Juhlapäivä

Juhlimme Mannan synttäreitä lauantaina. Paikalle kutsuttiin aika pitkälti samat ihmiset kuin Mannan ristiäisiinkin. Kaikki eivät päässeet paikalle, mutta mukana olijoista tuli kuitenkin mukava joukko. Manna nautti olostaan kun oli paljon tekemistä ja leikkikavereita. Hän viiletti pitkin kämppää serkkutyttöjen perässä.

Lahjoista kiinnosti eniten pakkaukset ja narut, mutta eipä tuossa varmaan kauaa mene kun lapsi oppii asian ytimen. Manna sai hienoja lahjoja: Marimekon klassikkopallopaidan, pinnejä ja hiuspannan, kevätpipon, mekon ja sylikummin itse vakosamettifarkuista tekemän hienon kassin. Ukki osti Mannalle (heh) shakkipelin, jota hän ja isi innoissaan edellisenä iltana pelasivat. Manna saa kuulemma iskältä peliopetusta heti kun ikää on tarpeeksi. Sen haluan nähdä! Meiltä Manna sai pienen Legon Duplo-farmipaketin, jossa oli muutama eläinhahmo ja tyttö. Lisäksi hän sai meiltä Brion 100 kpl:n rakennuspalikat. Manna jaksaa touhuta palikoiden kanssa, mutta tällä haavaa äiti taitaa olla enemmän innostunut sommitelmien rakentamisesta. Lapsi hoitaa sitten tihutyöläisen hommat.


Ja näitäkö sitten pitäisi laittaa päähän!

Sitten tuli kakun vuoro. Manna huitaisi alkajaisiksi vahingossa kädellään kakun kermareunusta, mikä jostain syystä pelästytti. Tilanne oli muutenkin aika jännittävä ja itkukin tuli. Ei hätää, tyttöseni! Onneksi vieressä istuvan sylikummin hauskat jutut kuivattivat kyyneleet hetkessä ja sitten koko porukka auttoi Mannaa puhaltamaan kynttilän. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tyttö maistoi mitään varsinaisesti makeaa. Eikä se oikein uponnut. Siihenkin mielipiteeseen tullee muutos, jos Manna aikoo yhtään kulkea kollegoidensa jalanjäljissä.


Kaakku.


Jännittää ja itkettää. Iskä lohduttaa.


Minä saatan ehkä sittenkin pystyä tähän!


Minua mitään jännittänyt, kunhan huijasin!

Tarjolla oli vaaleanpunaista boolia, jossa oli Spritea, vadelmalimsaa, karambolasiivuja ja jäisiä vadelmia. Nam, raikasta!
Söimme kakun lisäksi tonnikalapikkupizzoja, mozzarellalla, tomaatilla, basilikalla ja punaisella pestolla täytettyjä sämpylöitä, karkkia ja sipsejä.


Nam, tätä meni lasikaupalla.


Pitäähän sitä nyt vähän Hello Kittyä olla! Pallot olivat aluksi niin jännittäviä, että ne aiheuttivat päivänsankarille naurun ja paniikin sekaista höhötystä. Lähempi tuttavuus yhteen palloon auttoi.

Myöhemmin iltapäivällä päivänsankari oli niin poikki, että suorastaan vaati päästä päikkäreille. Väsymyksestä kertoi sekin, että hän ylipäätään malttoi mennä unille kesken jännien leikkien. Tyttö nukkui sikeästi tunnin, vaikka kämpän äänitaso oli kaikkea muuta kuin hiljainen. Sitten taas leikkimään! Se oli hauska päivä, nauroimme ihan älyttömästi.


Patonki oli hyvää.


Mums.


No tässä sinulle synttäri-ilme kun siinä kerran kuvaat!

Kirje tyttärelle

Kultaseni,
Täytät tänään yhden vuoden, tarkkaan ottaen klo 18.18. Olen ajatellut viime päivinä todella paljon vuoden takaisia tapahtumia, jotka muistan aika tarkkaan. Ehkä sekin laukaisi muistelut kun tajusin viime viikonloppuna serkkutyttösi synttärijuhlissa, että juhlimme hänen synttäreitään viime vuonna ihan samaan aikaan, muutama päivä ennen syntymääsi.

Muistelen tosi mielelläni koko odotusaikaa. Voin varmaan parhaiten kuin koskaan. Iskäkin muistelee sitä aikaa hymyssä suin sen takia, että minä olin silloin niin leppoisa ja lauhkea. Sinun syntymäsi jälkeen minä palasin taas vaativaksi itsekseni. :)


Varhaisultrakuvan pökäle, josta sait kutsumanimen Pöksy.


Tässä ensimmäinen "virallinen" ultrakuvasi, jossa näytät jo ihan oikealta ihmisen taimelta.


Otin tämän kuvan työpaikan vessassa raskausviikolla 26: mummi halusi nähdä miten paljon mahani oli kasvanut.

Kun aloit antaa sytymisen merkkejä, katselin tapani mukaan illalla Matkaoppaat -sarjaa ja sen jälkeen yritin saada ajatuksia pois kivusta katsomalla kevyttä King Pin -komediaa. Aina kun näen elokuvan kotelon DVD-kaapissa (jonka laitat nyt uuteen uskoon kerran päivässä), minulle tulee pieni haikeus. Vaikka minuun sattui välillä aivan älyttömästi, tajusin siltikin viihtyväni siinä tilanteessa. Kyllä minua tietenkin myös jännitti ja iskää varmaan vielä enemmän.

Sinun syntymäsi tuntui mahtavalta. Kun pulahdit ulos, aloit huutaa ihan heti. Minä nauroin ja taisin vähän itkeäkin siinä samaan aikaan. Tuntui uskomattomalta, että sinä olet nyt siinä ja odotus on ohi. Kun sain sinut syliini ja näin kasvosi, muistan ensimmäisen ajatukseni olleen että "sinähän olet kaunis!" Se oli minusta jotenkin yllättävää. Kun itkit siinä rinnallani, yritin tyynnytellä sinua. Kun sitten vaikenit, kätilö alkoi kutitella sinua jalkapohjista, jotta huutaisit taas. Hän teki niin, jotta saisit kaiken liman pois kurkusta. Mieheni hattuili kätilölle, että "kiusaatko sä mun lasta!" , mihin hän vastasi reippaasti että "kyllä mä kiusaan!" Meillä oli tosi hauska nainen auttamassa sinua maailmaan.


Sattuu.


Sinä muutaman minuutin ikäisenä ja minä väsyneenä, mutta onnellisena.


Sinä olet tässä vuorokauden ikäinen, etkä halua tulla kuvatuksi. Olemme osaston oleskeluhuoneessa yhdessä isin, mummin, ukin ja sylikummin kanssa.

Minä annoin sinut osastolla ensimmäiseksi yöksi kätilöiden hoitoon, jotta saan nukuttua univelkoja pois ja kerättyä voimia. Sain nukuttua yllättävän sikeästi, vaikka viimeinen vuorokausi oli täynnä elämän mullistusta. Sinut tuotiin minulle takaisin aikaisin aamulla. Tunnistin heti äänesi ja kun sain sinut taas syliini, sinä näytit ihan minun omalta. Et viihtynyt juuri ollenkaan omassa kärrättävässä sairaalasängyssäsi, joka oli parkissa minun vuoteeni vieressä. Pidin sinua sitten suurimmaksi osaksi vieressäni peitoista tekemässäni pesässä. Katselin ja haistelin sinua ihan koko ajan. Minun olisi tehnyt mieli ottaa myssysi pois ja katsoa tummaa tukkaasi, mutta en vielä uskaltanut. Toisena yönä en nukkunut juuri ollenkaan, makasin vain vasemmalla kyljelläni ja seurasin nukkumistasi.

