuntee olonsa vähän varautuneeksi, hän jumittaa paikallaan. Normaalitilanteessa häntä saisi pidellä paikallaan pukemisen aikana kaikin voimin kun joka suuntaan pitäisi päästä.

En tiedä, mikä siinä muskarissa nykyään on, mutta selvästikään Manna ei tunne oloaan siellä kotoisaksi. Edes hyppyytykset eivät naurata, niinkuin muualla. Liekö tullut äitiinsä. Minä nimittäin inhosin lapsena muskaria (nyt rakastan sitä), vaikka musiikkia muuten rakastankin. Tosin olin silloin paljon ismpi kuin Manna, mutta silti. Minusta siellä oli jotenkin väkinäistä. Täällä olisi kiva porukka ja opettaja mainio, mutta eihän sitä nyt väkisin saa feng shuita kohdilleen. Toivottavasti tyttö alkaisi viihtyä siellä paremmin, sillä muiden lastenkin tapaaminen on tärkeää.


Tällaisena tavanomaisena hymytyttönä Mannaa ei usein enää muskarissa ole nähty.

Lisää löytöjä

Kävin taas siivoamassa ja lisäämässä tavaraa kirpputoripöytääni ja samalla kiersin koko paikan läpi. Eräs pöytä notkui hyvälaatuisista ja hyvin pidetyistä (ne oli selvästi silitettykin myyntiä varten ja tuoksuivat tosi raikkaalta) tytön vaatteista, joista osa oli Mannalle juuri sopivia. Olinkin kaivannut hänelle kivoja mekkoja, joissa on mukava olla. Nyt niitäkin löytyi. Pidän aika yksinkertaisesta tyylistä: ei liikaa krumeluureja ja jos vaatteessa on kuva, se ei saa olla mitä tahansa.. Jep, helppoa vielä kun Mannalla ei ole omaa tahtoa vaatteiden suhteen. Valitsin pöydästä marjapuuron värisen mekon, jossa on kivat isot napit henkseleissä. Toinen mekko on värikäs pinkki-valkoinen. Molemmat ovat todella hyvälaatuista trikookangasta ja maksoivat kaksi euroa kappale.


Tämän mekon trikookangas on todella tukevaa tekoa.


Tätäkin mekkoa on kiva käyttää pitkähihaisen bodyn tai neuletakin kanssa. Tästä mekosta olisi ollut toisenkin värinen versio, mutta jätin sen silti pöydälle.

Sitten mukaan lähti mustavalkoraitaiset legginssit, jotka nekin ovat todella paksua trikoota. Ne ovat laadultaan juuri sellaiset, jotka pitävät ryhtinsä, eivätkä mene miksikään vaikka kuinka pesisi. Sitten kasasta löytyi vielä kivat vaaleat housut. Niitä oli pidetty todella vähän, niin hyvässä kunnossa ne ovat. Ne saavat vielä odottaa jonkin aikaa, sillä ne ovat muistaakseni 110 senttiset. Legginssit maksoivat 1,5 euroa ja housut kaksi.



Viimeisenä löysin Mannalle ihanan vanhan puisen helmitaulun, jota on kiva tutkia ja sormeilla. Se tiskattiin illalla perusteellisesti ja tänään tyttö pääsi testaamaan sitä. Se kiinnosti pitkän aikaa, aivan kuten arvelinkin.


Nyt kun olemme joutuneet siirtämään kaikki särkyvät sisustuselementit pois pikku käsien ulottuvilta, tilalle on kiva laittaa näitä "saa koskea" -esineitä, jotka myöskin sopivat sisustukseen. Hehe.

Ja vielä lopuksi Makin of -kuvia. Mekkoa numero yksi oli aika haasteellista kuvata, koska joku tuli aina asettelemaan mekkoa omasta mielestään paremmin...


Hei älä nyt mene siihen kun äiti on just asetellut sen.. aijaa..

Kävelyharjoittelua-video

Manna on yhä innokkaampi treemaamaan kävelyä ja tilanteen aikana tyttö on aina hössissään kuin pussikarhut sateella. Tässä yksi niistä kerroista.

Löytöjä

Varasin itselleni kirpputoripöydän kahdeksi viikoksi. Kävin lauantaina täyttämässä myyntipistettäni ja silmääni osui viereisen pöydän aarteet. Siinä oli myynnissä vaikka kuinka hienoja leluja pilkkahintaan. Vaikka Manna ei ole vielä nukketaloleikki-iässä, en voinut ohittaa edullisesti myytävää, oikein hyväkuntoista Peppi-taloa. Joihinkin kulmiin täytyy vähän laittaa liimaa, mutta siinäpä se sitten onkin. Tällaiset jutut maksavat uutena aikamoisia summia, joten mielestäni tämä oli hyvä löytö. Kymmenellä eurolla irronnut komeus käsittää kolmeen osaan aukeavan Huvikummun, jossa on kivoja yksityiskohtia vaikka millä mitalla. Mukana tuli Peppi, Tommi ja Annika -nuket, sekä herra Tossavainen, josta kyllä epäilen, ettei se kuulu talon alkuperäiskokoonpanoon. Eipä sillä niin väliä. Sisällä oli myös neljä jakkaraa, sohva ja sänky. Talon seinillä ja lattioilla oli vähän kököt pahvisisustukset, joihin oli painettu kaikenlaisia vihrekasveja, puoliseinäpaneeleja, kirjahyllyjä ja lautalattiaa. Osa pahveista repsottikin jo, joten revin kaikki irti. Olen aina haaveillut nukkekodin sisustuksen itse tekemisestä tapetteineen ja huonekaluineen päivineen, joten nyt ajattelin aloittaa projektin. Eihän tämä ole sen mittakaavan projekti, josta alunperin olen uneksinut (itse tehty puinen nukkekoti), mutta on oikein hyvä aloitus harrastukselle. Askartelu ja nikkarointi onkin ollut minulle aina helpompaa kuin "rättikässä". Ajattelin kokeilla, minkälaisia huonekaluja taikataikinasta tai edullisesti saatavasta paperimassasta saa aikaan. Ne voi sitten maalata sisustukseen sopivaksi. En malta odottaa! Aloitin projektin jo tiskaamalla koko talon osa osalta. Se ei ollut alunperinkään kovin likainen, mutta nyt siitä tuli tosi puhdas! Manna saa sitten parin vuoden päästä siitä hyvän nukkekodin.

Hauskaa tässä vielä oli se, että Huvikummussa on juuri niitä värejä, joita Mannan huoneeseenkin tulee.


Talo edestä.


Talo takaa.


Ihana luukkuikkuna.


Tommi ja Annika tornissa. (Tornissa on hauska kattoluukku, johon johtaa pienen pienet tikkaatkin.)


Veranta.


Talo avonaisena.


Peppi vetelee sikeitä tapansa mukaan jalat tyynyllä.


