Äitiyslomani alkamisajankohta tarkentui ja se on 26.1. Sitä ennen pidän talvilomaa ennen ja jälkeen joulun, jolloin olen poissa töistä melkein kaksi viikkoa. Mukava saada huilia ennen loppurytinää. Ennen joulua on myös kova kiire saada paljon töitä valmiiksi. Tämä syksy on mennyt niin nopeasti, etten edes kunnolla ymmärrä jääväni äitiyslomalle ensi kuussa. En oikein tajua edes sitä, että minulla on vauvamaha. Minun pitää välillä oikein koittaa vetää vatsaa sisäänpäin osoittaakseni itselleni, etten pysty tekemään sitä enää. Ehkä epäuskoinen olo johtuu myös siitä, etten ole kärsinyt raskaudenaikaisista vaivoista. Moni äiti (ja jopa isä) sanoo tähän tietäväisenä ja ehkä hieman vahingoniloisena, että "odotapa kohta, kyllä sinä pian ähkit ja puhkit niiden vaivojesi kanssa." No kyllä varmaan, mutta tarkoitankin, etten ole tähän mennessä kärsinyt vaivoista. Kyllä niitä monella on jo paljon aikaisemmassakin vaiheessa, joten olen ollut onnekas. Olen kuitenkin jo aika pitkällä tässä raskaudessa ja kun kaikki on mennyt näin hyvin tähän mennessä, minulla on myös hyvät edellytykset nauttia suhteellisen mukavasta odotuksesta lopussakin, eikö vain? Kohtahan se nähdään, muuttuuko vointini dramaattisesti vai ei, mutta tottakai olen täysin tietoinen mitä saattaa olla tulossa. Se jää nähtäväksi kuinka voimakkaasti se kohdalleni iskee.
Minua on välillä hieman nyppinyt juuri tuo, kuinka aika-ajoin joku muistuttaa ettei elo tule aina olemaan yhtä ihanaa ja auvoista kuin tähän mennessä on ollut. Tottakai minä sen tiedän. Jokainen äiti on jossain vaiheessa ollut esikoisen odottaja, ollut yhtä innoissaan ja hössissään, pistänyt ja kirjannut merkille pieniäkin asioita. Niin sen pitääkin olla. Eikä mielestäni ole aiheellista muistuttaa joka välissä, kuinka tuskallista tulee olemaan raskauden loppuvaiheessa, saati synnyttäessä. Tai miten elämäni tulee muuttumaan vauvan syntymän jälkeen ja kuinka tulen kärsimään univajeesta. Jokainen vähänkin valveutunut odottaja tietää tämän kaiken, joten turha siitä on joka välissä muistuttaa. Antakaa minun nyt nauttia! Noiden juttujen aika tulee sitten myöhemmin. Nyt olen vasta äitikokelas, Semi-Äiti. Matkalla Pro-Äidiksi.
No niin, toisiin aiheisiin. Äitiyspakkaus tuli tänään! Ehdimme juuri ja juuri postiin, viimeisellä minuutilla. Kotona pakkauksen sisältö ihastutti meitä molempia. Voit käydä tarkastelemassa sitä täältä. Mieheni nosteli Pöksyn tulevia tarvikketa yksi toisensa jälkeen pois laatikosta ja levitteli niitä eteemme. Siellä oli tosi nättejä ja kivan värisiä vaatteita, juuri sellaisia mistä pidän: yksinkertaisia, neutraaleja, raikkaita, eikä liikaa ällöjä kuvioita. Tavaraa oli vaikka millä mitalla. Taas tuli mieleen, kuinka arvokasta on saada moinen avustus, enkä ymmärrä niitä ääliöitä, jotka arvostelevat äitiyspakkausta paskaksi. Eräskin tosi fiksu kirjoittja käski boikotoida äitiyspakkausta, koska siellä on enimmäkseen ruotsalaista tuotantoa. Menin saman tien katsomaan kaikki tavarat läpi ja siellä oli varmaan yksi ruotsalainen tuote. Muut olivat täysin kotimaisia juttuja. Ja sitäpaitsi, mitä väliä sillä on vaikka ne olisivat ugandalaisia tuotteita. Siinä pakkauksessa tavarat ovat laadukkaita ja käytännöllisiä ja jos ei kiinnosta ottaa noin arvokasta lahjaa vastaan, olkoot sitten ilman. Uskomatonta, kiittämätöntä porukkaa täällä liikuskelee vapaana. Suomessa on oikeasti hyvä odottaa ja saada lapsia. Täällä on niin ensiluokkainen neuvolajärjestelmä.
