Pikkis

Olin eilen neuvolatädin ja -lääkärin vastaanotolla. Paino oli sata grammaa vähemmän kuin neljä viikkoa sitten, mutta tilanne ei ole kuitenkaan hälyttävä, sillä alkutilanteeni oli jo sellainen että vararavintoa riittää. Toisin sanoen olen nyt siinä painossa, joka alkumittauksessa otettiin. Kesän aikana lähti kolmisen kiloa ja nyt olen siis takaisin kesän alun mitoissa. Syön normaalisti, voin hyvin ja lapsi kasvaa, se on pääasia. Muutkin arvoni olivat edelleen hyvät. Jutustelin tädin kanssa punnitusten ja mittausten lomassa ennen lääkärille menoa. Hän kyseli miten olemme voineet ja kerroin Pöksyn liikkumisesta ja rytmeistä. Täti hymyili leveästi kun kerroin, että unirytmejä on alkanut muodostua. Hänen kasvoiltaan näkee, että työ on hänelle mieleistä. Tuntuu ihanalta olla sellaisen hoitajan luona, joka keskittyy täysillä ja muistaa. Minulla on seuraava aika joulunalusviikolla, jolloin olen jo talvilomalla. Ajattelin viedä hänelle samalla pienen lahjan, niin hyvää kohtelua olen saanut.

Lääkäri oli tällä kertaa eri kuin aikaisemmin. Nyt minut otti vastaan noin 35-vuotias, erittäin hymyilevä ja rauhallinen nainen. Hänellä tuntui olevan ihan erilaiset (varmemmat) otteet kuin aikaisemmalla neuvolalääkärilläni. Hän ilmoitti, että lapsi oli sillä hetkellä kohdussani poikittain, mitä se ei kauaa enää mahdu tekemään. Sf -mitta oli kasvanut viime kerrasta 5 cm, eli nyt mennään 25 cm: n kohdalla. Tasaisesti ja hyvin kuulemma menee. Sydämen syke on nyt asianmukaisesti hieman laskenut ja oli nyt siinä 130-135 kert/ min paikkeilla. Se kuulosti hyvältä ja tasaiselta. Kun vatsalleni levitettiin geeliä, Pöksy alkoi heti potkia innokkaasti ja jatkoi sitä vielä villimmin kun doppler asetettiin vatsalleni. Kaiuttimesta kuului hyviä "tumps" -ääniä kun vauva potki.

Kohdunkaulan ja -suun osalta lääkäri sanoi että "täällä ei voisi olla epäkypsempi tilanne", mikä on hyvä asia. Ei siis ole lähtenyt avautumaan ja lyhenemään. Hyviä uutisia siis kaikkinensa. Sain myös lääkekuurin silmanurkkaani ilmestyneestä yskänrokosta. Olenkin saanut olla ilman niitä kesäisen yskisvillityksen jälkeen, mutta nyt sellainen hyökkäsi tuollaiseen, ei niin riskittömään paikkaan. Toivottavasti ei leviä silmään, mikä olisi pahempi juttu. Reagoin ihollani stressiin, joten uskon että se on tässäkin nyt kyseessä. Vaikka en ainakaan tunne kärsiväni varsinaisesta työstressistä, se kuitenkin on tosiasia että nyt on ollut tavallista kovempi tahti, mikä saattaa vaikuttaa asiaan.

Tapasin eilen ystävääni ja sanoin, ettei Pöksy kuulosta yhtään tytön lempinimeltä. Hän keksi sitten alkaa nimittää vauvaa Pikkikseksi, mikä on tästä lähtien Pögen uusi lisänimi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pikkis. Se kuulostaa hauskalta.