Iskä oli syntymääsi seuranneena päivänä (perjantaina) vielä vähän aikaa töissä, jonka jälkeen hän suorastaan hyökkäsi takaisin meidän luokse. Siitä alkoi hänen kolmen viikon isyysloma. Olisin ollut valmis lähtemään sinun kanssa kotiin jo ensimmäisen yön jälkeen. Kätilöt ja hoitajat olivat kaikki (yhtä lukuunottamatta) aivan ihanaa porukkaa. He ottivat sinut aina syliin niin tottuneesti ja kodikkaasti. Sinä olit heidän käsittelyssään kuin sulaa vahaa ja katselit ihmeissäsi, mitä vuorokauden ikäisillä silmilläsi pystyit näkemään. Kätilöt jutustelivam mielellään ja moni kertoi omiakin kokemuksiaan. Eräs kertoi saaneensa lapset parikymmentä vuotta sitten samaisessa sairaalassa ja hän oli jopa ollut samalla osastolla kuin missä nyt työskenteli. Kuuntelin heidän juttujaan tosi mielelläni. Sinua ihasteltiin paljon ja sait kehuja etenkin tumman tukkasi, silmiesi ja kulmakarvojesi ansiosta.

Sinulta mitattiin lämpöä ja verensokeria säännöllisesti. Niin tehdään kuulemma kaikille alle kolme kiloisille vauvoille. Kaikki oli onneksi hyvin. Huonetovereidemme lapsilla oli molemmilla verensokerit matalalla, jonka vuoksi heidän kotiinlähtönsä viivästyi. Toinen heistä oli ollut osastolla jo viikon. Kotiinlähtöpäivänä oli vielä lääkärintarkastus. Meidät otti vastaan nuorehko mukava mieslääkäri ja seurassa oli myös meitä eniten "hoitanut" kätilö. Sait lääkäriltäkin paljon kehuja, mutta sinä et niistä piitannut, vaan pissasit tutkimusalustalle kävelyrefleksin testaamisen aikana. Saman tempun sinä teit sitten monelle muullekin, joista yleisimmät kohteet taisivat olla iskä ja neuvolan täti. Saimme kuulla lääkäriltä, ettet vaikuta tarkkaavaisen katseesi ansiosta ennen laskettua aikaa syntyneeltä vauvalta. Mutta pieni sinä olit, oikea rimpulajalka.

Sitten saimme pukea sinut omiin vaatteisiisi ja lähteä kotiin. Olin ottanut pienimmät mahdolliset vaatteet mukaan, mutta silti sinä hukuit niihin. Tuntui hassulta laittaa sinulle nyt päälle niitä vaatteita, joita olin vasta hetki sitten valinnut ja viikkaillut sinulle valmiiksi. Silloin muistan ajatelleeni, että mitä joudunkaan kokemaan ennen kuin saan niihin täytettä. Nyt se tilanne oli tässä ja se oli maailman paras tunne.

Sairaalaan mennessämme oli parikymmentä astetta pakkasta, mutta kotiutumispäivänämme oli lauha suojakeli. Ikään kuin muutos olisi tapahtunut sinua varten. Iskä viiletti edellä sinua turvakaukalossa kantaen niin ylpeänä, että hyvä jos eteensä näki. Huusin että "enkö minä enää saakaan talutusta liukkaalla tiellä". Sain riemukkaan vastauksen parinkymmenen metrin päästä leuka pystyssä kulkevalta isältä: "Et! Täällä on tärkeämpiäkin juttuja!" Aijaa. Heti se äiti sitten unohdetaan!

Istuin autossa takapenkillä sinun kanssasi. Sinä nukuit sikeästi koko matkan. Kotona veimme sinut meidän sängylle, jossa katselimme ja haistelimme sinua koko ajan.


Isin rinnan päällä on hyvä nukkua päikkäreitä.

Seuraavat viikot tutustuimme sinuun, muukalaiseen, joka pöllähti meille asumaan. Pikkuhiljaa aloit havaita ympäristöäsi ja näyttää uusia luonteenpiirteitä. Olet alusta asti ollut tyytyväinen, mutta tempperamenttinen tyttö. Sinulla on aika pitkä pinna, mutta kun hermot menevät, ilmaiset sen kyllä kuuluvasti. Sinusta kuoriutui kuukausin kuluessa aikamoinen humoristi ja maailman ehkä yksi hymyilevimmistä lapsista.




Touhutäti.

Minusta on mukava muistella ensimmäistä vuottasi ja kertoa siitä sinulle. Olet ollut todella kiltti ja helppo lapsi, toivottavasti jatkat valitsemallasi tiellä. Olemme liikkuneet ja reissanneet sinun kanssa vaikka missä ja olet tosi mukavaa seuraa. Olet aika puhelias tyttö ja huutelet kovalla äänellä "vieraisiin pöytiin". Joudumme välillä aika huvittaviin tilanteisiin kun otat jonkun silmätikuksesi, alat osoitella ja huudella asioita omalla kielelläsi. Nyt olet alkanut toistella sanoja, tai osia niistä. Osaat sanoa "ssa" (kissa), "vauvau" tai "hauvau" (hauva), "hei", "ei" ja "nammm". Tuntuu aika jännältä nähdä mitä sinä opit koko ajan lisää. Meistä on vieläkin ihan uskomatonta, että olet meidän oma.

Nyt toivotan sinulle hyvää ja onnellista yksivuotis synttäripäivää, meidän rakas Manna Marianne!

Potretteja vuoden varrelta

3.3.2010


3.5.2010


30.5.2010


14.7.2010


30.7.2010


13.10.2010


21.2.2011


21.2.2011

Kikkarapää

Kun Manna oli muutaman kuukauden ikäinen, hänen hiuksensa alkoivat taipua kosteudessa. Nyt ilmiö on vahvistunut entisestään. Etenkin saunareissujen jälkeen Mannan tukka on melkoisen kihara varsinkin takaa ja sivuhiukset kääntyvät hauskasti ulospäin. Tähän olikin aika vahvat edellytykset, sillä miehelläni on ollut lapsena vaaleat enkelin kutrit ja samoin minun suvussa esiintyy luonnonkiharaa. Lähin esimerkki on siskoni, jonka hiukset menevät välillä ihan korkkiruuveille.




Nämä ovat salaman vuoksi vähän huonot kuvat, mutta jotain osviittaa sentään.

Flunssasta

Tuli mieleen, mitä neuvolan täti sanoi eilen flunssista. Kerroin siis, että Manna on sairastanut monta syksyllä, sekä nyt yksi on parhaillaan menossa pois. Sanoin, että hampaita on tullut tykitysvauhtia ja sen lisäksi olemme olleet aika paljon muiden lasten seurassa avoimessa päiväkodissa, muskarissa ja toki lapsia tapaa hoitohuoneissakin, joissa voi leikkiä (esim. Stocka.) Noissahan on jo tarpeeksi keinoja saada flunssa. Täti oli hyvillään Mannan sosiaalisista kanssakäymisistä, sekä on kuulemma hyvä, että Manna on aloittanut jo flunssien sairastelun, sillä jokainen niistä parantaa vastustuskykyä. Kun Manna sitten menee tarhaan, pöpöshokki ei ole niin suuri kuin mihin suojatumpaa arkea elänyt lapsi voi törmätä.

Täti sanoi, että lapsi sairastaa muutaman flunssan vuodessa ja parin vuoden iän jälkeen vastustuskyky alkaa olla vahvempi. Ihan mukava oli kuulla, että noista flunssista on hyötyäkin.

Pottahommia

Manna on korkannut potan.

Luin odotukseni alkuvaiheessa vanhoja vauvalehtiä, joista yhdessä oli ihan hyvä artikkeli pottaopettelusta (vältän kaikin voimin pottailu sanaa. Hrrr..). Lapsen kanssa voi aloittaa sen heti kun hän istuu tukevasti ja osoittaa muutenkin kiinnostusta kyseistä esinettä kohtaan. Sitä Mannalta ei näytä puuttuvan. Kun hänet istuttaa potalle, alkaa hän nauraa ääneen ja heilutella vimmatusti jalkojaan. Kun pissa tulee, hän hymyilee vielä leveämmin. Odotan innolla, minkälainen ilme baisasta seuraa.

Jos potalla istuminen ei todellakaan kiinnosta lasta, silloin on hyvä laittaa harjoittelu jäihin ja palata siihen vasta jonkin ajan päästä. Alku voi mennä hyvin, mutta lakot ovat yleisiä. Silloin ei pidä alkaa väkisin istuttaa lasta potalla tai koko asia voi muuttua inhottavaksi. Aika peruskauraa. Tämä pätee oikeastaan muihinkin juttuihin. Päätin nimittäin pitää taukoa nokkamukiharjoittelusta, koska Manna alkoi kääntää päätään jo pelkän mukin näkemisestä. Parin viikon kuluttua kokeilin uudestaan ja johan kiinnosti. Tosin se on vieläkin aika päivästä riippuvaista: toisina päivinä häntä ei saa juomaan siitä millään, toisina taas erittäin hyvin.

Takaisin vauvalehden ohjeisiin. Kun lapsi tekee tarpeensa pottaan, on hyvä välttää ylitsevuotavia kehuja, sillä jos toisella kerralla ei tulekaan mitään, saattaa se aiheuttaa lapsessa isomman pettymyksen. Normaali kehu ilman suurempaa hehkutusta riittää. Jos mitään ei tule, siitäkään ei pidä tehdä numeroa, vaan mennä eteenpäin ihan tyynesti.

Olen kuullut useamman lapsen äideiltä, miten esikoisen kanssa ollaan innokkaita aloittamaan pottaharjoittelut. Usein siihen aletaan yhden vuoden tienoilla, joskus paljon aiemminkin, mutta toisesta lapsesta lähtien äidit ottavat yleensä rennommin. Minä olen tässä suhteessa hyvä esimerkki ensikertalaisäidistä, sillä tässä sitä nyt ollaan potan äärellä. Toistaiseksi Manna pitää tuosta toiminnasta, mutta edetään päivä kerrallaan – olemmehan vasta ihan alussa. On sanottu, että lapsen hermosto kehittyy niin että pidätyskyky olisi hyvä parivuotiaana. Yleisimmin kuivaksi oppiminen tapahtuu 2-4-vuotiaana. Otollisin aika oppimiselle on juuri siinä kahden vuoden kynnyksellä, koska hermosto on silloin kehittynyt tarpeeksi. Aikaisemmin aloittamisesta ei tietenkään ole mitään haittaa, vaikka kuivaksi oppiminen ei tapahtuisikaan kovin paljon aikaisemmin. Monet harjoittelevat lapsen kanssa vaipattomuutta etenkin kesällä, jolloin se on luonnollisesti helpointa.

Sitten on olemassa Vauvan vessaviestintä (VVV) -menetelmä, joka on sinällään mielenkiintoinen aihe. Siinä treenataan jo ihan vastasyntyneestä alkaen tekemään tarpeet lavuaariin, sanomalehdelle tms. Se on vakiokäytäntö useassa maassa ja sitä on "harrastettu" ennen Suomessakin aktiivisesti. Törmäsin aiheeseen Mannan ollessa tosi pieni. Nyt menetelmä on selvästi taas yleistymässä kestovaippojen ja muiden perinteisten menetelmien ohella. On myös sanottu, että tuo yllä mainitsemani lapsen hermostoa käsittelevä väite on paskapuhetta. En osaa sanoa mikä väitteistä on faktaa, mutta sen ainakin osaan, että lapset (ja äidit) ovat erilaisia. En jaksa sen suuremmin ottaa paineita tuosta potta-asiasta, koska sen aika on jokaiselle oma ja jokainen vanhempi tekee asiat parhaaksi katsomallaan tavalla.

Ostimme Mannalle Dot.Potin, josta kirjoittelin joskus aikaisemminkin, mutta se juttu taisi olla niiden tuhoutuneiden joukossa. Joka tapauksessa potta on loistava: se toimii tavallisen potan lisäksi pöntön pienentäjänä (tai ei ehkä pöntön, vaan renkaan) ja korokkeena. Se menee kolmeen osaan. Kun lapsi on tehnyt tarpeensa pottaan, keskeltä irtoaa pienempi "kuppi", joka on helppo tyhjentää ja puhdistaa. Ei tarvitse alkaa huuhtoa koko isoa pömpeliä. Pohjassa on kumit, jonka ansiosta se pysyy tukevasti paikallaan. Kun pohjaosio käännetään toisin päin, syntyy koroke. Pohjassa olleet kumipyörylät toimivat jalkojen alla jarruina, sekä lattiaa vasten jäävässä reunassa on pitävät kumit. Myös istuinrenkaassa on kunnon kumit alla, jolloin se pysyy tosi hyvin paikoillaan sekä potassa, että myöhemmin pöntöllä. Potta on kokonaan kierrätettävää materiaalia. Istuminen potalla vaikuttaa mukavalta pyöreiden ja leveiden reunojen ansiosta. Halusimme ostaa Dot.Potin, koska se on monikäyttöisyytensä ansiosta pitkäikäinen. Ei tarvitse hankkia erikseen korokkeita, pienentäjää ja pottaa, vaan kaikki tulee samassa kompaktissa paketissa. Eikä tietenkään unohdeta tyylikästä muotoilua..


Minkälaista olisi meininki yleisissä vessoissa, jos aikuisilla olisi yhtä hauskaa pöntöllä? :)

1v -neuvolaraportti

Olin onnesta soikenana kun pääsimme pitkästä aikaa neuvolaan. Tätimme on niin mukava, että odotan aina hänen tapaamista. Mieskin pääsi mukaan. Hän halusi nähdä neuvolan tädin viimeistä kertaa ennen tämän eläkkeelle siirtymistä ja olihan se Mannankin "juhlakäynti" kun 1 vuotta on pian mittarissa.

Manna hyökkäsi heti huoneen lelukorin kimppuun ja hymyili sieltä leveästi. Vähän ajan päästä neuvolan tädin lähempää näkeminen alkoi vierastuttaa ja itku tuli. Vaa'alla olo sitten taas hymyilytti, mutta pituuden mittaus ei ollut enää yhtään hauskaa. Vuoristorataa mentiin. Kun saimme lapsen taas tyyneksi, oli rokotuksen vuoro. Se meni hyvin, pieni itkahdus vaan ja taas mentiin.

Manna on kasvanut hyvin: neljässä kuukaudessa pituutta on tullut 5 cm, eli tyttö on nyt 77 cm:n pötkö. Painontulo on odotetusti hieman hidastunut lapsen liikkelle lähdön myötä. Nyt kiloja on tasan 11. Sekä paino että pituus menevät molemmat hieman keskikäyrän yläpuolella täsmällisessä suhteessa toisiinsa. Viimeksi 8kk:n neuvolassahan paino oli pituuteen nähden hieman yläkanttiin, mutta ei onneksi hälyyttäviä määriä. Ja näkeehän sen Mannan ulkomuodostakin, että ihan sopusuhtainen lapsi se on, ei siihen sen enempiä mittauksia tarvita. Pään ympärys on samoin kasvanut sopivasti (2 cm) ja nyt mennään lukemissa 48. Enää lapsemme ei ole isopäinen, vaan hän on tasoittanut vauhtinsa tavisten joukkoon. Edelliset neuvolamittaukset näet täältä.

Sitten listalla oli mm. syömisestä, nukkumisesta ja leikeistä puhumista. Perusaiheet siis. Saimme kuulla tekevämme kaiken juuri niinkuin pitääkin ja sellaiset lauseet tietenkin lämmittävät ensikertalaisvanhempien sydäntä.


Punnitus oli ihan hauskaa.

Puhuimme lopuksi vielä tädin eläkkeellejäämisestä. Emme ehdi enää nähdä, ellei meille tule ylimääräistä asiaa neuvolaan. Hän jää pois jo toukokuussa ja sitä ennen on vielä lomaa, joten töitä on jäljellä vain 12 viikkoa. Mannalla on seuraava neuvola elokuussa, puolentoista vuoden iässä. Sanoin tädille, että hänen poisjääminen on meille iso menetys, sillä hänestä on tullut meille tärkeä: onhan hän ollut mukana elämässämme odotuksesta lähtien. Siitä ensimmäisestäkin, joka meni kesken. Näinä vuosina hän antoi enemmän tukea ja turvaa kuin arvaakaan. Kerroin, että hän on ollut meille paras mahdollinen neuvolan täti. Kun lopuksi halasimme ja toivotin hänelle ihania eläkepäiviä, tuntui että olisin sanonut hyvästit jollekin läheisemmällekin. Olisin voinut alkaa itkeä. Minusta on tullut lapsen myötä oikea itkupilli.

