Newsflash!

Manna on oppinut liikkumaan tukea vasten. Tosin vielä hitaasti. Tänään hän eteni metrin verran olohuoneen pöytätasoa pitkin. Vaaralliseksi homman tekee se, ettei tyttö osaa vielä ottaa käsillä vastaan kun kaatuu. Pää on kolissut tänäänkin monta kertaa kun emme ehdi hätiin tarpeeksi nopeasti.

Taas nuhanenänä

Mannalla on taas nuha ja taidan tietää, mistä hän sen sai. Ensimmäinenhän oli noin kuukausi sitten, mutta sillä kertaa se oli nopea juttu. Nyt siitä tuli oikein kunnon flunssa kuumeineen päivineen. Ressukan ääni on ihan maassa, yskittää ja nenä vuotaa. Jo utuisista silmistä näkee, kuinka kipeä tyttö on. Nuha puhkesi perjantain vastaisena yönä, mutta kuume nousi vasta lauantaiaamuna.

Kävimme perjantaina kirjamessuilla. Manna näytti kotona vain pikkuisen nuhaiselta, minkä vuoksi uskalsin viedä hänet sinne. Siellä hänen olonsa alkoi selvästi tuntua pahemmalta ja kaduin heti että olin vienyt tytön sinne. Tyttö kitisi ja itkeskeli, mikä ei ole hänelle yhtään tyypillistä tuollaisissa tilanteissa – päinvastoin. Hän rakastaa ihmisten ja uusien asioiden katselua. Voin hyvin kuvitella miltä hänestä kuitenkin nyt tuntui, sillä jos itselläkin on vähänkin kipeä olo, ihmisten ilmoilla on kamala olla. Emme sitten viipyneet siellä enää kauaa. Kotona Mannan olo paheni ja seurava yö olikin melkein pelkkää itkua ja valvomista. Tyttö tyyntyi sylissä, mutta heti kun yritti mennä vaakatasoon, itku alkoi taas. Vuorottelimme tyynnyttelyä mieheni kanssa, jotta molemmat saavat levätä. Sunnuntain vastainen yö oli rauhallisempi ja Manna nukkui melko hyvin, heti kun illan nukahtamisvaikeuksista päästiin.

Manna on ollut kohtalaisen hyväntuulinen, mutta itkeskelee herkästi. Häntä ymmärrettävästi väsyttää enemmän, mutta millään ei malttaisi nukkua. Kun samaan syssyyn lisätään vielä kasvanut innostus seisomaan nousemiselle, rauhattomuus on taattu. Toivottavasti ensi yö menee nukkumisen merkeissä.

Nyt saimme maistaa esimakua siitä, mitä kaikkea on tulossa kun lapsi sairastaa. Kun Manna menee tarhaan, silloinhan niitä pöpöjä vasta liikkuukin. Lapsiperheen elämän yksi miinuspuolista.

Newsflash!

Mannan purukalusto on tehnyt taas lisäinvestoinnin. Tänään näkyville ilmestyi vasemman yläetuhampaan naapuri ja oikealle puolelle on tulossa kaveri ihan minä hetkenä hyvänsä. Pareittain siis mennään edelleen ja kylläpä on kova tahti!

Pähkinänkuoressa

Koska en saa menetettyjä tekstejä takaisin, kokosin tiivistelmän Mannan ensimmäisitä kuukausista nyt kun vielä muistan ne. Tästä postauksesta ei tule lyhyt, mutta yritän tiivistää asiat niin hyvin kuin mahdollista. Aiheet eivät ole missään järjestyksessä, kirjoitan ne sitämukaa kun mieleen tulee.

Kasvu
Syntymämitat:
2944g, 48cm

6 vuorokautta:
3120g (kotikäynnillä ei mitattu pituutta)

2 viikkoa:
3350g, 52,5cm, pää 36,2cm

1 kuukausi:
3960g, 54cm, pää 37,5cm

7 viikkoa:
4755g, 56cm, pää 39,5

3 kuukautta:
6190g, 61cm, pää 42cm

4 kuukautta:
7045g, 64,2cm, pää 43,5cm

5 kuukautta:
7765g, 66,5cm, pää 44cm

6 kuukautta:
8615g, 68,5cm, pää 44,5cm

8 kuukautta:
9800g, 72cm, pää 46cm


Hymy ja nauru
Tyttö harrasti paljon refleksihymyjä jo alusta asti. Kolmen viikon iässä tuli ensimmäiset oikeat, tarkoituksenmukaiset hymyt.
Sen jälkeen tyttöä ei ole ollut vaikea saada hymyilemään.

Manna nauroi ensimmäisen kerran ääneen nukkuessaan noin kuukauden iässä, mutta valveilla tapahtunutta kunnon käkätystä saimme odottaa kolmeen kuukauteen asti. Ennen sitä ääneennauru oli sellaista "heeee" -tyyppistä. Etenkin isin kanssa keksityt hassut leikit naurattavat ja kikatuttavat kovasti. Nyt 8 kuukauden iässä naurattaa jo niin moni asia, että pelkkä konttaaminen tai päikkäreiltä herääminen aiheuttaa hihkumista.


Kotiutumispäivänä kuvatut refleksihymyt (2 vrk).


Hih, kylläpä huvittaa! (Noin 4 kuukauden ikäisenä.)

Tarkkaavaisuus
Mannan katse oli yllättävän tarkka jo laitoksella. Lääkäri tokaisikin, että tyttö vaikuttaa paljon vanhemmalta kuin raskausviikolla 39+2 syntynyt. Kuukauden iässä katse oli jo todella tarkka ja tähän aikaan tähän aikaan tyttö myöskin näki yllättävän pitkälle. Pienille vauvoille tyypilliseen tapaansa hän rakasti katsella kasvoja. Muutkin asiat kiinnostivat ja pää pyöri sylissä ollessa vinhaa vauhtia jo todella varhain. Se piirre onkin saanut ihmisiltä paljon huvittuneita kommentteja. Joskus yllätän Mannan tarkkailemasta minua tiiviisti katseella, joka on täynnä syvyyttä ja melkein poraa reiät kohteeseensa.


Manna kuukauden ikäisenä.

Uni
Manna on ollut alusta asti hyvä nukkuja. Alle kolmen kilon syntymäpaino ylitettiin pian, joten häntä ei tarvinnut herättää syömään kuin muutaman ensimmäisen päivän. Manna heräili alkuajat yöllä keskimäärin kaksi kertaa, kunnes muutaman kuukauden iässä siirryttiin yhteen kertaan. Neljän kuukauden iässä tyttö nukkui ensimmäisen kerran koko yön putkeeen. Tämä tapahtui mökillä juhannuksen jälkeen. Nyt kun kehiin on astunut massiivinen määrä uusia opittuja asioita, yöunet ovat olleet vähän levottomampia, mutta silti saattaa mennä ihan hyvin koko yö putkeen. Yleisimmin herätään kuitenkin vielä kerran aamuyöstä syömään.