Pahvilaatikko tulee olemaan Pöksyn ensimmäinen sänky ennen pinnasängyn hankkimista. Moni äiti sanoo, että "minun lapsenihan ei missään pahvilaatikossa nuku!" (ja menevät samaan hengenvetoon ostamaan Ikeasta melkeinpä pahvisen huonekalun) ja pitää heitä suorastaan huonoina äiteinä, jotka näin tekevät. Huhhuh. Ensinnäkään se, että nukuttaisi lastaan vaikka Versacen kehdossa ei tarkoita sitä että rakastaa lastaan enemmän kuin hän, joka käyttää lapsensa ensisänkynä äityspakkauksen pahvilaatikkoa. Eikä se myöskään kerro toimeentulosta mitään, sillä toiset haluavat vaalia perinteitä. Minä kuulun niihin, jotka pitävät tätä hauskana perinteenä Suomessa. Laatikko on oikein nätti, hyvän kokoinen, siellä on hyvä patja ja sänkyä on myöskin helppo siirrellä ympäri kotia. Moni on vielä tehnyt ympärille kivat kankaiset päällykset, mikä lisää sängyn viehättävyyttä. Minä ja rakas ompelukoneeni emme kyllä tee yhteistyötä tämän asian tiimoilta, koska laatikko on mielestäni nätti ilman kangaspäällystettäkin. Se on kyllä mahdollista, että tapetoin sen jollain kivalla paperilla.
Olimme viikonloppuna siskoni luona ja hänen kanssaan oli mukava jutella vauvajuttuja. Hän on aina ollut minulle suunnannäyttäjä ja niin myös tässä odotusasiassa, sekä tulevassa äitiydessäni saan häneltä koko ajan korvaamatonta tukea. Tuntuu mukavalta kun vierellä on hänen kaltaisensa sisko ja myöskin oma äiti, joilta saan kullanarvoisia vinkkejä ja joiden kanssa jakaa asioita. En ole vielä missään vaiheessa jännittänyt tai epäillyt itseäni tai miestäni tulevina vanhempina. Ilman muuta oma lapsi tuo asioihin ihan eri perspektiivin ja omat avuttomat, epätoivoisetkin hetkensä, mutta olen kuitenkin melko hyvin perillä monesta asiasta jo tässä vaiheessa. Siitä kiitos perheelleni.
Sain siskolta kaksi kassillista vauvan vaatteita. Mukavaa kierrättää serkusten vaatteita! Siellä oli joukossa myös puseroita, joita minä ja siskoni olimme vauvana käyttäneet. Tuli sellainen olo niitä, ja nyt tänään tuota äitiyspakkausta tutkiessa, etten jaksaisi enää odottaa Pöksyn syntymää. Kyselen itseltäni jatkuvasti, tapahtuuko tämä ihan oikeasti? Onko tämä nyt toteutumassa, mitä olemme mieheni kanssa niin paljon toivoneet? Vaikka välillä tulee kärsimätön olo, sitten muistan taas että tämä odotusvaihekin on niin ihanaa että pelkää sen menevän ohi liian pian. Koita siinä nyt sitten päättä, missä tilanteessa haluaa olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti