Haua. Haua! HAUA!

Mannan kanssa on kiva mennä talomme takapihalle leikkimään. Ensin hän keskittyy hiekkalaatikkoon, keinumiseen ja leikkimökin ikkunasta kurkisteluun. Sitten hän muistaa, että ainiin, kahdessa alimmassa kerroksessa olevassa asunnossahan on koiria! Toisessa asunnossa koirat tulevat välillä ikkunaan haukkumaan ja toisen ikkunassa on sellainen koiran kuva, joita jotkut laittavat auton ikkunoihin tai portin pieliin. Pelkkä pieni kuvakin riittää Mannalle. Viereisen talon alakerran päätykämpässä on taas lapsia aristeleva kissa ("haua!"), joka ulkoilee usein valjaissa takapihalla.

"Haua!" Alkaa Manna hihkua ja lähtee kohti jotain näistä kolmesta kohteesta. Pohjakerrosten asunnoilla on rivitalomaiset takapihat, joten Manna voisi talsia niihin helposti. Kun Manna siis on muistanut nämä ihanat olennot, alkaa hän itsepintaisesti edetä näitä pihoja kohti minun parhaani mukaan estellessä. Kun saan hänet takaisin hiekkalaatikolle, keinuun tai viereiseen metsään tutkimusretkelle, kuuluu sekunnin päästä taas "haua!" ja hän lähtee juoksemaan noita pihoja kohti sormi menosuuntaan osoittaen. Huoh.

Takapihalle on niin helppo mennä kun ei tarvitse kun heittää vaatteet päälle ja kävellä sinne ja sisälle pääsee yhtä nopeasti ruoka-ajan koittaessa. Mutta useimmiten helpompi ratkaisu on kuitenkin mennä johonkin muuhun puistoon, jossa on aidat ja paljon mielenkiintoisia leikkivälineitä. Ja siellä saa mennä joka paikkaan.

Äiti, sun nappi on auki

Kummitädin antama Tommy-pupu odottelee tässä vielä syntymätöntä Mannaa. Nyt tyttö osoittelee sitä ja sanoo "pupu" tai "Puuuu".

Manna on joinain päivinä erityisen hanakka toistelemaan kaikkea, toisina päivinä taas ei. Perjantaina hän sanoi perässäni kurkku ("kukku"). Lisäksi hän on alkanut nyt sanoa sanaa pupu (joko "pupu" tai "puuuu"). Hän sanoi sen joskus aikaisemminkin, mutta ei alkanut käyttää sanaa sen kummemmin. Aika uusi sana on myöskin kengät ("kennnga"). Mummilassa hän oppi sanan kiikkaa kun keinutaan. Mannan ollessa tänään päiväruoan jälkeen potalla annoin vieressä kannustusääniä "anna vaan pissan tulla, psss, psssssss." Hän vastasi minulle hymyssä suin "sssss, sssss, sssss" ja yritti laittaa haarojen välistä kättä juuri tulleeseen pissaan.

Manna havainnoi asioita aina vaan tarkemmin. Tänä aamuna mekkoni pari nappia oli auennut ja Manna huudahti parvekkeelta ja osoitti rinnustani.

Pukeutuminen on tärkeä ja hauska juttu. Kengät ovat kiinnostaneet pitkän aikaa ja niiden jalkaan laittaminen on huippuhauskaa. Manna myöskin rakastaa laukkuja ja kasseja. Hän kantelee sellaista mielellään ympäriinsä ja asun täydentämiseksi syöksyy hakemaan kaulaansa rintaliivini vaatehuoneen alahyllyltä tai korihatun olkkarista. Tai molemmat. Sitten mennään hienona ympäri kotia.

Meillä tehtiin parin viikon aikana uusi lattia ja Manna oli tapansa mukaan innokas apulainen. Kaikki, mitä mieheni remontissa teki, Manna halusi tehdä perässä: ruuvata ruuveja, leikata laminaattia, lakaista, imuroida, laittaa jalkalistoja... Ja jos hän ei näitä tehnyt, hän nuohosi muuten vaan kyljessä. Remontoiminen oli hänen mielestä niin hauskaa, että eräänä iltana Manna sai kunnon raivarin kun piti mennä nukkumaan kesken puuhien. Mannahan on aina mennyt nukkumaan riemusta kiljuen, mutta nyt me olimme pahiksia kun remppareiskalta evättiin työnteko.

Pyykkikoneen täyttö ja tyhjennys ovat edelleen kestosuosikkeja. Olen hädintuskin saanut avattua pysähtyneen pesukoneen kun pieni pallero on jo vetänyt puolet märistä pyykeistä ulos. Sama juttu likaisten pyykkien kanssa: hän haluaa latoa niitä rumpuun, mutta samalla sitten poistaa ne. Joskus myös märät pyykit pitäisi laittaa heti takaisin pesukoneeseen. Pyykin kuivumaan laittaminen on joskus vähemmän tehokasta kun Manna vetää ripustetut vaatekappaleet sitämukaa pois kun minä laitan niitä kuivumaan. Tämän Manna aloitti jo silloin kun oppi seisomaan tuen kanssa. On tärkeää antaa lapsen osallistua askareisiin, jotta hän tekee niitä mielellään myöhemminkin. Siitä oli Hesarissakin hyvä juttu, jonka voit lukea tästä.

Minulla on tässä kasvun paikka, sillä haluaisin perfektionistina tehdä kaiken itse, koska silloin tulee mielestäni paras lopputulos. Minua ärsyttää, jos joku asia on toteutettu vain vähän sinne päin. Minun on täytynyt totutella siihen, että lapsen kanssa puuhastellessa jonkun asian tekeminen kestää nyt kauemmin ja löysätä pipoani lopputuloksen suhteen. Sellaisina päivinä kun itsellä ei olisi yhtään humoristinen tai pitkäpinnainen olo ja haluaisi vaan tehdä kotihommat pois alta, täytyy muutaman kerran laskea kymmeneen kun lapsen auttamisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Sellaisina päivinä kyllä teen jotkut hommat Mannan päikkäreiden aikana, jos haluan vaan tehdä ne nopeasti. Ei sitä aina jaksa ajatella kaikkea niin rakentavasti. Pääasia, että niitä yhdessä tekemisen hetkiä kuitenkin tulee paljon, sillä toisina päivinä aikaa ja kärsivällisyyttää riittäisi taas vaikka kuinka.

Äitienpäivä nro 2

Sunnuntaina juhlittiin meitä, äitejä. Menimme jo edellisenä iltana vanhemmilleni, jotka itse olivat kyllä vielä mökillä. Mieheni halusi kuitenkin mennä jo etukäteen, ettemme joutuisi ajamaan eestaas saman päivän aikana. Lämmitimme illalla saunan ja teimme hyvää ruokaa. Manna viihtyi edestakaisin touhottaessa ja meni illalla nukkumaan yhtä tehokkaasti kuin kotona.

Aamun hellyyttävää näkyä en unohda ikinä: mies ja lapsi olivat ovensuussa (mies lauloi). Mies kantoi isoa maitolasia ja leipälautasta ja Manna piteli tärkeänä kädessään banaania, jota ei lopulta kuitenkaan halunnut antaa minulle, vaan söi itse. Myöhemmin sain vielä miehen itse puristamaa appelsiinimehua. Nam! Onnitteluiden jälkeen makoilimme vielä hetken sängyssä yhdessä ja lapsi tapansa mukaan peuhasi siinä ympäriinsä.

Vanhempani tulivat aamupäivällä kotiin, jonka jälkeen alkoivat ruokavalmistelut. Äitienpäivää tulivat juhlimaan myös siskoni perhe, sekä isovanhempani. Äitejä siis kolmessa polvessa. Päivä oli hauska ja nauruntäyteinen.

Ennen kotiinlähtöä minua alkoi mietityttää, minkälaisena äitinä muut minua pitävät. Siitä tuli puhetta äidin ja siskon kanssa. Sisko ei olisi halunnut ryhtyä tähän keskusteluun, mutta sellaisista asioista puhuminen on taas minulle tärkeää. Toisten mielipiteillä ei pitäisi olla mitään merkitystä, mutta välillä epävarmuuden puuska iskee ja nämä ajatukset valtaavat pään. Olen maalaisjärjellä eläjä, en pidä ohjekirjoista lapsenkaan kanssa toimiessa. Välillä voidaan tarkistaa joku juttu, mutta sitten taas mennään vaiston mukaan. Joskus sitä kuitenkin tulee ajatelleeksi, että mitä jos teenkin jotkut jutut ihan tyhmästi, eikä kukaan sano, ajattelee vaan vieressä että hiton dille. Äänettömyys käy joskus voimakkaaksi. Se voi tarkoittaa sitä, että kaikki on niinkuin pitääkin tai täysin päinvastaista. Toki se oma lapsi on paras ja tärkein palautteen antaja ja millään muulla ei pitäisi olla väliä, mutta silti välillä tulee mieleen näitä juttuja. Eniten (siis lapsen jälkeen) minulle tietenkin merkitsee lähimmäisteni ja ystävieni ajatukset ja palaute, tuntemattomien ei niinkään. Tiedän, että etenkin useimmille naisille ja äideille ajoittainen itsetunnon pönkitys on elintärkeää, vaikka se olisi jonkun mielestä ihan turhanpäiväistä huttua. Siitä saa energiaa uskomattoman paljon. Ei niitä kehuja toki tarvitse alkaa keksimään, vaan sanoa hyvällä hetkellä sellaista, mitä tarkoittaa. Olen vuosien varrella opetellut sanomaan kohteliaisuuksia ääneen. Se on aluksi ihmeen vaikeaa, mutta muuttuu sitten luontevammaksi. Ihmiset nimittäin sanovat liian harvoin kohteliasiuuksia toiselle, vaikka niitä ajattelevatkin. Sen huomaa jo siitä, että toiset eivät osaa ottaa niitä vastaan ollenkaan. Mutta ääneen sanomisella on ihmeellinen vaikutus. Mukava huomata se valon pilke, joka toiselle syttyy pienestäkin kehusta.

Kuulumisia

Viimeisistä kuulumisista onkin jo aikaa. Aloitetaan vaikka vapusta. Manna oli koko viikonlopun mummilassa hoidossa. Vein hänet sinne perjantaina ja haimme yhdessä sunnuntaina. Tyttö viihtyi taas erinomaisesti ja oli ollut kiltisti. Nukkumisetkin meni aika normaalisti, eikä yöheräämisiä tainnut tulla ollenkaan. Mummi oli saanut hänet päikkäreille jopa vaunuihin (taas taikakädellään saanut ihmeitä aikaan), mikä ei ole enää kamalan helppoa, siitä kohta yksi esimerkki. Meillä oli miehen kanssa siis vappuviikonlopun perjantaina kahdenkeskeistä aikaa (kävimme syömässä ja kävelemässä kaupungilla. Ihanaa!) ja vappuaattona juhlimme ystäväpariskunnan kanssa leppoisasti kotioloissa.