Yksityiskohta sisältä. Eteisen seinässä näkyy vielä vähän pahvipäällysteen jäämiä.


Nuket ovat ihan hyvän kokoisia.

Lisäksi samasta pöydästä löytyi Muumien uimahuone, joka on kuin uusi. Mukana tuli pikku-Myy, Hemuli, Nuuskamuikkunen, Muumipeikko, Muumipappa ja Muumimamma. Tämä kokonaisuus lähti vitosella. Muut hahmot, paitsi pikku-Myy ja Nuuskamuikkunen, olivat aika kärsineitä, joten en säilyttänyt niitä. Muumihahmoja on onneksi myynnissä vaikka missä, eivätkä ne yksittäisinä maksa montaa euroa. Tätäkin Manna joutuu vielä odottamaan jonkin aikaa, mutta minusta on mukavaa kun on tuollaiset aarteet jo valmiina. Ja voivathan serkukset jo leikkiä näillä kun tulevat kylään.


Muumien uimahuone.

Mannan metkut

Äiti, mitä sinä siellä lattialla teet?

Rakas tyttremme on keksinyt kaikenlaisia metkuja. Hän mm. osaa ottaa ruokalapun pois, mikä on tooosi kivaa. Lapsen mielestä. Voi sitä voitonriemuista ilmettä kun lappu irtoaa! Sitten ilonpilaaja äiti tai isä kieltävät leikkimästä sillä. Tämä temppu tapahtuu yleisimmin aamupuuron aikana, joka on nykyään muutenkin aikamoista pelleilyä. Kyllä puuro lopulta menee alas, mutta alussa se on yhtä leikkimistä. Pitää vaan olla päättäväinen. Manna siis vetää ruokalapun pois, työntää itsensä niin kauas pöydästä kuin kädet riittävät (joskus otetaan jalatkin avuksi) ja pärisytetään ruokaa ympäriinsä... Onneksi ihan kaikki aamut eivät ole samanlaisia. Lounaalla ja muillakin aterioilla on taas ihan normaalimeno: suu aukeaa reippaasti ja lappu pysyy kaulassa.


Yh.

Manna konttaa jo kovaa vauhtia ja etenee kuin ohjus. Kaatuilut ovat vähentyneet merkittävästi, koska tyttö osaa laskeutua alas jo hallitusti. Hän myöskin istuu leikkiessään tosi paljon. Seisaallaan tukea vasten eteneminen on saanut sekin uutta varmuutta. Ostimme tytölle viime viikolla Brion klassiset kävelyvaunut jo valmiiksi. Säädimme pyörät niin jäykiksi kuin mahdollista ja laitoimme kyytiin painavia kirjoja. Sitten kokeilimme huviksemme, miten Manna siihen suhtautuu. Kappas, hän otti sen kanssa monta askelta! Katsoimme miehen kanssa toisiimme aika "o-ou"- ilmeellä. Ei ole uutta, että Manna tekee asioita joita ei vielä osaa, mutta olisi kuitenkin hyvä oppia seisomaan ilman tukea, ennekuin alkaa ihan tosissaan treenata tuota kävelyä. No, ainakin tahto, kärsimättömyys ja uteliaisuus ovat valtavat, joten varmaan oppiminen etenee aika kiitettävällä tahdilla.. Onneksi turhautumista ei ole ollut ilmassa.

Kun teen kaikenlaisia kotitöitä ja seilaan ympäri kotia, pieni varjo seuraa minua joka paikkaan. Toisesta huoneesta kutsuminenkin on hauskaa kun tyttö useimmiten tulee paikalle (ellei ole keksinyt jotain tosi jännää tutkittavaa).


Hehee!

Vaikka Manna tavalliseen tapaansa oikea ilopilleri, pientä nirinäiitaa on silti ollut havaittavissa enemmän kuin ennen. Pikainen tarkistus vauvakirjasta kertoi, että juuri tässä iässä vauvan eroahdistus äidistä tai lähimmästä hoitajasta on pahimmillaan. Manna saattaa pillahtaa itkuun ihan pienestä jutusta, jolloin pyrkii heti syliin konttaamalla luokse ja kiipeämällä jalkaa vasten (tai jos istuu valmiiksi lattialla, hän tulee suoraan syliin). Pikku hetken päästä jatketaan leikkejä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Muutenkin "lahkeessa roikkumista" on alkanut esiintyä tosi paljon. Eräänä päivänä pesin tuttipulloja kun joku tuli nuolemaan säärtäni. Ajattelin huvittuneena, että on siinä minulla pieni koiranpentu.

Juttua tulee nykyään entistä enemmän. "Sanoista" yleisiä ovat "mamma" tai "wwääääeeeeöö". Harmituksen iskiessä hoetaan "vä-vä-vä-vä." Eniten tavuista tulee kaikenlaisia ba-bä tai ma-mä-alkuisia litanjoita.


Kyllä minä tiedostan jo ihan selvästi olevani tosi suloinen.


Ei siellä aurinko taida tänään paistaa..


Manna näyttää tässä kuvassa ihan minulta lapsena.


Tässä kuvassa on menossa "lauluesitys."


Tämä on ihan huippuhauskaa! Näillä reisillä kelpaa pötkiä kohta iskää ja äitiä pakoon.

Isin terveisiä 3: Ensimmäinen isänpäiväni

Herääminen klo 8.33 onnittelulauluun, jonka saattelemana kaksi aurinkohymyistä ihmistä saapui makuuhuoneeseen halaamaan ensimmäistä isänpäiväänsä viettävää miestä. Isin tyttö taisi tietää erikoispäivästä, koska hymy oli leveämpi kuin rakkaan vaimoni takapuoli (se on hyvä pylly). Pikku sängyssä makoilun (tyttö oli tapansa mukaan täynnä aamuvirtaa ja kiehnäsi ja kiipeili meidän välissä) jälkeen minut kutsuttiin pöytään, jossa minulle tarjoiltiin kynttilänvalossa llllloooisstava aamiainen: vihreää salaattia, kurkkua, tomaatilla ja sipulilla höystettyä munakasta, pekonisiivuja, sienisalaattia, lempileipääni ja teetä isosta lempimukistani.

Isänpäivälahja oli toivomusteni mukainen, eli kalsarit. Sain kahdet. Melko harvinainen isänpäivälahja! Lisälahjana vaimo hoiti isänpäivää edeltävän yön heräämisvuoroni.

Aamupalan jälkeen suuntasimme nokkamme kohti anoppilaa, (joka kylläkään ei ollut kotona kuin sekunnin kun piti rientää kuoroharjoituksiin). Hän oli kuitenkin tehnyt ennen sitä meille maittavan lounaan. Appiukko oli osallistunut ruoanlaittoon valmistamalla perunamuusia. Paikalla oli myös Mannan serkkutytöt ja kummit, eli vaimoni sisko perheineen. Kotiin palasimme myöhään illalla.