Ajattelin ensin viedä hänelle läksiäislahjaksi jonkin pienen kukan, mutta koska kukkakaupat olivat vielä kiinni, päätin antaa hänelle jotain hyvää. Asian ajoivat yhden hengen mustikka- ja puolukkapiirakat, jotka kaappasin mukaan ostarin suositusta kahvikojusta. Täti ilahtui herkuista kovasti.

Kotona olo tuntui vieläkin ihan tyhjältä. Seuraavan kerran meidät ottaa vastaan joku ihan vieras tyyppi. Jos hän on puoliksikin niin hyvä kuin tämänhetkinen, olen tyytyväinen.

Rokotuksen jälkimainingit näyttävät olevan samaa luokkaa edellisten kertojen kanssa: vähän itkuisempi ja vakavampi tyttö, mutta ei kuumetta. Hyvä niin. Jos mennään vanhalla kaavalla, Manna on illalla taas oma itsensä.

Newsflash!

Olin tänään serkkuni kanssa kaupungilla katsomassa hänelle hääpukuja. Kesken kaiken mies soitti, että Manna oli kävellyt metrin verran! Hän on ottanut ensimmäiset askeleensa noin kuukausi sitten, mutta tänään tyttönen lähti etenemään ihan tosissaan. Kuulemma hän oli seisoskellut Unikki kädessään ja töpötellyt lyhyin askelin pöytätasolta rahille. Mieheni sanoi, että Manna ei selvästi edes tajunnut kävelevänsä, oli kai niin ajatuksissaan. Myöhemmin kun tulin kotiin, hän näytti kävelytaitojaan minullekin – tosin hieman lyhyemmässä mittakaavassa. Nyt Mannaa ei kuitenkaan tarvinnut olla lähettämässä matkaan ja ottamassa vastaan, vaan hän uskalsi lähteä askeltamaan omin päin ja ottaa sitten taas tukea jostain muusta kuin meistä. Mahtava hymy säesti taas näitä kävelytapahtumia.

On vain ajan kysymys koska Manna alkaa kävellä enemmän, se näyttä olevan enää rohkeudesta kiinni.

Reissussa

Nyt on Mannan rajanylityskin korkattu. Meillä on ollut tapana pitää talvilomaa hääpäivämme aikana, jolloin voimme juhlistaa merkkipäivää jollain mukavalla tavalla. Tänä vuonna tilanne luonnollisesti on hieman erilainen. Olimme viikonloppuna kahdestaan ystävämme häissä, Manna oli kummitätinsä ja hänen miehensä hoidettavana. Hääpäivämme oli heti maanantaina, joten emme halunneet laittaa Mannaa hoitoon niin pian uudestaan. Niinpä päätimme tehdä jotain kivaa koko perheen voimin. Varasimme laivamatkan Tukholmaan, jonne lähdimme häiden jälkeisenä sunnuntaina.

Varasimme Silja Symphonylta Ruotsin reissun ja satuimme saamaan vielä todella tilavan inva-hytin. Varasimme ennen matkaa Mannalle matkasängyn, joka oli toutu valmiiksi lakanoineen päivineen. Vaunut mahtuivat oven taakse kasaamatta ja matkasänky vaikka poikittain sänkyjemme väliin. Promenade-hyttimme oli paraatipaikalla: se oli heti kävelykadulta seuraava kerros ja meiltä oli hyvät näkymät pariin eri liikkeeseen ja Info-tiskille. Rakastan katsella ihmisiä ja nyt meillä oli siihen erinomaiset mahdolliuudet erkkeri-ikkunalla istuen. Myös Manna piti ikkunalla oleilusta. Hän leikki siinä kaikessa rauhassa, katseli ihmisvilinää ja nousi välillä innoissaan läpsyttämään ikkunoita. Aina kun jompi kumpi meistä meni käymään yksin jossain, mentiin ikkunan alle vilkuttamaan. Se oli erkkerissä istuvan Mannan mielestä huippuhauskaa.


Iskän kanssa ikkunalla.


Äiskän kanssa ikkunassa.


Hyvä leikkipaikka.

Yksi miinuspuoli hytissä oli: pas.. likaisuus. Kun menimme sisään, lattia oli aivan tahmea. Olin aivan hiilenä, mutta tällä kertaa ajattelin, että jos nyt alan soittaa jotain siivoojaa paikalle, siinä kestää sata vuotta ennen kuin saamme hytin käyttöön. Niinpä kastelin pyyhkeen ja pyyhin lattian pariin kertaan. Pyyhe tuli aivan mustaksi. Muutenkin siisteydessä olisi ollut paljonkin parantamisen varaa. En ole ollut Siljalla sen jälkeen kun Tallink astui kuvioon mukaan, mutta selvästi sen jälkeen siisteydessä on menty aika paljon takapakkia. Ensimmäisen kerran tuli edes kiinnitettyä huomiota näihin asioihin. Aikaisemmin on jotenkin ollut ihan selvää, että hytti on siisti. Lakanat oli laitettu sänkyyn ja peittoihin todella huonosti ja aluslakana oli sitäpaitsi niin lyhyt, että se irtosi koko ajan päädyistä. Patjan päällä oleva suojafroteelakana näytti inhottavalta. Tyyny oli ehkä lättänin, jonka kanssa olen koskaan nukkunut. Sängyn yläpuolella oleva hylly oli reunoista niin pölyinen, että sitä ei ole pyyhtitty ihan hetkeen. Tietenkin se harmitti, koska ei Siljalla matkustaminen ole mitään ilmaista, mutta ei se siltikään matkanautintoani sen kummemmin laskenut. Palautetta aion kyllä antaa, vaikka tunnenkin oloni raukkikseksi kun en mennyt heti sanomaan noista seikoista. En vaan jaksanut.

Olimme varaneet ensimmäiseksi illaksi perinteisen buffet-illallisen heti ensimmäiseen kattaukseen. Se sattui loistavasti Mannan päivällisajalle. Koska tyttö alkaa olla jo vuoden ikäinen, päätimme antaa hänelle oikeaa "ihmisten ruokaa". Kasasimme seisovasta pöydästä annoksen perunamuusiin sekoitetusta maissista ja ihanan pehmeästä uunikalasta. Manna söi ruokaa jonkin verran ja sen jälkeen hän viimeisteli ateriansa syömällä sormineen mm. maissia, kurkkua, kukkakaalia ja leipää. Vieraisiin pöytiin huutelu oli aika kova juttu ja ihmisille piti myöskin näytellä mitä ruokaa oli milläkin hetkellä menossa suuhun. Olimme tosi tyytyväisiä sen illan ruokailuun, koska kaikki meni Mannan kanssa niin hyvin ja seisova pöytä oli muutenkin todella hyvä, sekä palvelu ystävällistä. Olimme ravintolassa puolisentoista tuntia, jonka jälkeen vyöryimme Tax-Freehen ostamassa vielä kasan karkkia ja limsaa.


Maissi on herkkua.

Palasimme hyttiin Mannan nukkuma-ajan tienoilla. Minä aloin tehdä tytölle iltapesuja ja mies kävi sillä aikaa lämmittämässä puuroa. Meillä oli mukana lautanen ja 2dl:n tölkeissä olevia valmispuuroja, joita on helppo antaa matkalla. Aikamoista liisteriähän ne "oikeaan" puuroon verrattuna ovat, mutta hyvin näytti maistuvan. Laivan kävelykadulla oli lastenhoitohuone, jossa sai lämmittää ruokia, mutta huone oli aivan kävelykadun toisessa päässä kun meidän hytti taas sijaitsi ihan toisessa päässä. Johan ruoka olisi ehtinyt jäähtyä matkalla.. Kävimme sitten lämmittämässä ruoat läheisessä kahvilassa.

Kun tyttö oli unilla, kävimme molemmat vuorotellen vähän käppäilemässä ympäriinsä. Minä kävin meikki- ja hajuvesiostoksilla ja mies kävi katsomassa jonkun Moskovan Sirkus -esityksen ja ostamassa valmiiksi metroliput seuraavan päivän Tukholma-reissua varten. Oli mukava istua rauhassa hytin ikkunalla ja katsella ja yhtä mukavaa oli käydä itsekseen vähän käppäilemässä eri paikoissa. Hytissä oli loistavat äänieristykset, koska kävelykadulta, eikä vieressä olevasta yökerhosta kuulunut juuri mitään.

