Newsflash!

Mannan 12. hammas on puhjennut alas. Huomasin sen tällä viikolla, muistaakseni keskiviikkona. Tyttö ei ole ollut sen vuoksi yhtään kärttyinen, eikä ole jätänyt esineitä oikeastaan sen enempää kuin tavallisestikaan. Ruokahalukin on pysynyt ennallaan. Hienoa!

Kävely kehittyy huimasti ja nyt voisi sanoa, että Manna on jaloillaan jo suurimman osan ajasta. Kun laiskuus tai ujous iskee, hän konttaa enemmän. Tai jos hänen täytyy päästä johonkin paikkaan nopeasti. Välillä se on myös päivästä riippuvaista: toisena päivänä Manna kävelee joka paikkaa kun taas toisena konttaus on yleisempi kulkukeino. Nyt voisi kuitenkin jo sanoa, ettei Manna ota enää pelkästää askelia, vaan kävelee kunnolla. Hän pääsee oikeastaan niin pitkän matkan kuin haluaa. Toki kaatumisia tulee vähän väliä, mutta sitten taas jatketaan matkaa. Kenkien kanssa kävelyä täytyy vielä treenata, sillä nyt niiden kanssa meno on vielä kömpelöä. Onhan se nyt outoa kun jalkaan laitetaan sellaiset kulkua haittaavat ihmeelliset kapistukset!


Ulkoilua.

Soitto päiväkotiin

Soittelin tänään yhteen läheisistä päiväkodeista ja sovin että menemme ensi viikolla tutustumiskäynnille. Olisimme voineet mennä jo tällä viikolla, mutta pienten ryhmässä riehuu parhaillaan kuulemma flunssa- ja vatsatautiepidemia, joten johtaja suositteli tuloa vasta ensi viikolla. Hän kuulosti miellyttävältä, rennolta ja humoristiselta naiselta. Odotan tulevaa tapaamista sekä innolla, että jännittyneenä. Jos ensimmäinen tarha vaikuttaa hyvältä, emme edes lähde kiertelemään muita. Tämä on sijainniltaan paras, joten katsotaan miten käy.

Tämä askel on minulle samalla hieman surullinen, sillä tämän elämänvaiheen päättyminen näkyy pian konkreettisemmin. Olen innoissani töihinpaluusta, mutta samalla kotielämästä luopuminen tuntuu haikealta. Onneksi teen lyhennettyä viikkoa ainakin ensimmäisen vuoden, joten pääsen viettämään Mannan kanssa kokonaisia arkipäiviäkin.

"Namnamnam"

Manna on alkanut hokea "namnamnam" heti kun joku vain lähestyy keittiötä – ja seuraa välittömästi perässä jonkin pureskeltavan toivossa (vaikka hän olisi vasta syönyt miehen annoksen ruokaa). Kun herkkupaloja ei heru, alkaa kovempi vaatiminen.

Voit varmaan arvata, minkälainen meininki on ruokakaupassa. Manna istuu ostoskärreissä, osoittelee hyllyille ja hokee lähes taukoamatta "namnamnam". Kun hän ei jotain haluamaansa asiaa saa, alkaa purnaaminen samalla hokemalla huomattavasti vaativammalla äänellä. Kun annamme hänelle käteen jotain mielenkiintoista tutkittavaa, kestää se sen hetken, kunnes lapsi havaitsee taas hyllyllä jotain paljon jännempää. Ostoskärreihin laitettavat asiat ovat niinikään vaatimusten kohteina. Manna kiinnostuu aivan kaikesta, mitä olemme ostamassa. Ja myös sellaisesta, mitä emme ole ostamassa. Kun hän ei saa jäyhättäväkseen erilaisia tuoretuotteita sisältäviä pusseja tai muuta helposti rikkoutuvaa, alkaa taas vastalauseryöppy. Onneksi pikku harhautuksilla päästään taas sopuun.