Manna nukkui ihan alussa meidän vieressä, mutta parempien unten takaamiseksi aloimme totuttaa tyttöä jo aika pian omaan sänkyyn. Alussa hän nukkui äitiyspakkauslaatikossa, mutta ei oikein viihtynyt siinä. Sitten siirryttiin aika nopeasti suoraan kierrätyskeskuksesta ostamaamme pinnasänkyyn. Aluksi, noin parin kuukauden ikään asti, piti silloin tällöin unen kynnyksellä rauhoittaa lasta pitelemällä esimerkiksi sormella tutista kiinni tai pitelemällä kättä tytön pään päällä, jolloin uni tuli nopeasti. Pian sen jälkeen rauhoittamista ei enää tarvittu, vaan hän jäi itsekseen sänkyyn hyväntuulisena juttelemaan ja nukahti sinne. Halusimme jo alusta asti totuttaa vauvan nukahtamaan itsekseen ja onneksemme se meni yllättävän helposti. Pinnasänky on ollut alusta asti Mannalle mieluinen paikka ja unille viedessä hän yleensä sätkii onnesta.

Teimme aluksi niin, että minä heräsin kaikki arkiyöt ja mieheni viikonloput, mutta mielestäni se ei ollut reilua miestäni kohtaan; hän ei olisi saanut nauttia kokonaisista viikonloppuöistä laisinkaan. Siirryimme sitten kokeeksi vuorottelemaan yöt. Olin aluksi hieman epäileväinen, sillä mieheni kuitenkin joutuu lähtemään aamuisin töihin, mutta menetelmä osoittautui hyväksi: koska Manna herää oikeastaan vain kerran aamuyöstä, se ei ole unimäärästä juurikaan pois. Vaikka minä olenkin kotona lapsen kanssa ja se on tällä hetkellä päätyöni, mieheni mielestä on mukavaa kun minäkin olen hyvin levännut. Hän pääsee silloin paljon helpommalla, hehehe.


Manna 6 päivän ikäisenä samana päivänä kun neuvolan täti kävi kotikäynnillä.


Manna n. 3 kk.


Päiväunet kesäkuumalla. (Manna 5 kk.)

Syöminen
Imetin Mannaa osittain vain pari kuukautta. Ongelmia oli, eikä kärsivällisyyteni riittänyt tarpeeksi pitkälle. Lopulta imetys ahdisti minua niin paljon, että päätin luopua siitä kokonaan. Ajattelin, että pääasia että lapsi voi hyvin, vaikka vähän aikaa morkkista podinkin – lähinnä ulkoisten paideiden vuoksi. Tyttö kuitenkin kasvoi loistavasti ja voi hyvin, minkä myötä tunnontuskat vähenivät aika nopeasti.

Manna oli alusta asti todella kova pulauttelija. Vaikka röyhtäytti kuinka hyvin tahansa, ryöppyjä vain tuli. Kun vaihdoimme puhtaat vaatteet, saattoi kulua vain sekunti kun rinnukset olivat taas puklussa. Aloimme käyttää hänellä pieniä siistejä froteelappuja kaulassa aina vähän aikaa syötön jälkeen, jotta vaatteet eivät kastuisi heti. Pulauttelu oli erityisen ikävää silloin kun olimme lähdössä johonkin ja laitoimme tytölle ykköset päälle. Neuvolan täti suositteli kiinteiden ruokien varovaista aloitusta jo viikkoa ennen neljän kuukauden ikää, joka saattaa auttaa kovaan pulautteluun. Aluksi kiinteä ruoka (ensimmäinen oli itse tehty bataattisose) ei meinannut millään upota; olihan se nyt ihan outoa kun suuhun laitetaan yht äkkiä jotakin muuta kuin nestettä. Muutamassa päivässä lapsi kuitenkin tottui siihen oikein hyvin. Kesän aikana pulautusten määrä väheni ja kiinteän ruoan syömisestä tuli osa arkipäivää. Kiinteiden kokeilu ajoitettiin aina louansaikaan, jonka jälkeen otettiin mukaan välipalamaistelu. Viiden kuukauden iässä saimme alkaa antaa ruoan seassa lihaa. Kesän loppuun mennessä Manna söi jo neljä kiinteää ateriaa päivässä ja alkusyksystä otettiin mukaan myös aamupuuro.

Tyttö on ollut koko ajan melkeinpä kaikkiruokainen. Vaikka jokin maku ei ole niin mieleinen, suu aukeaa silti aika reippaasti – pienen mutinan säestyksellä. Pääosin kaikki on kuitenkin hyvää yhtä lukuunottamatta: kaurapuuro ei aluksi maistunut mitenkään päin valmistettuna, kunnes Manna oli noin 7 kuukauden ikäinen. Silloin jauheesta tehty kaurapuuro alkoi maistua. Ennen sitä suosikkipuuro oli Manna-puuro. Nimi on kai enne.


Mmmm, maito on sitten hyvää.


Ensimmäinen kosketus kiinteään ruokaan Mannan ollessa viikkoa vaille 4 kk. Tarjolla on bataattia ja ilmeestä voi päätellä miten hyvin se maistuu.


Mustikalla höystettyä puuroa uudessa Bumbo-tuolissa kuumana kesäiltana. (Manna noin 5 kk.)


Tässä Manna on saanut ensimmäisen kerran ruokaa itse syötäväksi. Hölmönä en kuorinut kurkkua, mutta pesty se ainakin on. Pehmeä puoli irtosi hyvin, mutta kurkun kylmyys aiheutti pientä ihmetystä. (6kk)

Liikkuminen
Mannalla oli jo alussa kova tarve kannatella päätään. Tytön mielestä pään olisi kuulunut olla pystyssä jo laitoksella. Joku sanoikin minulle, että jotkut vauvat syntyvät niska jäykkänä ja tämä lapsi on kai luokiteltavissa sellaiseksi. Manna on aina ollut aika kärsimätön: pitäisi jo tehdä asioita, mitä ei millään vielä osaa. No kova halu on ainakin auttanut oppimaan asioita vauhdilla.

Aluksi Manna ei viihtynyt vatsallaan kovin hyvin, mutta siitä huolimatta laitoin hänet treenaamaan pään kannattelua joka päivä. Turhautunutta kitinää aiheuttivat tietenkin niskojen väsyminen ja jännät asiat, joita ei päässyt katselemaan vatsallaan niin hyvin kuin olisi halunnut. Niskalihasten voimistuessa maha-asennossa viihdyttiin aina vaan pitempään. Manna oppi kannattelemaan päätään vaakatasossa kolmeen kuukauteen mennessä. Pää pysyi sujuvasti pystyssä sylissä ollessa tai puolimakaavassa asennossa muutamaa viikkoa ennen sitä.


Pää on vielä painava, mutta kyllä se tästä! (2 kk).

Vajaan kolmen kuukaiden iässä Manna haparoi kädensyrjällään esineitä. Tarkoituksenmukaisen tavoittelun erotti selvästi hallitsemattomasta huitomisesta: kun tyttö yritti koskettaa esinettä ihan tosissaan, liike oli paljon hiipivämpää. Manna oppi pitelemään itse esineitä kädessään toukokuussa, jolloin oli ensimmäiset hellepäivät. Manna oli silloin hieman alle kolme kuukautta vanha. Kun annoimme lelun hänen käteensä, sitä ihmeteltiin silmät tärkeydestä pyöreänä. Minä pitelen tätä marakassia ihan itse! Neljän kuukauden iässä tyttö oppi sujuvasti poimimaan esineitä itse käteensä.