No sitten. Manna päätti herätä kymmenen aikoihin kun oli nukunut reilut pari tuntia. Lapsi hihkui, pomppi ja huuteli, eikä uudelleennukahtamisesta ollut tietoakaan. Lopulta otin tytön syliin ja laulelin. Siihen se pikkuapina lopulta rauhoittui, jonka jälkeen sain heivattua lapsen takaisin sänkyyn. Mies oli alkanut kuorsata vieressäni jo jonkin aikaa sitten ja vihdoin minäkin pääsin nukkumaan. Manna nukkuikin sitten yhtä soittoa aamuun asti niin pitkään, että meidän oli pakko herättää hänet.

Meillä oli ekana aamuna varattu aamiainen ja menimme samaan pöytään kuin edellisen illan buffetissa. Aamu oli aurinkoinen ja tosi kylmä. Ikkunasta näkyi ihana jään huurtama saaristo hulppeine puuhuviloineen. Manna söi ison annoksen aamiaisbuffetin haudutettua puuroa ja lopuksi vähän leipää. Saman pöydän toisessa päässä istui herttainen kiinalaispariskunta, jota Manna alkoi hauskuuttaa flirtti-ilmeillään ja pääneheilutuksillaan. Pariskunnan naisosapuoli kikatti ja heilutti päätä vastaukseksi. Tätä leikkiä jatkui vaikka kuinka kauan.


Aamiaisella maistui haudutettu puuro ja jälkkäriksi hedelmäpaloja.

Päätimme pitää Mannan Suomen ajassa, joten kun laiva oli satamassa, alkoi olla tytön lounasaika. Kitinäiita vaati myös päästä päikkäreille, joten päätimme antaa ruoan ennen lähtöä ja laittaa sitten vaunuun unille. Sitten vaan menoksi! Manna nukkui tunnin verran autuaan tietämättömänä koko metromatkasta ja keskustaan saapumisesta. Hän heräsi hyväntuulisena Gudrun Sjödenin myymälässä, jossa minä en meinannut pysyä housuissani.

Sompailimme monta tuntia ydinkeskustassa ja kävimme lounaalla Åhlens Cityssä, jossa Manna sai välipalan.
Samaisesta tavaratalosta ostimme tytölle perinteisen peltisen hyrrän ja tappipalapelin.

Palasimme laivaan Mannan päivällisen aikoihin (Suomen aikaan noin 16.30). Kova nälkä näytti olevan ja kasvislasagne katosi suuhun sekunnissa. Päivä oli ollut aika rankka, joten päätin ottaa Mannan kanssa pikku päikkärit sillä aikaa kun mies meni laivassa olevaan englantilaispubiin oluelle. Ihanan makoisasti nukutti ja Manna olisi jatkanut unia vaikka kuinka pitkään. Meidän oli kuitenkin herätettävä hänet, tai iltaunille menosta ei olisi tullut mitään.

Sinä päivänä oli 7. hääpäivämme (villahääpäivä), jota päätimme jo etukäteen juhlistaa menemällä johonkin kivaan ravintolaan laivassa. Teimme tytölle normaalit iltapesut ja puuron syötöt ja laitoimme hänet pyjamassa vaunuihin Unikin ja makuupussin kanssa. Suunnitelmana oli saada hänet niihin unille, jotta saisimme viettää "kahdenkeskeinen" illallinen. Löysimme sopivan À la carten, johon jouduimme jonottamaan vähän aikaa. Manna jaksoi kukkua hereillä vaikka kuinka kauan. Oli niin paljon nähtävää ja muutenkin kaikki oli niin erilaista, että hän ei meinannut haluta antaa unelle millään periksi. Väsymys oli selvästu mennyt jo rauhattomuudesta päätellen vähän yli, mutta onneksi tyttö ei alkanut narista. Mies kävi välillä hytissä hakemassa lisää maitoa tainnutusaseeksi ja lopulta, kun olimme syöneet alkupalat, tyttö alkoi nuokkua. Pääruoista lähtien hän olikin sikeässä unessa ja saimme sitten istua kaikessa rauhassa ilman, että piti estää pientä apinanpoikasta kiipeämästä ulos vaunuista. Niin, sen tempun lapsi oppi tämän reissun aikana, samoin kuin väljästä syöttötuolista nousemisenkin. Onneksi kotona olevasta syöttötuolista kiipeäminen ei olekaan niin helppo nakki.


Kohta ollaan makuuasennossa vetelemässä sikeitä..

Ravintolassa viereisessä pöydässä istui pariskunta noin parin kuukauden ikäinen vauva vaunuissa. Vauva sai kesken kaiken niin kamalat raivarit, ettei hän meinannut toeta millään. Vanhemmat kävivät hyssyttämässä pientä kävelykadulla vuorotellen samalla kun toinen jatkoi ruokailuaan. Jossain vaiheessa kokit, joiden avokeittiö oli aivan pöydän vieressä, ehdottivat, että naisen ruoka laitetaan lämpölamppujen alle kunnes hän pääsee takaisin syömään. Sitten mies sai syötyä oman annoksensa, joten hän otti vauvan ja lähti ilmeisesti hyttiin. Nainen pääsi nauttimaan ruokansa loppuun. Kokit antoivatkin naiselle kokonaan uuden annoksen ja nainen kiitteli moneen kertaan. Jälleen kerran upeaa palvelua.

Hyvän illallisen päätteeksi kävimme vielä kävelemässä laivan eri kerroksissa, jonka jälkeen liukenimme hyttiin. Mannan siirtäminen sänkyyn kävi kätevästi makuupussin reunoista nostamalla ja lapsi oli taas autuaan tietämätön koko toiminnasta. Taas hän nukkui sikeästi aamuun asti.

Tunnelma laivalla oli tosi rento ja lähdön ajankohdasta varmaan johtui, että paikalla ei ollut kamalasti bilekansaa. Suurin osa matkustajista oli joko lapsiperheitä tai eläkeläisiä. Laivan henkilökunta oli superystävällistä, josta aion antaa kiitosta palautteessani.


Tässä katsellaan satamaan saapumista Helsingin päässä.


Nyt mietityttää...


... ja väsyttää.

Ensimmäinen sauna

Manna kävi eilen saunassa ensimmäistä kertaa elämässään. Olemme odottaneet, että hänet voisi sinne viedä ja nyt kun tyttö on jo aika iso, uskallamme aloittaa hänen saunaan totuttelun. (Alle 1-vuotiastahan ei suositella vietäväksi saunaan, sillä niin pienen lapsen lämmönsäätely ei ole tarpeeksi kehittynyt. Toki ihan alalauteille mietoon jälkilämpöön voi viedä pienemmänkin kun valelee vielä vedellä.)

Jäimme istumaan keskilauteille ja tyttö katseli hämärää saunaa aika pelokkaana, itkseskelikin ja välillä oikein vapisi. Lapsen näkökulmasta katsottuna sauna ei todellakaan ollut kamalan ystävällisen näköinen: katossa oleva hämärä lamppu ei valaissut kunnolla ja jätti mm. lauteiden aluset ja jotkut nurkat ihan pimeiksi, joten kyllähän sitä nyt pientä tyttöä vähemmästäkin jännittää. Isin sylissä tuntui lopulta turvalliselta ja pelko saatiin väistymään. Manna viihtyi pesuvadissa liplattelemassa kylpyankkansa kanssa. Myöskin löylykauha oli supermielenkiintoinen lelu. Löylyn heiton ääni ei pelottanut.

Sitten menimme suihkuun ja Manna sai jatkaa siellä pesuvadissa leikkimistä minun samalla suihkutellessa häntä. Koko reissu oli selvästi hänen mielestään todella jännittävä, sillä hymyä ei paljon irronnut sen tunnin aikana. Silti tyttö normaaliin tapaansa osoitteli ja huudahteli kun näki jotakin mielenkiintoista.