Ja ai niin! Puhuinkin kakkaa siitä äitiysvaatehankinnastani kun sanoin, että olen ostanut toistaiseksi vain ne housut, mutta minulla onkin yksi tummanruskea vakosamettimekko. Ostin sen pari kuukautta sitten Polarn O. Pyretin liikkeestä. Se ei kuitenkaan ole niin tyypillisen äitysmekon näköinen, minkä vuoksi varmaan unohdin omistavani toisenkin äitiysvaatteen. Pyydän siis anteeksi harhaanjohtamistani.

26

Tänään on täynnä 26 viikkoa. Pientä selkäkipua on esiintynyt parina päivänä, mutta ei mitään suurempaa. Lähinnä aina silloin, kun on istunut ja sitten nousee ylös. Vatsa kasvaa hurjaa vauhtia ja on nyt jo aika iso pallo. Iltaisin kotiin tullessa miehellä on usein huvittunut ilme: "aika vähän se on taas päivän aikana kasvanut!" Ja usein kun kuljen hänen ohitseen kotona, kasvoilta paistaa ilontäyteinen virne. Kuulemma hauskaa kun vatsa on jo niin iso. Saankin usein taputuksia ja silityksiä kummulleni, mikä saa oloni tuntumaan erityiseltä.

Painoni ei ole noussut vieläkään, vaikka syön ihan hyvän kokoisia annoksia (hahaa, söin eilen kaksi lämmintä leipää jauhelihatäytteellä. Se oli hyvää)! Eipä tuo minua haittaa, pääasia että Pöksy kasvaa ja sillä on hyvä olla. Se olisikin mahtava tilanne, jos paino pysyisi vakiona ja ylimääräiset kiloni (tai osa niistä) siirtyisi lapseen. Turha toivo. Eiköhän tuota lääniä ala tulla viimeistään loppuvaiheessa. Minulla on huomenna toinen neuvolalääkärin vastaanotto ja siellä selviää, onko kaikki mallillaan esimerkiksi kohdunkaulan osalta. Ei ole ainakaan supistellut nyt taas viime aikoina. Oli ainoastaan pari viikkoa sitten ne pari kipeää supistusta, jotka sitten menivät ohi aika pian.

Energinen olo vaan jatkuu, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Oma vitamiinikuurini on innoittanut mieheninkin juomaan aamuisin Beroccaa. Kuulemma energisyyttä on hänelläkin nyt ihan eri tavalla. Mukava odotusaika ja hyvä olo ovat pitäneet molempien mielenkin yleisesti hyvänä.

Esineiden lattialta poimiminen tai istuutuminen on ärsyttävää, koska kalsarit rullaantuvat vatsan alle. Ehkä ratkaisu olisi todellakin ostaa niitä mamma-alushousuja, mutta en ole vielä ottanut sitä projektikseni. Välillä tuijotan haikeana vaatehuoneeni sisältöä kun ei voi pukea päälleen mitä haluaisi, mutta aika vähän sitä on ollut rajoituksia vielä tässä vaiheessa. Toisaalta kyllä nautin täysillä tästä tilanteesta, koska ei tarvitse ajatella vatsamakkaroita. Nyt maha saa reilusti olla kupera. Olen ostanut vain yhden äitiysvaatteen, ne housut. Muuta en ole tämänhetkisen muodin ansiosta vielä tarvinnut (paitsi niitä kalsareita pitäisi kyllä hankkia) kun voi oleilla mekoissa, tunikoissa ja sukkiksissa.

Nyt alkaa olla sellainen "älä häiritse minua" -olo. Tekee mieli olla paljon kotona. Olen yleensäkin kotihiiri, mutta nyt tarve on vain lisääntynyt. En meinaa saada kodista tarpeekseni ja suorastaan maistelen iltaisin siellä vallitsevaa, rauhallista tunnelmaa kynttilöineen kaikkineen. Tuntuu, että vaikka on mukava tehdä kaikenlaista ja nähdä ystäviä, sitä on kuitenkin suuri kaipuu omiin oloihin. En minä halua kotiinkaan kokonaan erakoitua, vaikka sellainen erityinen omissa oloissa -tarve onkin. Haluan nähdä ystäviäni, koska he ovat tärkeitä.