Manna oppi kääntymään kyljelleen hieman ennen neljän kuukauden ikää ja vatsalleen juhannuksen jälkeen, eli silloin kun oli täyttänyt neljä kuukautta. Sitä ennen esiintyi pari satunnaista kääntymistä, mutta osa niistä oli melkeinpä vahinkoja tai liian helpoissa olosuhteissa tapahtuneita, joten niitä ei oikein voi laskea. Kun kääntyminen oli uusi juttu, yöunet kärsivät joksikin aikaa kun tyttö halusi kääntyä vatsalleen unissaan, mutta ei päässytkään takaisin. Tilanne rauhoittui viikossa tai kahdessa. Tähän aikaan hän alkoi sitten nukkua vatsallaan makeita yöunia. Vastalta takaisin selälleen kääntyminen tapahtui puolen vuoden iässä.

Reilun neljän kuukauden iässä Manna löysi omat varpaansa ja vatsalihakset olivat jo niin kehittyneet, että varpaista sai pidettyä kiinni koko ajan tai laitettua suuhun. Tätä villitystä kesti ehkä kuukauden verran.


Kenen varpaat? (4 kk.)


Jeee, minä osaankin olla näin! (4 kk.)

Noin viiden kuukauden iässä tyttö nosti maha-asennossa ylävartalonsa suorille käsille ja viihtyi sen lisäksi lentokoneasennossa jalkoja hurjasti potkien.


Haa! Olen jo aika korkealla! (5 kk)

Kuuden kuukauden iässä Manna osasti jo mennä konttaus- ja karhukävelyasentoon. Ryömiminen alkoi reilun kuuden kuukauden iässä, mutta se tapahtui aluksi kaikkiin muihin suuntiin, paitsi eteenpäin. Hetken kuluttua tyttö oppi etenemään mittarimatotekniikalla nousemalla ensin karhukävely- tai konttausasentoon ja siitä liukumaan vatsalleen. Tämä vaihe kesti vain pienen ajan, sillä Manna oppi konttaamaan 7 kuukauden iässä. Se tapahtui eräänä sunnuntaipäivänä ystäväni luona: hänen kissa tuli tervehtimään meitä ja Manna lähti konttaamaan sen perässä ihan huomaamatta.


Kohta minä lähden liikkeelle. (6 kk)


Hahaa, nyt minä liikun kuin ohjus! (7 kk)

Ennen kahdeksaa kuukautta Manna oppi nousemaan tukea vasten ensin polviseisontaan ja melkein heti perään seisaalleen. Myös esteiden yli opittiin kiipeämään samoihin aikoihin.

Ajanviete
Manna ei pitänyt alussa yhtään sitterissä istumisesta (tai alussa pikemminkin makaamisesta), eikä hän viihtynyt valveillaoloaikanaan oikeastaan muualla kuin sylissä. Minun piti keskittää kaikki tekemiseni Mannan nukkumisajalle tai siihen kun mieheni tuli töistä, sillä en hölmönä käyttänyt kantoliinaa ja yhdellä kädellä oli vaikea tehdä joitakin asioita (vaikka kehityin aika hyväksi monessa asiassa. Pesin jopa vessaan lapsi sylissä ja sekös oli hänestä hassua.) Useat vauvat myöskin nukkuvat sitterissä päikkäreitä, mutta ei. Meidän Manna ei sitä tehnyt, paitsi joskus ihan vahingossa kun sai hänet huijattua siihen väkäksi aikaa.


En minä tykkää tässä olla. Haluan takaisin syliin! Sukkakin on tippunut. (1 kk)

Totuttelimme häntä kuitenkin pikkuhiljaa sitteriin ja samoin lattialla olevaan leikkimattoon. Kun näkökin kehittyi, niissä alettiin viihytä aina vaan paremmin. Otin Mannan sitterissä mukaan laittaessani pyykkejä kuivumaan, keittiössä puuhastellessa tai mitä tahansa askareita tehdessäni. Esittelin hänelle aina kaikkea mitä teen, mikä oli ilmeisesti hauskaa, koska sain sillä aina vähän lisäaikaa tehdä askareita kahdella kädellä. Lopulta sitteristä ja leikkimatosta tuli mieluisia paikkoja, kun kädetkin tottelivat jo jonkinlaisia käskyjä.


Leikkimatolla on hauskaa! (2 kk.)


Sitterissäkin viihtyy jo hienosti! (3 kk.)

Kylpy
Manna on aina viihtynyt kylvyssä erittäin hyvin. Ensimmäinen kylpy tehtiin jo sairaalassa, mutta kotioloissa tyttö pääsi sinne viikon iässä. Alussa Mannan kasvoista paistoin ihmetys ja tärkeys, mutta mitä enemmän tuli kokemusta, sen leveämmin vannassa hymyilyttää. Nyt 8 kuukauden iässä vannassa on hauskinta olla istuallaan ja loiskutella ympäristö lämimäräksi.


Vielä vähän jänskättää. (Noin 3 viikkoa.).


Hihii, tämä on niiiiin hauskaa! (2 kk)


Oho, pääsin tällaiseen isojen tyttöjen asentoon! (5 kk.)

Pesut
Kun Mannalla ei ole kylpypäivä, hänelle tehdään illalla samanlaiset pesut kuin aamuisin: pylly- ja "limppuosasto", kädet, kasvot ja kaula. On mukava aloittaa päivä raikkaana ja illalla taas pestä päivän pölyt pois. Käsiä pestään useamman kerran päivässä (varsinkin sen jälkeen kun lapsi alkoi käytää itse käsiään), etenkin kun olemme olleet ihmisten ilmoilla. Nämä aamu- ja iltarutiinit auttoivat selvästi lasta hahmottamaan jo hyvin aikaisin vuorokaudenajan ja mitä seuraavaksi on luvassa.


Pesuhuoneessa oleva "hoitopiste" on alusta asti ollut yksi Mannan lempipaikoista. Siellä kiukkukin unohtuu kokonaan. (noin 1kk.)

Vaipat
En ala kiertelemään asiaa sen kummemmin: meillä ei käytetä kestovaippoja. Pikku omantunnontuskat kertakäyttövaipoista kuitenkin tulee, joten koetamme käyttää mahdollisimman luontoystävällisiä tuotteita: käytössä on alusta asti ollut (siis siitä lähtien kun Manna oli numero 2 vaippojen kokoinen, koska tässä merkissä ei ykkösiä ole saatavilla) Natural Babycaren vaipat ja muitakin sarjaan kuuluvia tuotteita, kuten pesunestettä ja kosteuspyyhkeitä. Jälkimmäisiä pyrimme kuitenkin välttämään, mutta reissatessa ne ovat käteviä ja silloin kun käteni ovat ihottumasta auki, jolloin vesipesu pahentaa asiaa. Vaippavalinta "aiheutti" muitakin muutoksia, joista parina esimerkkinä kierrätämme kaiken paljon tarkemmin ja luovuimme talouspaperin vakiokäytöstä. Sitä kului luonnollisesti eniten Mannan ruokailun yhteydessä, noin kaksi palaa per kerta, mikä tekee aika monta päivässä. Jonkin ajan päästä vaadin, että otamme käyttöön kasteltavan rätin, jolla on myöskin mukavampi pyyhkiä lapsen suuta kuin karkealla paperilla. Rätti keitetään viikoittain, jolloin se pysyy puhtaana ja imukykyisenä.


