Se on äiti!

Manna on nyt oppinut näyttämään, missä on äiti. Satunnaisesti hän edelleen osoittaa lamppua, mutta pääosin hän on näyttänyt tajunneen minun ja valaisimen eron. :)

Joulu

Perheemme tämän vuoden joulukortti. Vieläkään ei taida olla myöhäistä toivottaa hyvää joulunaikaa!

Vietimme joulun perinteisesti vanhempieni luona. Mieleen pyrki väkisinkin viime joulu, jolloin vietimme juhlaa jännien odotusten keskellä. Muistan sen kuin eilisen, kun pidin talviloman joulupyhien välissä, jolloin sain parisen viikkoa vapaata, jonka jälkeen menin vain vähäksi aikaa töihin ennen äitiysloman alkua. Muistan silloin ajatelleeni, että ensi jouluna meillä on jo melkein vuoden ikäinen lapsi, mikä tuntui ihan uskomattomalta. Tässä sitä sitten ollaan! Rakastan muutenkin menneiden muistelua ja joskus oikein paneudun tähän asiaan.

Tänä jouluna meitä oli viisi: minä, mieheni ja Manna, sekä vanhempani. Siskoni perhe vietti joulun osittain kotona ja osittain ystäväperheensä luona. Kävimme aattona perinteisellä joulupuurolla heidän luonaan, mutta muuten pysyttelimme lapsuuden kodissani. Meillä oli leppoisa ja rauhallinen joulu. Manna sai nauttia ensimmäisen kerran joulutunnelmasta, jonka luomiseksi haluamme nähdä aina paljon vaivaa. Kaikki meni suunnitelmien mukaisesti, paitsi tytön flunssa (taas!), joka iski aattoiltana. Onneksi ei tullut kuumetta, eikä olo vaikuttanut mielialaan, vaan tyllerö painoi menemään tuttuun iloiseen tyyliinsä. Nenän tukkoisuus vaan vaivasi välillä nukkumista, mutta onneksi pahemmilta valvomisilta vältyttiin. Ehdimme kuitenkin ulkoillakin kirpeässä ulkoilmassa.


Jouluna oli tosi kipakka pakkanen, mutta paksun untuvamakuupussin ja talvivaatteiden sisällä oli lämmin ulkoilla. Pian meitä olikin punaposkisia tyttöjä ja poikia koko rivi!

Manna sai hienoja ja laadukkaita lahjoja, joita oli aika liuta. Onneksi lahjamäärä ei mennyt kuitenkaan ihan överiksi.
Hän sai vaatteita, leluja ja aivan ihanat Aappa-lakanat, jollaiset haluaisin myös minulle ja miehelleni. Seuraavassa kuvia näistä ihanista tavaroista.


Hauskoja kummeilta, isovanhemmilta, isoisovanhemmilta ja meiltä saatuja leluja, jolla leikkiminen alkoi heti! Näissä kuvissa ne ovat jo päässeet omaan kotiin ja pieni nuhanenä jaksaa puuhailla niiden kanssa pitkiä aikoja.


Kummeilta saatuja kivoja vaatteita. Ylimmäisenä on sylikummin itse tekemä hieno vakosamettitakki, jonka rinnusta koristaa M-kirjain. Keskellä toisen kummin Pariisista tuoma supertyttömäinen mekko, vakosamettia sekin. Alimmaisena yhden kummin antama ihana folklore-vivahteinen farkkumekko. Lisäksi annoimme mieheni kanssa tytölle Marimekon klassikon, Iloisen takin, joka menee väljän mallinsa ansiosta pitkään. Minulla on samanlainen, joten nyt me tytöt voimme pukeutua samanlaisiin mekkoihin.


Manna sai kaksi syötävän suloisen Maileg-sarjan pehmolelua, joista pupu on minulta ja mieheltäni ja apina mummilta ja ukilta. Minua huvitti pupun asu, sillä se on niin saman tyyppinen kuin Mannalla ajoittain. Ukki risti pupun Pipaksi ja apina sai heti nimekseen Aapo. Tähän sarjaan on olemassa toinen toistaan helyttävämpiä leluja ja pikkuhuonekaluja. Tyttöjen lelut ovat sitten ihania!


Manna alkamassa avaamaan elämänsä ensimmäistä joululahjaansa. Kohta koko porukka on vieressä auttamassa. Tilanne oli selvästi hieman hämmentävä ja tytön kasvoilla paistoi "mistä näitä uusia tavaroita oikein tulee!" -kysymys. Ilme vakavana ja suurella hartaudella tyttö tutki uusia lelujaan.

Ensi jouluna Manna saa tulla jo meidän kanssa joulusaunaan. Tänä vuonna hän kävi äidin ja mummin saunan lomassa vain kylvyssä, mutta hyvä tunnelma sielläkin oli, sillä joulusaunassamme ollaan aina vain kynttilänvalossa. Ensi vuonna hän saa myöskin maistaa ensimmäistä kertaa samaa jouluruoaa kuin muutkin. Tänä vuonna teimme hänelle oman ruokamössön, jota tyttö söi hyvällä ruokahalulla.


Heeei, tää ei ole yhtään reilua. Mitä haittaa siitä on jos vähän maistelen niitä tuikkuja!

Uusia asioita

Manna on jonkin aikaa osannut näyttää lampun kun kysytään, "missä lamppu?" Jokin aika sitten selvisi, että hän yhdistää sanan "missä" lamppuun, sillä kun kysyy, "missä äiti" tai "missä isä" tms, hän osoittaa lamppua. Tänään kun kysyin missä lamppu, hän osoitti minua. Alkoi lievästi huvittaa. No se jäi yhteen kertaan, sillä seuraavalla kerralla hän jo paikallisti lampun ihan normaaliin tapaan. Manna osaa etsiä lampun kuin lampun, eli sen ei tarvitse olla vain se yksi ja sama. Osoittelua siis riittää, sillä hän esittelee meille kaikkien paikkojen lamput pyytämättäkin. Pari päivää sitten tyttö osoitti ensimmäisen kerran selkeästi asiaa, jonka haluaa. Maitoa. Olin syöttämässä lasta kun hän osoitti muka tosi hyvin piilottamaani maitopulloa. Topakan osoituksen tehosteena hän sanoi "Ö!" (Välihuomautuksena: piilotamme maitopullon, sillä sen näkyvillä olo aiheuttaa melko varmaa kitinää, koska maitoa olisi niiiiin mukava lipittää ja jos sitä antaa kesken ruoan mielin määrin, sitten ruoka ei tietenkään enää maistu. Välillä voi antaa pikku kulauksen, pullo pois näkyvistä ja lopuksi kunnon huikka.)

Manna on alkanut osoitella kaikkea muutakin ja jokin aika sitten kuvaan astui myös sormi. Aikaisemminhan osoittaminen on tapahtunut koko kädellä, mutta nyt tyttö on älynnyt mahtavasti etusormen tehon. Näyttää niin hellyttävältä kun pullea sormi näyttää määrätietoisesti jotakin elämän ihmeellisyyttä.

Konttaus on saanut jatkuvasti lisää vauhtia ja Manna etenee nyt paikasta toiseen noin sekunnissa. Tytö viihtyy suurimmaksi osaksi istuallaan tai seisaallaan, eli leikeissäkään ei juuri enää olla kontallaan kuin satunnaisesti tai kun siirrytään toiseen paikkaan. Nyt tyttö on selvästi alkanut harjoitella ilman tukea seisomista, sillä hän irrottaa kädet tuesta aina välillä joko paikalla ollessa tai siirtyessä eri paikkaan. Välillä hänelle tuntuu riittävän tueksi vain pieni juttu, kuten vaikkapa minun paidan naru, joka ei tietenkään anna todellisuudessa tukea paljon yhtään. Meillä on kovat vedot päällä, koska Manna kävelee ja minun mielestäni se tapahtuu aikaisintaan tammikuun lopussa, mutta todennäköisimmin yksivuotispäivien tienoilla. Vaikka hän oppi kävelemään tuen kanssa aika aikaisin, varsinaiseen kävelyyn menee varmasti vielä aikaa, sillä tuetta seisomiseenkin tarvitaan vielä paljon harjoitusta.

Ruoka maistuu edelleen tosi hienosti, mutta nyt melkein jokainen ateria aloitetaan ärsyttävällä pään kääntely -pelleilyllä. Vaikka kyseessä olisi totaalinen lempiruoka, tämä on selvästi nyt hauska uusi opittu asia. Minä osaan vastustaa! Ensimmäisen lusikallisen kun saa suuhun, loppu menee yleensä ihan normaalisti. Suun aikeamiseen auttaa vaikka jonkun kirjan tai lelun näyttäminen, jotta lapsen huomio siirtyisi muualle. Joskus ääritilanteessa kun on ollut oikein rankka päivä ja tyttö on ollut tosi reipas (niinkuin oikeastaan aina onkin), saatamme näyttää (vain) iltapuuron lomassa Teletappeja tai vaikka Pingua, jolloin ruoka uppoaa suuhun kuin taikaiskusta. Tässä olemme kuitenkin varovaisia, sillä siitä ei saa tulla tapa. En halua, että lapsi oppii siihen, että kitinällä saa aina jotain ekstraa ja syöminen on muutenkin perusasia, josta ei tarvitse antaa palkintoja. Olemmekin turvautuneet tähän vain silloin kun tyttö on ollut tosi väsynyt pitkän päivän jälkeen, eikä puuroa enää malttaisi syödä tai haluamme muuten vaan kiittää häntä reippaudesta. Viedon näyttäminen tarkoittaa siis joitain minuutteja ja kun puuro on syöty, loppuu myös ohjelma.