Ai niin, tadaa! Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä kun sain sikainfluenssarokotteen. Nyt näyttää siis siltä, että tämä parin viikon varoaika on selvitty ja voi alkaa olla vähän turvallisemmin mielin, sopivasti kun kohta pitäisi mennä jouluostoksillekin. Hienoa! Nyt täytyy vielä toivoa, että uutiset puhuvat totta sanoessaan, että taite olisi saavutettu ja epidemia olisi pikkuhiljaa laantumassa. Aika aikaista vielä sanoa, mutta seurataan tilannetta.

Olen nyt tajunnut, että Pöge tuntuu rauhoittuvan viikonlopuiksi. Se oli lauantaista alkaen aika vaisu ja aloin jo vähän huolestua. Eilen illalla sitten tuli taas enemmän normaalia iltatoimintaa, mikä helpotti. Samoin tänä aamuna ratikassa potkiminen yltyi. Tajusin, että tämä voi hyvinkin johtua viikonpäivistä, koska onhan arkielämä paljon hektisempää. On Pöksy kyllä liikkunut ja potkinut vaisuinakin päivinä, mutta todella paljon harvemmin. Siksi välillä vähän huolestuttaa. Siskoni lohdutti, että syy voi olla asennossa, jossa potkut eivät niin tunnu tai sitten sillä on vain pitempiä unijaksoja. Mutta pääasia, että liikkeitä kuitenkin tuntuu. Melkein aina kyllä saan pienen vastauksen jos vähän aikaa makaan kyljelläni tai selälläni ja silitän tai hieman tönin vatsaa. Sieltä se pieni tuuppaisu aina ennenpitkää tulee ja tiedän että siellä ollaan elossa. Eräänä aamuna mieheni sai potkun korvaan kuunnellessa vatsaani.

Aargh!

Alan saada tarpeekseni tämän kaltaisista uutisista.
Erityisen mukava on seuraavan lauseen loppuosa: "THL:n ylilääkärin Terhi Kilven mukaan vielä ei voida sanoa, että rokote olisi aiheuttanut keskenmenot, tai että rokote olisi vaarallinen sikiölle."

Juuri on kun toitotettu, että rokote on turvallinen odottaville äideille ja sikiöille niin sitten joku menee lausumaan tällaisen lauseen! Siis että minua raivostuttaa tällaiset uutisoinnit! Nyt kun on tapahtunut kaksi keskenmenoa rokotteen jälkeen, kyse voi olla pelkästä sattumasta tai sitten ei. Kuten sanottu, sitä ei välttämättä saa koskaan tietää. Otsikoissa tuntuu jatkuvasti olevan uutisia, jotka "rohkaisevat" etenkin raskaana olevia. Juuri kun on päässyt jonkinlaiseen mielenrauhaan, sitten tulee taas uusi skandaalinkäryinen otsikko. Tottakai minä tiedän, ettei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti, mutta kun ollaan kuitenkin päästy jo näin pitkälle, sitä alkaa jo väkisinkin olla toiveikas, sillä tikapuiden yläosa häämöttää jo.

Lisäksi minua ärsyttää ihmisten viittaukset siihen, ettei kyseessä ole ollenkaan vakava tauti, vaan ihan tavallinen "flunssan tyyppinen juttu." Sitten mennään puolikuntoisina yleisille paikoille pärskimään. Joo, kyllä useat sairastavatkin tämän sikainfluenssan aika lievänä, mutta osalla ei olekaan niin yksinkertainen tilanne jos tauti iskee. Minun täytyy olla vielä viikon verran erityisen varovainen, ennen kuin rokote antaa paremman suojan. Eikä senkään jälkeen voi olla täysin varma sen toimivuudesta. Se tehoaa 90% ihmisistä ja kuten missä tahansa muissakin rokotuksissa, osalle ei muodostu suojaa. Onneksi kuitenkin valtaosalle. Viime päivinä on myös alettu puhua uutisissa kevään uudesta aallosta ja että riskiryhmäläiset pitäisi mahdollisesti rokottaa uudestaan. Voi apua. Mihin tämä vielä menee? Olen ylipäätään niin kurkkuani myöten täynnä tätä koko tilannetta (jep, varmaan olen ainut) ja nimenomaan sen aiheuttamaa hysteriaa ja sitä, miten ihmisiltä lähtee järki tällaisen kaaoksen keskellä. Ja lisäksi tätä skandaalihakuista uutisointia.

No niin, nyt vähän mukavampiin aiheisiin. Olen saanut jo katsella Pöksyn mukellusta ja potkimista. Vatsa liikkuu hauskasti muksimisten myötä. Etenkin aamuisin on hyvä hetki katsella kun vauva on herännyt. Usein se herää jo kun olen vielä sängyssä, mutta viimeistään sen jälkeen kun olen käynyt suihkussa, alkaa liikehdintä. Nyt liikkeet tuntuvat pitkin päivää ja voimistuvat jatkuvasti. Myös illalla, ennen nukkumaanmenoa minulla on sen kanssa hyviä "keskustelutuokioita." Mieheni on tuntenut pari kertaa potkun kädellään, mutta rakas tyttäremme kyllä useimmiten lopettaa heti kun isi tulee vierelle. Eilenkin yritin näyttää vilkkaasti jatkuneet liikkeet vatsani päältä. Kun mies asettui viereeni katselemaan, esitys loppui siihen paikkaan. Nyt ei ollut edes käsi vatsan päällä, vaan pelkkä läsnäolo riitti. Mies tekeekin tästä omat päätelmänsä: "joko se ei tykkää minusta tai sitten sille tulee vaan rauhallinen olo kun olen siinä."

Sain vihdoin lyhennettyä ne muutama viikko sitten ostamani äitiyshousutkin! Viime sunnuntaina ajattelin, että nyt on pakko ryhtyä tuumasta toimeen. Housut ovat niin helppoa kangasta, että ajattelin kaiken sujuvan kuin rasvattu. Niin varmaan! Historia toistaa itseään, sillä jostain tuntemattomasta syystä sain koneen suuttumaan jo heti alkuunsa ja suurin osa ajasta menikin lankojen selvittelyssä ja uudelleen asettelussa, pienten voimasanojen höystämänä. Voitin tiukan matsin 1-0 ja nyt minulla on siistit housut käytössäni. Laitoin ne heti maanantaina jalkaani ja hyvältä tuntui iltapäivään saakka, kunnes trikoooresorin ja housujen yhtymäkohtasauma alkoi painaa. No se on varmaan luonnollista, sillä teen istumatyötä ja mitkä tahansa housut (paitsi löysimmät mahdolliset lököhousut) alkavat päivän mittaan painaa jostain kohdasta.

Eilen tuli täyteen 25 viikkoa ja olen voinut edelleen todella mainiosti. Juoksin taas ratikkaan minkä jaloistani pääsin. Tosin yritin vaimentaa pomppivaa liikettä ravaamalla mahdollisimman tasaisesti vähän samaan tapaan kuin islanninhevosen neljäs askellaji, töltti, joka varmaan näytti ihmisen toimesta aika koomiselta. Nyt huomaan tällaisten spurttien jälkeen, että vatsa vetää vähän kovemmaksi, mutta ei varsinaisesti supistele. Viime yönä sain tutustua suonenvetoon. Se oli niin raju, että luulin pohkeeni räjähtävän. Eihän siinä nyt täysin äänettömänä ihminen voinut olla, vaan ähkin niin että miehenikin heräsi. Hän tietenkin ensin säikähti, onko vauvalla jokin hätänä kunnes sain kerrottua mikä on vialla. Hän alkoikin herrasmiehenä heti hieroa pohjettani kun omat paineluni eivät näyttäneet tehoavan. Jonkin ajan päästä infernaalinen kipu sitten hellitti. Nyt pohje on vieläkin kipeä, ikääänkuin olisin treenannut vain toista jalkaani.