Ensimmäinen isänpäiväni oli sellainen kuin etukäteen toivoinkin, mutkatonta oleskelua rakkaitten kanssa. Parasta kaikessa oli kuitenkin hymynaamat aamulla. Tuli mieleen viime vuoden isänpäivä, jolloin sain vaimoltani "Estimated Time of Arrival" -paidan. Se oli jännää aikaa ja se oli hieno päivä, mutta tämä oli tietenkin vielä hienompi kun itse Arrival tuli onnittelemaan. Eipä tarvitse erikseen mainita, kuinka onnellinen olen.


Isi ja toinen hymynaamoista.

Newsflash!

Mannan hampaistoon on liittynyt lisäjäsen, eli nyt mennään luvussa kuusi.


Jännä juttu.


Mikäs se täällä roikk... mitä nyt?

Hammashoitajalla

Mannalla oli tänään elämänsä ensimmäinen käynti hammashoitajalle. Ajattelin etukäteen, että mitenhän tuon ikäisen vauvan suuta pystytään katsomaan kun lapsella alkaa olla jo vahvoja mielipiteitä siitä, mistä häntä saa tutkia ilman vastalauseita ja kiemurtelua.

Hoitaja oli sama tyyppi, joka pelästytti minut pahanpäiväisesti pari vuotta sitten pitämällä minulle huonotuulisen puhuttelun hammaskiven synnystä. Suuni nähdessään hän huokaisi teatraalisen kuuluvasti. Koska minun tapauksessani ei voi käyttää muuta kuin perinteistä työkalua (laser on kielletty sydäntahdistinpotilailla) hän sanoi että "tässä menee sitten ainakin tunti!" Tokaisin siihen ettei haittaa yhtään, sillä minulla ei ole mihinkään kiire, johon hän kirahti: "mutta minulla on!" Hampaani ovat yksi parhaimmista puolistani ja hyvässä kunnossa, mutta en ollut saanut mentyä muutamaan vuoteen hammashygieenikon luokse, joten kiveä oli päässyt syntymään. Kuluvan tunnin aikana hän sai oloni tuntumaan siltä, että suussani lepää todelliset ongelmalegot. Toimenpiteen jälkeen kersantti Ärjylä piti minulle vielä kunnon sulkeiset oikeaoppisesta harjaustekniikasta. Lievasti traumatisoituneena, pelko pyllyssä painelin terveyskeskuksesta suoraan apteekkiin ostamaan hammasväliharjoja ja jonkin ajan päästä sijoitimme hoitajan suosittelemaan sähköhammasharjaan. Vielä samana iltana naureskelin koko jutulle. Silti moinen puhuttelu oli hämmentävää, sillä kukaan ei ole koskaan aikaisemmin purukalustostani noin, olen saanut siitä vain positiivista palautetta. Oli siis kaksi vaihtoehtoa: joko Ärjylällä oli todella huono päivä tai sitten hänen asiakaskuntansa on poikkeuksellisen hyvähampaista sakkia. Seuraavalla käynnillä nainen oli paremmalla tuulella ja sanoi, että olenko jo toipunut edellisestä kerrasta. Naureskellen lausuin olevani ja vakuutin hoitaneeni hampaita läksytyksen jälkeen juuri niinkuin hän oli neuvonut ja että sähköhammasharjan hankkiminen oli loistava ratkaisu. Hän ei vaikuttanut enää niin tiukalta, vaan puheli leppoisasti. Edellisellä kerralla taisi todellakin olla huono päivä.

Takaisin asiaan. Nyt kun vein Mannan hoitajan vastaanotolle, hän ei enää muistanut minua. Hän jutusteli hyväntuulisena ja antoi ohjeita ravinnosta, makean syömisestä, tutista ja hampaiden hoidosta. Melkein kaikki käynnillä esiin tulleet asiat olivat minulle ennestään tuttuja, paitsi pari seikkaa hampaiden puhkeamisesta ja että uusien suositusten mukaan vauvan hampaita pestään tahnalla heti ensimmäisen puhjettua (ennen se on otettu käyttöön vasta poskihampaiden myötä), sekä hammastahnan määrä ei ole enää lapsen pikkurillin kynnen kokoinen nokare, vaan "pieni pyyhkäisy". Hän neuvoi esimerkkejä sopivista tahnoista ja antoi mukaan hammasharjankin. Hienoa, meillä on nyt varastossa jo kaksi, joihin voi siirtyä kun tämänhetkinen "menee vanhaksi."

Manna suorastaan rakasti hoitajaa. Hän huuteli, heilui ja hymyili kuin Hangon keksi ja antoi katsoa suuhun ilman mitään ongelmaa. Kasvoista paistoi "minullapa onkin jo viisi hammasta, katso vaikka!" -ilme.

Kiukkupylly-Äiti

Kellojen taaksepäin kääntäminen on ensimmäistä kertaa tuntunut erittäin huonolta ratkaisulta. Tunti on aika paljon pienen lapsen rytmissä ja nyt saamme maistaa todella aikaista heräämistä. Päivät olemme saaneet käännettyä suhteellisen normaaliin rytmiin, mutta aamuherääminen tapahtuu edelleen liian aikaisin, eikä Manna normaalitapojensa vastaisesti suostu enää nukahtamaan. Minun puolesta voi valvoa, mutta pitääkö siinä sitten herättää koko henkilökunta! Aluksi tyttö juttelee tyytyväisenä sängyssä, sitten noustaan hihkuen seisomaan. Ja hetken päästä alkaa vaativa purnaaminen kun emme olekaan heti tikkana seurustelemassa. Kun aamupuuro on syöty, pesut tehty ja vaatteet vaihdettu, voikin alkaa sitten vaatia takaisin nukkumaan. Tämä ei normaalitilanteessa varmaan tuntuisi yhtä suurelta asialta, mutta flunssaisen tytön yölliset itkut, yskä ja levoton uni ovat verottaneet rutkasti meidänkin energiavarastoa. Eihän lapsi tälle kaikelle mitään voi, mutta olin tänä aamuna silti kuin pyldeen ammuttu karhu. Tein aamutoimet tuppisuuna ja kun Manna meni aamu-unille, menin itsekin ihan suosiolla peiton alle. Tosin menin työhuoneeseen, jotta saan nukuttua paremmin ja kuitenkin kuulen lapsen heräämisen.

Siinä sohvalla aloin hävetä päänsisäistä marmatustani. Olen joutunut nukkumaan huonosti vain satunnaisesti kun toiset kärsivät ensin koliikista ja senkin jälkeen jatketaan tiheiden yöheräämisten kanssa pahimmassa tapauksessa toista vuotta. No omat asiathan tuntuvat suurimmilta, kunnes kykenee taas tarkastelemaan niitä vähän etäämmältä. No sen verran tahditon en ole, että menisin voivottelemaan tällaista pikaväsymystäni yleisesti (tätä kirjoitusta ei lasketa) kun tämä on kuitenkin todella pientä.

Manna nukkui melkein kolme tuntia, joista minä puolitoista ja loput ajasta luin. Olin kuin toinen ihminen.


Seisten näkee paljon enemmän.


Olkkarin tasot ovat juuri sopivalla tasolla pikku tutkimusretkeilijälle.

Newsflash!

Manna on oppinut liikkumaan tukea vasten. Tosin vielä hitaasti. Tänään hän eteni metrin verran olohuoneen pöytätasoa pitkin. Vaaralliseksi homman tekee se, ettei tyttö osaa vielä ottaa käsillä vastaan kun kaatuu. Pää on kolissut tänäänkin monta kertaa kun emme ehdi hätiin tarpeeksi nopeasti.

Taas nuhanenänä

Mannalla on taas nuha ja taidan tietää, mistä hän sen sai. Ensimmäinenhän oli noin kuukausi sitten, mutta sillä kertaa se oli nopea juttu. Nyt siitä tuli oikein kunnon flunssa kuumeineen päivineen. Ressukan ääni on ihan maassa, yskittää ja nenä vuotaa. Jo utuisista silmistä näkee, kuinka kipeä tyttö on. Nuha puhkesi perjantain vastaisena yönä, mutta kuume nousi vasta lauantaiaamuna.

Kävimme perjantaina kirjamessuilla. Manna näytti kotona vain pikkuisen nuhaiselta, minkä vuoksi uskalsin viedä hänet sinne. Siellä hänen olonsa alkoi selvästi tuntua pahemmalta ja kaduin heti että olin vienyt tytön sinne. Tyttö kitisi ja itkeskeli, mikä ei ole hänelle yhtään tyypillistä tuollaisissa tilanteissa – päinvastoin. Hän rakastaa ihmisten ja uusien asioiden katselua. Voin hyvin kuvitella miltä hänestä kuitenkin nyt tuntui, sillä jos itselläkin on vähänkin kipeä olo, ihmisten ilmoilla on kamala olla. Emme sitten viipyneet siellä enää kauaa. Kotona Mannan olo paheni ja seurava yö olikin melkein pelkkää itkua ja valvomista. Tyttö tyyntyi sylissä, mutta heti kun yritti mennä vaakatasoon, itku alkoi taas. Vuorottelimme tyynnyttelyä mieheni kanssa, jotta molemmat saavat levätä. Sunnuntain vastainen yö oli rauhallisempi ja Manna nukkui melko hyvin, heti kun illan nukahtamisvaikeuksista päästiin.

Manna on ollut kohtalaisen hyväntuulinen, mutta itkeskelee herkästi. Häntä ymmärrettävästi väsyttää enemmän, mutta millään ei malttaisi nukkua. Kun samaan syssyyn lisätään vielä kasvanut innostus seisomaan nousemiselle, rauhattomuus on taattu. Toivottavasti ensi yö menee nukkumisen merkeissä.

Nyt saimme maistaa esimakua siitä, mitä kaikkea on tulossa kun lapsi sairastaa. Kun Manna menee tarhaan, silloinhan niitä pöpöjä vasta liikkuukin. Lapsiperheen elämän yksi miinuspuolista.

Newsflash!

Mannan purukalusto on tehnyt taas lisäinvestoinnin. Tänään näkyville ilmestyi vasemman yläetuhampaan naapuri ja oikealle puolelle on tulossa kaveri ihan minä hetkenä hyvänsä. Pareittain siis mennään edelleen ja kylläpä on kova tahti!

Pähkinänkuoressa

Koska en saa menetettyjä tekstejä takaisin, kokosin tiivistelmän Mannan ensimmäisitä kuukausista nyt kun vielä muistan ne. Tästä postauksesta ei tule lyhyt, mutta yritän tiivistää asiat niin hyvin kuin mahdollista. Aiheet eivät ole missään järjestyksessä, kirjoitan ne sitämukaa kun mieleen tulee.

Kasvu
Syntymämitat:
2944g, 48cm

6 vuorokautta:
3120g (kotikäynnillä ei mitattu pituutta)

2 viikkoa:
3350g, 52,5cm, pää 36,2cm

1 kuukausi:
3960g, 54cm, pää 37,5cm

7 viikkoa:
4755g, 56cm, pää 39,5

3 kuukautta:
6190g, 61cm, pää 42cm

4 kuukautta:
7045g, 64,2cm, pää 43,5cm

5 kuukautta:
7765g, 66,5cm, pää 44cm

6 kuukautta:
8615g, 68,5cm, pää 44,5cm

8 kuukautta:
9800g, 72cm, pää 46cm


Hymy ja nauru
Tyttö harrasti paljon refleksihymyjä jo alusta asti. Kolmen viikon iässä tuli ensimmäiset oikeat, tarkoituksenmukaiset hymyt.
Sen jälkeen tyttöä ei ole ollut vaikea saada hymyilemään.

Manna nauroi ensimmäisen kerran ääneen nukkuessaan noin kuukauden iässä, mutta valveilla tapahtunutta kunnon käkätystä saimme odottaa kolmeen kuukauteen asti. Ennen sitä ääneennauru oli sellaista "heeee" -tyyppistä. Etenkin isin kanssa keksityt hassut leikit naurattavat ja kikatuttavat kovasti. Nyt 8 kuukauden iässä naurattaa jo niin moni asia, että pelkkä konttaaminen tai päikkäreiltä herääminen aiheuttaa hihkumista.


Kotiutumispäivänä kuvatut refleksihymyt (2 vrk).


Hih, kylläpä huvittaa! (Noin 4 kuukauden ikäisenä.)

Tarkkaavaisuus
Mannan katse oli yllättävän tarkka jo laitoksella. Lääkäri tokaisikin, että tyttö vaikuttaa paljon vanhemmalta kuin raskausviikolla 39+2 syntynyt. Kuukauden iässä katse oli jo todella tarkka ja tähän aikaan tähän aikaan tyttö myöskin näki yllättävän pitkälle. Pienille vauvoille tyypilliseen tapaansa hän rakasti katsella kasvoja. Muutkin asiat kiinnostivat ja pää pyöri sylissä ollessa vinhaa vauhtia jo todella varhain. Se piirre onkin saanut ihmisiltä paljon huvittuneita kommentteja. Joskus yllätän Mannan tarkkailemasta minua tiiviisti katseella, joka on täynnä syvyyttä ja melkein poraa reiät kohteeseensa.


Manna kuukauden ikäisenä.

Uni
Manna on ollut alusta asti hyvä nukkuja. Alle kolmen kilon syntymäpaino ylitettiin pian, joten häntä ei tarvinnut herättää syömään kuin muutaman ensimmäisen päivän. Manna heräili alkuajat yöllä keskimäärin kaksi kertaa, kunnes muutaman kuukauden iässä siirryttiin yhteen kertaan. Neljän kuukauden iässä tyttö nukkui ensimmäisen kerran koko yön putkeeen. Tämä tapahtui mökillä juhannuksen jälkeen. Nyt kun kehiin on astunut massiivinen määrä uusia opittuja asioita, yöunet ovat olleet vähän levottomampia, mutta silti saattaa mennä ihan hyvin koko yö putkeen. Yleisimmin herätään kuitenkin vielä kerran aamuyöstä syömään.

Manna nukkui ihan alussa meidän vieressä, mutta parempien unten takaamiseksi aloimme totuttaa tyttöä jo aika pian omaan sänkyyn. Alussa hän nukkui äitiyspakkauslaatikossa, mutta ei oikein viihtynyt siinä. Sitten siirryttiin aika nopeasti suoraan kierrätyskeskuksesta ostamaamme pinnasänkyyn. Aluksi, noin parin kuukauden ikään asti, piti silloin tällöin unen kynnyksellä rauhoittaa lasta pitelemällä esimerkiksi sormella tutista kiinni tai pitelemällä kättä tytön pään päällä, jolloin uni tuli nopeasti. Pian sen jälkeen rauhoittamista ei enää tarvittu, vaan hän jäi itsekseen sänkyyn hyväntuulisena juttelemaan ja nukahti sinne. Halusimme jo alusta asti totuttaa vauvan nukahtamaan itsekseen ja onneksemme se meni yllättävän helposti. Pinnasänky on ollut alusta asti Mannalle mieluinen paikka ja unille viedessä hän yleensä sätkii onnesta.

Teimme aluksi niin, että minä heräsin kaikki arkiyöt ja mieheni viikonloput, mutta mielestäni se ei ollut reilua miestäni kohtaan; hän ei olisi saanut nauttia kokonaisista viikonloppuöistä laisinkaan. Siirryimme sitten kokeeksi vuorottelemaan yöt. Olin aluksi hieman epäileväinen, sillä mieheni kuitenkin joutuu lähtemään aamuisin töihin, mutta menetelmä osoittautui hyväksi: koska Manna herää oikeastaan vain kerran aamuyöstä, se ei ole unimäärästä juurikaan pois. Vaikka minä olenkin kotona lapsen kanssa ja se on tällä hetkellä päätyöni, mieheni mielestä on mukavaa kun minäkin olen hyvin levännut. Hän pääsee silloin paljon helpommalla, hehehe.


Manna 6 päivän ikäisenä samana päivänä kun neuvolan täti kävi kotikäynnillä.


Manna n. 3 kk.


Päiväunet kesäkuumalla. (Manna 5 kk.)

Syöminen
Imetin Mannaa osittain vain pari kuukautta. Ongelmia oli, eikä kärsivällisyyteni riittänyt tarpeeksi pitkälle. Lopulta imetys ahdisti minua niin paljon, että päätin luopua siitä kokonaan. Ajattelin, että pääasia että lapsi voi hyvin, vaikka vähän aikaa morkkista podinkin – lähinnä ulkoisten paideiden vuoksi. Tyttö kuitenkin kasvoi loistavasti ja voi hyvin, minkä myötä tunnontuskat vähenivät aika nopeasti.

Manna oli alusta asti todella kova pulauttelija. Vaikka röyhtäytti kuinka hyvin tahansa, ryöppyjä vain tuli. Kun vaihdoimme puhtaat vaatteet, saattoi kulua vain sekunti kun rinnukset olivat taas puklussa. Aloimme käyttää hänellä pieniä siistejä froteelappuja kaulassa aina vähän aikaa syötön jälkeen, jotta vaatteet eivät kastuisi heti. Pulauttelu oli erityisen ikävää silloin kun olimme lähdössä johonkin ja laitoimme tytölle ykköset päälle. Neuvolan täti suositteli kiinteiden ruokien varovaista aloitusta jo viikkoa ennen neljän kuukauden ikää, joka saattaa auttaa kovaan pulautteluun. Aluksi kiinteä ruoka (ensimmäinen oli itse tehty bataattisose) ei meinannut millään upota; olihan se nyt ihan outoa kun suuhun laitetaan yht äkkiä jotakin muuta kuin nestettä. Muutamassa päivässä lapsi kuitenkin tottui siihen oikein hyvin. Kesän aikana pulautusten määrä väheni ja kiinteän ruoan syömisestä tuli osa arkipäivää. Kiinteiden kokeilu ajoitettiin aina louansaikaan, jonka jälkeen otettiin mukaan välipalamaistelu. Viiden kuukauden iässä saimme alkaa antaa ruoan seassa lihaa. Kesän loppuun mennessä Manna söi jo neljä kiinteää ateriaa päivässä ja alkusyksystä otettiin mukaan myös aamupuuro.

Tyttö on ollut koko ajan melkeinpä kaikkiruokainen. Vaikka jokin maku ei ole niin mieleinen, suu aukeaa silti aika reippaasti – pienen mutinan säestyksellä. Pääosin kaikki on kuitenkin hyvää yhtä lukuunottamatta: kaurapuuro ei aluksi maistunut mitenkään päin valmistettuna, kunnes Manna oli noin 7 kuukauden ikäinen. Silloin jauheesta tehty kaurapuuro alkoi maistua. Ennen sitä suosikkipuuro oli Manna-puuro. Nimi on kai enne.


Mmmm, maito on sitten hyvää.


Ensimmäinen kosketus kiinteään ruokaan Mannan ollessa viikkoa vaille 4 kk. Tarjolla on bataattia ja ilmeestä voi päätellä miten hyvin se maistuu.


Mustikalla höystettyä puuroa uudessa Bumbo-tuolissa kuumana kesäiltana. (Manna noin 5 kk.)


Tässä Manna on saanut ensimmäisen kerran ruokaa itse syötäväksi. Hölmönä en kuorinut kurkkua, mutta pesty se ainakin on. Pehmeä puoli irtosi hyvin, mutta kurkun kylmyys aiheutti pientä ihmetystä. (6kk)

Liikkuminen
Mannalla oli jo alussa kova tarve kannatella päätään. Tytön mielestä pään olisi kuulunut olla pystyssä jo laitoksella. Joku sanoikin minulle, että jotkut vauvat syntyvät niska jäykkänä ja tämä lapsi on kai luokiteltavissa sellaiseksi. Manna on aina ollut aika kärsimätön: pitäisi jo tehdä asioita, mitä ei millään vielä osaa. No kova halu on ainakin auttanut oppimaan asioita vauhdilla.

Aluksi Manna ei viihtynyt vatsallaan kovin hyvin, mutta siitä huolimatta laitoin hänet treenaamaan pään kannattelua joka päivä. Turhautunutta kitinää aiheuttivat tietenkin niskojen väsyminen ja jännät asiat, joita ei päässyt katselemaan vatsallaan niin hyvin kuin olisi halunnut. Niskalihasten voimistuessa maha-asennossa viihdyttiin aina vaan pitempään. Manna oppi kannattelemaan päätään vaakatasossa kolmeen kuukauteen mennessä. Pää pysyi sujuvasti pystyssä sylissä ollessa tai puolimakaavassa asennossa muutamaa viikkoa ennen sitä.


Pää on vielä painava, mutta kyllä se tästä! (2 kk).

Vajaan kolmen kuukaiden iässä Manna haparoi kädensyrjällään esineitä. Tarkoituksenmukaisen tavoittelun erotti selvästi hallitsemattomasta huitomisesta: kun tyttö yritti koskettaa esinettä ihan tosissaan, liike oli paljon hiipivämpää. Manna oppi pitelemään itse esineitä kädessään toukokuussa, jolloin oli ensimmäiset hellepäivät. Manna oli silloin hieman alle kolme kuukautta vanha. Kun annoimme lelun hänen käteensä, sitä ihmeteltiin silmät tärkeydestä pyöreänä. Minä pitelen tätä marakassia ihan itse! Neljän kuukauden iässä tyttö oppi sujuvasti poimimaan esineitä itse käteensä.

Manna oppi kääntymään kyljelleen hieman ennen neljän kuukauden ikää ja vatsalleen juhannuksen jälkeen, eli silloin kun oli täyttänyt neljä kuukautta. Sitä ennen esiintyi pari satunnaista kääntymistä, mutta osa niistä oli melkeinpä vahinkoja tai liian helpoissa olosuhteissa tapahtuneita, joten niitä ei oikein voi laskea. Kun kääntyminen oli uusi juttu, yöunet kärsivät joksikin aikaa kun tyttö halusi kääntyä vatsalleen unissaan, mutta ei päässytkään takaisin. Tilanne rauhoittui viikossa tai kahdessa. Tähän aikaan hän alkoi sitten nukkua vatsallaan makeita yöunia. Vastalta takaisin selälleen kääntyminen tapahtui puolen vuoden iässä.

Reilun neljän kuukauden iässä Manna löysi omat varpaansa ja vatsalihakset olivat jo niin kehittyneet, että varpaista sai pidettyä kiinni koko ajan tai laitettua suuhun. Tätä villitystä kesti ehkä kuukauden verran.


Kenen varpaat? (4 kk.)


Jeee, minä osaankin olla näin! (4 kk.)

Noin viiden kuukauden iässä tyttö nosti maha-asennossa ylävartalonsa suorille käsille ja viihtyi sen lisäksi lentokoneasennossa jalkoja hurjasti potkien.


Haa! Olen jo aika korkealla! (5 kk)

Kuuden kuukauden iässä Manna osasti jo mennä konttaus- ja karhukävelyasentoon. Ryömiminen alkoi reilun kuuden kuukauden iässä, mutta se tapahtui aluksi kaikkiin muihin suuntiin, paitsi eteenpäin. Hetken kuluttua tyttö oppi etenemään mittarimatotekniikalla nousemalla ensin karhukävely- tai konttausasentoon ja siitä liukumaan vatsalleen. Tämä vaihe kesti vain pienen ajan, sillä Manna oppi konttaamaan 7 kuukauden iässä. Se tapahtui eräänä sunnuntaipäivänä ystäväni luona: hänen kissa tuli tervehtimään meitä ja Manna lähti konttaamaan sen perässä ihan huomaamatta.


Kohta minä lähden liikkeelle. (6 kk)


Hahaa, nyt minä liikun kuin ohjus! (7 kk)

Ennen kahdeksaa kuukautta Manna oppi nousemaan tukea vasten ensin polviseisontaan ja melkein heti perään seisaalleen. Myös esteiden yli opittiin kiipeämään samoihin aikoihin.

Ajanviete
Manna ei pitänyt alussa yhtään sitterissä istumisesta (tai alussa pikemminkin makaamisesta), eikä hän viihtynyt valveillaoloaikanaan oikeastaan muualla kuin sylissä. Minun piti keskittää kaikki tekemiseni Mannan nukkumisajalle tai siihen kun mieheni tuli töistä, sillä en hölmönä käyttänyt kantoliinaa ja yhdellä kädellä oli vaikea tehdä joitakin asioita (vaikka kehityin aika hyväksi monessa asiassa. Pesin jopa vessaan lapsi sylissä ja sekös oli hänestä hassua.) Useat vauvat myöskin nukkuvat sitterissä päikkäreitä, mutta ei. Meidän Manna ei sitä tehnyt, paitsi joskus ihan vahingossa kun sai hänet huijattua siihen väkäksi aikaa.


En minä tykkää tässä olla. Haluan takaisin syliin! Sukkakin on tippunut. (1 kk)

Totuttelimme häntä kuitenkin pikkuhiljaa sitteriin ja samoin lattialla olevaan leikkimattoon. Kun näkökin kehittyi, niissä alettiin viihytä aina vaan paremmin. Otin Mannan sitterissä mukaan laittaessani pyykkejä kuivumaan, keittiössä puuhastellessa tai mitä tahansa askareita tehdessäni. Esittelin hänelle aina kaikkea mitä teen, mikä oli ilmeisesti hauskaa, koska sain sillä aina vähän lisäaikaa tehdä askareita kahdella kädellä. Lopulta sitteristä ja leikkimatosta tuli mieluisia paikkoja, kun kädetkin tottelivat jo jonkinlaisia käskyjä.


Leikkimatolla on hauskaa! (2 kk.)


Sitterissäkin viihtyy jo hienosti! (3 kk.)

Kylpy
Manna on aina viihtynyt kylvyssä erittäin hyvin. Ensimmäinen kylpy tehtiin jo sairaalassa, mutta kotioloissa tyttö pääsi sinne viikon iässä. Alussa Mannan kasvoista paistoin ihmetys ja tärkeys, mutta mitä enemmän tuli kokemusta, sen leveämmin vannassa hymyilyttää. Nyt 8 kuukauden iässä vannassa on hauskinta olla istuallaan ja loiskutella ympäristö lämimäräksi.


Vielä vähän jänskättää. (Noin 3 viikkoa.).


Hihii, tämä on niiiiin hauskaa! (2 kk)


Oho, pääsin tällaiseen isojen tyttöjen asentoon! (5 kk.)

Pesut
Kun Mannalla ei ole kylpypäivä, hänelle tehdään illalla samanlaiset pesut kuin aamuisin: pylly- ja "limppuosasto", kädet, kasvot ja kaula. On mukava aloittaa päivä raikkaana ja illalla taas pestä päivän pölyt pois. Käsiä pestään useamman kerran päivässä (varsinkin sen jälkeen kun lapsi alkoi käytää itse käsiään), etenkin kun olemme olleet ihmisten ilmoilla. Nämä aamu- ja iltarutiinit auttoivat selvästi lasta hahmottamaan jo hyvin aikaisin vuorokaudenajan ja mitä seuraavaksi on luvassa.