Muutos on tapahtunut ihan äskettäin. Varmaan syy on juuri siinä, että Manna on siirtynyt syömään "ihmisten" ruokaa ja päässyt osalliseksi suurta makujen maailmaa. Varsinaisia herkkuja hänelle ei ole annettu paria kertaa lukuunottamatta, eikä ne hänelle niillä kerroilla ole oikein maistunutkaan. Ehtiihän sitä. Manna syö edelleen hyvällä ruokahalulla purkkiruokiakin, joita on hoitolaukussa reissuja varten, mutta kotitekoinen "ihmisten" ruoka on suosikkia. Melkein mikä vaan menee, mutta niin on kyllä aina mennyt. Otamme hänelle valmistustilanteessa sivuun vähän hillitymmällä kädellä maustetun satsin, mutta muuten ruoka on samaa. Ennen tätä aikakautta Mannalle tehtiin aina monen päivän satsi ruokaa niin, että kaikki ainekset pilkottiin pataan, täytettiin vedellä ja annettiin muhia monta tuntia uunissa. Lopuksi viimeistely Bamixilla ja avot! Alussa kokeilimme kerran tehdä ruokaa keittämällä ja sitten muussaamalla, mutta siitä tuli ihan eltaantuneen makuista. Siskoni sanoi että tehkää uunissa, heillä tehtiin niin kaikki vauvanruoat. Se todella on maailman helpoin tapa tehdä vauvanruokaa ja maku on aivan huippuluokkaa kun mausteeksi heittää vielä vähän yrttejä ja ripauksen pippuria. Ensimmäisen uunivalmistuskerran jälkeen ei meidän huushollissa enää muulla tavalla Mannan ruokaa valmistettukaan. Nyt näitä juttuja ei kuitenkaan tarvitse enää tehdä, sillä Manna voi syödä melkein kaikkea mitä mekin.


Anna nyt!!

Newsflash!

Parin viikon sisällä on tapahtunut huimaa oppimista!

Manna innostui viime viikolla kävelemään oikein olan takaa. Olin hänen kanssa vanhemmillani kun mies oli työreissulla (Levillä, eli kamalaa työntekoa se olikin.. :). Ennen kuin lähdimme kotoa, mies sanoi että Manna alkaa ihan varmasti kävellä mummilassa enemmän. Niin kävikin – heti ensimmäisenä iltana. Seuraavana iltana tyttö innostui niin paljon, että etapin saavutettuaan lähti saman tien taas jatkamaan matkaa toiseen suuntaan. Näyttää hauskalta kun tyttö nostaa hartiat korviin, kädet pystyyn pään korkeudelle ja lähtee köpöttelemään. Tätä kaikkea säestää tuttu hihkuminen. Konttaaminen on edelleen pääasiallinen liikkumistapa, mutta nyt huomaa, ettei se huvita enää niin paljon kun kävelemisen makuun on kerran päästy. Kahdella jalalla liikkuminen yleistyykin huimaa vauhtia.

Puheen kehitys on myöskin ottanut huiman askeleen. Manna juttelee aina vaan enemmän kunnon puheen kuuloisella siansaksalla, jopa unissaan. Tähän mennessä selkeitä sanoja ovat "hauva", "kissa", "ei", "nam", "hei" ja "amma" (=anna). Kun tytöltä kysyy miten hauva sanoo, hän osaa vastata "hauhauhau". Manna ymmärtää puhetta häkellyttävän paljon. Hänellä on esimerkiksi vanha kännykkä leikkipuhelimena ja pyysin häntä laittamaan sen korvalle ja soittamaan jollekin. En näyttänyt eleillä, miten se pitäisi tehdä. Ennen sitä tyttö ei ollut älynnyt puhelimen funktiota, mutta sillä hetkellä tapahtui ihmeitä: hän laittoi puhelimen korvalleen ja katsoi minua iloisena. Sama tehtiin monta kertaa. Samoin kun häntä pyytää antamaan jonkin esineen, vaikkapa pienenpienen puisen kissahahmon, hän ottaa sen heti lelukasan keskeltä. Kun kysyy missä on Unikki, hän hakee sen. Eräänä päivänä pyysin häntä hakemaan pallon ja sen hän teki. Manna osaa näyttää missä on korva, nenä ja napa. Hän osaa näyttää pyydettäessä paljon esineitä, sellaisiakin, joita en ikinä uskoisi hänen osaavan. Olemme kyllä olleet aina kovia juttelemaan ja kertomaan hänelle esineiden ja asioiden nimiä, mutta on se silti huimaa miten helposti lapsi oppii. Nyt tämä kaikki ilmenee yhä selkeämmin.