Manna on sellainen ilopilleri, että on ihme jos hän on känkkäränkkä pitempään. Sellaista päivää ei oikeastaan edes ole, vaan kiukuttelut on vain lyhyitä pyräyksiä. Ja ne saa kuriin helposti, oli aihe milloin mikäkin. Lisää riemua syntyy jatkuvasti kun tyttö keksii kaikenlaista uutta vanhempiensa päänmenoksi. Motoriikka paranee koko ajan ja liikkuminen on jo ällistyttävän ketterää. Rajoja on myöskin hauska kokeilla koskemalla kaikkeen, mihin ei saisi. Jostain syystä lapsen mielestä on todella hupaisaa kun häntä kielletään tiukasti kerta toisensa jälkeen tekemästä jotakin. Mitä tiukempaan sävyyn kielto tulee, sen leveämpi on hymy. Aika turhauttavaa, mutta kieltojen jälkeen on oltava johdonmukainen, eikä jättää asiaa siihen, vaikka tilanteeseen palattaisiin sata kertaa. Tyttö pahoittaa mielensä kielloista oikeastaan vain, jos hän on väsynyt. Eilen kielstin häntä näpelöimästä tietokonettani, jonka jälkeen hän katsoi minuun kasvoillaan maailman säälittävin ilme ja konttasi isin luokse loukkaantuneesti itkien. Tilanne oli aika ällistyttävä. Hän on nyt siis keksinyt, kuka on milloinkin pahisvanhempi ja kuka kiva. Kun lapsi valitsee tietoisesti toisen lohduttajakseen, on se tietenkin hänelle (lohduttajalle) mieltä ylentävä hetki, jolloin olisi helppo sortua ylpeilyyn (tuuuuule tänne mukavaan syliin). Mutta tällaisellakin hetkellä on niin tärkeä puhaltaa yhteen hiileen. Esimerkiksi eilen mieheni jatkoi puheissaan samalla linjalla, vaikka tyttö saikin samalla toivomansa sylin.

Nykyään kun posti kolahtaa luukusta, Manna säntää eteiseen luullen, että isi tulee kotiin. Kun isi sitten tulee, alkaa mahtava hihkuminen. Tämä tapahtuu onneksi niinkin päin, kun minä tulen kotiin jostakin, heh! Kerran kun mieheni lähti töihin, Manna meni sulkeutuvan oven perässä eteiseen ja alkoi itkeä. Sitä oli säälittävä katsoa ja kun kerroin tämän miehelleni, häntäkin alkoi itkettää. Meillä on ollut aina tapana vilkuttaa ikkunasta kun toinen lähtee johonkin ja tätä olemme nyt opettaneet myös Mannalle. Hän osaa heiluttaa kättään tai morjestaa käsi pystyssä. Kun hänelle vilkutetaan ulkoa, hän hymyilee valtoimenaan ja lättää kätensä ikkunaan.

Puheharjoittelu etenee. Manna harjoittelee selvästi toistamaan perässä, vaikka selviä sanoja ei vielä tulekaan. Välillä hän sanoo oikein painokkaasti jonkin sanan ja saattaa osoittaa jonnekin. Sitten arvaillaan, mitä hän tarkoittaa. Ehkä huvittavin hänen äänensä ihan ihan puhdas r-äänne. Hän tekee sitä innostuneena tai hermostuessaan. Rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr, drrrrrr tai rrrrrraaaaaaaa kuuluu ihan vähän väliä. Manna on ollut aina kova ärrän lausuja, mutta pienempänä se tuli kurkusta. Nyt se on ihan oikea oppinen ja laskemmekin leikkiä, että jos tämä taito ei säily, voimme sanoa hänelle että kyllä sinä osaat ärrän sanoa, siitä on todisteita!

Tyttö alkaa myös oppia enemmän kaikenlaisia leikkejä. Mieheni on mestari keksimään kaikenlaisia lallatuksia, joista tämänhetkinen hitti on "kiikkuu kaakkuu, hevonen vaappuu." Sen tahdissa keinutaan kankulta toiselle. Heti kun aloittaa tämän lallatuksen, Manna alkaa heilua puolelta toiselle hymyillen kuin Hangon keksi.

