Huolia

Eilinen oli aika jännittävä päivä, eikä missään positiivisessa mielessä. Jo aamusta huomasin, että Pöksy ei herännyt kuten tavallista. Viikonloput kyllä ovat usein vähän rauhallisempaa aikaa, mutta muutos oli kuitenkin aika radikaali. Vauva ei herännyt pitkään aikaan kun olin itse noussut ylös. Tunsin kuitenkin, että siellä ollaan elossa, mutta hyvin vaisua oli koko toiminta, jopa aamiaisella. Pitkin päivää yritin kaikenlaisia konsteja, joita annetaan vauvan liikkeiden seuraamiseksi ja niiden virkistämiseksi. Mikään ei oikein kunnolla auttanut, vaan lapsi oli ihan vaisu, eikä meinannut vastata mihinkään "kutsuuni". Sitten alkoi tietenkin pelottaa ja itkeskelinkin vähän.

Myöhemmin iltapäivällä menimme serkkuni luokse sunnuntaipäivälliselle ja mieleni koheni hieman. Siellä oli ihanaa, he olivat laitaneet kodin niin tunnelmalliseksi meitä varten ja ruoka oli hyvää. Harmitti vain, kun en pystynyt keskittymään mukavaan päivällishetkeen ihan täysillä, sillä takaraivossani jäyti koko ajan pieni pelko. Mitä jos lapsi on nyt sotkeutunut napanuoraansa ja on ihan pinteessä? Aluksi epäröin äitiyspolille soittoa, etten vaan tuota toisille turhaa työtä (tiedän, väärä asenne). Sitten selitin itselleni, että joka paikassa kyllä neuvotaan, että jos vauvan liikkeet muuttuvat radikaalisti vaisummiksi tai harvemmiksi eikä virkistysyritykset meinaa tuottaa tulosta, pitää soittaa neuvolaan tai päivystysaikoina äitiyspolille. Lopulta sitten soitin muidenkin rohkaisemana ja puhelimessa oleva kätilö neuvoi minua tulemaan sydänkäyriin.

Päivystyksessä meidät vietiin heti seurantahuoneeseen. Vatsani ympärille laitettiin hihna, joka piteli paikallaan kahta anturia: toinen mittasi vauvan sykettä ja toinen supistuksia. Sain käteeni nappulan, jota piti painaa aina kun tunsin Pöksyn liikkuvan vaikka vain minimaalisesti. Nyt minulla oli turvallisempi olo kun tilannetta tutkittiin. Kätilöopiskelija oli oikein ystävällinen ja sanoi, että he näkevät samat käyrät "valvontahuoneestaan." Olin jälleen maailman kiitollisin miehelleni, joka oli mukanani. Hän lueskeli minulle lehteä ja rauhoitti oloani jo pelkällä läsnäolollaan. Hän ei ole koskaan kyseenalaistanut pelkotilojani, vaan sanonut heti, että mennään tarkistuttamaan tilanne. Tiedän että moni saattaa helposti väheksyä ja sanoa: "ihan hyvin siellä kaikki on, älä nyt ole huolissasi." Mieheni on joka ikinen kerta (paitsi ne pari alkuraskauden ylimääräistä ultraa) tullut mukaani kun olemme menneet ylimääräiselle neuvolakäynnille, päivystykseen tai mihin tahansa, mistä saa varmemman olon kun pelko iskee. En tiedä voisinko olla enempää onnellinen miehestäni.

Sydänkäyrää mitattiin tunnin verran, jonka aikana tunsin 11 pientä töytäisyä. Ne olivat hyvin vaisuja siihen nähden, mihin olen tottunut, osa tuskin havaittavia. Määrä kuitenkin oli "standardien" mukainen, sillä muistaakseni rv 30 alkaen vauvan olisi hyvä liikkua vähintään 10 kertaa tunnissa kun asiaa aletaan seurata. Tästä on hyviä ohjeita, esimerkiksi Raskauden ABC:ssa. Ohjeet ovat aika samanlaiset, lukipa mistä hyvänsä.

Kätilö tuli sitten kertomaan, että he seurailivat käyrää "valvontahuoneestaan" ja että heidän mielestään mikään ei näytä huolestuttavalta. Lääkäri sai kuitenkin vielä päättää, mitä tehdään. Odottelimme mieheni kanssa vielä vähän aikaa, jonka jälkeen pääsin vastaanotolle. Odotushuoneessa istuminen toi minulle mieleen keskenmenoaikani, jolloin jouduin viettämään aikaa päivytyksissä tunteja useina eri päivinä. Eräskin niistä kerroista oli sunnuntai-ilta, kuten tämä. Yritin työntää ajatuksen pois mielestäni katsomalla telkkarista tulevaa Amazing Race -ohjelmaa (jota normaalisti karttelen) ja se auttoi. Rohkaisin itseäni, että nythän ollaan kuitenkin jo loppuvaiheessa raskautta ja Pöksy on elossa. Meillä on siis hyvät mahdolisuudet saada tämä pieni tyttö perheeseemme.

Lääkäri oli miellyttävä ja rauhallinen, nelikymppinen nainen. Hän teki ultratutkimuksen ja minä näin pötkylämme pitkästä aikaa! Se oli kasvanut hurjasti ja painaa nyt jo noin 2200 g, mikä kuulemma vastaa täsmälleen viikkoja. Lääkäri tutki tarkasti istukan virtauksia, vauvan hengitysharjoituksia jne. Kaikki näytti kuulemma erittäin hyvältä: Pöksy maiskuttaa suutaan, tekee paljon hengitysharjoituksia, istukka vaikutti siistiltä ja toimi hyvin. Lapsivettä oli hyvä määrä ja sydänkäyrät eivät kuulemma voi näyttää kauniimmilta. Mitään syytä huoleen ei siis näyttänyt olevan, mikä helpotti meitä melkoisesti. Lääkäri jopa saneli loppulausuntoonsa "potilas lähtee kotiin huojentuneena". Liiketuntemusten muutosten arveltiin johtuvan esimerkiksi siitä, että lapsi on vaihtanut asentoa sellaiseksi, että mukellus on tuntunut pehmeämmältä. Pöksyhän on viihtynyt hyvin paljon poikittain, mutta nyt tutkimuksen aikana oli raivotarjonnassa (se oli hyvä uutinen, vaikka varmasti pyörii vielä).

"Aina pitää tulla jos olo tuntuu yhtään epäilyttävältä. Hyvä että tulit, ettei ala mietityttää." Tällaisia lauseita on aina ihana kuulla, sillä aina tuollaisten "väärien hälytysten" jälkeen olo on vähän nolo. Sitä tuntee itsensä vähän naurettavaksi, vaikka kuinka tietää että asiat voivat olla pienestä kiinni. Hoitohenkilökunnan rohkaiseva asenne oli ihana. Ei tullut sellaista oloa että toiset ovat naama väärinpäin "turhasta" työstä.

Tänään liikkeet ovat olleet vähän aktiivisempia, mutta yllättävän rauhallisia silti. Ehkä asennon muutos tosiaan vaikuttaa asiaan. Kovasti Pöge kuitenkin koittaa pyrkiä poikkitilaan, eikä se todellakaan tunnu enää kamalan leppoisalta. En tiedä miksi se on niin mukava asento, mutta tarvitseeko tuota tietääkään.

Ennuste

Tänään kotimatkalla mies oli aivan hössissään. Hän ilmoitti olevansa varma, että Pöksy syntyy 10.3. klo 14.28. Saa nähdä pitääkö ennuste paikkansa.

Viikko jäljellä. Töitä.