Nykyään ei tarvitse kuin sanoa jokin lause kun tyttö ymmärtää heti mistä on kyse. Toki hän ei kaikkea ymmärrä, mutta paljon kuitenkin. Hän saattaa esimerkiksi lähteä edeltä johonkin paikkaan, esimerkiksi katsomaan jotain asiaa toiseen huoneeseen, aamu- tai iltapesulle, potalle, vaihtamaan vaippaa, syömään tai nukkumaan.

Manna on osannut juoda itse pullosta makuuasennossa jo pitkän aikaa ja olemme yrittäneet opettaa Mannaa juomaan itse myös istuma-asennossa. Pullon kallistus ei ole luonnistunut, vaikka kuinka olemme näyttäneet. Tyttö ei ole ollut mielissään tästä harjoituksesta, vaan työntää vihaisesti juomaa kohti meitä, että juottakaa! Mummi sai muutoksen tähänkin asiaan. Se vain tapahtui yhdessä sekunnissa ja siitä lähtien Manna on osannut kallistaa pulloa tai nokkamukia itse. Hurraa!

Omin avuin syöminenkin sujuu aina vaan paremmin. On mukava antaa tytölle ruoka eteen kun hän alkaa heti innokkaasti syödä sitä itse. Lusikan käytön kanssa on vielä paljon treenattavaa, mutta jollain konstilla se ruoka aina suuhun löytää. Manna on älynnyt pureskelun jo ihan täydellisesti ja syö nyt yhdellätoista hampaallaan ihan saman koostumuksen ruokaa kuin me muutkin. Ja ruoka maistuu.

Oma tahto on voimistunut aikamoisesti. Manna on aina ilmaissut mielipiteensä hyvin selkeästi, mutta nyt se on vieläkin kirkkaampaa. Aika selkeä muutos tapahtui siinä yhden vuoden korvilla. Lapsi on saanut todella paljon lisää varmuutta eri asioihin. Kun hän keksii vaatia jotakin kovaäänisesti, meidän vanhempien olisi niin helppo antaa periksi pienille asioille, ihan huomaamattakin. Jatkuvasti tulee eteen tilanteita, joissa Manna yrittää käyttää tilannetta hyväkseen, mutta kun yrittää muistaa olla johdonmukainen ja käyttää maalaisjärkeään, sillä pääsee jo varmasti pitkälle. Välillä sitä saa oikein muistuttaa itseään siitä, ettei Manna ole enää vauva, jonka kanssa moni asia on huomattavasti mutkattomampaa. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, ettei sitä aina tajua, miten paljon tuon ikäinen jo ymmärtää ja osaa.


Vanhempien sängyssä on hauska peuhata.

1v-kuvat

Päätimme ottaa Mannan "viralliset" 1-vuotiskuvat itse, koska halusimme niistä ihan oman näköisiä. Laatu ei tietenkään ole sama kuin ammattilaisen studiossa ottamat, koska etenkin vilkkaasti liikkuvan kohteen kuvaaminen jo hieman hämärtyvässä valossa ei ole maailman helpoin tehtävä kaltaiselleni harrastelijalle. Siltikään emme oikein kumpikaan osaa kuvitella itseämme kuvaamossa, koska meistä kumpikaan ei ole koskaan sellaisessa ollutkaan rippi-, ylioppilas-, tai hääjuhlista huolimatta.

Kuvaustilanne oli hupaisa, mutta lievästi sanottuna haastava: Manna oli hieman väsynyt, eikä pysynyt paikallaan sitäkään vertaa kuin juuri levänneenä. Mieheni toimi "kuvaussihteerina" ja koitti saada tyttöä pysymään paikallaan ja hauskuuttaa häntä. Kuvan aikana, jossa Manna huutaa suu ammollaan, mies pomppi selkäni takana sängyllä sen kuuloisesti, että kohta on mentävä huonekalukauppaan.

Otin ehkä miljoona kuvaa (melllko tilava muistikortti), joista muutama alla.

Unikki pesussa

Mannan tärkein esine Unikki kulkee mukana melkein joka paikkaan ja siltä se luonnollisesti näyttääkin. Olen pessyt pehmolelua noin kerran kuussa, mutta hiippalakin pää on niin tummaksi pinttynyt, ettei se lähde puhtaaksi sappisaippuallakaan. No, muut kohdat sentään peseytyvät vielä aika hyvin. Mannaa ei ole koskaan näyttänyt haittaavan, että lelusta häviää hetkeksi omat hajut. Pesen Unikin kuitenkin aina tuoksuttomalla aineella (kuten Mannan vaatteetkin), jotta siihen ei tarttuisi hajusteita ja ihokin pysyy parempana.