Aika jännä tämä karvamatto paljasta selkää vasten.. (3,5 kk)

Rytmi
Manna on kohdellut meitä helläkätisesti ja ollut aurinkoisuutensa lisäksi hyvä nukkuja. Jo alusta alkaen herätyksiä on tullut vain pari yössä, joskus satunnaisesti kolme. Aloimme heti alussa ottaa varovasti mukaan rutiineja, joiden kellonajoista pidimme kiinni. Ensimmäiset vakiojutut muodostuivat puolen päivän vaunulenkistä, sekä aamu- ja iltapesuista. Nämä auttoivat tyttöä hahmottamaan yllättävän nopeasti, mikä vuorokaudenaika on menossa ja näiden ympärille alkoi muodostua tarkka rytmi myös syömisen ja nukkumisen suhteen. Säännöllisyyden ansiosta on ollut helppo ennakoida Mannan tarpeet ja tietää täsmälleen vaikkapa kitinän syy. Sen ansiosta myöskin tunnistaa epätavallisen kitinän, jolloin on helpompi tehdä salapoliisin työtä. Ensimmäisen vuoden aikanahan vauvan rytmi muuttuu koko ajan, mutta muutokset tapahtuvat onneksi niin pikku askelin, että mekin pääsemme niihin mukaan.

Säännöllinen rytmi on auttanut monessa muussakin kuin nukkumisessa ja syömisessä. Vauvan pyhän kolminaisuuden viimeinen elementti, eli kakkaaminen tapahtuu Mannan tapauksessa lähes aina samaan aikaan aamupäivällä. Sen voi ennustaa melkeinpä tunnin tarkkuudella.

Ensimmäisiä reissuja ja kyläilyjä
Mannan ensimmäinen ulkoilureissu sairaalasta kotiutumisen jälkeen tapahtui kahden viikon iässä, mikä on talvivauvojen raja. Menimme neuvolaan ja testasimme samalla uusia vaunuja (loistavat). Pari päivää sen jälkeen kokeilimme viedä tyttöä kauppaan ja ystävien luo Porvooseen. Kaikki reissut menivät hienosti, mutta vielä niin pieni vauva reagoi ohjelmatäyteiseen päivään olemalla illalla rauhattomampi. Ei niinkään huonotuulinen, mutta rauhaton. Ensimmäinen yökylä tehtiin vanhempieni luokse Mannan ristiäisviikonloppuna. Aluksi oli vähän haparoivaa miettiä, mitä kaikkea lapsi tarvitsee mukaansa, joten pakkasin varmuuden vuoksi aika tuhdisti.

Kävin Mannan kanssa työpaikallani näytillä tytön ollessa kahden kuukauden ikäinen. Sinne olisi ollut tarkoitus mennä jo aikaisemmin, mutta minua jännitti aika kauan lähteä tytön kanssa kahdestaan niin pitkälle. Manna kuitenkin viihtyi vierailulla tosi hyvin ja oli loistavalla tuulella vielä illallakin.


Tässä olemme juuri kotiutuneet ensimmäiseltä visiitiltä äidin työpaikalle. Päälle puettiin mummin virkkaama, serkkutytöiltä lainassa oleva pitsipaita. (2 kk)

Ensimmäinen kunnon puistoretki tehtiin tytön ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Silloin oli toukokuu ja poikkeukselliset helteet. Menin tytön kanssa kahdestaan lähiseutumme suureen ja vihreään puistoon eräänä perjantaipäivänä ja mieheni liittyi seuraan myöhemmin töistä päästyään. Manna rakasti makoilla viltillä vähissä vaatteissa ja katsella tuulessa liikkuvia puita ja sinistä taivasta. Viihdyimme paikalla nelisen tuntia, jonka aikana lapsi otti todella pitkät päiväunet ja minä sain lukea juorulehden kannesta kanteen.

Puistoretkistä tuli yksi kesän mieluisimmista ohjelmanumeroista ja kävimme monessa eri paikassa ihmettelemässä maailman menoa.


Ekalla puistoretkellä. (3 kk)


Tässä ollaan Suomenlinnassa. (5 kk.)

Manna oli ensimmäisen kerran hoidossa kokonaan ilman meitä hänen ollessa puolivuotias. Menimme mieheni ja hänen veljiensä kanssa Tallinnassa ja olimme erossa tytöstä jopa kolme yötä. Laivamme lähti lauantaiaamuna niin aikaisin, että parhaaksi ratkaisuksi osoittautui viedä lapsi 130 km:n päässä asuville vanhemmilleni jo perjantaina. Sunnuntaina laiva oli taas sen verran myöhään takaisin Suomessa, että äiti ehdotti vielä yhtä yötä. Vaikka meillä oli jo ihan kamala ikävä pientä tyttöämme, silti se oli paras ratkaisu kaikkien kannalta: meidän ei tarvinnut lähteä ajamaan yötä myöten lapsuuden kotiini ja takaisin, eikä lasta tarvinnut herättää kesken unien.

Olin kirjoittanut äidilleni "Mannan manuaalin", jossa kerroin päivän rytmistä, ruokailusta ja nukkumisesta. Se helpotti äidin työtä kun ei tarvinnut alkaa arvailla mitään. Äiti lähetti välillä viestejä, että kaikki kunnossa. Meitä vähän jännitti, miten noin pieni suhtautuu meihin kun olemme olleet erossa niin monta yötä, mutta kun äiti toi Mannan kotiin maanantaina aaupäivällällä, hänen kasvoilleen nousi heti leveä hymy. Mummilaviikonloppu oli kuulemma mennyt hienosti, mikä oli tietenkin ihana kuulla.

On suositus, jonka mukaan lapsen hoidossa vietettyjen öiden määrä olisi yksi per ikävuosi. Tämän suosituksen mukaan Mannan ensimmäinen hoitoreissun pituus meni tosi överiksi, mutta olen sitä mieltä, että käytetään maalaisjärkeä. Suositus on mielestäni hyvä, jos hoitopaikka ei ole ihan tuttu. Jos kyseessä taas on läheisiä ihmisiä, voi toimia lasta katsomalla ja sen mukaan, miten kotoisaksi lapsi itsensä yleensäkin hoitopaikassa tuntee.

Autossa
Manna on ollut hyvä matkustaja, mutta ihan pikkuvauva-aikana hän heräsi ja alkoi ähnätä aina kun pysähdyttiin esimerkiksi liikennevaloihin. Siitä huolimatta matkustaminen on ollut suhteellisen helppoa. Joskus tyttö muuttuu tuskaiseksi kun ei jaksaisi enää istua (etenkin nykyään kun osaa jo liikkua itse), mutta kovalle laitettu musiikki toimii yleensä siihen kuin taika. Vain kerran olen joutunut pysäyttämään auton kesken matkan mennessämme tytön kanssa kahdestaan siskolleni kylään. Pysähdyin laittamaan lisää maitoa pulloon ja vaihtamaan vaippoja. Kun matkustamme koko perhe, minä olen lapsen kanssa takapenkillä, jolloin häntä on helpompi hoitaa. Yksin Mannan kanssa liikkeellä ollessa hän matkustaa etupenkillä.