Saunan jälkeen puuro katosi vatsaan nopeasti ja sänkyyn mennessä Manna sammahti melkein sillä sekunnilla kun hänet sinne vei. Edes tuttia ei jaksanut syödä. Hän on nukkunut siitä lähtien yhtä soittoa kohta 13 tuntia. Sauna on sitten hyvä unilääke.

Pohdintoja

Tuli taas mietittyä superäitejä, jotka unohtavat lapsen myötä kaiken muun, mukaanlukien oman parisuhteensa. Äitieläin. Olen kirjoittanut varmaan joskus aikaisemmin tästä aiheesta. Ehkä sitten olen jonkun mielestä huono tai itsekäs äiti, koska haluan ehdottomasti välillä mennä vaikka ystävälle yöksi tai viettää miehen kanssa kahdenkeskeistä aikaa ja keskittyä täysin muuhun kuin lapseeni. Tai sitten minulta puuttuu jokin äitihormoni. Se "latautumisen" tarve tuli minulle nimittäin aika nopeasti, enkä itse näe siinä mitään väärää. Ainakin olen rennompi. Syy tähän vuodatukseen on siinä, että törmäsin taas sellaiseen "haluan olla lapseni jokaisessa tilanteessa mukana, en halua jäädä mistään paitsi" -lässytykseen, mikä saa karvani aina pystyyn, sillä jotkut tuntuvat ottavan sen vähän liiankin kirjaimellisesti. Eikös se ole itsestäänselvyys, että lastaan rakastava vanhempi haluaa olla vahvasti läsnä lapsensa kasvussa? Ainakin minulle se on niin itsestään selvää, ettei sitä tarvitse ääneen todistella (paitsi nyt tässä).

Toisiin aiheisiin. Lapsiluku puhuttaa aina välillä. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä, että saimme aikaiseksi yhden lapsen ja tällä hetkellä se on riittävästi. Ihmettelin kun Manna oli syntynyt, yksi toisensa jälkeen alkoi kysellä, että jokos tytölle tulee kohta sisaruksia. Ensimmäiset tiedustelut taisivat tulla hänen ollessa kahden viikon vanha. Otimme jutut pikku hämmennyksestä huolimatta huumorilla, sanoimme aina että mennään nyt asia kerrallaan. Olimme mieheni kanssa melko kauan yhdessä ennen ensimmäistä lasta ja kyselyt pikkujalkojen tepsutuksesta lakkasivat jossain vaiheessa. Yleensä siihen on pitkään yhdessä olleilla kaksi syytä: joko ei haluta tai ei saada. Nyt kun osoitimme haluavamme ja saavamme, kysymyshanat aukesivat. Osa tiedusteli asiaa ihan vitsinä, mutta toisista näki, että nyt ollaan aivan tosissaan. Noin kuukauden päästä Mannan syntymästä minulta kyseltiin neuvolassa olemmeko päättäneet lapsiluvun. Tiedän että siinä oli tarkoitus jutella mahdollisesti aloitettavasta ehkäisystä, mutta pitääkö minun päättää lapsiluku nyt kun orkesteri oli hädin tuskin toipunut edellisestä sinfoniakonsertista? Ok, olen 32-vuotias (tai silloin 31) ja naisella biologia alkaa tulla jossain vaiheessa vastaan, mutta ehkä esikoiseen totutteleva tuore äiti ei siltikään tiedä vastausta ihan siinä heti. Ellei sitten ole jo etukäteen päättänyt asiaa. Gynekologini, jolla kävin raskauden alkuvaiheessakin muutaman kerran, sanoi aika humoristisesti viime syksynä, että koska raskauteni meni niin hyvin, synnytys oli helppo ja lapseni on niin tyytyväinen olento, tottakai meidän täytyy tehdä toinen lapsi. Se suorastaan kuuluu asiaan. Sanoin, että no sehän osoittaa tietenkin sen, että seuraava raskaus, synnytys ja lapsi menisi ihan saman kaavan mukaan. Hän huudahti siihen, että tottakai menee!

Onneksi olemme mieheni kanssa samoilla linjoilla: emme tiedä haluammeko toista lasta. Tällä hetkellä emme, mutta never say never. Jos meillä olisi eri käsitys lapsiluvusta, varmasti siihen liittyvät väännöt olisivat jo alkaneet, vaikka Manna täyttää vasta vuoden.

Moni ajattelee omasta tahdostaan lapsettomaksi jäävistä pariskunnista, että he ovat itsekkäitä. Minusta siinä ei ole kerrassaan mitään pahaa, jos haluaa elää niin, että voi tehdä ihan mitä haluaa silloin kun haluaa. Se tuskin kuuluu kenellekään muulle. Kun sitten halutaan lapsi, mutta luku päätetäänkin jättää yhteen, ollaan taas itsekkäitä, koska onhan se nyt typerää jättää lapsi ilman sisarusta ja eihän se nyt sovi, että vanhemmilla on liikaa ylimääräistä aikaa. Ja ainoalle lapselleen lässyttävät pumpulissa elävät vanhemmat, yök, ällöttäviä! Tällä hetkellä en näe itseäni kuin korkeintaan kahden lapsen äitinä. Luulen, ettei pinnani kestäisi sitäkään, eikä minulla ole mitään tarvetta todistella muille kykeneväni enempään kuin edes haluan.

Onhan siinä toki riskinsä, että ainoasta lapsesta tulee itsekäs lellipentu, mutta minulla on monta sisaruksetonta ystävää, jotka ovat yhtä muita huomioivia ihmisiä kuin sisaruksellisetkin. Jos onnistuu kasvattamaan lapsensa jalat maassa, hänestä tulee ihan täysipäinen sisaruksilla tai ilman. Olen kuitenkin törmännyt monesti ilmiöön, että naisille on usein tärkeää pohtia näinkin isot ratkaisut ystävien kautta. Jos tolla on noin monta lasta niin kai meidänkin pitäisi.. Huomasin sen ilmiön myös itsessäni kun jotkut ystäväni ilmoittivat odottavansa toista lasta. Ajattelin, että apua, olemmeko jäämässä jälkeen! Hetken aikaa mieleni valtasi pakokauhu, kunnes sain taas oman pääni takaisin. Sosiaaliset paineet iskevät siis päälle tässäkin asiassa. Ehkä noihin aikoihin tuli myös ensimmäisia kertoja miehen kanssa ihan oikeasti puhetta lapsimäärästä.

Isomman perheen myötä vastaan tulee luonnollisesti myös taloudelliset asiat. Jos haluaa omistaa pääkaupunkiseudulla isomman kuin siivouskomeron kokoisen asunnon, se vaatii – aika yllättävää – rahaa. Joku saattaisi tokaista, että no onko pakko asua siellä. Ei, mutta me haluamme, sillä meistä tuntuu monesta syystä hyvältä täällä. Me molemmat myöskin viihdymme työpaikoissamme niin hyvin, ettei siitäkään hevillä halua luopua. Työpaikassaan viihtyminen on aika iso asia tällaisessa stressi- ja kiireyhteiskunnassa, jossa samassa paikassa pitkään työskentely ei ole itsestään selvyys. Jos haluaisimme paljon lapsia ja vielä isomman kodin, tottakai silloin tekisimme ratkaisuja sen mukaan myös asuinpaikan suhteen.

Leikit

Mannan leikit ovat saaneet uusia ulottuvuuksia. Nyt on aika hauskaa laittaa tavaroita toisten tavaroiden sisään. Esimerkiksi Mannalla on päällekkäin kasattavia kuppeja, joihin on kiva laittaa pieniä palloja ja ottaa pois. Meillä on olohuoneessa rottinkisia lasinalusia, joita on käytetty kaikkeen muuhun paitsi alkuperäiseen tarkoitukseensa. Aluset ovat olleet usean lapsen suosiossa, eikä Manna ole poikkeus. Hän levittelee ne päivittäin pitkin kämppää ja jaksaa tutkia niitä kerta toisensa jälkeen. Niitä on myös imeskelty kaikkien niillä leikkineiden toimesta ja tummanruskea sävy onkin saanut hienon patinaisen vivahteen kun maali on kulunut pois. Eilen tapahtui tavanomainen alusten olohuoneeseen levittely, mutta hetken päästä huomasin, että Manna kerää niitä ja pinoaa niille kuuluvaan koriin takaisin.