Pesuhuoneessa oleva "hoitopiste" on alusta asti ollut yksi Mannan lempipaikoista. Siellä kiukkukin unohtuu kokonaan. (noin 1kk.)

Vaipat
En ala kiertelemään asiaa sen kummemmin: meillä ei käytetä kestovaippoja. Pikku omantunnontuskat kertakäyttövaipoista kuitenkin tulee, joten koetamme käyttää mahdollisimman luontoystävällisiä tuotteita: käytössä on alusta asti ollut (siis siitä lähtien kun Manna oli numero 2 vaippojen kokoinen, koska tässä merkissä ei ykkösiä ole saatavilla) Natural Babycaren vaipat ja muitakin sarjaan kuuluvia tuotteita, kuten pesunestettä ja kosteuspyyhkeitä. Jälkimmäisiä pyrimme kuitenkin välttämään, mutta reissatessa ne ovat käteviä ja silloin kun käteni ovat ihottumasta auki, jolloin vesipesu pahentaa asiaa. Vaippavalinta "aiheutti" muitakin muutoksia, joista parina esimerkkinä kierrätämme kaiken paljon tarkemmin ja luovuimme talouspaperin vakiokäytöstä. Sitä kului luonnollisesti eniten Mannan ruokailun yhteydessä, noin kaksi palaa per kerta, mikä tekee aika monta päivässä. Jonkin ajan päästä vaadin, että otamme käyttöön kasteltavan rätin, jolla on myöskin mukavampi pyyhkiä lapsen suuta kuin karkealla paperilla. Rätti keitetään viikoittain, jolloin se pysyy puhtaana ja imukykyisenä.


Aika jännä tämä karvamatto paljasta selkää vasten.. (3,5 kk)

Rytmi
Manna on kohdellut meitä helläkätisesti ja ollut aurinkoisuutensa lisäksi hyvä nukkuja. Jo alusta alkaen herätyksiä on tullut vain pari yössä, joskus satunnaisesti kolme. Aloimme heti alussa ottaa varovasti mukaan rutiineja, joiden kellonajoista pidimme kiinni. Ensimmäiset vakiojutut muodostuivat puolen päivän vaunulenkistä, sekä aamu- ja iltapesuista. Nämä auttoivat tyttöä hahmottamaan yllättävän nopeasti, mikä vuorokaudenaika on menossa ja näiden ympärille alkoi muodostua tarkka rytmi myös syömisen ja nukkumisen suhteen. Säännöllisyyden ansiosta on ollut helppo ennakoida Mannan tarpeet ja tietää täsmälleen vaikkapa kitinän syy. Sen ansiosta myöskin tunnistaa epätavallisen kitinän, jolloin on helpompi tehdä salapoliisin työtä. Ensimmäisen vuoden aikanahan vauvan rytmi muuttuu koko ajan, mutta muutokset tapahtuvat onneksi niin pikku askelin, että mekin pääsemme niihin mukaan.

Säännöllinen rytmi on auttanut monessa muussakin kuin nukkumisessa ja syömisessä. Vauvan pyhän kolminaisuuden viimeinen elementti, eli kakkaaminen tapahtuu Mannan tapauksessa lähes aina samaan aikaan aamupäivällä. Sen voi ennustaa melkeinpä tunnin tarkkuudella.

Ensimmäisiä reissuja ja kyläilyjä
Mannan ensimmäinen ulkoilureissu sairaalasta kotiutumisen jälkeen tapahtui kahden viikon iässä, mikä on talvivauvojen raja. Menimme neuvolaan ja testasimme samalla uusia vaunuja (loistavat). Pari päivää sen jälkeen kokeilimme viedä tyttöä kauppaan ja ystävien luo Porvooseen. Kaikki reissut menivät hienosti, mutta vielä niin pieni vauva reagoi ohjelmatäyteiseen päivään olemalla illalla rauhattomampi. Ei niinkään huonotuulinen, mutta rauhaton. Ensimmäinen yökylä tehtiin vanhempieni luokse Mannan ristiäisviikonloppuna. Aluksi oli vähän haparoivaa miettiä, mitä kaikkea lapsi tarvitsee mukaansa, joten pakkasin varmuuden vuoksi aika tuhdisti.

Kävin Mannan kanssa työpaikallani näytillä tytön ollessa kahden kuukauden ikäinen. Sinne olisi ollut tarkoitus mennä jo aikaisemmin, mutta minua jännitti aika kauan lähteä tytön kanssa kahdestaan niin pitkälle. Manna kuitenkin viihtyi vierailulla tosi hyvin ja oli loistavalla tuulella vielä illallakin.


Tässä olemme juuri kotiutuneet ensimmäiseltä visiitiltä äidin työpaikalle. Päälle puettiin mummin virkkaama, serkkutytöiltä lainassa oleva pitsipaita. (2 kk)

Ensimmäinen kunnon puistoretki tehtiin tytön ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Silloin oli toukokuu ja poikkeukselliset helteet. Menin tytön kanssa kahdestaan lähiseutumme suureen ja vihreään puistoon eräänä perjantaipäivänä ja mieheni liittyi seuraan myöhemmin töistä päästyään. Manna rakasti makoilla viltillä vähissä vaatteissa ja katsella tuulessa liikkuvia puita ja sinistä taivasta. Viihdyimme paikalla nelisen tuntia, jonka aikana lapsi otti todella pitkät päiväunet ja minä sain lukea juorulehden kannesta kanteen.

Puistoretkistä tuli yksi kesän mieluisimmista ohjelmanumeroista ja kävimme monessa eri paikassa ihmettelemässä maailman menoa.


Ekalla puistoretkellä. (3 kk)


Tässä ollaan Suomenlinnassa. (5 kk.)

Manna oli ensimmäisen kerran hoidossa kokonaan ilman meitä hänen ollessa puolivuotias. Menimme mieheni ja hänen veljiensä kanssa Tallinnassa ja olimme erossa tytöstä jopa kolme yötä. Laivamme lähti lauantaiaamuna niin aikaisin, että parhaaksi ratkaisuksi osoittautui viedä lapsi 130 km:n päässä asuville vanhemmilleni jo perjantaina. Sunnuntaina laiva oli taas sen verran myöhään takaisin Suomessa, että äiti ehdotti vielä yhtä yötä. Vaikka meillä oli jo ihan kamala ikävä pientä tyttöämme, silti se oli paras ratkaisu kaikkien kannalta: meidän ei tarvinnut lähteä ajamaan yötä myöten lapsuuden kotiini ja takaisin, eikä lasta tarvinnut herättää kesken unien.