Tässä huvittaa jokin. (4 kk)


Autossa on kiva katsella. Mannan päällä oleva huppari on minun vanha. (6kk)

Ristiäiset
Manna-nimi oli meillä mielessä jo pitkään ennen vauvan syntymää, mutta sen ohella oli muitakin hyviä vaihtoehtoja. Lopulta meillä oli jäljellä kaksi nimeä ja koska kumpikin nimiehdokas oli meistä ihan tasaväkinen, annoimme sisareni, Mannan tulevan sylikummin, päättää kumpi niistä annetaan.

Äiti halusi perinteen mukaan järjestää juhlat (hän on järjestänyt myös sisareni lasten risiäiset) ja Manna sai nimensä vanhempieni luona, eli minun lapsuuden kodissani sunnuntaina 11.4. Paikalla olivat meidän ja vanhempieni lisäksi Mannan kummit perheineen ja minun isovanhempani (Mieheni äiti ei harmillisesti päässyt paikalle, koska oli sairastunut). Kuulostaa ensin pieneltä joukolta, mutta meitä oli yli 20. Mannalla on poikkeuksellisen monta kummia: heitä on yhteensä viisi. Kenenkään pois jättäminen ei olisi tullut kysymykseenkään, joten päädyimme tähän ratkaisuun. Siskoni on Mannan sylikummi ja muita kummeja ovat siskoni mies, serkkuni ja mieheni kaksi veljeä. Meille oli tärkeää saada lapselle kummit, joita hän näkee säännöllisesti ja joista tulee tärkeä osa hänen elämäänsä.

Minua vähän jännitti ristiäiset etukäteen. En tiedä miksi, mutta ehkä tietoisuus siitä, että kaikki tämä tehdään meidän lapsen vuoksi jännitti. Manna käyttäytyi koko ristiäispäivän erinomaisesti: ennen juhlan alkamista hän nukkui pitkät unet ja kekkereissä nautti saamastaan huomiosta. Kastamistilanne oli liikuttava ja muutenkin juhla oli lämminhenkinen ja rento. Manna kastettiin kauniissa äitini puolen sukumekossa. Ensimmäinen siinä nimensä saanut lapsi (äidin serkku) syntyi 40-luvulla ja kangas alkaa luonnollisesti olla aika hauras. Helmaan on kirjailtu kaikkien sitä käyttäneiden lasten nimet, myös minun.




Manna Marianne 11.4.2010.

Manna sai hienoja lahjoja. Hän sai mm. kaksi helminauhaa, hauskan kummilusikan, Manna-puuroa, hopeisen taulun ja Muumi-astiasetin.


Hieno kummilusikka, joka on tehty oikeasta vanhasta lusikasta.

Vanhemmuus
Äidinvaistoni heräsivät heti Mannan synnyttyä. Ne suorastaan leimahtivat kun tyttö annettiin syliini. Mieheni kertoi tajunneensa kunnolla kaiken vasta kotona ja on siitä lähtien ollut tytön pauloissa ihan kokonaan. Olemme molemmat niin täynnä rakkautta, ettei sitä voi mitata millään. Mutta vaikka teemmekin kaiken (varmaan jonkun mielestä ärsyttävän) varman päälle, osaamme silti henkisesti ottaa vanhemmuuden rennosti. Emme halua suhtautua asioihin niuhottavasti ja samaa ronskia huumoria lentää kuten ennen lastakin. Minä haluan edelleen olla äitiyden lisäksi myös vaimo, ystävä, sisko ja tytär, joten muustakin kuin lapsesta puhuminen on yhtä helppoa kuin ennenkin. Huomasin alussa, että osa ystävistäni ikään kuin tunnusteli, olenko minä kadonnut "äitimaahan", vai olenko se sama tyyppi kuin ennenkin. Tein pian selväksi olevani ja edelleen yhtä kiinnostunut heidänkin asioistaan. Vaikka lasta tuleekin sekunnissa ikävä ja hän on (mieheni ja perheeni lisäksi) tärkein asia maailmassa, silti minulla ei ole vaikeuksia lähteä ystävieni kanssa viettämään iltaa ja jutella koko illan kaikesta muusta paitsi lapsesta. Se on tärkeää myös jaksamisen kannalta, sillä vaikka Manna ei vaikea lapsi olekaan – päin vastoin – silti jatkuvassa valmiustilassa olevat emon vaistot vievät energiaa. Mieheni osallistuu lapsen hoitoon ihan tasapuolisesti, joten saamme molemmat omaa aikaa niin paljon kuin on tarvis.


Photoboothilla otettu ensimmäinen perhepotretti pari päivää kotiutumisen jälkeen.

Beibamboon kuvauksissa

Eilen pidettiin ne Beibamboon kuvaukset, joista mainitsin alkukuun kirjoituksessa. Minua vähän jänskätti etukäteen, sillä Manna on muuttanut päikkärirytmiään siten, että aamupäivän unet kestävät usein jopa pari tuntia ja seuraavat ovat klo 13 paikkeilla. Kuvausten oli määrä alkaa klo 11.30, joten lähdin matkaan jo aamulla, jotta Manna saisi nukuttua aamupäivän päikkärinsä matkalla. Suunnitelma sujui hyvin, kunnes eräs pikkupoika alkoi kiljua bussissa. Manna tietenkin heräsi. Siinä vaiheessa hän oli nukkunut noin 45 minuuttia ja tiesin, ettei hän enää nukahda. Laskeskelin, että seuraaviin uniin voi helposti mennä neljäkin tuntia, joten pystyin vain toivomaan, että tyttö unohtaisi kuvauksissa väsymyksensä. Lyhyistä unista huolimatta Manna käyttäytyi täydellisesti.

Paikalla oli Mannan lisäksi kaksi muutakin todella suloista vauvaa, joista toinen oli 3 kuukauden ikäinen menninkäistyttö ja toinen viikkoa Mannaa nuorempi tyttö, jonka kasvot loistivat kuin aurinko. Kuvaus meni kaikkien osalta tosi hienosti ja meillä aikuisilla oli hauskaa katsella lasten ilakointia. Manna sai toimia pyjamamallina. Hän hymyili koko ajan kuin Hangon keksi ja kun yritimme kuvata yksityiskohtia esimerkiksi vaatteessa olevasta napitussysteemistä, tyttö heilui innoissaan kuin väkkärä.

Iltapäivän puolella Manna alkoi käydä kärsimättömäksi ja sain hänet onneksi nukahtamaan pikku-unille vaunun koppaan.

Minä viihdyin itsekin kuvauksissa, sillä Beibamboon perustaja, vauvojen äidit ja kuvaajat (yksi still- ja yksi liikkuvan kuvan kuvaaja) loivat kaikki rennon ja hyväntuulisen ilmapiirin. Koko tilanne oli myös yllättävän rauhallinen, vaikka etukäteen ajattelin että muutamasta pikkuvauvasta ja aikuisesta voisi lähteä enemmänkin ääntä ja vilinää. Sen aisti myös Mannasta, joka oli heti kuin kotonaan. Lounaaksi meille tarjottiin herkullista keittoa.

Manna sai palkkioksi malliston ihanan bodyn.

Kun pääsimme kotiin, olimme tytön kanssa molemmat todella väsyneitä rennosta kuvaussessiosta huolimatta. Tyttö hihkui päästessään omaan sänkyynsä ja minä hihkuin sukeltaessani viltin alle lukemaan kirjaa. Olipa ollut jännä ja kiva päivä!

8 kk:n neuvolaraportti

Mannalla oli maanantaina 8 kuukauden neuvola. Kun kerroin Mannan konttaavan jo hurjaa vauhtia ja nousevan seisomaan, täti naureskeli, että kiire näyttä olevan. Nyt käynnin aikana tarkastettiin kuulo. Täti meni taka-alalle, piippaili pikkuisen Minimagliten näköisellä laitteella ja katsoi kääntääkö Manna päätään ääntä kohti. Käänsi. Tosin toiselle puolelle ei ihan heti malttanut kun syliin oli annettu niin kiva nukke. Täti tiedusteli, käyttääkö Manna jo pinsettiotetta. Hetken mietittyäni vastasin, että ei mielestäni ainakaan vielä kovin selkeästi. Sanoin, että kyllä hän tarttuu vaikka paidassani olevaan pikku langanpätkään, mutta ei kovin pikkutarkasti vielä. Täti antoi Mannan eteen ohueen lankaan sidotun, pikkiriikkisen mutterin. Manna tarttui siihen kuulemma aika puhtaalla pinsettiotteella. Ajattelin aikaisemmin, että pinsettiotteeksi lasketaan vain kahden sormen ote ja koska Manna otti mukaan keskisormenkin, en ajatellut sitä sen kummemmin. Kuitenkin tämä kuulemma oli yhtä kuin pinsettiote. Hyvä tietää.

Pituutta oli tullut taas ihan hyvin: tyttö on nyt 72 cm ja se pysyy yhä hieman keskikäyrän yläpuolella. Niinkuin painokin. Gröhöm. Tällä kertaa se oli enemmän suhteessa pituuteenkin, nimittäin meidän pötkylä paitaa 9800g kun kahdeksan kuukauden ikäinen tyttö painaa keskimäärin 8100g. Olin ehkä hieman kauhuissani, mutta täti sanoi ettei tilanteessa ole mitään hälyyttävää, koska vaikka Mannalla on pulleutta reisissä ja käsissä, hän on kuitenkin sopusuhtainen eikä missään nimessä lihava. Ja kun ruokarytmi on niin säännöllinen ja annokset hänen mukaansa jopa aika pieniä, ei ole mitään syytä huoleen.

Hatun koko oli kasvanut pari senttiä, mikä oli hyvä määrä.

Sitten testattiin istumista. Mannan selkä on nyt todella suora kun puolen vuoden neuvolassa se oli vielä hieman pyöreä. Pyöreys merkitsee siis sitä, ettei selkä ole vielä valmis istumiselle.

Juttelin tädin kanssa konttauskypäristä ja sanoin, että vaikka noita pikku mustelmia näyttää koko ajan ilmestyvän ja välillä sattuu, silti pidän kypärää vielä vähän liioitteluna. Täti oli samaa mieltä ja sanoi, että kypärä kannattaa laittaa silloin kun on esimerkiksi jokin sairaus. Hän lisäsi, että lattian rajassa tapahtuneet osumat eivät ole vaarallisia ja oppiipahan siinä sitten varomaan.

Kun olimme lähdössä, täti kertoi jäävänsä keväällä eläkkeelle. En olisi koskaan uskonut, että hän on jo sen ikäinen. Alussa olin varma, että hän voi olla jopa alle 50-vuotias. No minä siinä sitten voivottelemaan että epäreilua kun hän on niin ihana. Täti ilahtui ja kysyi, olinko todella sitä mieltä. Sanoin, että parempaa neuvolantätiä ei voisi ollakaan ja että aina oikein odotan näitä käyntejä. Hän vaikutti liikuttuneelta ja halasi. Ehdimme kuitenkin käydä hänen luonaan vielä ainakin kerran. Seuraava neuvola on (vasta) kun Manna täyttää vuoden. Ennen sitä voimme kuitenkin kuulemma ehdottomasti käydä ylimääräisellä vastaanotolla, jos siltä tuntuu. Kun lähdimme neuvolasta, ajattelin asiaa vielä pitkän aikaa. Mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän alkoi harmittaa. Hän kun on ollut elämässämme raskausajasta lähtien ja ollut paras mahdollinen tuki, menetyst tuntuu tosi isolta.


Äitiiii, en pääse pois! En jaksa enää pidellä kiinni!

*&%#"*+#%!!!!

Sain vastauksen Googlen tyypeiltä. Tekstejä ei voida enää palauttaa, koska ne eivät ole yhteensopivia "with the new high availability servers." Että niin. Sinne ne nyt sitten meni, mutta minkäs teet. Koitan urheana niellä karvaan pettymyksen ja jatkaa eteenpäin. Pitänee tehdä pian joku pikainen yhteenveto Mannan oppimisista, jotta myöhemmin sitten muistan ne.

Kylpy

Manna on aina rakastanut kylpemistä, mutta nyt sekin homma saa uusia ulottuvuuksia: kun alkaa laskea kylpyvettä, tyttö konttaa jo valmiiksi pesuhuoneeseen vannan viereen ihmettelemään. Tänä iltana annoin hänen olla ilmakylvyssä sen aikaa kun vanna täyttyi. Mikäs sen mukavampaa kun olla pyllysillään lämpimässä kylppärissä. Pieni nakutyttö on hössissään kun pääsee itse kiipeämään ammeen luokse vettä kokeilemaan. Miksei ihmisen ilonaiheet voi säilyä aina yhtä vaatimattomina?

Hoppopilta ostamamme kylpylelut ovat olleet todella hyviä. Paketissa on iso kasa pehmeitä, eri mallisia ja yhteen liitettäviä leluja, joilla on mukava leikkiä kylvyssä ja missä muualla tahansa. Niitä on ripoteltu eri paikkoihin hoitolaukkua myöten. Tässä vaiheessa ne ovat senkin lisäksi materiaaliltaan loistavat, koska niitä on hyvä pureskella helpottamaan kutiavia ikeniä. Myöhemmin niistä on hauska rakennella erilaisia muodostelmia. Serkkutytöt toimivat siinä testiryhmänä pari viikkoa sitten.

Ikeasta ostimme vannan pohjalle liukuesteen, joka on kai tarkoitettu suihkun lattialle, mutta toimii hyvin tuossakin tarkoituksessa. Kumilärpäkkeen toisella puolella on imukupit, joten se pysyy hyvin paikoillaan. Myöhemmin sen voi sitten laittaa suihkun lattialle kun tyttö alkaa käydä enemmän suihkussa.


Hihii, en malta enää odottaa!

Ulkoleluja

Mieheni törmäsi torstaina töistä tullessaan naapuriimme, joka tiedusteli, haluaisimmeko hiekkaleluja. He ovat muuttamassa talosta, eivätkä kuulemma tarvitse niitä enää. Mies tietenkin otti mielissään lelut vastaan, sillä eihän siihen mene kuin hetki kun Manna jo leikkii niillä. Iso kasa leluja onkin, kokonainen muovikassillinen!

Mukava arki

Manna syö välipalaa iltapäivällä klo 14-15 välillä. Banaani-kiivi-yhdistelmä on tällä hetkellä varmaan kaikken suosituin. Suu aukeaa jo ennen kuin lusikkaan ehtii ladata uuden satsin. Minäkin olen oikeastaan jäänyt vähän koukkuun siihen, joten teen sitten samanlaisen annokseni itsellenikin.


Herkkuvälipala.

Mannan vaunuissa ei ole kovin suurta säilytystilaa kopan alla, eikä koukkua kantamuksia varten, kuten joissan muissa vaunuissa. Onneksi tavallinen ässäkoukku istuu aisaan kuin sormi sian pyllyyn. Painavakin kassi kulkee siinä helposti.


Siinä se roikkuu.

Vastikelapsena Mannalla on käytössä paljon tuttipulloja. Aluksi meillä oli keittiötasolla pyyhe, jonka päällä pullot ja tutit kuivuivat, mutta se oli aika hankala, jos ne tarvitsi siirtää tilapäisesti pois tieltä. Sitten Ikeasta löytyi pieni ja tähän tarkoitukseen maailman kätevin kuivausteline, johon saa tutit, pullot ja lusikat siististi ojennukseen. Järjestyksen ihmisenä olen enemmän kuin onnellinen tästä löydöstä.


Pullot ja tutit ojennuksessa.

Pullojen pesu on maailman kätevintä, kun tiskiaineen pitää pumppupullossa altaan vieressä. Pesukertoja tulee niin usein, että pesuaine on kiva olla koko ajan hollilla. Kiva lasipullo toimii samalla sisustuselementtinä, eikä pestessä tarvitse erikseen koko ajan kaataa pullosta. Pumppupainalluksesta tulee juuri sopivan pieni annos. Minä atoopikkona joudun myös rasvaamaan ihoani usein, joten käsivoide kaikkien lavuaarien vierellä on hyvä muistutus.


Ja tiskaaminen sujuu kuin tanssi.

Manna rakastaa istua rattaissa. Hän viihtyy siinä pitkiä aikoja maisemia katsellen. En ole kuitenkaan vielä halunnut kääntää istuma-asentoa kasvot menosuuntaan päin, koska noin pieni varmasti tarvitsee vielä vanhemman näköpiiriinsä useammin kuin vähän isommat lapset. Ainakin luulen niin.


Pieni matkustaja.

Poikkesimme eräänä päivänä kävelyllä ollessamme taas keinumaan. Tällä kertaa Manna sai siitä enemmän irti kun oli vähän kasvanut. Vauhtien lomasta kuului pientä kikatusta.


Iloinen keinuja.

Kynsien leikkaamisesta on tullut isin juttu. Mieheni pitääkin tarkasti huolen, että lapsen kynnet pysyvät siisteinä ja lyhyinä, jotta pieni ei raapisi ihoonsa viiruja (hassua, sillä oma ukkini oli ihan yhtä tarkka meidän lasten lasten kynsistä). Hyvä keino on leikata kynnet vauvan nukkuessa, mutta suuremmaksi kasvaessaan lasta ei olekaan enää helppo hallita edes nukkuessaan. Manna kynnet onkin leikattu alkuaikojen jälkeen tytön ollessa valveilla ja hän antaa sen jo tehdä oikein hyvin. Viime aikoina se on ollut lapsen mielestä jopa hieman huvittavaa. Vastustan kynsien leikkaamista muualla kuin pesuhuoneessa, mutta vauvan kynnenpalaset ovat niin pieniä, että annan tässä tapauksessa periksi.


Isi leikkaa kynsiä ja se on ihan kivaa.

Tutkimusretkiä

Manna alkaa käydä yhä rohkeammaksi. Tutkimusretkiä on kiva tehdä ympäri kämppää. Kun puuhailen kotitöitä, tyttö konttailee perässäni aina sinne missä olen. Tänä aamuna pyysin häntä tulemaan pesuhuoneeseen aamupesulle ja sieltä se pikkuinen tuli! Kun vaihtelin makuuhuoneessa lakanoita, Manna tuli antamaan panoksensa repimällä korissa olevia lehtiä. Tytön aika menee näissä mielenkiintoisissa jutuissa ihan huomaamatta ja se vie myös paljon energiaa. Sen huomaa siitä, että kun puuhiinsa syventyneen tytön vie päikkäreille, uni tulee aika pian.

Polviseisonnasta on tullut uusi lempiasento: kaikkia kohteita vasten siis noustaan ja niitä on hauska tutkia ihan uudesta näkökulmasta. Manna pääsee nyt omalle lelukorilleenkin itse.


Mihin se tippui?

Pelon aiheita

Manna pelkää kaikenlaisia karvaisia juttuja (lukuunoattamatta isiä, heheh). Ostimme hänelle lampaantaljan tulevaa talvea varten, joka on ihana rattaissa ja vaikka pulkassa. Talja kuitenkin aiheutti pelokasta itkua ja vaikka kuinka yritimme näyttää, ettei ole pelättävää, pelko pysyi. Päivien mittaan olen pikkuhiljaa totuttanut lasta näyttämällä ja antamalla tunnustella taljaa varovasti. Nyt alkaa olla jo vähän rennompi mieli sen vierellä. Mieheni sanoi, että Mannasta tulee eläinaktivisti: itku johtui siitä että lammas on kuollut. Mannahan ei kuitenkaan pelkää eläviä eläimiä – päinvastoin kun konttaaminenkin alkoi kissan perään lähtiessä.

Ostin itselleni huopikkaat, joiden reunassa oli karvakangas (jonka sitten poistin, koska olivat paremman näköiset ilman) ja Manna pelkäsi niitäkin. Muskarissa on hauskat pikkuiset peikko-sorminuket, joilla on päissään isot tukat. Myös niitä Manna pelkää, vaikka ei ihan niin paljon kuin noita kahta edellämainittua. Hän ei kuitenkaan uskalla koskea peikkoihin, toisin kuin muihin kerhossa oleviin lelulihin.


Pelottava juttu.

Newsflash!

Ensinnäkin: olen tyhmä. Poistin vahingossa kaikki Pöksyblogin tekstit huhtikuusta alkaen. Muutama postaus taitaa puuttua myös maaliskuulta. Siinä meni käytännössä koko Mannan tähänastinen kasvu ja kehitys. Itku tuli, enkä muista koska viimeksi olisi ottanut päähän niin raskaasti. Taistelin asian kanssa melkein koko eilisillan ja sain neuvoja eräältä ystävältäni, sekä toisen ystäväni mieheltä. Ohjeiden siivittämänä rohkaistuin kysymään apua Googlen tyypeiltä. Kun vihdoin pääsin nukkumaan, näin painajaisia pitkin yötä, mutta Manna armahti minua nukkumalla koko yön putkeen. Nyt vaan odotellaan, jos ainakin osan teksteistä saisi palautettua. Sain jo vastauksen, että "tässä voi mennä aikaa, joten ole kärsivällinen." Tarkoittaakohan se päiviä, viikkoja vai kuukausia?

Sitä odotellessa, jatketaan kuin mitään ei muka olisi tapahtunutkaan.

Viime viikollahan (14.10.) Manna oppi kiipeämään esteiden yli. Alla oleva rahi ja sen kaveri toimivat kulkuesteinä nurkkaan, joka sisältää paljon johtoja sun muuta mitä ei pidä syödä. Manna oli jo jonkin aikaa osannut mennä hieman korkeammalle tasolle niin, että nostaa yläkehonsa korokkeen päälle, mutta viime viikolla tyttö kampesi itsensä kokonaan sen yli. Toinekin läpimurto tapahtui heti sen jälkeen: Manna konttasi makkariin, otti pinnasängystään kiinni ja nousi polviseisontaan. Aika rohkeaa, koska käsi piti nostaa korkealle ja vetää itsensä siitä ylös. Katselin vierestä, miten hän selviytyy alastulosta ja se meni hienosti. Rahilta alastulo ei ollut niin hallittua, mutta ketään ei kuitenkaan sattunut.


Tämä rahi ja sen kaveri eivät enää pidättele pientä kiipeilijää.

Eilen manna oppi nousemaan jaloilleen pinnasängyssäkin kun oli menossa aamupäivän unille. Se oli toinen kerta kun tyttö nousi ylös itse. Siellä se huuteli apua kun ei jaksanut enää seistä, muttei myöskään tiennyt miten pääsee alas. Huomasin eilen pikkusormenpään kokoisen mustelman tytön päässä. Eipä ole yllätys, koska kupu kopsahtelee jatkuvasti johonkin kesken tutkimusretkien. Konttauskypärää emme ole kuitenkaan vielä ajatelleet hankkia, koska meno ei näytä vielä ihan niin hälyyttävältä.


Nukkuminen on ihan vauvojen hommaa!


No okei sitten.. Kai tässä sitten on pakko mennä pitkäkseen.

Olemme ostaneet näkyvimpiin paikkoihin pistorasiatulpat. Lisäksi ostimme eilen valkoista putkea, jonka sisään osa olohuoneen johdoista menee. Se alue, jonka luona Manna eniten hengailee. Sitten pitäisi vielä keksiä paikka, johon sijoitan soittimen, ettei se ole alahyllyllä pikkukäsien räplättävänä. Kotimme tulee näyttämään aika askeettiselta kun lopulta kaikki reittä alempana olevat sisustuselementit siirretään ylemmäs tai kokonaan pois. Toivottavasti Mannan kiinnostus koriste-esineisiin lopahtaa jossain vaiheessa..

Loppu hyvin kaikki hyvin

Keskiviikko 13.10.
Muutaman kerran on tullut mainittua, että rakastan siivoamista. Kuitenkaan ihan jokaista roskaa minäkään en näe. Toissapäivänä lattialle oli eksinyt pienen pieni kuiva lehti, joka oli lennähtänyt sisään varmaan parvekkeen tai eteisen kautta. Ja koska vauvojen ja haitallisten esineiden välillä on voimakas magneetti, tietenkin Manna löysi sen ja minun ei varmasti tarvitse edes mainita mihin se päätyi. Tyttö alkoi kakoa ja kakoa ja arvasin että nyt on jotain soppatorvessa. Pikaisen katsauksen jälkeen näin, että syvälle kurkkuun oli juuttunut tämä pieni kuiva lehti. Mutta ennen kuin ehdin aloittaa kaiveluoperaation, Manna jo oksensi hetki sitten syödyn avokadon pihalle lehti sen mukana. Itkuhan siitä tuli, siis lapselle. Minä olin pelkästään tyytyväinen. Lohdutin käsi täynnä avokadohuokausta, että tiedän kuinka inhottavaa oksentaminen on, annoin vettä ja vaihdoin puhtaat vaatteet. Sitten elämä taas hymyili.

Jälkeenpäin ajateltuna vähän pelästytti ajatus, että mitä jos lehti olisikin juuttunut kurkkuun ihan totaalisesti, enkä olisi saanut sitä pois. Tällaisiin tilanteisiin sitä saa varmasti törmätä vielä miljoona kertaa.


Äiti ja tytär 7,5 kk:n potretissa.

Serkkutyttöjen leikeissä

Maanantai 11.10.
Mannan kaksi serkkutyttöä olivat viikonloppuna kylässä. Manna konttaili innoissaan tyttöjen perässä ja pyrki välillä melkein syliinkin. Ruokapöydässä heitä tuijotettiin herkeämättä valtava ihailun ilme kasvoilla. Tätä kaikkea oli hauska katsoa, sillä ero on huima edelliseen kertaan verrattuna, jolloin Manna ei uskaltanut lähteä leikkeihin yhtä hanakasti. Nyt kun on tullut ikää, rohkeutta ja taitoa lisää, leikeistä saa paljon enemmän irti. Rakensin työille majan ja Manna pääsi sinne vähäksi aikaa myös – ja riemua riitti!

Newsflash!

Maanantai 11.10.
Mannan toinen ylähammas on puhjenut. Se on kuultanut ikenen läpi jo jonkin aikaa, eli se ei ollut yllätys. Eilen se viimein tuli kunnolla näkyviin ja se saa pian seuraa toisestakin etuhampaasta. Hauskaa, että Mannalla etuhampaat näyttävät tulevan pareittain.

Lisäksi Manna on oppinut pari viikkoa sitten tekemään päällään ei-liikkeen. Hän tekee sitä milloin missäkin, eli ei tietenkään vielä tarkoituksenmukaisissa tilanteissa. Vielä hauskempaa tytöstä on kun joku toinen tekee hänen edessään samaa liikettä ja hokee "eieieieieieieieiei."

Kuriton konttari

Tiistai 5.10.
Nyt se lapsi syö kirjaimellisesti aivan kaiken. Tänään tiensä suuhun löysivät olohuoneen verhot. Kun kerroin tiukkaan sävyyn, ettei verhoja pidä syödä, Manna nauroi minulle erittäin ilkikurisesti. Tänään on vasta tiistai ja Manna on kolmessa päivässä oppinut konttaamaan niin tehokkaasti, että nyt uskelletaan tehdä tutkimusretkiä ympäri kotia ihan yksin. Tyttö ei ole pysyä housuissaan kun eteen on auennut niin jännittävä maailma. Nyt Manna pääsee katsomaan kaikkea sitä, mitä on etäältä katsellut monta kuukautta. Nyt niitä pääsee koskettamaan ihan itse! Välillä kesken vaelluksen lapsi pysähtyy ja kääntyy katsomaan olemmeko vielä siellä, jonka jälkeen tutkimusretki voi jatkua. Pian täytyy alkaa tositoimiin ja hankkia jonkinlaisia turvajuttuja, koska myös pistorasiat kiinnostavat ihan liikaa. Miksi lapsi haluaa leikkiä aina kaikella vaarallisella? Miksei sitä vaan voisi mennä ja syödä sellaisia asioita, jotka eivät tipu päälle, joista ei saa sähköiskua tai eivät mene rikki?


Sekuntia ennen tätä kuvaa olin kieltänyt syömästä olohuoneen verhoja. Lapsi otti tiukkasanaisen viestini näin raskaasti.


Kun menin kameran kanssa lattialle, Manna lähti välittömästi hurjaa vauhtia kohti...


... ja seurasi minua tuolille asti, jonne kameran kanssa pakenin. Sitä kun olisi niiiin kiva maistella!