Tänään minun oli taas pakko heittää Unikki pesuun, sillä sen hajukin alkoi olla aika mielenkiintoinen. Olen yleensä onnistunut laittamaan sen koneeseen Mannan huomaamatta, mutta tänään tyttö näki vahingossa kun kaveri sujahti rumpuun. Manna kiiruhti salamana pesukoneen äärelle, painoi kätensä ikkunaan ja huusi todellä hätääntyneenä omalla kielellään. Kun rumpu alkoi pyöriä, tuli iso itku ja tyttö jatkoi näytelmän seuraamista kuin naulittu kämmen edelleen ikkunassa.

Yritin selittää Mannalle, kuinka Unikki täytyy välillä pestä ja että illalla se on taas valmiina halittavaksi. Pienen harhauttelujen jälkeen Manna unohti Unikin hetkeksi, mutta kaipasi syliin tavallista enemmän. Yht'äkkiä hän taas muisti sen ja meni vauhdilla pesukoneelle katsomaan lasin läpi. Hän katsoi minua taas hätääntyneenä, huusi "vauuuuva, vaaauuuuva" (se ei tarkoita vauvaa, vaan jotain mitä hän haluaa meille milloinkin osoittaa) ja osotteli pesukoneeseen.

Kun pesukone pysähtyi (pesukoneestamme kuuluu sellainen huvittava luritus kun pesu on valmis), Manna meni heti ikkunan ääreen. Kun avasin luukun, hän alkoi salamana vedellä ulos märkää valkopyykkiä huudellen hätäisesti "vauuvaaaa, vauuvaaaaa, vaaauvaaaaa". Manna ei huomannut kun otin Unikin koneesta, koska oli niin keskittynyt katsomaan rumpuun sisälle. Sanoin jopa hänelle, että Unikki on täällä, äiti vie sen nyt kuivumaan, mutta hän jatkoi koneen intensiivistä tutkimista. Sitten tilanne tasoittui hetkeksi, kunnes Manna näki Unikin alhaalta päin kuivaustelineen ritilöiden välistä. Näytin hänelle Unikkia ja selitin sen olevan märkä, nyt sen täytyy kuivua. Annoin hänen vielä kokeilla, kuinka märkä se on. Se ei haitannut, sillä jälleennäkemisen riemu ja rakkauden määrä oli käsin kosketeltavaa. Sitten Unikki piti laittaa takaisin kuivumaan, mutta se ei ollut helppo tehtävä: Manna ei ole varmaan koskaan pitänyt mistään kiinni yhtä tiukasti. Kun Unikki oli taas kuivumassa, Manna istui kuivaustelineen alla, osoitteli ylös ja itki krokotiilin kyyneleitä.

Minua tietenkin säälitti. Tämä itku ei nimittäin ollut marisevaa tai oikuttelevaa, vaan se oli täynnä oikeaa surua ja hätää. Onneksi tiedän kokemuksesta, että kun Unikin pesee aamulla, se on illalla kuiva.

Lapsen surusta huolimatta aion jatkaa Unikin säännöllistä pesua. Silloin Manna tottuu siihen, että kaverinkin täytyy välillä käydä pesulla ja samalla kuivumisen odottelu opettaa lasta kärsivälliseksi. Kaikkea ei saa heti.

Newsflash!

Mannan 11. hammas on puhjennut alas vasemmalle!

Lisäksi olen melko varma, että tyttö toisti tänään perässäni sanan "pupu". Hän on alkanut myös matkia koiran ääntä "vauvauvauvauvau" -hokemalla ja "hauva" sekä "kissa" äännetään aina vaan selkeämmin. Nyt kissassa kuuluu henosti myös k-kirjain, eikä pelkkä "ssa". Manna myöskin huutaa "eeeiiiiii" kun tehdään jotain hänen mielestään epämieluisaa. En sitten tiedä kuinka tarkoituksen mukainen tuo sana silloin on, mutta oikeassa yhteydessä se aina esiintyy.