Ihoni on ollut tällä viikolla niin hyvä, etten ole varmaan vuosiin saanut nauttia yhtä sileistä kasvoista. Se uusi, pari viikkoa sitten ostamani vartalovoide (The Body Shopin Hemp -sarja erittäin kuivalle iholle) näyttää tehoavan todella hyvin. Laitan sitä iltaisin paksun kerroksen myös kasvoihini, joten aamulla iho on sileä, eikä kuivuudesta ole tietoakaan.

Viime viikolla ottamani rokote aiheutti vain käden kipeytymisen. Samana iltana se tosiaan oli erittäin kipeä, mutta seuraavana aamuna jo niin hyvä, että alue oli enää hieman hellä. Mitään päänsärkyä tai kuumetta ei ilmaantunut, enkä usko että sitä nyt enää tulee kun rokotteesta on kuitenkin jo viikko.

Ensi viikolla olisi toinen neuvolalääkäriaika. Toivottavasti siellä näyttää kaikki hyvältä. Ainakin olo on ollut erinomainen (noita pieniä suonenvetoja nyt ei edes lasketa) ja arvot ovat olleet kohdallaan. Nyt energiaa tarvitaankin loppurutistukseen töissä, jotta saan kaiken mahdollisimman valmiiksi ennen äitiyslomani alkamista. Kävin eilen vaa'alla ja painoa ei ole tullut edellisestä neuvolakäynnistä yhtään. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos vararavintoni tulee hyötykäytettyä ja Pöksy saa sen. :)

Vaikka tässä saa välillä jännittää (ja ärsyyntyä) tuon epidemian ja kaikenlaisten muidenkin juttujen vuoksi, siitäkin huolimatta huomaan tällä hetkellä eläväni yhtä elämäni parhaista ja jollain tavalla myös huolettomimmista ajoista. Varmaan tämä kuulostaa oikealta lässynläältä, mutta totta se on. Kyllä minä nautin, jos siihen annetaan mahdollisuus ja nyt näköjään annetaan. En muista, koska viimeksi olisin voinut näin hyvin sekä henkisesti että fyysisesti, enkä muista koska tämä pimein vuodenaika olisi tuntunut yhtä valoisalta ja energiseltä. Toivon, että saan nauttia näin hyvästä olosta jatkossakin.

Hands up, baby hands up

Rokotepäivän ilta: mainittakoon, että käteni on päivän mittaan kipeytynyt siinä määrin, etten tällä hetkellä pysty nostamaan sitä ollenkaan. No okei, jos joku tulisi sanomaan että saat tonnin jos nostat kättäsi niin ehkä sitten pystyisin. Mutta hyvin nihkeästi. Tuntuu kuin olisin treenannut vain toista olkalihastani neljä tuntia putkeen. Onneksi muita oireita ei ole vielä ilmestynyt. Pääkin on säilynyt vielä särystä vapaana.