Mannalla on pieni Muumi-ksylofoni, jossa on pieni muovinen soittokeppi. Sitä on kiva työntää erilaisiin koloihin: sählypallon reikiin, olohuoneen hyllytasojen pikku reikiin, pinottavien kuppien keskellä oleviin aukkoihin jne. Tätä kaikkea siivittää mahtavan keskittynyt ja tärkeä ilme ja kun tehtävässä onnistutaan, meitä katsotaan kysyvä ilme kasvoilla "meniks tää nyt oikein?" Kun kehumme että hienosti tehty, pienille kasvoille ilmestyy leveä hymy.

Sitten on ihan sikahauskaa tulla sängyn päätyyn kun sitä pedataan. On niiiiiin kivaa jäädä suoraksi "heiteltävän" peiton alle.

"Ole hyvä – kiitos" -leikit ovat myös olleet jonkin aikaa kova hitti. Kaikkia esineitä esitellään ylpeä ilme kasvoilla ja ojennetaan kohti.


Kävelyvaunun kanssa kävely on ihan vauvojen hommaa. Meluummin leikin Rooman keisaria.


Täällä on aika kiva viettää muutenkin aikaa.

Newsflash!

Nyt sinne toisellekin puolelle on ilmestynyt poskihammas, joka on Mannan kymmenes. Jeeee! Tämän huomasin jo alkuvaiheessa, sillä esiin on tullut vasta yksi harjanne. Kyllä hampaidentulon huomaa, sillä Manna ei juurikaan ole viikkoon antanut pestä hampaitaan, työntää kielen tiukaksi esteeksi. Mutta onneksi hän "peseen hampaat itse" kun antaa harjan käteen, jolloin hän vie sen suuhun järsittäväksi. Siinähän ne tulee jotenkuten puhdistettua, kunnes ollaan taas menty pahimman kivun ohi. Manna selvästi tunnustelee vähän väliä kielellään näitä uusia tulokkaita. Ruoka ei tahdo maistua ja välillä tilanne menee taisteluksi. Tyttö vaan osottelee jääkaapin ja pullotelineen suuntaan ja sanoo "ammmmmm", mikä mitä luultavimmin tarkoittaa "anna", sillä hän käyttää ilmausta aina kun haluaa jotakin.

Newsflash!

Huomasin tänään Mannalla taas uuden hampaan. Se on tullut jo kunnolla esiin, joten sen puhkeamisesta on joitain päiviä. Tällä kertaa kyseessä on hänen oikean puoleinen (ylä) poskihammas ja se on nyt järjestyksessä yhdeksäs. Kohta voimmekin sitten juhlia pyöreitä! Jälleen selittyy pari päivää kestänyt takiaistyttö, joka on halunnut olla paljon sylissä ja seurannut äitiä ja isiä kuin hai laivaa. Ruoka on kyllä maistunut oikein hyvin.

Syömäjuttuja

Manna on alkanut harjoitella itse syömistä. Sormiruoka on mennyt hyvin jo pitkän aikaa, mutta lusikkaruoan itse lapikoiminen on astunut kuvaan vasta viime viikolla. Ohjelmanumero tapahtuu niin, että Mannalla on toinen lusikka ja minä avitan toisella. Tyttö kauhaisee ruokaa lautaselta ja saa sitä suuhun asti vaihtelevalla menestyksellä. Vielä tällä harjoitushistorialla lusikan kovera puoli on useimmiten alas päin ja ruoka ehtii tippua jo matkalle. No, harjoitus tekee mestarin ja nyt ollaan hyvällä alulla! Vielä ei kuitenkaan taida olla keittoruoan aika...

Loistava juttu, että Manna on nyt älynnyt, että sitä lautasella olevaa juttua voi syödä itse samalla tavalla kuin vaikka leipää, kurkkua, maissia tai milloin mitäkin. Ja sitä saa suuhun sillä pitkulaisella esineellä...


Nyt ollaan jännän äärellä!

Beibamboo -mainos

Kirjoitin lokakuussa pienen mainospätkän kuvauksista, jotka tehtiin ihanan pehmeästä bambupuuvillasta lastenvaatteita valmistavalle ja vuokraavalle, sekä myyvälle Beibamboolle. Manna sai toimia pyjamamallina ja hih, minunkin kädet vilahtavat kuvassa! Käy katsomassa Beibamboo-shopin etusivulla oleva mainosvideo!

Tihutyöläinen

Olemme toistaiseksi laittaneet esteet vain veitsiä sisältävään laatikkoon, sekä pieneen kaappiin, jossa on ompelutarvikkeita. Manna on osannut avata kaappeja ja laatikoita jo pitkän aikaa, mutta riippuu täysin päivästä, tekeekö hän sitä vai ei. Joskus tuntuu, että saman päivän aikana hän tekee kaikkea, mitä ei saisi. Toisena päivänä häntä ei taas kiinnosta kuin omat lelut.

Emme siltikään aio alkaa laittaa lapsilukkoja joka ikiseen kaappiin tai laatikkoon, vaan ainoastaan niihin, jotka sisältävät vaarallisia esineitä. Sama pätee siihen, ettemme ole ottaneet kaikkea mahdollista koriste-esinettä pois pikku kätösten ulottuvilta. Lapsen on opittava, että on esineitä ja paikkoja, joiden on annettava olla. Koriste-esinejuttu onkin tepsinyt, sillä Mannaa ei enää juurikaan kiinnosta esillä olevat sisustustavarat. Toivottavasti kaappi- ja laatikkojuttu toimii yhtä hyvin.


DVD-kaapin sisältö sai tänään kyytiä.

Autossa

Manna viihtyy uudessa turvaistuimessaan mainiosti. Jos matkanteko ei satu uniajalle, saattaa pieni matkalainen välillä tuskastua pitemmällä matkalla, mutta onneksi muutama keino, jotka ovat aika itsestäänselvyyksiä, tekee menosta mukavamman.

1. Tyttö rakastaa Puppe-kirjoja ja pelkästään sellaisen nähtyään alkaa hihkuminen. Aika kuluu rattoisasti niitä selatessa.
2. Isin tai äidin hassut jutut. Tämä tarkoittaa milloin mitäkin murinaa, käkätystä, laulua tai mitä tahansa, mikä milloinkin on hauskaa. Loistava keino on myös tuttileikki, jossa tutti vetäistään nopeasti suusta ulos ja sanotaan "plop" ja laitetaan takaisin suuhun. Tätä toistetaan noin sata kertaa.
3. Lelut. Autossa on muutama vakiolelu, mutta myös hoitolaukussa pidetään pieniä varaleluja kyllästymisen varalle. Unikin mukana olo on tärkeää, sillä se tuo lohtua ja iloa aina.
4. Musiikki. Jos volyymit ovat vielä kaakossa, lapsi istuu kuin transsissa ja nauttii.
5. Vaatteiden vähentäminen heti kun auto on lämmin. Käytännössä tämä tarkoittaa ylävartalon haalarista kuorimista, sekä pipon ja käsineiden riisumista.

Ja kun nämä kaikki on tehty, ollaan joko perillä tai sitten tulee uni.


Maiseman katselua Unikki sylissä. Mikäs tässä on ollessa.


Puppe on ehdoton suosikki. Sivut kääntyvät sujuvasti ja luukkuja on jännä availla ihan itse!


Tässä on menossa joku hauska kutitusleikki.

Mummin konstit

Manna oli toissa viikolla kaksi päivää mummilassa. Sovimme äitini kanssa tytön mummilavierailusta, jotta saisimme olla mieheni kanssa kahdestaan ja hän ja ukki saisivat nähdä Mannaa kunnolla. Ensimmäisen yön jälkeen äiti ilmoitti, että Manna on nukkunut koko yön ilman maitoa. Hän oli salaa päättänyt kokeilla, tepsiikö hänen lukemansa artikkelin ohje. Toinen yö meni samaan malliin. Äiti oli vain päättäväisesti laittanut lapsen alas, taputellut pyllystä rytmikkääseen tahtiin ja pitänyt kiinni turvallisella kädellään. Ei muuta. Aluksi tyttö oli yrittänyt vähän vängätä, mutta lopulta sekin loppui.