Manna tuntui oppineen mummilareissulla taas vaikka mitä! Kun menimme hakemaan lasta ja hän tuli keittiössä vastaan, hän näytti kasvaneen parissa päivässä ihan kamalasti! Tällä kertaa huomasin myös, että mitä suuremmaksi lapsi kasvaa, sen kovempi ikävä häntä on. Silti kaikille teki hyvää pieni arjen irtiotto. Tämä oli muistaakseni kolmas kerta kun hän oli yökylähoidossa ja ne kaikki ovat olleet mummin ja ukin luona.


Manna auttaa iskää lattian laitossa. Tai pikemminkin piirtelee vieressä.

Tytön tempperamentti kasvaa koko ajan. Ja koska maailman ihmeet avautuvat pienen silmien eteen aina vaan laajempana, alkaa vaatiminenkin olla jo ihan toista luokkaa. Täytyy sanoa, että vaikka tämä lapsi on edelleen superhelppo, silti täytyy olla aika kieli keskellä kämmentä, eikun suuta, ollakseen johdonmukainen, ettei apinanpoikanen pääse pompottelemaan miten huvittaa. Kyllähän sitä voisi päästää itsensä helpolla ja antaa periksi kaikelle, mutta lopputuloksena on sitten kaikkea muuta kuin herttaisesti käyttäytyvä lapsi. Ja vaativuus senkuin kasvaa päivä päivältä ja meidän kielet täytyy lopulta liimata suiden keskelle, etteivät eksy poskeen. Uhmaikää odotellessa. Tai anteeksi, tahtoikä onkin tämänpäivän sana, sillä sana uhma on liian negatiivinen ilmaisu siitä vaiheesta kun lapsi etsii rajojaan. Hmm.. Taidan kuitenkin pitäytyä perinteisessä uhma-sanassa.

Nyt olemme menossa kohti vähän erilaista kesää kuin viimeksi. Muistelen hymyssä suin viime kesän puistoretkiä, jotka pitivät sisällään leppoisaa oleskelua: Mannan pitkiä päiväunia, minun lehden- ja kirjanlukuhetkiä, Mannan kääntyilyä viltillä hurjasti potkiskellen, puiden ja taivaan ihmettelyä, evästreffejä ystävien kanssa. Tänä kesänä puistoreissut ovat lievästi sanottuna erilaisia, sillä pieni viilettäjä ehtii joka paikkaan. Parasta on tietenkin suuri alue, jolla pääsee juoksemaan mielin määrin. Meillä on lähistöllä iso, upea viherpuisto, jossa on tilaa temmeltää. Siellä on myös ankkalampi. Ja leikkipuistothan ovat huippukiva juttu, jossa lapsi saa purata joka reiästä pursuavaa energiaansa.


Kun iskä tulee töistä ja tekee välillä vielä paperihommia, Manna liimautuu kylkeen saman pöydän ääreen. Töiden ajaksi laitetaan koneelta pyörimään Teletapit, joka muuttaa lapsen pieneksi patsaaksi..

Olemme saaneet tutustua myös uudenlaisiin raivokohtauksiin, joita on tullut viimeisen viikon sisällä pari kappaletta Mannan ollessa todella väsynyt. Tässä tulee se esimerkki vaunuissa nukuttamisesta: Jos minulla on asiaa vaikkapa kaupungille, lähdemme Mannan kanssa yleensä vasta hänen päiväunien jälkeen, jotta hän on mahdollisimman levännyt. Joskus on kuitenkin pakko lähteä jo aikaisemmin ja ajoitan sen sitten niin, että lähdemme päiväruoan jälkeen, jolloin Manna voi mennä päikkäreille suoraan rattaisiin. Yleensä se onnistuu ihan hyvin kun tyttö on hetken kukkunut ja noussut muutaman kerran väkisin istumaan, mutta unista ei luonnollisestikaan tule yhtä pitkät hälisevässä ympäristössä kuin tutussa kodissa. Viime perjantaina hän ei kuitenkaan nukahtanut, vaikka kaikki merkit viittasivat siihen. Nousimme bussiin ja tyttö oli melkein unessa, kunnes viereemme ilmestyi rattaissa melkein saman ikäinen poika. Manna ja poika ihastuivat toisiinsa oitis, ottivat kädestä kiinni ja matkustivat toisiaan tuijotellen vaikka kuinka kauan. Hellyyttävä tilanne. Pojan äidin kanssa naureskelimme jotain suhteen nopeasta etenemisestä.

Kun pääsimme kaupunkiin, lähdin nukuttamaan Mannaa vähän hiljaisemmille kaduille ennen asioiden hoitamista. Hänpä ei sitten suostunut menemään enää edes makuuasentoon, vaan kukkui itsepintaisesti pystyssä silmät aivan ristissä. Pitkällisen kävelyn jälkeen annoin periksi. Selvä, älä sitten nuku. Enhän minä voi pakottaa toista makuuasentoon. Harmitti vietävästi, koska tiesin mitä siitä seuraisi ja nyt unet olivat erityisen tärkeät, jotta Manna jaksaisi olla kaupungilla. Meillä oli kaikenlisäksi varattu ravintolasta pöytä alkuiltaan, jolloin Mannalla oli ruoka-aika. Hurrasin jo etukäteen mielessäni, että siinä vaiheessa lapsi on varmasti muuttunut jo superpalloksi ja se tietää leppoisaa ruokailua.. No pari tuntia siinä heiluimme kaupungilla ja kävimme myös työpaikallani, jossa Manna oli onnensa kukkuloilla. Onneksi Manna on yleensä väsyneenäkin tiettyyn rajaan asti hyvällä tuulella, joten sen puoleen ei ole hätää. Hän ei vaan silloin pysy yhtään paikallaan, vaan touhottaa kahta kauheammin ja nauraa käkätää melkein hysteerisesti. Kun lähdimme ulos, tyttö simahti viimeinkin, neljä tuntia aikataulusta myöhässä. Hän nukkuikin kuin tukki ja ajattelin että nyt tulee hyvät unet. Ja paskat. Mies oli tässä vaiheessa jo liittynyt seuraan kun Manna heräsi säpsähtäen urheilukaupassa. En tiedä mikä tytön herätti, sillä ympäristö oli aivan rauhallinen. Syynä olivat varmasti nukkumattomuus ja vilkkaan päivän yhdistelmä. Aluksi Manna oli vähän itkuinen, kunnes rauhoittui. Ja muuttui taas itkuiseksi. Sitten hän heittäytyi maahan vatsalleen ja sai kuuluisan itkupotkuraivarin. Mies meni maksamaan ostoksia ja minä lähdin hystreerisesti huutavan tenavan kanssa ulos. Yritin rauhoitella häntä sylissä, mutta 12 kiloa painava, rimpuileva reilu 1-vuotias on jo aika voimakas. Hän ei viihtynyt sylissä yhtään, joten laitoin hänet takaisin rattaisiin, joista hän lähti välittömästi kiipeämään pois. Minun oli pakko sitoa rimpuileva tyttö valjaisiin. Tutti, Unikki, eikä maito kelvannut, vaan ne heitettiin vihaisesti takaisin. Mikään ei kelvannut. Lapsi oli aivan hysteerinen. Pidä pää kylmänä, pysy rauhallisena, ajattelin. Eikä minua oikeastaan hermostuttanutkaan, ainoastaan säälitti lapsen hätä. Lähdin sitten vain työntämään rattaita katua pitkin rauhallisesti puhellen (vaikka sen sirkkelihuudon alta ei mikään puhe varmasti kuulunut), ajattelin että liike rauhoittaisi. Kymmenen minuutin huudon jälkeen Manna alkoi rauhoittua. Itku muuttui ajoittaisiksi pikkupuuskiksi ja nikotteluksi. Sen jälkeen tyttö oli hetken aivan voipunut, mutta ei käynyt enää nukkumaan. Sitten kelpasivat tutti ja Unikkikin. Hetken päästä hän oli taas oma itsensä ja puheli iloisena ympärilleen osoitellen. Ravintolassa kaikki meni hyvin, vaikka päiväunet jäivät vain siihen puoleen tuntiin. Yöunille mentiin normaaliin aikaan ja ajattelin että ihme jos yöllä ei tule heräämistä moisen, hektisen päivän jälkeen, mutta ei. Se meni ihan normaalisti.

Eilen sama toistui, mutta vähän lyhyempänä episodina. Se oli ihan tavallinen kotipäivä, mutta olin Mannan kanssa vielä ennen iltapuuroa läheisessä puistossa, mikä väsytti tytön tosi tehokkaasti. Sinä päivänä oli ollut vain yhdet kunnon pituiset päikkärit. Iltapesun aikana väsymys meni yli ja lapsi suuttui totaalisesti. En saanut pyjamaa rimpuilevan tytön päälle vaikka kuinka yritin, enkä ole avuton nainen. Sylikään ei kelvannut. Laitoin Mannan sitten hetkeksi lattialle vaippasillaan kuljeskelemaan, jossa hän rauhoittuikin. Lopulta pyjama sujahti päälle ja lapsi saatiin sänkyyn.

Näköjään nyt on tällainen vaihe menossa, jossa ilmaistaan superväsymys näin voimakkaasti. Kun lapsi menee hysteeriseksi, siihen ei oikeasti tunnu tehoavan mikään muu kuin odottelu, että hän viihtyy taas nahoissaan.

Epäilen, että Mannalle on tulossa yksi kulmahammas. Yksi merkki on se, ettei hampaita meinaa saada pestyä. Toinen on vähän huonompi ruokahalu. Hammas voi toki aiheuttaa myös kiukuttelua, mutta en usko että nämä raivokohtaukset ovat siitä johtuvaa, sillä ne eivät ole niinkään kiukuttelua, vaan minusta selvää väsymystä. Muuten Manna on ollut aurinkoinen ja helppo itsensä.


Päiväunilta herännyt tyttö katselee pihan tapahtumia.

Pihasomistaja

Missä tahansa on pieniä kiviä, Manna jää niitä meilkein aina tutkimaan. (En voi syyttää, sillä minäkin rakastan kiviä. Ja oma äitini myös.) Talomme sokkelia ympäröivä kivireunus ei ole toteutettu videossa näkyvän pihasoimistajan mielestä oikein.

Maali on täällä!

Maratoonarin juoksu meinasi mennä pitkäksi.

Pieni lakaisukone

Manna haluaa mielellään auttaa kaikenlaisissa kotitöissä. Tässä tulee puhdasta jälkeä ja välillä on pakko pistää tanssiksikin. Video loppuu kun Manna painaa kameran nappia pikku opastuksen jälkeen.

Ihoasiaa

Olen atoopikko. Allergiani oli lapsena niin paha, että olin sairaalassakin sen vuoksi aika pitkän aikaa. Minulla oli myös niin paljon ruoka-aineallergioita, että lapsuuden varhaisvaiheessa sallittujen ruokien lista oli todella lyhyt. Äiti oli tarkka ihoni kanssa ja pian hänelle oli täysin selvää, mikä kaikki aiheuttaa ihottumaa. Ei tarvinnut mennä kuin kauppaan kun minä jo raavin siellä olevan yleispölyn vuoksi. Viikonlopun karkkipäivästä tiesi, missä kunnossa ihoni maanantaina on. Ruoka-aineiden lisäksi olin allerginen mm. siitepölyille, lisäaineille, voimakkaille mausteille, eläimille jne. Iän myötä allergiaa aiheuttavat asiat vähenivät radikaalisti ja nyt olen allerginen enää kouralliselle asioita. Siitepölyallergia on pysynyt ja hevoset aiheuttavat vahvan reaktion. Sen lisäksi jotkut hedelmät ja juurekset ärsyttävät. Suuri ihottuman aiheuttaja minulla on aina ollut myös stressi. Ihostani näkee, minkälaisessa elämäntilanteessa menen.

Koko aikuisikäni on mennyt suhteellisen hyvän ihon kanssa kun pitää vaan hoitorutiinit kunnossa. Raskausajan hormonimuutokset saivat kuitenkin tilanteen päälalelleen ja sain takaisin lapsuus- ja teini-iän ihottuman alueille, joissa sitä ei ole aikoihin ollut. Samaan aikaan sormien sitkeä ihottuma katosi kuin taikaiskusta. Kun Manna syntyi, iho parani ennalleen melkein heti, mutta sormi-ihottuma palasi – tällä kertaa entistä voimakkaampana. Se ei johdu lisääntyneestä veden lotraamisesta, koska se ei ole lisääntynyt. Pesen käsiä tai siivoan ihan samaan tahtiin kuin ennenkin. Epäilen, että tämäkin on hormonimuutoksen tulosta. Olen kokeillut nyt sormiini vaikka mitä sisäistä lääkitystä lukuunottamatta, mutta mikään ei tunnu tehoavan.

Atopia periytyy aika helposti. Isälläni on se, mutta paljon lievempänä kuin minulla. Siksi en ollut yhtään yllättynyt kun Mannalle alkoi ilmestyä atopian merkkejä jo muutaman kuukauden iässä. Kiinteiden aloitusten myötä aloimme automaattisesti varoa kaikenlaisia yleisimmin ihottumaa aiheuttavia ruoka-aineita kuten tomaattia, porkkanaa, mansikkaa, hajustettuja pesuaineita jne. Siitä huolimatta ihon tila menee aaltomaisesti hyvään ja huonoon suuntaan. Mannalla on myöskin sama piirre kuin minulla: aina kun hermostuttaa ja tuskastuttaa, alkaa raapiminen.

Pari kuukautta sitten Manna repi toisen nänninsä ihon rikki, eikä se ottanut parantuakseen, vaikka kuinka sitä hoidimme. Laitoimme siihen joka ilta Bepanthenia ja harsolapun, jotta rasva pysyisi siellä hyvin. En uskaltanut sille alueelle kortisonia laittaa ilman lääkärin lupaa ja neuvolassa oltiin samaa mieltä Bepanthenista. Monta kertaa nänni näytti paremmalta, mutta sitten Manna sai sen aina sekunnissa hajalle. Lopulta hän alkoi ottaa itse lapunkin pois ja sitten minua alkoi pelottaa, että hän syö sen unissaan ja tukehtuu siihen. Sitten päätimme hyödyntää lapsivakuutusta ja viedä Manna lasten ihotautilääkärille jo pelkästään sen nännin vuoksi ja muutenkin kuulemaan vinkkejä lapsen ihonhoitoon.

Ajattelin, että minähän olen oman ihoni vuoksi aika pro tietämään kaikenlaista tästä aiheesta, mutta lääkärikäynnistä olikin enemmän hyötyä kuin kuvittelin. Ensinnäkin tämä topakka nainen sanoi, että näki heti Mannasta, että tällä on atooppinen ekseema. Sen näkee kuulemma silmän alapuolella olevasta viivasta (?), jota eivät kuulemma helposti huomaa kuin lääkärit. Hän teki heti päätelmän, että nämä ihottumat tuskin johtuvat ruoka-aineista, sillä se ihottuma on laaja-alaisempaa. Mannan kasvojen iho (erityisesti suupielet) on kunnossa, mikä myös tarkoittaa sitä, ettei ihottuma ole ruoka-aineista johtuvaa. Sitten tuli minulle uutta tietoa, jonka selitän nyt aika maallikon tavalla: allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet (suurimmaksi osaksi juurekset) ovat yhteydessä siitepölyille. Siksi hän oli Mannan ruoka-aineallergian suhteen epäileväinen, sillä tyttö ei ole ehtinyt elää vielä niin montaa kevättä, että siitepölyallergiaa olisi ehtinyt muodostua. Siitä syystä hän oli aika varma, että ruoka-aineallergiakaan ei ole – ainakaan vielä. Mutta tämä kaikki, mitä hän sanoi ruoista johtuvaksi ihottumaksi kävi yksiin itseni kanssa kuten on aina ollut tiedossakin.

Saimme luvan antaa lapselle kaikkia ruoka-aineita ja palata asiaan jos iho ei hänen määräämillää ohjeilla käännyt parempaan suuntaan. Saimme ohjeeksi harventaa kokovartalopesua kertaan viikossa ja silloinkin mieluiten suihkuttelulla. Ammeessa lillittelu kun pahentaa ihottumaa. Lisäksi hän määräsi vähän toisenlaisia voiteita. Nänniinkin saa laittaa kortisonia. Pikadiagnoosiksi hän sanoi, että Mannan ihotyyppi vaan on niin herkkä, että se saattaa lehahtaa mistä tahansa, mutta jos ruoka-asia vielä mietityttää, voimme mennä myöhemmin teettämään allergiatestit. Seuraamme siis tilannetta mutta vielä ei ole sen aika.

Nyt olemme antaneet Mannalle porkkanaa raakanakin pureskeltavaksi, eikä ainakaan välitöntä reaktiota tullut. Lisäksi annoin hänelle mansikkaa sisältävää välipalaa. Lääkärin määräämillä voiteilla iho lähti parempaan suuntaan, mutta joidenkin päivien päästä taas huonompaan. Sitähän se vähän atoopikolla on, jatkuvaa iho-oireiden vuoristorataa. En tiedä, onko viime "eläintäyteisellä" viikonlopulla osuutta asiaan.

Salapoliisin työ jatkukoon.

Manna - touhutäti

Tuolla pikku apinanpoikasella alkaa olla koko ajan enemmän omaa tahtoa. Kiltti ja helppo se on edelleen, mutta yhden vuoden jälkeen tapahtui todella merkittäviä muutoksia. Lapsesta tuli paljon itsevarmempi, rämäpäisempi ja omatahtoisempi. Eräs muskariystäväni sanoi aikaisemmin, että hänen tyttäreensä tuli selvästi uutta rohkeutta vuoden rajapyykin jälkeen ja kyllähän minäkin huomasin sen. Manna on kaveriaan reilun kuukauden nuorempi, joten jäin odottelemaan. Sama ilmiö näytti käyvän nyt Mannallekin, rohkeutta alkoi pulputa ja maailmannälkä kasvaa.

Lapsi alkaa muistuttaa koko ajan enemmän "ihmistä". Nyt kommunikointikin alkaa olla mukavampaa ja helpompaa kun siihen saa ihan erilaista vastakaikua kuin viimeisinäkin vauva-aikoina. Nyt tuosta lapsesta ei mitenkään päin saa enää vauvaa (vaikka onhan se meille aina oma vauva). Meille on yht äkkiä muuttanut taapero, joka sujahtaa ohi sekunnissa ja keksii koko ajan uusia metkuja.

Tänään Manna oppi sanomaan "kakka." Ajattelimme joskus, että se on varmasti lapsemme ensimmäinen sana, koska perheessämme harrastetaan aina kaikenmaailman kakka-pissa-pieruvitsejä. Kakkapylly on myöskin erittäin tavallinen hellittelynimi. No mutta lapsen suusta sanan kakka lausuminen tuotti meille suunnatonta iloa ja kehuimme häntä kuin hän olisi oppinut heittämään voltin. Sanat hauva ja kissa ovat edelleen kovassa käytössä. Etenkin hauva, sillä nyt hänen mielestään kaikki eläimet kissaa lukuunottamatta ovat hauvoja. Uusia muotisanoja ovat tällä hetkellä "wii" ja "abi". Jossain vaiheessa kaikki olivat "abeja". Lapsen suusta tulee paljon kaksitavuisia siansaksasanoja ja sitä puhetta on todella hauska kuunnella. Se kuulostaa ihan oikealta puheelta, vaikka sanat ovat täyttä hepreaa. Meidän täytyy sitten vain arvailla, mitä meille milloinkin kerrotaan ja vastailla asiantuntevasti.

Mannan leikki- ja hoivataidot muuttuvat koko ajan laajemmiksi. Nyt annetaan ruokaa pienelle koiralelulle, harjataan lattiaa, halataan nallea ja piirretään (kun Manna saa käsiinsä kynän, hän etsii heti paperia, mikä saattaa olla mitä tahansa aikakauslehdestä mainoslehtiseen). Onhan niitä kyniä tosi hauska maistellakin.

Hän haluaisi kovasti pestä omiensa lisäksi meidän hampaita tai syöttää meitä. Manna on oppinut nyt myös taputtamaan ja sekös on hauskaa! Tyttö osaa yhdistää näkemiään asioita toisiinsa jo tosi hyvin. Esimerkiksi Mannalla on neliön muotoisista puulaatikoista koottava torni ja eräänä päivänä katselimme postista tullutta lelukatalogia, jossa oli melkein samanlainen. Manna katseli kuvaa ensin mietteliäänä, osoitti sitä ja sen jälkeen lelukoriaan. Niin on kultaseni, siellä on samanlainen.

Jos joku puhuu hatusta, Manna osoittaa olohuoneessa olevaan korihattuun, jonka ostin New Yorkin matkallamme kirpputorilta. Sen kanssa leikkiminen on tosi hauskaa. Manna laittaa sen ensin omaan päähänsä ja sitten on minun vuoro. Tätä toistetaan niin kauan kuin minun kärsivällisyys riittää.

Avaimet ovat hurjan mielenkiintoinen esine. Olemme koonneet Mannalle oman avainnipun sellaisista, joista emme enää tiedä mihin ne kuuluvat. Manna menee avainten kanssa ovelle ja osoittaa nipulla kahvan suuntaan. Sitten pesukoneen päälle laittaminen, se on tärkeä tehtävä. Manna osaa melkein aina painaa nappulat jopa oikeassa järjestyksessä kun vähän auttaa.




Miten niin hiekan syöminen saa nyt riittää?


Tässä äiti saa selostusta laskeutuvasta lentokoneesta.

Zzzzzzzz 2

Kirjoitin pari viikkoa sitten, että Manna on alkanut nukkua kokonaisia öitä. Sitten kävimme siellä Tampereen reissulla, jonka aikana epäilin tulevan yöheräilyjä. Niin kävikin, mutta kotiin palatessame kokonaiset yöt palasivat takaisin. Viime viikonloppuna olimme taas yökylässä, tällä kertaa siskoni luona. Siellä Manna nukkui jo kaikki unet kuten kotonakin. Nyt voisi siis varovaisesti ajatella, että Manna on vakiinnuttanut unirytminsä. Suuri merkitys on varmastikin pitkillä päiväunilla, joita on suurimmaksi osaksi vain yhdet. Manna käy illalla nukkumaan klo 19 jälkeen ja herää aamulla klo 7-7.30.

Tutkija

Manna pääsi käsiksi lompakkooni ja sekös vasta jännää olikin. Ja jännää oli myös äidillä kun piti valvoa, että tärkeät asiat pysyvät tallessa. Videolta näkee myös hyvin Mannan kävelyä.


Video on kuvattu puhelimella, joten laadussa on toivomisen varaa.

Kävelyllä

Tänään oli superlämmin päivä. Kävimme avoimessa päiväkodissa leikkimässä ja paluumatkalla jäimme vielä käppäilemään pihalle. Oli niin lämmin, että otin Mannalta käsineet ja päällispipon pois. Puvunkin olemme vaihtaneet jo kevyeen, joten sen kanssa on mukava mennä. Nyt Manna osaa kävellä kenkienkin kanssa jo ilman ongelmia, mitä nyt joskus vähän pyllähtelee. Ulkonä kävely tuottaa tytölle mieletöntä iloa ja nytkin hän oli jatkuvsti karkaamassa kun lähestyimme oman rappumme ovea. Lopulta Manna parkkeerasi itsensä maahan ja alkoi sekunnissa maistella soraa. Onko pienillä lapsilla joku sisäänrakennettu hiekanmaisteluvietti?


Onko tämä meidän ovi?


Ai ei vai? No jatketaan sitten matkaa...
Miten niin väärä suunta?!


Minä mene enää mihinkään suuntaan! Jään tähän!


Ulkoilun jälkeen maistuu pikku päikkärit ja sen jälkeen on kiva lötkötellä Unikin kanssa isin sylissä vielä vähän aikaa.

Tasataan vaan latvat, kiitos

Tasoitin Mannan hiukset pari viikkoa sitten. Niskatukka oli mennyt niin epäsiistiksi, että oli aikakin tehdä jotain. Mutta miten leikata jatkuvasti liikkuvan 1-vuotiaan hiukset? Annoin tytölle kuplavolkkari-pikkuauton, jota hän saa tutkia vain valvovan silmän alla: autosta on irronnut jo etulamppu ja osa puskurista, joten pienen lapsen näpeissä se ei ole maailman turvallisin peli. Autot ovat minun silmäteriäni (musta ja kerman värinen). Sain ne mieheltäni korvaamaan oikean kokoista kuplaa.

No niin, istutin Mannan hoitoalustalle pesukoneen päälle, annoin auton käteen ja aloin saksia äitiyspakkauksessa mukana tulleilla vauvojen kynsisaksilla: ne ovat mahtavan terävät ja tylpät päät takaavat minulle helpommat oltavat. Pienempi riski vahinkoihin, jos lapsi yht äkkiä päättää kääntää päätään. Tasoitus onnistui ihan hyvin ja lopputulos on mielestäni tosi söpö. Mannan otsa- ja päälaen hiuksetkin ovat jo niin pitkät, että niihin saa hauskan "suihkulähteen" pikku pampulalla.


Vähän surkealaatuinen kuva, mutta näkee tästä sentään jotain.

Zzzzzzzz

Manna on nukkunut nyt 6 yötä putkeen ilman heräämisiä. Unta on riittänyt jokaisella kerralla 12 tuntia. Woohooo! Olemme menossa viikonloppuna ystävillemme kylään Tampereelle ja odotan mielenkiinnolla, miten se vaikuttaa tähän "uniputkeen." Siellä luultavasti tulee yöherääminen, mutta miten käy kun palaamme takaisin kotiin? Siitä lisää myöhemmin.

Harakka huttua keittää

Mieheni on opettanut Mannalle Harakka huttua keittää -leikkiä, jota on leikitty jossain vaiheessa myös muskarissa. Eilen näin ensäimmäisen kerran kun tyttö avasi kämmenensä ja hämmensi sitä sormellaan. Aika liikuttava tilanne.

Manna on kollegoidensa tavoin aika kova vetelemään tavaroita pois kaapeista, koreista, laatikoista ja milloin mistäkin. Viime aikoina on tullut mukaan myös siivoaminen (jes). Kun kielsin Mannaa tänään levittämästä paperiroskiksen sisältöä ympäriinsä, hän katsoi minua "no höh, aina kaikki kiva kielletään" -ilmeellä ja alkoi lapata niitä takaisin. Samoin kävi likapyykkitynnyrin kanssa. Ensin hän levitti kaiken lattialle ja sitten korjasi paikalleen. Ainakin melkein kaikki. Joku roti! Kyllähän sitä nyt pitää kuri olla jo pienestä pitäen, joten ojensin lapsen korjaamaan sen viimeisenkin käsipyyhkeen pestävien joukkoon. Ja Mannahan korjasi.

Tytöstä on tullut parin viime kuukauden aikana aika kova apulainen ja mitä milloinkin tehdään, pikku häärääjä on paikalla ääntä nopeammin. Mieluisimpia avustustilanteita ovat tiski- ja pyykinpesukoneiden tyhjennys ja pyykkien kuivumasta ottaminen. Pienet kädet ojentavat esineen yksi kerrallaan.

Nyt on tullut selviä merkkejä myös itse pukemisesta. Omin avuin yritetään pukea kenkiä, pipoa, kaulaliinaa ja vaikka mitä. Toistaiseksi vasta niiden pois ottaminen tuottaa tavoitteen mukaista tulosta, sillä pukeminen vaatii vielä vähän hiomista. Erityisen hauskaa on tutkia äiskän ja isin kenkäkaappia ja sovitella sen sisältöä jalkoihin... Itse olisi myös harjattava hiuksia ja pestävä hampaita ja ne toimenpiteet alkavatkin sujua aina vaan paremmin.

Joka päivä saa ihmetellä hymyssä suin lapsen uusia oivalluksia. Esimerkiksi tänään Manna keksi heittää Unikin sänkyynsä laidan yli ja vetää sen pinnojen välistä taas syliin. Tätä toistettiin lukuisia kertoja ja se oli aina yhtä hauskaa. Lopulta poistuin hoitamaan loppuja aamuaskareita yksitoikkoiseen ohjelmanumeroon vedoten ja jätin lapsen jatkamaan uutta leikkiään.

On se ihmeellinen olento tuo ihmislapsi.

Päiväkoteihin tutustumista

Kävimme tänään tutustumassa kotimme lähellä olevaan päiväkotiin. Olin sopinut ajan etukäteen. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja paikkoja esitteli viisikymppinen leppoisa nainen. Päiväkodin tunnelma oli yllättävän rauhallinen. Ensimmäisessä huoneessa oli pienten (alle 3-vuotiaat) ryhmä. He leikkivät siellä sulassa sovussa. Seuraavana oli päikkärihuone, jonka reunoille sängyt oli pinottu. Päiväuniajalla sängyt vedetään huoneen keskelle vieretysten ja pienimmät nukkuvat matkasängyissä. Suurimmassa huoneessa oli isompien ryhmä, jossa oli juuri meneillään jokin laulu-leikki-tuokio. Tarhassa oli myös oma keittiö, jossa tehdään välipalat. Lämpimät ruoat tulee ihan vieressä olevalta koululta.

Leikkipuisto on minulle tuttu, sillä se todellakin on aivan meidän talon vieressä. Olemme käyneet siellä monta kertaa leikkimässä esimerkiksi kummityttöjeni kanssa ja Mannakin on käynyt siellä keinumassa. Puisto on ihan ok, vaikka kaipaisi vähän uudistusta, mutta lapsihan ei tällaisiin yksityiskohtiin kiinnitä huomiota. Pääasia että leikki luistaa!

Huomasin, että hoitotätien asenne on aika rento, mikä näkyi oikeastaan kaikessa. Fiilis oli oikein kiva, mutta minua häiritsi tilan epäjärjestys: eteisessä kengät ja ulkovaatteet näyttivät olevan vähän niin ja näin, vaikka kaikilla kyllä oli omat lokerot. Kurkkasin vessa- ja säilytystiloihin (joissa on esim. pienten vaipat jne), eikä niidenkään järjestelmällisyys (tai sen puute) tehnyt minuun kovaa vaikutusta. Ovet olivat joka paikkaan levällään, mikä lisäsi sotkuisuuden tunnetta. Tilat eivät myöskään olleet kovin suuret. Eteinenkin oli aika pieni ja mieleeni tuli, minkälaista siinä on aamulla yleisimpään tarhaantuloaikaan kun iso kasa lapsia kuoriutuu ulkovaatteistaan. Kaikki huoneet sijaitsivat pitkän käytävän varrella ja koska joka huonessa ovet olivat auki, käytävätila tuntui todellista ahtaammalta. Tädit olivat kuitenkin mukavia ja tunnelma muutenkin oikein rento.

Päätimme käydä sitten samalla reissulla kysymässä toisestakin kotimme vieressä sijaitsevasta päiväkodista, voisimmeko tulla katsomaan paikkaa ilman että olimme sopineet aikaa etukäteen. Ihan hyvä se kuitenkin oli tämäkin paikka käydä katsomassa. Tutustuminen onneksi sopi ja johtaja (joka on myös tuon ensimmäisen paikan pomo) pyysi erästä tätiä esittelemään meille paikkoja. Pihalla on kaksi leikkipuistoa: toinen, pienten ryhmän puisto on aivan talossa kiinni ja toinen, kaikenikäisille tarkoitettu isompi puisto on siitä muutamien metrien päässä. Aamupäivällä lapset ovat omissa puistoissaan, mutta iltapäivällä kaikki kokoontuvat leikkimään siihen isompaan. Molemmat puistot (kuten talokin) ovat hyvässä kunnossa ja sijaitsevat rauhallisella paikalla. Vieressä menee ainoastaan kävelytie (tosin samankaltainen sijainti on siinä toisessakin).

Tässä päiväkodissa pienten ja isojen ryhmät ovat eri kerroksissa ja nämä eri ryhmien lapset kohtaavat toisensa vain iltapäivän ulkoleikeissä.

Tarhan tilat tekivät meihin heti hyvän vaikutuksen: ensin tuli "kuraeteinen", jossa kaikilla lapsilla oli jämptit kenkälokerot ja yläpuolella rekki ulkovaatteita varten. Rekissä jokaisella oli oma, nimilapulla varustettu kohtansa. Varsinainen eteinen oli tilava ja siinäkin jokaisella lapsella oli oma kaappinsa muita tavaroita varten. Koko tila oli valoisa ja siisti. Edessä oli vessa- ja pesutilat. Eteisestä lähti käytävä, jonka varrella oli henkilökunnan tiloja ja keittiö. Käytävän suulla oli portti esteenä uteliailta pikku päiväkotilaisilta. Varsinainen lasten tila oli ihan kivan kokoinen. Siinä oli ikään kuin kolme eri osiota, joista yhdessä oli tilaa säästävät kaapeista laskettavat sängyt. Saman tapaiset, joissa minäkin olet tarhassa päikkäreitä "nukkunut". Lapset näyttivät viihtyvän ja tunnelma oli täälläkin oikein hyvä. Meille esitteli paikkoja venäläinen täti, joka oli oikein mukavan oloinen ja asiansa osaava. Hän puhui niin stereotyyppisellä aksentilla, että minua hymyilytti. Tässä päiväkodissa oli paljon eri etnisten ryhmien edustajia – niin hoitajissa kuin lapsissa. Varsin kansainvälistä porukkaa siis! Ensimmäisessä tarhassa taas kaikki taisivat olla suomalaisia.

Tässä päiväkodissa aikataulut olivat jämptit: klo 11 syödään, jonka jälkeen nukutaan klo 14 asti ja sitten välipala. Sen jälkeen ulos leikkimään. Ensimmäisessä päiväkodissa nämä kaikki ajat olivat aika joustavia, eli ei mennä ihan justiinsa minuutilleen. Syöminen siellä kuulemma tapahtuu joskus 11.30 ja sitten nukkumaan. Joskus taas aikaisemmin. Itse pidän kuitenkin aika tärkeänä, että noin pienellä lapsella on melko tarkat kellonajat, vaikka tietenkin tilanteen mukaan on hyvä joustaa. Minä kuitenkin vannon mahdollisimman säännöllisten rytmien nimeen, sillä se auttaa pientä saamaan turvallisen olon ja muutenkin koko lapsi on helpommin hallittavissa.

Täälläkin oli siis oma keittiö, mutta ruokajärjestelyt toimivat samalla tavalla kuin ensimmäisessä tarhassa.

Manna oli ensimmäisessä paikassa hieman ujo, mutta selvästi kiinnostunut ympäristöstä. Toisessakin paikassa ujostutti vähän, mutta hän kuitenkin halusi mennä lattiallekin katselemaan. Tyttö "jutteli", osoitteli lasten leikkejä ja oli todella kiinnostunut. Paikkoja esittelevä täti kysyi, haluaako Manna mennä leikkimään, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa senkin vuoksi, että miehen piti lähteä töihin.

Kun tulimme kotiin, juttelin siskoni (Mannan sylikummin) kanssa näistä vaihtoehdoista. Tässä yhteenveto molempien päiväkotien plussista ja miinuksista, joita mieheni ja siskoni kanssa mietiskelimme:

Ensimmäinen, se rentomielinen päiväkoti:

+ Leppoisa henkilökunta
+ Rauhallinen tunnelma
+ Rento asenne
+ Kotiimme nähden täydellinen sijaini
+ Pieni päiväkoti
- Epäjärjestys ja lievä kaaosmaisuus
- Ehkä jopa liian rento asenne
- 12 lapsella vain 3 hoitajaa.
- Pienten ja isojen ryhmien samoissa tiloissa oleminen: isojen leikit voivat olla aika rajuja (esimakua olemme saaneet avoimessä päiväkodissa, jossa joskus meno käy aika villiksi) ja pienemmät voivat oppia heiltä huonojakin juttuja ihan turhan aikaisin. Toki tädit pitävät jöötä, mutta heilläkään ei ole silmiä selässä.
- Pienet ja hieman ahtaanoloiset tilat
- Leikkipuiston "rähjäisyys"

Toinen, eli se "kansainvälinen" päiväkoti:

+ Hyvä ja rauhallinen tunnelma
+ Siistit ja hyvät tilat
+ Järjestelmällisyys
+ Pomon pääkallopaikka sijaitsee tässä pisteessä, joten toiminta on hänen "silmien alla".
+ Pienten ja isojen ryhmien eri tiloissa oleminen.
+ Kansainvälinen porukka, jolloin lapsi tutustuu jo varhain mahdollisimman monenlaisesta kulttuurista kotoisin oleviin ihmisiin.
+ Säännöllinen päivärytmi
+ 13 lapsella 4 hoitajaa + yksi harjoittelija
+ Pieni päiväkoti
- Vähän huonompi sijainti kuin sillä toisella tarhalla, vaikka tämäkin on kyllä ihan lähellä.
- Hoitotätien huonompi Suomen ääntäminen. Vaikuttaako lapsen puheen kehitykseen? Varmaan ei.
- Vaikuttaako pomon läsnäolo paikan rentouteen?

Listoista voi jo päätellä, kumman paikan laitoimme ykköseksi. Minä muodostin aika pian oman suosikkini, mutta en halunnut johdatella miestä yhtään. Listaamiemme asioiden päätteeksi hän tuli samaan tulokseen minun (ja myös siskoni) kanssa. Jess! Hakemus on nyt jätetty ja sitten vaan toivotaan parasta, että Manna pääsee ykkösvaihtoehtoon. Ihan ok, jos hän pääsisi siihen kakkosvaihtoehtoonkin. Siellä saa varmasti ihan yhtä hyvää hoitoa, mutta toisen paikan järjestelmällisyys ja jämptiys teki paremman vaikutuksen. Molemmissa tunsimme olomme tervetulleiksi. Onhan se mahdollista, että Manna ei pääse näistä kumpaankaan: on nimittäin niin että alle 3-vuotiaiden ryhmässä ei voi olla liian montaa alle 2-vuotiasta ja jos molempien tarhojen ryhmät ehtivät täyttyä ennen hakemuksemme käsittelyä, silloin meidän täytyy tyytyä johonkin muuhun vaihtoehtoon, jonka kunta meille järjestää. Paikkakunnallamme on muistaakseni 7 kunnallista päiväkotia, joten päivähoitopaikka järjestyy varmasti. Nämä kaksi ovat kuitenkin meille sijanniltaan parhaat. No, pääasia että lapsi saisi hoitopaikan, jossa viihtyy.


Linnunpoikanen kurkkii kolostaan. Tarhoihin tutustumisen päivänä tuli vettä kuin Esterin sieltä, joten sadevarusteilla oli käyttöä. Tässä olemme juuri lähdössä toisesta tarhasta kohti kotia.

1-vuotiaan rytmi

Mannan vuorokausirytmi on nyt todella jämpti eikä siinä ole enää juurikaan heittoja, ellei tilanteen pakosta ole pakko poiketa normaalista aikataulusta pikkusen. Nyt päivä menee näin:

Klo 7.30-8.00 herätys, jonka jälkeen mennään aamupuurolle. Sitten mennään potalle ja aamupesulle (hampaiden, kasvojen, käsien ja pyllyn pesu, tarvittaessa ihon rasvaaminen, vitamiinit, hiusten harjaus) ja puetaan päivävaatteet päälle. Sen jälkeen leikkimistä, jonka aikana minä teen normaalit kotihommat (sänkyjen petaus, keittiön siivous aamiaisen jäljiltä, mahdollisten pyykkien pois ottaminen ja uusien pesuun laittaminen). Tämän jälkeen on loistava sauma käydä vaikka ulkona ennen lounasta.

Klo 10.30 lounas. Syömisen jälkeen potalle ja nukkumaan (n.10.50-11.00). Tyttö nukahtaa 98 %:n varmuudella melkein heti ja jos ei heti niin 15 minuutin sisällä. Tällä aikaa minä syön lounasta, katselen Liviltä akkain hömppäohjelmia ja surffailen netissä tai jos olemme menossa johonkin, valmistelen asiat lähtövalmiiksi ja käyn suihkussa.

Klo 12.30-13.00 herätys.

Klo 13.30 välipala. Syömisen jälkeen potalle ja sitten leikkiä. Iskä tulee usein kotiin n. klo 15 ja sekös vasta hauskaa onkin!

Klo 16.30 päivällinen. Syömisen jälkeen potalle.
Jos on ollut rankka päivä, toiset päikkärit ovat mahdolliset ja se tulee näillä main. Se ei kuitenkaan ole enää kovin yleistä, mutta toisinaan tyttö suorastaan vaatii päästä nukkumaan.

Klo 19.00 Iltapuuro, jonka jälkeen iltapesu (samat rutiinit kuin aamulla vitamiineja lukuunottamatta) tai kylpy. Sängyssä tyttö on 19.30 mennessä ja nukahtaa näillekin unille noin kolmessa sekunnissa.

Viime kuukausina Manna on herännyt kerran yössä, mutta kaksi edellistä yötä on mennyt täydellisesti: molemmilla kerroilla unta on riittänyt 13 tuntia putkeen! Toivoa sopii, että sama meininki jatkuu.

Isin terveisiä 4

jh 4 75655u707uu b lk66 yq
Manna kirjoitti esipuheen.

Aika taas päivittää isin ajatuksia! Tyttö on kasvanut lyhyessä ajassa paljon ja oppinut paljon. Hän ymmärtää puhetta jo tosi monipuolisesti ja pienistäkin vihjeistä tajuaa mitä suraavaksi ollaan tekemässä. Mannan tekemisiin on tullut mukaan lievä ilkikurisuus ja välillä selvästi tarkoituksellinenkin kiusa. Hän saattaa mennä tekemään jotain kiellettyä ja hymyillä samalla kun katsoo meihin. Se pieni kakkiainen testaa meitä!

Hampaiden tehoa on hauska testata iskään. En ole niin taitava ennakoimaan sitä koska Manna aikoo haukata, joten ihossani on tuloksena usein kuva pienestä lego rivistöstä. Vaimoni taas tietää melkein aina koska Manna aikoo hammaista, joten tyttö ei saa hänestä koskaan kunnon otetta. Tottakai torumme ja kiellämme lasta, mutta ainakaan vielä hän ei ole sisäistänyt sitä ihan kunnolla ettei pureminen ole hauska juttu. Tän ikäinen lapsi ei vielä tee tuota puremista ilkeyttään vaan lähinnä testaa ihmeellisiä hampaitaan.

Ruokailu on helpottunut tosi paljon, koska lapsi osallistuu itse syömiseen niin onnessaan. Ruokailu on jo itsessään niin viihdyttävää, että aika kuluu erilaisia ruoka-aineita tutkiskellen ja napostellen. Lusikalla syöminen edistyy, vaikka vieläkään suuhun asti ei mene läheskään sitä määrää mitä lusikassa ensin on. Käsin syötävät ruuat menevät alas erittäin sujuvasti. Parasta on bansku, jota Manna syö suurilla haukkauksilla.

Töistä tullessa minun pitäisi yleensä tehdä vielä vähän aikaa paperihommia mutta eihän sitä aina malta. Alan yleensä leikkiä lapsen kanssa melkein heti ja hauskimpia juttuja on kaikenlaiset piilo- ja jahtausleikit. Apinan poikanen oikein kerjää näitä ohjelmanumeroita. Pallon pompottelukin on tosi hauskaa. Muutenkin on loistavaa kun Mannan kanssa voi leikkiä ainavaan monipuolisempia leikkejä. Lapsen nukkumaan mennessä on kivaa kun on aikaa viettää vaimonkin kanssa kahdestaan laatuaikaa ihan kunnolla. Tärkeää senkin kannalta että lapsen syntymän jälkeen pienet riidat ovat paljon yleisempiä kuin ennen.

Onhan tuo kyllä niin suloinen ja hauska tapaus että kyllä isillä on välillä vaikeuksia pitää jöötä. Äidin auktoriteetti on parempi mutta ehkä se olisi minullakin jos voisin olla lapsen kanssa yhtä paljon. Vaimoni on monta kertaa pyöritellyt päätään että minkälainen tosta lapsesta vielä tulee kun iskä antaa niin helposti periksi ja yrittää kouluttaa minusta tiukempaa. Enhän minäkään halua että lapsesta tulee huonosti käyttäytyvä pilalle lellitty kakara, mutta yritä siinä sitten muistaa nämä jutut kun lapsi ei saa jotain mitä haluaa ja itkee silmät suurina muka loukkaantuneena.

Tyttärestäni on yhtäkkiä tullut iso. Kohta saan olla odottamassa oven vieressä lapsen kotiin paluuta ja kyselemässä kolleilta että kenenkäs poikii sie olet, mitä sun isäs teke ja millä asialla liikut. Jos yhtään äitiinsä tulee niin Manna särkee vielä monta sydäntä. Voi poikaparkoja.

Äti

Nyt olen aika varma, että Manna osaa sanoa "äiti" ihan tarkoituksella. En ole laskenut aikaisempia kertoja, koska en ole ollut varma sanooko hän sen vahingossa vai tarkoituksella. Mutta jos laskisin, Mannan ensimmäinen äiti olisi tullut 4kk:n iässä. :) Tyttö sanoo sen aika hauskasti. Se kuulostaa pikemminkin siltä kun hän sanoisi "äti". Eräänä päivänä istuin sohvalla ja Manna tuli nykimään hihaani ja sanoi "äti". Kun katsoin alas, hän katsoi minua anovasti. Se oli aika liikuttavaa.

Nyt Manna myöskin kävelee ihan kunnolla ja konttaaminen alkaa jäädä aina vaan vähemmälle. Manna kävelee oikeastaan joka paikkaan ja alkaa olla siinä jo tosi hyvä. Juokseminen (tai sen yrittäminen) on uusin hitti. Iltapesulle mennessä on hauska sännätä nakuna karkuun olohuoneeseen riemunkiljahdusten saattelemana. Ei ole uutta, että kun Manna on hädintuskin oppinut edellisen taidon, täytyisi osata jo seuraava. Juoksemisen yritystä on hausta katsoa: ylävartalo viettää edellä ja jalat yrittävät pysyä vauhdissa.

Mannan käveystä kuuluu hauska ääni. Pienet jalat tassuttavat pikku läpsytysten säestämänä, mutta huvittavinta on imukuppiääni, joka paljaista jaloista usein lähtee. Se todella kuulostaa aivan siltä kuin jalkapohjissa olisi pienet imukupit. Manna hankkiutuu sukista eroon melko pikaisesti jos sellaiset hänelle kotona laitan, joten saamme kuulla huvittavaa ääntä säännöllisesti. Onneksi meillä on ollut sisällä lämmin tulipalopakkasistakin huolimatta. Muualla ollessa hän sentään malttaa pitää sukat jalassa.

Newsflash!

Mannan 12. hammas on puhjennut alas. Huomasin sen tällä viikolla, muistaakseni keskiviikkona. Tyttö ei ole ollut sen vuoksi yhtään kärttyinen, eikä ole jätänyt esineitä oikeastaan sen enempää kuin tavallisestikaan. Ruokahalukin on pysynyt ennallaan. Hienoa!

Kävely kehittyy huimasti ja nyt voisi sanoa, että Manna on jaloillaan jo suurimman osan ajasta. Kun laiskuus tai ujous iskee, hän konttaa enemmän. Tai jos hänen täytyy päästä johonkin paikkaan nopeasti. Välillä se on myös päivästä riippuvaista: toisena päivänä Manna kävelee joka paikkaa kun taas toisena konttaus on yleisempi kulkukeino. Nyt voisi kuitenkin jo sanoa, ettei Manna ota enää pelkästää askelia, vaan kävelee kunnolla. Hän pääsee oikeastaan niin pitkän matkan kuin haluaa. Toki kaatumisia tulee vähän väliä, mutta sitten taas jatketaan matkaa. Kenkien kanssa kävelyä täytyy vielä treenata, sillä nyt niiden kanssa meno on vielä kömpelöä. Onhan se nyt outoa kun jalkaan laitetaan sellaiset kulkua haittaavat ihmeelliset kapistukset!


Ulkoilua.

Soitto päiväkotiin

Soittelin tänään yhteen läheisistä päiväkodeista ja sovin että menemme ensi viikolla tutustumiskäynnille. Olisimme voineet mennä jo tällä viikolla, mutta pienten ryhmässä riehuu parhaillaan kuulemma flunssa- ja vatsatautiepidemia, joten johtaja suositteli tuloa vasta ensi viikolla. Hän kuulosti miellyttävältä, rennolta ja humoristiselta naiselta. Odotan tulevaa tapaamista sekä innolla, että jännittyneenä. Jos ensimmäinen tarha vaikuttaa hyvältä, emme edes lähde kiertelemään muita. Tämä on sijainniltaan paras, joten katsotaan miten käy.

Tämä askel on minulle samalla hieman surullinen, sillä tämän elämänvaiheen päättyminen näkyy pian konkreettisemmin. Olen innoissani töihinpaluusta, mutta samalla kotielämästä luopuminen tuntuu haikealta. Onneksi teen lyhennettyä viikkoa ainakin ensimmäisen vuoden, joten pääsen viettämään Mannan kanssa kokonaisia arkipäiviäkin.

"Namnamnam"

Manna on alkanut hokea "namnamnam" heti kun joku vain lähestyy keittiötä – ja seuraa välittömästi perässä jonkin pureskeltavan toivossa (vaikka hän olisi vasta syönyt miehen annoksen ruokaa). Kun herkkupaloja ei heru, alkaa kovempi vaatiminen.

Voit varmaan arvata, minkälainen meininki on ruokakaupassa. Manna istuu ostoskärreissä, osoittelee hyllyille ja hokee lähes taukoamatta "namnamnam". Kun hän ei jotain haluamaansa asiaa saa, alkaa purnaaminen samalla hokemalla huomattavasti vaativammalla äänellä. Kun annamme hänelle käteen jotain mielenkiintoista tutkittavaa, kestää se sen hetken, kunnes lapsi havaitsee taas hyllyllä jotain paljon jännempää. Ostoskärreihin laitettavat asiat ovat niinikään vaatimusten kohteina. Manna kiinnostuu aivan kaikesta, mitä olemme ostamassa. Ja myös sellaisesta, mitä emme ole ostamassa. Kun hän ei saa jäyhättäväkseen erilaisia tuoretuotteita sisältäviä pusseja tai muuta helposti rikkoutuvaa, alkaa taas vastalauseryöppy. Onneksi pikku harhautuksilla päästään taas sopuun.

Muutos on tapahtunut ihan äskettäin. Varmaan syy on juuri siinä, että Manna on siirtynyt syömään "ihmisten" ruokaa ja päässyt osalliseksi suurta makujen maailmaa. Varsinaisia herkkuja hänelle ei ole annettu paria kertaa lukuunottamatta, eikä ne hänelle niillä kerroilla ole oikein maistunutkaan. Ehtiihän sitä. Manna syö edelleen hyvällä ruokahalulla purkkiruokiakin, joita on hoitolaukussa reissuja varten, mutta kotitekoinen "ihmisten" ruoka on suosikkia. Melkein mikä vaan menee, mutta niin on kyllä aina mennyt. Otamme hänelle valmistustilanteessa sivuun vähän hillitymmällä kädellä maustetun satsin, mutta muuten ruoka on samaa. Ennen tätä aikakautta Mannalle tehtiin aina monen päivän satsi ruokaa niin, että kaikki ainekset pilkottiin pataan, täytettiin vedellä ja annettiin muhia monta tuntia uunissa. Lopuksi viimeistely Bamixilla ja avot! Alussa kokeilimme kerran tehdä ruokaa keittämällä ja sitten muussaamalla, mutta siitä tuli ihan eltaantuneen makuista. Siskoni sanoi että tehkää uunissa, heillä tehtiin niin kaikki vauvanruoat. Se todella on maailman helpoin tapa tehdä vauvanruokaa ja maku on aivan huippuluokkaa kun mausteeksi heittää vielä vähän yrttejä ja ripauksen pippuria. Ensimmäisen uunivalmistuskerran jälkeen ei meidän huushollissa enää muulla tavalla Mannan ruokaa valmistettukaan. Nyt näitä juttuja ei kuitenkaan tarvitse enää tehdä, sillä Manna voi syödä melkein kaikkea mitä mekin.


Anna nyt!!

Newsflash!

Parin viikon sisällä on tapahtunut huimaa oppimista!

Manna innostui viime viikolla kävelemään oikein olan takaa. Olin hänen kanssa vanhemmillani kun mies oli työreissulla (Levillä, eli kamalaa työntekoa se olikin.. :). Ennen kuin lähdimme kotoa, mies sanoi että Manna alkaa ihan varmasti kävellä mummilassa enemmän. Niin kävikin – heti ensimmäisenä iltana. Seuraavana iltana tyttö innostui niin paljon, että etapin saavutettuaan lähti saman tien taas jatkamaan matkaa toiseen suuntaan. Näyttää hauskalta kun tyttö nostaa hartiat korviin, kädet pystyyn pään korkeudelle ja lähtee köpöttelemään. Tätä kaikkea säestää tuttu hihkuminen. Konttaaminen on edelleen pääasiallinen liikkumistapa, mutta nyt huomaa, ettei se huvita enää niin paljon kun kävelemisen makuun on kerran päästy. Kahdella jalalla liikkuminen yleistyykin huimaa vauhtia.

Puheen kehitys on myöskin ottanut huiman askeleen. Manna juttelee aina vaan enemmän kunnon puheen kuuloisella siansaksalla, jopa unissaan. Tähän mennessä selkeitä sanoja ovat "hauva", "kissa", "ei", "nam", "hei" ja "amma" (=anna). Kun tytöltä kysyy miten hauva sanoo, hän osaa vastata "hauhauhau". Manna ymmärtää puhetta häkellyttävän paljon. Hänellä on esimerkiksi vanha kännykkä leikkipuhelimena ja pyysin häntä laittamaan sen korvalle ja soittamaan jollekin. En näyttänyt eleillä, miten se pitäisi tehdä. Ennen sitä tyttö ei ollut älynnyt puhelimen funktiota, mutta sillä hetkellä tapahtui ihmeitä: hän laittoi puhelimen korvalleen ja katsoi minua iloisena. Sama tehtiin monta kertaa. Samoin kun häntä pyytää antamaan jonkin esineen, vaikkapa pienenpienen puisen kissahahmon, hän ottaa sen heti lelukasan keskeltä. Kun kysyy missä on Unikki, hän hakee sen. Eräänä päivänä pyysin häntä hakemaan pallon ja sen hän teki. Manna osaa näyttää missä on korva, nenä ja napa. Hän osaa näyttää pyydettäessä paljon esineitä, sellaisiakin, joita en ikinä uskoisi hänen osaavan. Olemme kyllä olleet aina kovia juttelemaan ja kertomaan hänelle esineiden ja asioiden nimiä, mutta on se silti huimaa miten helposti lapsi oppii. Nyt tämä kaikki ilmenee yhä selkeämmin.

Nykyään ei tarvitse kuin sanoa jokin lause kun tyttö ymmärtää heti mistä on kyse. Toki hän ei kaikkea ymmärrä, mutta paljon kuitenkin. Hän saattaa esimerkiksi lähteä edeltä johonkin paikkaan, esimerkiksi katsomaan jotain asiaa toiseen huoneeseen, aamu- tai iltapesulle, potalle, vaihtamaan vaippaa, syömään tai nukkumaan.

Manna on osannut juoda itse pullosta makuuasennossa jo pitkän aikaa ja olemme yrittäneet opettaa Mannaa juomaan itse myös istuma-asennossa. Pullon kallistus ei ole luonnistunut, vaikka kuinka olemme näyttäneet. Tyttö ei ole ollut mielissään tästä harjoituksesta, vaan työntää vihaisesti juomaa kohti meitä, että juottakaa! Mummi sai muutoksen tähänkin asiaan. Se vain tapahtui yhdessä sekunnissa ja siitä lähtien Manna on osannut kallistaa pulloa tai nokkamukia itse. Hurraa!

Omin avuin syöminenkin sujuu aina vaan paremmin. On mukava antaa tytölle ruoka eteen kun hän alkaa heti innokkaasti syödä sitä itse. Lusikan käytön kanssa on vielä paljon treenattavaa, mutta jollain konstilla se ruoka aina suuhun löytää. Manna on älynnyt pureskelun jo ihan täydellisesti ja syö nyt yhdellätoista hampaallaan ihan saman koostumuksen ruokaa kuin me muutkin. Ja ruoka maistuu.

Oma tahto on voimistunut aikamoisesti. Manna on aina ilmaissut mielipiteensä hyvin selkeästi, mutta nyt se on vieläkin kirkkaampaa. Aika selkeä muutos tapahtui siinä yhden vuoden korvilla. Lapsi on saanut todella paljon lisää varmuutta eri asioihin. Kun hän keksii vaatia jotakin kovaäänisesti, meidän vanhempien olisi niin helppo antaa periksi pienille asioille, ihan huomaamattakin. Jatkuvasti tulee eteen tilanteita, joissa Manna yrittää käyttää tilannetta hyväkseen, mutta kun yrittää muistaa olla johdonmukainen ja käyttää maalaisjärkeään, sillä pääsee jo varmasti pitkälle. Välillä sitä saa oikein muistuttaa itseään siitä, ettei Manna ole enää vauva, jonka kanssa moni asia on huomattavasti mutkattomampaa. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, ettei sitä aina tajua, miten paljon tuon ikäinen jo ymmärtää ja osaa.


Vanhempien sängyssä on hauska peuhata.

1v-kuvat

Päätimme ottaa Mannan "viralliset" 1-vuotiskuvat itse, koska halusimme niistä ihan oman näköisiä. Laatu ei tietenkään ole sama kuin ammattilaisen studiossa ottamat, koska etenkin vilkkaasti liikkuvan kohteen kuvaaminen jo hieman hämärtyvässä valossa ei ole maailman helpoin tehtävä kaltaiselleni harrastelijalle. Siltikään emme oikein kumpikaan osaa kuvitella itseämme kuvaamossa, koska meistä kumpikaan ei ole koskaan sellaisessa ollutkaan rippi-, ylioppilas-, tai hääjuhlista huolimatta.

Kuvaustilanne oli hupaisa, mutta lievästi sanottuna haastava: Manna oli hieman väsynyt, eikä pysynyt paikallaan sitäkään vertaa kuin juuri levänneenä. Mieheni toimi "kuvaussihteerina" ja koitti saada tyttöä pysymään paikallaan ja hauskuuttaa häntä. Kuvan aikana, jossa Manna huutaa suu ammollaan, mies pomppi selkäni takana sängyllä sen kuuloisesti, että kohta on mentävä huonekalukauppaan.

Otin ehkä miljoona kuvaa (melllko tilava muistikortti), joista muutama alla.

Unikki pesussa

Mannan tärkein esine Unikki kulkee mukana melkein joka paikkaan ja siltä se luonnollisesti näyttääkin. Olen pessyt pehmolelua noin kerran kuussa, mutta hiippalakin pää on niin tummaksi pinttynyt, ettei se lähde puhtaaksi sappisaippuallakaan. No, muut kohdat sentään peseytyvät vielä aika hyvin. Mannaa ei ole koskaan näyttänyt haittaavan, että lelusta häviää hetkeksi omat hajut. Pesen Unikin kuitenkin aina tuoksuttomalla aineella (kuten Mannan vaatteetkin), jotta siihen ei tarttuisi hajusteita ja ihokin pysyy parempana.

Tänään minun oli taas pakko heittää Unikki pesuun, sillä sen hajukin alkoi olla aika mielenkiintoinen. Olen yleensä onnistunut laittamaan sen koneeseen Mannan huomaamatta, mutta tänään tyttö näki vahingossa kun kaveri sujahti rumpuun. Manna kiiruhti salamana pesukoneen äärelle, painoi kätensä ikkunaan ja huusi todellä hätääntyneenä omalla kielellään. Kun rumpu alkoi pyöriä, tuli iso itku ja tyttö jatkoi näytelmän seuraamista kuin naulittu kämmen edelleen ikkunassa.

Yritin selittää Mannalle, kuinka Unikki täytyy välillä pestä ja että illalla se on taas valmiina halittavaksi. Pienen harhauttelujen jälkeen Manna unohti Unikin hetkeksi, mutta kaipasi syliin tavallista enemmän. Yht'äkkiä hän taas muisti sen ja meni vauhdilla pesukoneelle katsomaan lasin läpi. Hän katsoi minua taas hätääntyneenä, huusi "vauuuuva, vaaauuuuva" (se ei tarkoita vauvaa, vaan jotain mitä hän haluaa meille milloinkin osoittaa) ja osotteli pesukoneeseen.

Kun pesukone pysähtyi (pesukoneestamme kuuluu sellainen huvittava luritus kun pesu on valmis), Manna meni heti ikkunan ääreen. Kun avasin luukun, hän alkoi salamana vedellä ulos märkää valkopyykkiä huudellen hätäisesti "vauuvaaaa, vauuvaaaaa, vaaauvaaaaa". Manna ei huomannut kun otin Unikin koneesta, koska oli niin keskittynyt katsomaan rumpuun sisälle. Sanoin jopa hänelle, että Unikki on täällä, äiti vie sen nyt kuivumaan, mutta hän jatkoi koneen intensiivistä tutkimista. Sitten tilanne tasoittui hetkeksi, kunnes Manna näki Unikin alhaalta päin kuivaustelineen ritilöiden välistä. Näytin hänelle Unikkia ja selitin sen olevan märkä, nyt sen täytyy kuivua. Annoin hänen vielä kokeilla, kuinka märkä se on. Se ei haitannut, sillä jälleennäkemisen riemu ja rakkauden määrä oli käsin kosketeltavaa. Sitten Unikki piti laittaa takaisin kuivumaan, mutta se ei ollut helppo tehtävä: Manna ei ole varmaan koskaan pitänyt mistään kiinni yhtä tiukasti. Kun Unikki oli taas kuivumassa, Manna istui kuivaustelineen alla, osoitteli ylös ja itki krokotiilin kyyneleitä.

Minua tietenkin säälitti. Tämä itku ei nimittäin ollut marisevaa tai oikuttelevaa, vaan se oli täynnä oikeaa surua ja hätää. Onneksi tiedän kokemuksesta, että kun Unikin pesee aamulla, se on illalla kuiva.

Lapsen surusta huolimatta aion jatkaa Unikin säännöllistä pesua. Silloin Manna tottuu siihen, että kaverinkin täytyy välillä käydä pesulla ja samalla kuivumisen odottelu opettaa lasta kärsivälliseksi. Kaikkea ei saa heti.

Newsflash!

Mannan 11. hammas on puhjennut alas vasemmalle!

Lisäksi olen melko varma, että tyttö toisti tänään perässäni sanan "pupu". Hän on alkanut myös matkia koiran ääntä "vauvauvauvauvau" -hokemalla ja "hauva" sekä "kissa" äännetään aina vaan selkeämmin. Nyt kissassa kuuluu henosti myös k-kirjain, eikä pelkkä "ssa". Manna myöskin huutaa "eeeiiiiii" kun tehdään jotain hänen mielestään epämieluisaa. En sitten tiedä kuinka tarkoituksen mukainen tuo sana silloin on, mutta oikeassa yhteydessä se aina esiintyy.

Juhlapäivä

Juhlimme Mannan synttäreitä lauantaina. Paikalle kutsuttiin aika pitkälti samat ihmiset kuin Mannan ristiäisiinkin. Kaikki eivät päässeet paikalle, mutta mukana olijoista tuli kuitenkin mukava joukko. Manna nautti olostaan kun oli paljon tekemistä ja leikkikavereita. Hän viiletti pitkin kämppää serkkutyttöjen perässä.

Lahjoista kiinnosti eniten pakkaukset ja narut, mutta eipä tuossa varmaan kauaa mene kun lapsi oppii asian ytimen. Manna sai hienoja lahjoja: Marimekon klassikkopallopaidan, pinnejä ja hiuspannan, kevätpipon, mekon ja sylikummin itse vakosamettifarkuista tekemän hienon kassin. Ukki osti Mannalle (heh) shakkipelin, jota hän ja isi innoissaan edellisenä iltana pelasivat. Manna saa kuulemma iskältä peliopetusta heti kun ikää on tarpeeksi. Sen haluan nähdä! Meiltä Manna sai pienen Legon Duplo-farmipaketin, jossa oli muutama eläinhahmo ja tyttö. Lisäksi hän sai meiltä Brion 100 kpl:n rakennuspalikat. Manna jaksaa touhuta palikoiden kanssa, mutta tällä haavaa äiti taitaa olla enemmän innostunut sommitelmien rakentamisesta. Lapsi hoitaa sitten tihutyöläisen hommat.


Ja näitäkö sitten pitäisi laittaa päähän!

Sitten tuli kakun vuoro. Manna huitaisi alkajaisiksi vahingossa kädellään kakun kermareunusta, mikä jostain syystä pelästytti. Tilanne oli muutenkin aika jännittävä ja itkukin tuli. Ei hätää, tyttöseni! Onneksi vieressä istuvan sylikummin hauskat jutut kuivattivat kyyneleet hetkessä ja sitten koko porukka auttoi Mannaa puhaltamaan kynttilän. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tyttö maistoi mitään varsinaisesti makeaa. Eikä se oikein uponnut. Siihenkin mielipiteeseen tullee muutos, jos Manna aikoo yhtään kulkea kollegoidensa jalanjäljissä.


Kaakku.


Jännittää ja itkettää. Iskä lohduttaa.


Minä saatan ehkä sittenkin pystyä tähän!


Minua mitään jännittänyt, kunhan huijasin!

Tarjolla oli vaaleanpunaista boolia, jossa oli Spritea, vadelmalimsaa, karambolasiivuja ja jäisiä vadelmia. Nam, raikasta!
Söimme kakun lisäksi tonnikalapikkupizzoja, mozzarellalla, tomaatilla, basilikalla ja punaisella pestolla täytettyjä sämpylöitä, karkkia ja sipsejä.


Nam, tätä meni lasikaupalla.


Pitäähän sitä nyt vähän Hello Kittyä olla! Pallot olivat aluksi niin jännittäviä, että ne aiheuttivat päivänsankarille naurun ja paniikin sekaista höhötystä. Lähempi tuttavuus yhteen palloon auttoi.

Myöhemmin iltapäivällä päivänsankari oli niin poikki, että suorastaan vaati päästä päikkäreille. Väsymyksestä kertoi sekin, että hän ylipäätään malttoi mennä unille kesken jännien leikkien. Tyttö nukkui sikeästi tunnin, vaikka kämpän äänitaso oli kaikkea muuta kuin hiljainen. Sitten taas leikkimään! Se oli hauska päivä, nauroimme ihan älyttömästi.


Patonki oli hyvää.


Mums.


No tässä sinulle synttäri-ilme kun siinä kerran kuvaat!

Kirje tyttärelle

Kultaseni,
Täytät tänään yhden vuoden, tarkkaan ottaen klo 18.18. Olen ajatellut viime päivinä todella paljon vuoden takaisia tapahtumia, jotka muistan aika tarkkaan. Ehkä sekin laukaisi muistelut kun tajusin viime viikonloppuna serkkutyttösi synttärijuhlissa, että juhlimme hänen synttäreitään viime vuonna ihan samaan aikaan, muutama päivä ennen syntymääsi.

Muistelen tosi mielelläni koko odotusaikaa. Voin varmaan parhaiten kuin koskaan. Iskäkin muistelee sitä aikaa hymyssä suin sen takia, että minä olin silloin niin leppoisa ja lauhkea. Sinun syntymäsi jälkeen minä palasin taas vaativaksi itsekseni. :)


Varhaisultrakuvan pökäle, josta sait kutsumanimen Pöksy.


Tässä ensimmäinen "virallinen" ultrakuvasi, jossa näytät jo ihan oikealta ihmisen taimelta.


Otin tämän kuvan työpaikan vessassa raskausviikolla 26: mummi halusi nähdä miten paljon mahani oli kasvanut.

Kun aloit antaa sytymisen merkkejä, katselin tapani mukaan illalla Matkaoppaat -sarjaa ja sen jälkeen yritin saada ajatuksia pois kivusta katsomalla kevyttä King Pin -komediaa. Aina kun näen elokuvan kotelon DVD-kaapissa (jonka laitat nyt uuteen uskoon kerran päivässä), minulle tulee pieni haikeus. Vaikka minuun sattui välillä aivan älyttömästi, tajusin siltikin viihtyväni siinä tilanteessa. Kyllä minua tietenkin myös jännitti ja iskää varmaan vielä enemmän.

Sinun syntymäsi tuntui mahtavalta. Kun pulahdit ulos, aloit huutaa ihan heti. Minä nauroin ja taisin vähän itkeäkin siinä samaan aikaan. Tuntui uskomattomalta, että sinä olet nyt siinä ja odotus on ohi. Kun sain sinut syliini ja näin kasvosi, muistan ensimmäisen ajatukseni olleen että "sinähän olet kaunis!" Se oli minusta jotenkin yllättävää. Kun itkit siinä rinnallani, yritin tyynnytellä sinua. Kun sitten vaikenit, kätilö alkoi kutitella sinua jalkapohjista, jotta huutaisit taas. Hän teki niin, jotta saisit kaiken liman pois kurkusta. Mieheni hattuili kätilölle, että "kiusaatko sä mun lasta!" , mihin hän vastasi reippaasti että "kyllä mä kiusaan!" Meillä oli tosi hauska nainen auttamassa sinua maailmaan.


Sattuu.


Sinä muutaman minuutin ikäisenä ja minä väsyneenä, mutta onnellisena.


Sinä olet tässä vuorokauden ikäinen, etkä halua tulla kuvatuksi. Olemme osaston oleskeluhuoneessa yhdessä isin, mummin, ukin ja sylikummin kanssa.

Minä annoin sinut osastolla ensimmäiseksi yöksi kätilöiden hoitoon, jotta saan nukuttua univelkoja pois ja kerättyä voimia. Sain nukuttua yllättävän sikeästi, vaikka viimeinen vuorokausi oli täynnä elämän mullistusta. Sinut tuotiin minulle takaisin aikaisin aamulla. Tunnistin heti äänesi ja kun sain sinut taas syliini, sinä näytit ihan minun omalta. Et viihtynyt juuri ollenkaan omassa kärrättävässä sairaalasängyssäsi, joka oli parkissa minun vuoteeni vieressä. Pidin sinua sitten suurimmaksi osaksi vieressäni peitoista tekemässäni pesässä. Katselin ja haistelin sinua ihan koko ajan. Minun olisi tehnyt mieli ottaa myssysi pois ja katsoa tummaa tukkaasi, mutta en vielä uskaltanut. Toisena yönä en nukkunut juuri ollenkaan, makasin vain vasemmalla kyljelläni ja seurasin nukkumistasi.

Iskä oli syntymääsi seuranneena päivänä (perjantaina) vielä vähän aikaa töissä, jonka jälkeen hän suorastaan hyökkäsi takaisin meidän luokse. Siitä alkoi hänen kolmen viikon isyysloma. Olisin ollut valmis lähtemään sinun kanssa kotiin jo ensimmäisen yön jälkeen. Kätilöt ja hoitajat olivat kaikki (yhtä lukuunottamatta) aivan ihanaa porukkaa. He ottivat sinut aina syliin niin tottuneesti ja kodikkaasti. Sinä olit heidän käsittelyssään kuin sulaa vahaa ja katselit ihmeissäsi, mitä vuorokauden ikäisillä silmilläsi pystyit näkemään. Kätilöt jutustelivam mielellään ja moni kertoi omiakin kokemuksiaan. Eräs kertoi saaneensa lapset parikymmentä vuotta sitten samaisessa sairaalassa ja hän oli jopa ollut samalla osastolla kuin missä nyt työskenteli. Kuuntelin heidän juttujaan tosi mielelläni. Sinua ihasteltiin paljon ja sait kehuja etenkin tumman tukkasi, silmiesi ja kulmakarvojesi ansiosta.

Sinulta mitattiin lämpöä ja verensokeria säännöllisesti. Niin tehdään kuulemma kaikille alle kolme kiloisille vauvoille. Kaikki oli onneksi hyvin. Huonetovereidemme lapsilla oli molemmilla verensokerit matalalla, jonka vuoksi heidän kotiinlähtönsä viivästyi. Toinen heistä oli ollut osastolla jo viikon. Kotiinlähtöpäivänä oli vielä lääkärintarkastus. Meidät otti vastaan nuorehko mukava mieslääkäri ja seurassa oli myös meitä eniten "hoitanut" kätilö. Sait lääkäriltäkin paljon kehuja, mutta sinä et niistä piitannut, vaan pissasit tutkimusalustalle kävelyrefleksin testaamisen aikana. Saman tempun sinä teit sitten monelle muullekin, joista yleisimmät kohteet taisivat olla iskä ja neuvolan täti. Saimme kuulla lääkäriltä, ettet vaikuta tarkkaavaisen katseesi ansiosta ennen laskettua aikaa syntyneeltä vauvalta. Mutta pieni sinä olit, oikea rimpulajalka.

Sitten saimme pukea sinut omiin vaatteisiisi ja lähteä kotiin. Olin ottanut pienimmät mahdolliset vaatteet mukaan, mutta silti sinä hukuit niihin. Tuntui hassulta laittaa sinulle nyt päälle niitä vaatteita, joita olin vasta hetki sitten valinnut ja viikkaillut sinulle valmiiksi. Silloin muistan ajatelleeni, että mitä joudunkaan kokemaan ennen kuin saan niihin täytettä. Nyt se tilanne oli tässä ja se oli maailman paras tunne.

Sairaalaan mennessämme oli parikymmentä astetta pakkasta, mutta kotiutumispäivänämme oli lauha suojakeli. Ikään kuin muutos olisi tapahtunut sinua varten. Iskä viiletti edellä sinua turvakaukalossa kantaen niin ylpeänä, että hyvä jos eteensä näki. Huusin että "enkö minä enää saakaan talutusta liukkaalla tiellä". Sain riemukkaan vastauksen parinkymmenen metrin päästä leuka pystyssä kulkevalta isältä: "Et! Täällä on tärkeämpiäkin juttuja!" Aijaa. Heti se äiti sitten unohdetaan!

Istuin autossa takapenkillä sinun kanssasi. Sinä nukuit sikeästi koko matkan. Kotona veimme sinut meidän sängylle, jossa katselimme ja haistelimme sinua koko ajan.


Isin rinnan päällä on hyvä nukkua päikkäreitä.

Seuraavat viikot tutustuimme sinuun, muukalaiseen, joka pöllähti meille asumaan. Pikkuhiljaa aloit havaita ympäristöäsi ja näyttää uusia luonteenpiirteitä. Olet alusta asti ollut tyytyväinen, mutta tempperamenttinen tyttö. Sinulla on aika pitkä pinna, mutta kun hermot menevät, ilmaiset sen kyllä kuuluvasti. Sinusta kuoriutui kuukausin kuluessa aikamoinen humoristi ja maailman ehkä yksi hymyilevimmistä lapsista.




Touhutäti.

Minusta on mukava muistella ensimmäistä vuottasi ja kertoa siitä sinulle. Olet ollut todella kiltti ja helppo lapsi, toivottavasti jatkat valitsemallasi tiellä. Olemme liikkuneet ja reissanneet sinun kanssa vaikka missä ja olet tosi mukavaa seuraa. Olet aika puhelias tyttö ja huutelet kovalla äänellä "vieraisiin pöytiin". Joudumme välillä aika huvittaviin tilanteisiin kun otat jonkun silmätikuksesi, alat osoitella ja huudella asioita omalla kielelläsi. Nyt olet alkanut toistella sanoja, tai osia niistä. Osaat sanoa "ssa" (kissa), "vauvau" tai "hauvau" (hauva), "hei", "ei" ja "nammm". Tuntuu aika jännältä nähdä mitä sinä opit koko ajan lisää. Meistä on vieläkin ihan uskomatonta, että olet meidän oma.

Nyt toivotan sinulle hyvää ja onnellista yksivuotis synttäripäivää, meidän rakas Manna Marianne!

Potretteja vuoden varrelta

3.3.2010


3.5.2010


30.5.2010


14.7.2010


30.7.2010


13.10.2010


21.2.2011


21.2.2011