Tällä viikolla on ollut vilkasta. Pöksy on aktiivinen etenkin silloin kun olen matkalla töihin. Sama jatkuu pitkin työpäivää. Pöksy on nyt siis vilkkaimmillaan kun istun ja olen muutenkin pystyasennossa. Ennen mukellus alkoi kylkiasennossa, nyt silloin on melko rauhallista. Vauva on myös alkanut herätä vähän ennen minua. Tunnen aamulla horroksesta sen tönimisen ja se tuntuu aina yhtä mukavalta.

Kävin tiistaina neuvolassa ja siellä oli kaikki ihan ok. Verenpaine vaan oli hieman alhaalla, kuten huimauskohtauksesta epäilinkin. Sain ohjeeksi syödä salmiakkia tai lakua, kahvia kun en juo. Mikäpäs siinä, sillä aika-ajoin minuun iskee kamala Kouvolan laku -himo. Sehän on Suomen ehdottomasti parasta lakua. Siis ihan oikeasti. Eilen sitten ostin pussin ja laitoin ahneesti heti kolme palaa suuhun. Maistui ihan homeelle. Tosin en ole varma, oliko juuri huulin sivellyllä Hemp-voiteella osuutta asiaan. Sen maku tosiaan on hieman homeinen.

No niin, takaisin neuvolaan: hemoglobiini oli pysynyt samassa, joten lisäraudan tarvetta ei ole vieläkään. Samoin kaikki muukin näytti hyvältä. Vatsa on saanut mittaa sentin viikossa, eli normaaliin tahtiin mennään silläkin osin. Nyt otettiin myös (vihdoin) puheeksi perhevalmennus. Sitä on kaksi kertaa, kolme jos lasketaan synnytyssairaalassa vierailu. Epäilen, että sinne mennessä voi alkaa jo vähän jänskättää. Siellä kun näemme konkreettisesti, mihin olemme menossa.

Lapsi on tosiaan aika kova kääntyilemään, koska neuvolan täti ei oikein ottanut selvää, miten päin se siellä mahassa köllötteli. Vahvimmaksi veikkaukseksi tuli "poikkitila", eli Pöksy todella oli vatsassa melkein poikittain. Ei tunnu enää näillä viikoilla niin kivalta kun vauva kääntyilee. Asettuisi jo niin minäkin voisin olla vähän turvallisemmin mielin! Neuvolan täti sanoi ystävällisesti Pöksyn asentoa tunnustellen, että "tää sinun masusi ei ole ihan helpoimmasta päästä" ja silitteli sitä hyväntahtosesti. Tiedän! Onhan minulla niitä vatsanpeitteitä, kuten asia joka puolella kauniisti ilmaistaan.

Nyt on vielä viikko töitä jäljellä ja sitten minulla alkaa ihan toisenlainen elämä. Saattaa olla, että pari ensimmäistä päivää menee pöllämystyneessä mielentilassa ja haahuillessa ympäri kotia, kunnes löydän tekemistä. Sitä varmasti keksin, siitä ei ole pelkoa, mutta elämä vaan tulee olemaan toisenlaista. Ihanaa ja samalla jännää. Haikeaakin.

Huolinuket

Pikkiriikkiset unikaverit

Löysin ennen joulua hauskat nuket Ruohonjuuresta. Ne ovat pienen pieniä, tulitikkuakin lyhyempiä ja mahtuvat kaikki kuusi pieneen lasturasiaan. Niiden tehtävä on pitää omistajansa huolet loitolla. Mukana tulleessa lapussa sanotaan suurin piirtein näin: "Tässä sinulle nukkeja. Laita ne illalla tyynysi alle ja anna hoitaa murehtiminen puolestasi."

Siitä lähtien olen pitänyt niitä tyynyni alla melkein joka yö, enkä ole huomannut murehtivani yön aikana ollenkaan. Olen todella taikauskoinen, mutta tiedän kuitenkin järjellä ajateltuna, että tällaiset asiat ovat sellaista hömpönpömppöä. Mutta jos ihminen uskoo tarpeeksi johonkin, luulen että moni asia hoituu pelkästään psykologisesti alitajuntaa "huijaamalla". Lumelääkettä.