Huvitusta ja naurua aiheuttaa edelleen kaikenlaiset p-kirjaimen sisältävät sanat. P täytyy sanoa terävästi ja kovaa, jolloin pieni tyttö käkättää onnellisena. Samoin kaikenlaiset murinaäänet ovat todella hauskoja. Mannahan murisee itsekin: hvuttuneena hän päästää kurkustaan hassun karhuäänen, jota hän on tehnyt ihan pikkuvauva-ajasta lähtien.


Minä olen oppinut vaikka mitä!

Oma huone

Manna muutti itsenäisyyspäivän viikolla omaan huoneeseen. Etenkään minä en saanut nukuttua kamalan hyvin, sillä olin jatkuvassa valmiustilassa ja lopulta aloimme epäillä Mannankin unien häiriintymistä meidän läsnäolon vuoksi. Kellon siirtämisen jälkeen ja monen uuden asian melkein samaan aikaan oppiminen syksyllä aiheutti sen, että Manna alkoi heräillä ajoittain aika tiuhaan, mutta välillä tulee entisenlaisia unijaksoja, jolloin herätään vain kerran. Olin niin onnellinen, että Manna alkoi nukkua kokonaisia öitä alle nelikuisena, mutta luonnollisesti koko ensimmäinen vuosi on jatkuvaa rytmin hakemista kaikenlaisten mullistavien asioiden myötä. Usealla lapsella omaan huoneeseen siirtäminen tai vieraassa paikassa nukkuminen on auttanut saamaan pitempiä unipätkiä. Näistä ajatuksista se sitten lähti.

Onhan nyt toki pitempi matka lasta syöttämään kun huone on ihan toisessa päässä kämppää, mutta se on sujunut silti oikein hyvin. Olemme käyttäneet nyt vielä itkuhälytintä, vaikka lapsen heräämisen kuulee ilman sitäkin oikein hyvin. Itkuhälytin kuitenkin mahdollistaa hieman nopeamman reagoinnin, jolloin lapsen saa takaisin unille liukkaammin. Aamulla herätessään tyttö ilmoittaa asian selkeästi ja huoneeseen mennessämme, siellä on yleensä vastassa aurinkohymyinen lapsi. Hänellä ei tuntunut olevan ensimmäisen yönkään jälkeen turvaton olo, vaikka emme olleetkaan heti siinä vieressä.

Vaikka muutosta on jo useita viikkoja, en ole vieläkään kunnolla tottunut siihen, että nukkuman mennessä ei tarvitsekaan varoa tytön heräämistä tai että voin laittaa valon päälle ja alkaa lukea. Aika vapauttava tunne!

Tyttö on tuntunut viihtyvän huoneessaan muutenkin oikein hyvin ja leikkiikin siellä mielellään. Olemme laittaneet hänen lelut alahyllyille laatikoihin, jotka hän osaa vetää ulos. Tytön huoneessa sijaitseva työpiste tulee vielä siirtymään makuuhuoneeseemme kun mieheni on saanut rakennettua sinne samanlaisen, mutta siromman pisteen. Nykyinen pöytä ja hyllyt jäävät tytön huoneeseen hänen tavaroilleen ja tuleville askarteluilleen. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan huoneen väreiksi piti tulla puna-kelta-valko-vihreä, mutta viime hetkellä väriyhdistelmä muuttuikin vaaleanpuna-vihreä-valko-ruskeaksi, mikä on mielestäni ehdottomasti parempi ja rauhallisempi kokonaisuus.

Kaikenkaikkiaan siirtäminen on tuntunut kaikkien kannalta hyvältä ratkaisulta.


Huone valmiina.


Piirtämäni julisteet muuttivat väriä vielä viime tipassa. Alahyllyillä olevat laatikot on helppo vetää esiin leikkien alkaessa.


Työpiste, josta lähtee koneet ja työpaperit muualle.


Mummin laitokselle tuomat sukat olivat ensimmäistä kertaa Mannan jaloissa neuvolan tädin kotikäynnillä kuusi päivää syntymän jälkeen. Halusin laittaa muistoksi esille jotakin näistä ensimmäisistä päivistä.


Juliste 1 kokonaisuudessaan.


Juliste 2 kokonaisuudessaan.

Väliaikapostaus

En suinkaan ole unohtanut tätä tärkeää "päiväkirjaani", vaikka viimeisestä kirjoituksesta on kulunut melkein kuukausi. Olemme reissanneet ja tehneet vaikka mitä, minkä vuoksi postaukset ovat saaneet odottaa. Manna on täyttänyt tällä välin jo 10 kuukautta ja on oppinut vaikka mitä. Palaan näihin ja jouluun lähipäivinä kun olen saanut kuvatkin purettua. Siihen mennessä toivotan hyviä välipäiviä!