Olen aikaisemmin miettinyt, miten tämä ns. tassuhoito toimisi Mannan tapauksessa, joka kampeaa herättyään (ja joskus unissaankin) itsensä pystyyn ääntä nopeammin ja kun häntä yrittää laittaa takaisin, kampeaminen toistuu heti, vastalauseiden säestyksellä. Minua harmitti, että Mannan täydelliset nukkumatavat vesittyivät syksyllä kun hän oppi isoja asioita yhdessä rytäkässä ja kellot siirrettiin talviaikaan. Sen jälkeen alkoi tiheämpi heräily ja ne jatkuivat aina toissaviikkoon asti keskimäärin kolme, pahimmassa tapauksessa jopa viisi kertaa yössä. Harmitti sekin, että lapsi tuntui rauhoittuvan vain maitotilkalla, emmekä olisi halunneet ainakaan lisätä yömaidon antamista. Ikäänkuin oltaisiin menty persus edellä puuhun. Onneksi maidon määrä ei kuitenkaan kasvanut, sillä ne yölliset tilkat olivat aika mitättömiä. Tiesin koko ajan, että heräilyt ja maidon tarve eivät johtuneet nälästä, sillä tyttö syö iltaisin ison puuroannoksen ja päälle maitoa. Se oli vain syksystä päälle jäänyt tapa, josta emme päässeet eroon. Tosin emme ihan kamalasti vielä yrittäneetkään, koska minua huolestutti lapsen huoneen yläpuolella nukkuva naapurin nainen. Ehkä turhaan, sillä hänenkin rakk.. koira haukkuu monotonisella äänellään hyvin paljon.

No äiti sitten sai tämän yömaidon juomisen pois yhdessä yössä ja mikä parasta: Manna alkoi myös nukkua pitkiä pätkiä. Välillä on mennyt taas jopa kokonaisia öitä ilman yhtäkään heräämistä! Olemme niin kiitollisia äidilleni tästä, sillä heräilyt alkoivat verottaa minun ja mieheni energiavaroja aika lahjakkaasti.

Usein suositellaankin, että tällainen "vieroitushoito" tapahtuisi jonkun muun kuin lapsen äidin toimesta. Tässä tapauksessa mummi näytti olevan täydellinen vaihtoehto.

Sanomattakin on selvää, että se kaksipäiväinen teki hyvää meille kaikille. Ja nyt on taas energiaa ihan eri tavalla kun saa nukkua jälleen pitemmissä pätkissä.


Unenpöpperöinen tyttö.

Newsflash!

Manna on alkanut seisoa entistä enemmän ilman tukea. Etenkin isin kanssa harjoittelu on kaikkein hauskinta. Nyt tyttö osaa nousta seisomaan olohuoneen matalien rahiemme luota ja kova yritys on nousta ihan lattialta asti. Useimmiten seisomista vielä tapahtuu kuitenkin silloin, kun Manna tutkii jotakin ja "unohtaa" pitää kiinni. Sillä tavalla, vaikka jotain esinettä tutkien, hän seisoskelee vaikka kuinka kauan.

No tässä ei ollut se varsinainen Newsflash, vaan Manna otti eilen kaksi askelta – lyhyesti, mutta selkeitä ne olivat! Tänään hän on ottanut yhden. Se toimii parhaiten niin, että istumme mieheni kanssa vastakkain lattialla ja isi lähettää tytön minulle päin. Jostain syystä se toimiin niin päin paremmin. Tätä kaikkea (ja myös ilman tukea seisomista) siivittää mahtava kikatus ja röhötys. Mahtavaa, miten lapsi iloitsee niin paljon uuden asian oppimisesta. Kasvoilta suorastaan paistaa "hei jess, nyt minä alan päästä jyvälle!" -ilme.

Avoin päiväkoti

Ihan kotimme lähellä on kaupungin ylläpitämä avoin päiväkoti, joka mietitytti minua pitkän aikaa. Teki mieli mennä katsomaan, mutta yksin tuntui ylivoimaiselta mennä. Ennen joulua asia sitten tuli puheeksi parin muskarista tutuksi tulleen äidin kanssa ja päätimme lapsinemme mennä katsomaan, mikä meininki siellä oikein on. Satuimme menemään sellaiseen aikaan, että päivän kerhotoiminta oli loppu ja paikka hiljentynyt. Olimme siellä kolmestaan lapsiemme kanssa – ohjaajien lisäksi, jotka tulivat juttelemaan ja esittelemään paikkoja.

Pidimme paikasta niin paljon, että sen jälkeen olemme ottaneet tavaksi mennä sinne ainakin kerran viikossa. Menemme aina samaan aikaan kuin ensimmäiselläkin kerralla, iltapäivän puolella. Aamupäivisin siellä on kerhotoimintaa vähän isommille lapsille, joten porukkaakin on enemmän. Kun me saavumme iltapäivällä paikalle, tiloissa on enää hyvässä lykyssä pari lasta, jotka hekin usein lähtevät aika pian. Yleensä olemmekin siellä ainoat ja sekös mukavaa onkin kun on tilaa leikkiä. Paikkaan saa mennä mihin aikaan vaan leikkimään ja isomman lapsen (muistaakseni 2 tai 2,5-vuotiaasta alkaen) voi viedä sinne maksulliseen kerhoon. Sekin on aika hurjan hintainen, muistaakseni 28 €/ kk. Hieno juttu kotona oleville isommille lapsille, jos perheeseen on vaikka syntynyt uusi tulokas. Sieltä saa virikkeitä ja tekemistä muutaman tunnin päivässä.


Kassakone on jännä!

Manna rakastaa olla siellä ja hän tutkii runsasta leluvalikoimaa ihmetyksen vallassa. Nyt paikka on käynyt jo niin tutuksi, että kun ulkovaatteet on saatu riisuttua eteisessä, Manna lähtee jo konttaamaan edellä kohti leikkitilaa. Paikassa on myös hyvät keittiötilat ja vessa. Ohjaajat ovat mukavia ja tulevat usein juttelemaan meidän kanssa kun päivän kiireet alkavat olla ohi. Paikka menee kiinni klo 15, joten meillä on aina sopiva parituntinen aikaa olla.

Kirjoittelin marraskuussa Mannan muskarikäyttäytymisestä, kuinka hän ei selvästikään tunne oloaan siellä kotoisaksi. Nyt, kun olemme tavanneet samoja ihmisiä muualla, Manna on vapautunut ja iloinen – melkein joka kertaisen pienen alkujännityksen jälkeen. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että Manna kokee ohjatun toiminnan oudoksi. Aiomme silti jatkaa muskaria, sillä ei tyttö siellä ainakaan kärsi. Musiikkia tyttö ainakin rakastaa. Kuuntelemme sitä paljon ja laulan Mannalle kaikenlaista, mukaanlukien muskarissa opittuja lauluja. Hän tunnistaa ne heti ja alkaa tapansa mukaan heilua kun pitää jostakin laulusta tai musiikkikappaleesta.


Hmm..

Valoisasta leikkitilasta löytyy siis paljon leluja, patjoja, ryömintäputki, vanhoja näppiksiä, puolapuut (joille Manna yrittää aina kiivetä kaikin voimin), piano, kirjoja, leikkivauvojen erilaisia rattaita ja vaunuja, jätti-Legoja, pikkuinen keinu, sohva, lasten ja aikuisten kokoiset pöytäryhmät ja vaikka mitä. Jos paikalla on useampia lapsia, Mannaa ujostuttaa aina aluksi vähän aikaa, mutta nopeasti uteliaisuus voittaa ja tyttö lähtee seilaamaan pitkin isoa tilaa. Liukuovistakin olisi kiva karata välillä käytävälle. Ovien vieressä on hauskat matalat ikkunat, joista pienikin lapsi näkee käytävälle.


Äiti, enkö minä saisi mennä tuonne vähän tutkimaan?

Olen ihan innoissani tuosta paikasta, sillä se tuo mukavaa piristystä arkeen ja samalla on voinut ystävystyä paremmin muiden saman paikkakunnan äitien kanssa. Ja Manna on saanut kavereita ja kunnon tuntumaa sosiaalisiin tilanteisiin.