Mieheni on katsellut huvittuneena toimintaani monena iltana kun olen asetellut nuket huolellisesti tyttö-poika-järjestykseen ennen nukkumaan menoa. Hän kyselee, onko niillä tietyt parit ja on huolissaan niiden liiasta kuormittumisesta. Minua hymyilyttää vieläkin yksi keskustelu, joka taas eräänä iltana käytiin:

Mies: Älä nyt ylikuormita niitä!

Minä: Kuin niin?

Mies: No kun ne joutuvat töihin joka yö.

Minä: Sehän on niiden tehtävä.

Mies: Mutta se työ on niin rankkaa!

Minä: Enhän minä aina murehdi yhtä paljon ja sitäpaitsi ne ovat vahvoja. Ne on tehty sitä varten.

Mies: Mutta on se silti rankkaa työtä.

Minä: Nehän tekevät ihan normaalin 8 tunnin työpäivän ja pääsevät sitten päiväksi lepäämään rasiaansa ja pulisemaan keskenään.

Mies: Pitäisi sun nyt kuitenkin antaa niille vähän lomaa.

Minä: No en kai minä nyt lomaa niille vielä anna kun ovat olleet vasta kuukauden mulla töissä! Ei kai kukaan saa lomaa vasta kuukauden työssäolon jälkeen.

Mies: No mutta silti. Pitäisi sun nyt antaa niiden vähän levätä.

Tästä heltyneenä annoin nukeille vapaapäivän tänä viikonloppuna ja mies oli tyytyväinen. Tulos: näin painajaisia!

Kerran unohdin nuket päivän ajaksi tyynyn alle. Mies oli illalla "järkyttynyt" ja vaati, etten käytä niitä seuraavana yönä ollenkaan, koska ovat olleet töissä koko päivän. Mutta olivatko ne sittenkään olleet töissä: enhän minä ollut maannut niiden päällä.

Olen tällainen vähän höhlä, koska uskon esineilläkin olevan tunteet. Aina kun meillä on vaihdettu auto, viety vanha telkkari sorttiasemalle tai mitä vaan, olen aina halunnut sanoa niille hei hei. Joskus vuosia sitten vein pari pehmolelua varastoon ja pelkäsin niiden alkavan itkeä siellä pimeässä ja kylmässä kun hylkäsin ne sinne. Mies on tottunut näihin juttuihin ja pitää niitä hellyttävinä. Melko pian seurustelun aloitettuamme hän alkoi tulla niihin mukaan, mikä minusta on hauskaa; mieheni ymmärtää hömpötykseni, eikä mollaa minua hölmöistä uskomuksistani, kuten joku saattaisi tehdä.

Masukuvat viikolla 32+4

Vihdoinkin saimme aikaiseksi ottaa kuvia mahastani. Kuva on otettu tänään, jolloin mennään viikoilla 32+4. Siinä se Pöksy köllöttelee tyytyväisenä. Tänään on ollut vilkas kääntyilypäivä, enkä pysy ollenkaan mukana, miten päin lapsi siellä on. Välillä potkuja tuntuu ylhäällä, välillä alhaalla. Tosin osa niistä voi olla peräisin käsistä. Toivottavasti asettuisi pian jo pysyvästi oikein päin (eli ylösalaisin). Pelkään, että hyöriessään Pöge sotkeutuu napanuoraansa.

On the line

Minulla on yksi raskausarpi. Hämärää tässä on, että se ilmestyi jo kesän lopussa, vaikka vatsa ei ollut vielä kasvanutkaan. Se on alavatsassa, hieman vasemmalla puolella. Se on toistaiseksi jäänyt ainoaksi, joten en ole kovinkaan kauhuissani. Ihoni näyttää kuivuudesta huolimatta olevan venyvää sorttia, joten uskon että vähällä päästään.