Olin kirjoittanut äidilleni "Mannan manuaalin", jossa kerroin päivän rytmistä, ruokailusta ja nukkumisesta. Se helpotti äidin työtä kun ei tarvinnut alkaa arvailla mitään. Äiti lähetti välillä viestejä, että kaikki kunnossa. Meitä vähän jännitti, miten noin pieni suhtautuu meihin kun olemme olleet erossa niin monta yötä, mutta kun äiti toi Mannan kotiin maanantaina aaupäivällällä, hänen kasvoilleen nousi heti leveä hymy. Mummilaviikonloppu oli kuulemma mennyt hienosti, mikä oli tietenkin ihana kuulla.

On suositus, jonka mukaan lapsen hoidossa vietettyjen öiden määrä olisi yksi per ikävuosi. Tämän suosituksen mukaan Mannan ensimmäinen hoitoreissun pituus meni tosi överiksi, mutta olen sitä mieltä, että käytetään maalaisjärkeä. Suositus on mielestäni hyvä, jos hoitopaikka ei ole ihan tuttu. Jos kyseessä taas on läheisiä ihmisiä, voi toimia lasta katsomalla ja sen mukaan, miten kotoisaksi lapsi itsensä yleensäkin hoitopaikassa tuntee.

Autossa
Manna on ollut hyvä matkustaja, mutta ihan pikkuvauva-aikana hän heräsi ja alkoi ähnätä aina kun pysähdyttiin esimerkiksi liikennevaloihin. Siitä huolimatta matkustaminen on ollut suhteellisen helppoa. Joskus tyttö muuttuu tuskaiseksi kun ei jaksaisi enää istua (etenkin nykyään kun osaa jo liikkua itse), mutta kovalle laitettu musiikki toimii yleensä siihen kuin taika. Vain kerran olen joutunut pysäyttämään auton kesken matkan mennessämme tytön kanssa kahdestaan siskolleni kylään. Pysähdyin laittamaan lisää maitoa pulloon ja vaihtamaan vaippoja. Kun matkustamme koko perhe, minä olen lapsen kanssa takapenkillä, jolloin häntä on helpompi hoitaa. Yksin Mannan kanssa liikkeellä ollessa hän matkustaa etupenkillä.


Tässä huvittaa jokin. (4 kk)


Autossa on kiva katsella. Mannan päällä oleva huppari on minun vanha. (6kk)

Ristiäiset
Manna-nimi oli meillä mielessä jo pitkään ennen vauvan syntymää, mutta sen ohella oli muitakin hyviä vaihtoehtoja. Lopulta meillä oli jäljellä kaksi nimeä ja koska kumpikin nimiehdokas oli meistä ihan tasaväkinen, annoimme sisareni, Mannan tulevan sylikummin, päättää kumpi niistä annetaan.

Äiti halusi perinteen mukaan järjestää juhlat (hän on järjestänyt myös sisareni lasten risiäiset) ja Manna sai nimensä vanhempieni luona, eli minun lapsuuden kodissani sunnuntaina 11.4. Paikalla olivat meidän ja vanhempieni lisäksi Mannan kummit perheineen ja minun isovanhempani (Mieheni äiti ei harmillisesti päässyt paikalle, koska oli sairastunut). Kuulostaa ensin pieneltä joukolta, mutta meitä oli yli 20. Mannalla on poikkeuksellisen monta kummia: heitä on yhteensä viisi. Kenenkään pois jättäminen ei olisi tullut kysymykseenkään, joten päädyimme tähän ratkaisuun. Siskoni on Mannan sylikummi ja muita kummeja ovat siskoni mies, serkkuni ja mieheni kaksi veljeä. Meille oli tärkeää saada lapselle kummit, joita hän näkee säännöllisesti ja joista tulee tärkeä osa hänen elämäänsä.

Minua vähän jännitti ristiäiset etukäteen. En tiedä miksi, mutta ehkä tietoisuus siitä, että kaikki tämä tehdään meidän lapsen vuoksi jännitti. Manna käyttäytyi koko ristiäispäivän erinomaisesti: ennen juhlan alkamista hän nukkui pitkät unet ja kekkereissä nautti saamastaan huomiosta. Kastamistilanne oli liikuttava ja muutenkin juhla oli lämminhenkinen ja rento. Manna kastettiin kauniissa äitini puolen sukumekossa. Ensimmäinen siinä nimensä saanut lapsi (äidin serkku) syntyi 40-luvulla ja kangas alkaa luonnollisesti olla aika hauras. Helmaan on kirjailtu kaikkien sitä käyttäneiden lasten nimet, myös minun.




Manna Marianne 11.4.2010.

Manna sai hienoja lahjoja. Hän sai mm. kaksi helminauhaa, hauskan kummilusikan, Manna-puuroa, hopeisen taulun ja Muumi-astiasetin.


Hieno kummilusikka, joka on tehty oikeasta vanhasta lusikasta.

Vanhemmuus
Äidinvaistoni heräsivät heti Mannan synnyttyä. Ne suorastaan leimahtivat kun tyttö annettiin syliini. Mieheni kertoi tajunneensa kunnolla kaiken vasta kotona ja on siitä lähtien ollut tytön pauloissa ihan kokonaan. Olemme molemmat niin täynnä rakkautta, ettei sitä voi mitata millään. Mutta vaikka teemmekin kaiken (varmaan jonkun mielestä ärsyttävän) varman päälle, osaamme silti henkisesti ottaa vanhemmuuden rennosti. Emme halua suhtautua asioihin niuhottavasti ja samaa ronskia huumoria lentää kuten ennen lastakin. Minä haluan edelleen olla äitiyden lisäksi myös vaimo, ystävä, sisko ja tytär, joten muustakin kuin lapsesta puhuminen on yhtä helppoa kuin ennenkin. Huomasin alussa, että osa ystävistäni ikään kuin tunnusteli, olenko minä kadonnut "äitimaahan", vai olenko se sama tyyppi kuin ennenkin. Tein pian selväksi olevani ja edelleen yhtä kiinnostunut heidänkin asioistaan. Vaikka lasta tuleekin sekunnissa ikävä ja hän on (mieheni ja perheeni lisäksi) tärkein asia maailmassa, silti minulla ei ole vaikeuksia lähteä ystävieni kanssa viettämään iltaa ja jutella koko illan kaikesta muusta paitsi lapsesta. Se on tärkeää myös jaksamisen kannalta, sillä vaikka Manna ei vaikea lapsi olekaan – päin vastoin – silti jatkuvassa valmiustilassa olevat emon vaistot vievät energiaa. Mieheni osallistuu lapsen hoitoon ihan tasapuolisesti, joten saamme molemmat omaa aikaa niin paljon kuin on tarvis.


Photoboothilla otettu ensimmäinen perhepotretti pari päivää kotiutumisen jälkeen.