Niin, tänään on sitten täynnä 32 viikkoa ja äitiysloman alkuun vajaat kolme viikkoa. Eilinen huimausolo meni onneksi ohi ja tänään on tuntunut taas ihan normaalilta. Olemme menossa loppiaiseksi Heinolaan eräälle mökille mieheni veljien ja heidän perheidensä kanssa. Odotan sitä innolla, mukava päästä näkemään heitä. Asiassa on vain yksi pieni jännitysmomentti: mökissä on ulkovessa. Ei siinä muuten mitään ongelmaa ole, mutta jos joudun menemään yöllä vessaan (mikä on todennäköistä), sieltä voi hyökätä vaikka mitä mörköjä syömään minut. Ei minua siinä mikään muu jännitä, sillä olen mökki-ihminen ja tottunut ulkovessoihin. Täytyy yrittää ajoittaa vessakäynti mahdollisimman viime tippaan ennen nukkumaanmenoa, jolloin mieheni voi tulla henkivartijakseni ja turvakseni ja seuraavan kerran sitten aikaisin aamulla, koska möröthän eivät enää silloin liiku. :)

Hankinta

Kävimme viime lauantaina ostamassa Pöksylle turvakaukalon. Päädyimme Britaxin malliin, jossa tuntui olevan hyvien sivutyynyjen lisäksi hyvin tilaa pituuskasvullekin. Kaikenlisäksi mallista löytyi musta väri: heh, linja siis pysyy. Ja tässä vielä linkki syksyllä hankkimiimme Crescentin m300 -vaunuihin. Värinä siis musta valkoisilla putkilla ja tereillä. Istuma-asentoon nostettuna ne näyttävät tältä.

Vaikka aika alkaa käydä melko vähiin, silti tuntuu vielä siltä etten uskalla tehdä oikein mitään hankintoja. Vaikka kuinka selitän itselleni, että vaunut ja turvakaukalo ovat tarpeellisia hankkia ennen lapsen syntymää, silti välillä tulee ajatus, että mitä jos se tuottaa huonoa onnea tai jotain sen kaltaista. Onneksi pääsin (taas toistaiseksi) suhteellisen hyvin eroon tuosta ajatuksesta ja nyt kaukalo on turvallisesti kaapissa rattaiden seurana odottamassa Pöksyn ulkoistumista. Samalla kävimme Ikeassa ostamassa vähän lisää säilytyslaatikoita ja muita käytännöllisiä asioita. Ostimme myös hoitoalustan ja pari lasipurkkia vanupuikoille, lapuille, talkille jne ja lisäksi muita käytännöllisiä säilytysratkaisuhankintoja esimerkiksi kierrätettäville asioille. En ole viime aikoina käynyt Ikeassa kovinkaan paljon, sillä välttelen hankkimasta liikaa tavaroita sieltä. Huonekaluja (lukuunottamatta esim. jonkinlaisia hyllyjä) en enää sieltä halua, sillä en halua että Ikea hallitsee kotini sisustusta. Mutta säilytystuotteiden, tyynyjen, tyynynpäällisten, pyyhkeiden, lakanoiden, kynttilöiden, lampunvarjostimien ja kehysten hankkimisessa paikka on oivallinen. Rakastan järjestystä, joten kaikki laatikot, korit sun muut ovat mieleeni. Tarkastelin lasten osastolla lakanavalikoimaa samalla kun ostimme hoitoalustaa. Olihan siellä aika mukavasti repertuaaria, mikä oli tietenkin hyvä tietää tulevaisuuden kannalta. Olisimme ostaneet samalla reissulla vannan, mutta värinä oli vähän liian ärjy sininen. Vaikka se halpa olikin, en silti halua mitä tahansa hätiköityjä ostoksia kotiini. Oloni oli hieman koominen, sillä nyt olin "yksi heistä", stereotyyppisistä naisista, jotka pyörivät miestensä kanssa Ikean lasten osastolla mahat pystyssä. Tilanne huvitti minua melkoisesti – ja tuntui samalla mukavalta; kuulunhan nyt "klubiin." Turvakaukalokaupassa minua vasta huvittikin, sillä siellähän 90% asiakkaista on mahat pitkänään pohtimassa hankintoja.

Tarkastelin eilen illalla Suomalaisen Vauvakirjan suosittelemaa listaa ennen vauvan syntymää tehtävistä hankinnoista. Minun pitää käydä hakemassa jossain vaiheessa vielä mm. liivinsuojuksia, imetysliivit ja sen semmoista. Lisäksi pitäisi käydä ostamassa pari muovifroteekangasta lisää sängyn patjaa suojaamaan, sekä sadesuoja vaunuihin. Mutta Pöksy kuitenkin syntyy kylmänä vuodenaikana. Ulkoilua ei siis voi aloittaa ihan heti, joten sekään tuskin on mikään akuutein hankinta.

Äitiyspakkauksen peitto vaikuttaa hyvältä, joten se menee pitkään ennen kuin seuraavan kokoinen peitto täytyy hankkia. Sen päälle täytyy ostaa pari lakanaa lisää, sillä se äitiyspakkauksen lakana ei yksin riitä. Jotkut käyttävät vauvan peittona tyynyliinaa ja jotain kevyttää pehmeää vilttiä, joten ehkä päädyn käyttämään myös niitä. No, aika näyttää. Hoitoalustan päällä aion käyttää normaaleja froteisia käsipyyhkeitä, jotka ovat kooltaan juuri sopivia ja helppo heittää pesuun. Niitä meillä riittää. Sitten täytyy ostaa muutamat tarpeeksi ylös ulottuvat sukat, jotka saa kätevästi pysymään potkuhousujen päällä. Sitten alkuhankinnat alkavatkin olla siinä. Mitä nyt jotain pieniä juttuja, kuten talkkia, vauvashampoota sun muita tarvikkeita täytyy vielä ottaa huomioon. Onneksi äitiyspakkauksessa oli jo aika kattava määrä kaikenlaista tarpeellista aina kosteusvoidetta ja kynsisaksia myöten. Kaiken kaikkiaan ei siis ole tarvinnut kamalasti juoksennella ostelemassa asioita, eikä hankinnoista ole ollut mitään paineita muutenkaan. Niitä ehtii sitten kertyä ajan mittaan. Pääasia, että alussa kotona on kaikki välttämättömin.

Listaa katseltuani suuni suorastaan loksahti auki, sillä siinä kerrottiin joidenkin hankkivan erikseen "parvekevaunut" pelkästään lapsen nukuttamista varten. Kyllä kai sitä nyt on kätevämpiäkin (ja halvempia) tapoja nukuttaa lasta parvekkeella kuin ostaa toiset vaunut!! Onneksi hankkimissamme vaunuissa on se loistava ominaisuus, että kopan saa helposti irti ja liitettyä "jalaksiin" joko kehdoksi tai keinumattomaksi alustaksi, joten Pöksyn voi hyvin nukuttaa sillä tavalla, jos parvekeunille laitetaan. Ei tarvitse laittaa lattialle, joka voi hohkata kylmää kopan läpi paksusta matosta huolimatta, eikä raijata koko vaunuja sinne.

Sitten mietityttää vaippa-asia. Äitispakkauksen mukanahan tuli muutamat kestovaipat, jotka näyttivät oikein käteviltä. Siskoni on siirtynyt viimeisen lapsensa kanssa kestovaippoihin, joten olen saanut niihin sitä kautta hieman tuntumaa. Aion kuitenkin ainakin aluksi käyttää kertakäyttövaippoja, sillä jo yksistään vauva-arkeen ensimmäisen lapsen kanssa totuttelu vie varmasti oman aikansa (vaikka onneksi en ole ihan täysin tottumaton vauvojen kanssa, mikä helpottaa epäilemättä monessa asiassa). Haluaisin kuitenkin käyttää lapsellani luontoystävällisempiä maissivaippoja, joihin olen myös saanut tutustua siskoni kautta. Sitten omatunto ei ainakaan soimaisi niin paljon kun menen kertakäyttövaippojen kanssa siitä mistä aita on matalin.

Kun jään lomalle, järjestelen Pöksyn vaatteet ja tavarat sitä varten tyhjennettyyn kaappiin. Järjestystä ja järjestelyä rakastavana oikein odotan tätä projektia. Sinne täytyy vain hankkia muutama lisähylly, sillä se on nyt toiminut ns. "pitkänä kaappina", jossa on vain henkaripuu ja yksi hylly. Vaikka siskoltani lainaksi saamiamme vauvan vaatteita on aika mukava määrä, järjestely ei kuitenkaan tule viemään kovinkaan paljon aikaa.

Toivon olevani äitiysloman alettua vielä niin hyvässä kunnossa, että pääsen myös ulkoilemaan useasti, vaikka vaan superhitaalla tahdilla. Minä jään vapaapäivinä helposti sisälle kököttämään, joten nyt olisi hienoa säiyttää jonkinlainen päivärytmi ja siihen ei auta muu kuin alussa pakottaa itsensä aamulla hyvissä ajoin ylös, sitten jossain vaiheessa ulos, kunnes siitä tulee hyvä rutiini. Seuraan tilannetta mielenkiinnolla, toivottavasti voin nauttia hyvästä olosta viimeisenkin kuukaudenkin alettua ja siihen on enää kolmisen viikkoa aikaa. Hui!

Hyvää uutta vuotta!

Jäinen ikkuna (lentokonessa matkalla Madeiralle vuonna 2007)

Joulun aika oli ihana! Pääsimme vanhemmilleni ilman ruuhkia ja huonoa ilmaa. Kotitalossani tunnelma oli normaaliin tapaan ihana ja rento. Vietimme mieheni kanssa siellä neljä päivää, jonka aikana kävimme myös siskoni luona joulupuurolla ja viettämässä joulupäivää. Pyhien jälkeisenä sunnuntaina menin vielä pariksi päiväksi siskolleni viettämään aikaa. Oli mukava päästä puuhastelemaan koko perheen kanssa ja nähdä kaikkia ilman kiirettä. Viikko siinä vierähti ennen kuin palasin takaisin kotiin.

Lapseni luultavasti pitää joulusta yhtä paljon kuin minäkin, sillä jo aatonaatosta lähtien Pöge oli todella vilkas. Se piti oikein kunnon showta monta päivää, mikä minusta oli tietenkin ihanaa. Se heräsi joka aamu virkeänä ja mukelsi myöhään iltaan asti. Ei tullut kertaakaan sellaista oloa, että pitäisi herätellä tyttöä ja sain nauttia sen "juttelusta" täysillä.

Unohdin viimeisen neuvolakäynnin jälkeen mainita, että painoni on noussut yhteensä noin 3 kiloa, mutta nyt taas laskenut. Eli tällä hetkellä pyöritään varmaan siinä 2 kilon tuntumassa. Ensi viikolla minulla on taas neuvola-aika, ne alkavat nyt tihentyä. Viikonloppuna sain tutustua nivuskipuun, joka oli niin voimakasta, että minun piti kävellessä "letkauttaa" toista jalkaa, jotta kipu ei olisi yltynyt jännityksestä. Lantion seutuni alkaa siis osoittaa merkkejä löystymisestä! Vaikka juiliminen oli aika valtaisaa, silti tilanne lähinnä vielä vaan hymyilytti. Ainakin tiedän, että kehoni toimii "standardien" mukaisesti.

Joululomalla sain viitteitä, että Pöksy ei olekaan enää mikään ihan kevyt pallero, sillä joulupäivänä en enää pystynyt olemaan selälläni kuin muutaman minuutin kerrallaan. Ensin en edes tajunnut mikä oloni teki niin omituiseksi, kunnes älysin että suuret verisuoneni ovat puristuksissa, mikä aiheutti pyörryttävän ja hapettoman olon. Olinkin joitain päiviä sitten miettinyt, missähän vaiheessa tämä tilanne tulee eteen kun siitä kuitenkin kuulee aika paljon. Muutos tuli ihan parissa päivässä, mutta toisaalta nythän vauvan kasvuvauhti on parisataa grammaa viikossa, joten hurjaa vauhtia mennään. Tällä hetkellä pyöritään noin 40 cm:n pituudessa ja vajaan 2 kg:n painossa. Tuon selinmakuuasennon jäädessä pois olen nukkunut paljon lyhyemmissä pätkissä nyt kun vaihtoehtoina on enää vain joko kylki a tai kylki b. Suppea asentovalikoima taas on aiheuttanut sen, että kyljellään maatessa päällimmäistä lonkkaa alkaa särkeä helpommin, joten jodun vaihtamaan syrjää paljon tiheämmin. Tämäkin on viitettä lantioliitosten löystymisestä. Otin parina yönä tyynyn jalkojen väliin, mutta mielestäni se ei muuttanut tilannetta kovinkaan paljon ja hetken päästä heräsin tyyny nilkoissa tai lattialla. Tosin jos tyyny olisi ollut paksumpi, kolotus olisi varmasti helpottanut enemmän. Niin ainakin luulen.. Pitänee siis testata uudestaan.

Tänään oli ihan mukavaa palata takaisin arkeen vaikka myönnettäköön, että olo on kyllä nyt jo niin ulkopuolinen kaikesta, että haluaisin jo jäädä lomalle. Töitä tehdessä on sellainen hassu olo, että "miksi sinä minulta tuollaista kysyt, ei se minulle enää kuulu, anna mun olla rauhassa", vaikka tehokasta työaikaa on jäljellä vielä kolme viikkoa, jonka loppuvaiheessa perehdytän myös sijaiseni. Sitä en odota kamalan innokkaasti, sillä oman rauhan tarve on vain korostunut ja nyt on sellainen "en pysty tutustumaan keneenkään uuteen ihmiseen just nyt" -olo, mutta itseni tuntien se menee kyllä oikein hyvin ja viikko voi olla mukavakin. Tilanteeseen meneminen vain tuntuu vaikealta.

Tänä aamuna sain inhottavan heikotuskohtauksen. Se ei tuntunut alhaisen verensokerin aiheuttamalta, vaan joltain muulta. Se alkoi ensimmäisen kerran kotona ja jatkui ratikassa. Istuin penkillä ja mietin, pitääkö hypätä seuraavalla pysäkillä ulos oksentamaan. Kasvojani kihelmöi, otsani oli kylmässä hiessa ja happi tuntui loppuvan. Olo tuntui juuri siltä kuin iso suoni olisi taas ollut puristuksissa. Olo helpottui sitten hetkeksi, jolloin vajosin ihanaan horrokseen, mutta loppumatkasta sama jatkui taas. Kun pääsin ulos, imin keuhkoihini raikasta pakkasilmaa ja kävelin hitaasti työpaikalle. Se helpotti vähän. Töissä oloni tuntui edelleen heikolta, mutta ei palannut yhtä huonoksi. Hain sämpylän ja omenamehua ruokalasta, jotka söin väkisin. Joko verenpaineeni on ollut tilapäisesti hyvin alhaalla (sykekin tuntui melko hitaalta) tai sitten hemoglobiini on romahtanut edellisen neuvolakäynnin jälkeen ja tarvitsen lisärautaa. Ensi viikollahan se sitten selviää. Tosin jos olo jatkuu yhtä heikkona monta päivää, sitten minun täytyy käydä siellä jo aikaisemmin.