24 viikkoa ja rokote

"Kävin" aamulla ottamassa sikainfluenssarokotteen. Menin neuvolaan noin klo 7.50, jolloin pihalla oli kolmisenkymmentä metriä jonoa. Samassa rokotusporukassa olivat raskaana olevat, 6kk-15-vuotiaat lääketieteelliset riskiryhmät ja 6kk-35kk terveet lapset. Jotkut olivat tulleet paikalle koko perheen voimin. Tunnelma oli ihan hyväntuulinen ja jonotus tapahtui maltillisesti. Pienimmätkin jaksoivat jonottaa yllättävän hyvin, vaikka loppua kohti noin 1-vuotiaat kakar.. lapset alkoivat ähnätä ja kirkua tuskastuneina. Kuuntelin musiikkia korvakuulokkeet täysillä ja koetin pitää itseni tyyneyden perikuvana. Pidän lapsista, mutta liian suuri vieras vaahtosammutinesiintymä suurena annoksena ei tee oloani ainakaan kovin leppoisaksi. Lopulta tilanne alkoi tympiä etenkin siksi, että ihmisten tyhmyys tiivistyy aina suurissa porukoissa ja jokainen tuntuu tietävän paremmin, miten tällainen tilanne tulisi järjestää järjevämmin. Yksinkertaisiakaan jonotusohjeita ei tunnuttu ymmärtävän, mikä alkoi siepata minua toden teolla. Jonottelin ulkona lumisateessa (onneksi oli saappaat ja sateenvarjo) noin tunnin ja sisällä vielä nelisenkymmentä minuuttia. Onneksi taivaalta ei tullut vettä, mitä aikaisemmin oltiin luvattu. Lumisade oli oikeastaan ihan piristävää. Tuli ihan jouluinen olo.

Sisällä ihmiset jaettiin vuoronumeroilla eri ryhmiin: raskaana olevat saivat valkoisen vuoronumeron (valkoinen oli ykkösprioriteetti) ja loput olivat punaisia ja sinisiä vuoronumeroita. Sisällä henkilökunta hoiti asiansa hyväntuulisesti, ripeästi ja rauhallisesti. Jonotusta ohjaili nuori ystävällinen naisvartija. Neuvolan tiloihin oli järjestetty yksi suuri lepohuone patjoineen, sohvineen, tuoleineen ja pöytineen, jonne sai mennä "toipumaan" pariksikymmeneksi minuutiksi rokotteen jälkeen ja poissulkemaan mahdollinen allergiareaktio.

Vastaanottohuoneita oli muutama ja käsittääkseni kaikissa oli kaksi hoitajaa: toinen kirjasi tiedot koneelle ja toinen rokotti. Yllätyin, koska pistos ei tuntunut oikeastaan miltään. Mainitsin siitä ääneen. "Ei pidäkään tuntua" vastattiin iloisesti. Toivottelin naisille jaksamista ja he vastasivat heti positiivisesti hymyillen "ollaanhan tässä jo voiton puolella kun jonon pääkin jo näkyy."

En malttanut jäädä lepohuoneeseen kuin kymmeneksi minuutiksi. Siinä ajassa allergiareaktio jo usein nostaa päätään, joten uskalsin lähteä. Tallustelin bussipysäkille ja mielessäni siinsi jo pehmeät penkit lämpöisessä kyydissä kun huomasin pysäkin seinästä sangen piristävän seikan: bussin tuloon oli puoli tuntia. Sillä hetkellä tuntui että koko elämä on yhtä odottelua! Sain siinä sitten uuden annoksen raikasta ulkoilmaa samalla kun tein kumisaappaillani mitä hienompia kuvioita lumeen koettaessani kuluttaa aikaani pysäkillä. Musiikkiakaan en enää viitsinyt kuunnella, sillä puhelimeni akku alkoi olla vähissä. Haivaitsin odottelun aikana mm. sellaisia hyödyllisiä seikkoja, kuten että yleisin neuvolasta poistunut automerkki oli Volvo. Ja että ohitseni ajoi käsittämätön viiden Huoneistokeskuksen auton jono, joista jokaisessa oli vain yhdestä kahteen henkilöä. Katselin ensin, että nyt on tulossa kohti joku Posti-autojen tiistaiparaati, mutta ei sentään. En myöskään nähnyt yhtään lintua, mikä on aika erikoista. Vihdoin bussi sitten tuli ja pääsin töihin lämpöön ja turvaan.

Rokotuksen jälkeen ei ole tuntunut miltään, ei ole edes päätä särkenyt (vielä), mikä on tietenkin hyvä asia. Pistoskohta on hieman hellä siitä painettaessa, mutta käsi ei ole vielä muuten kipeä. Katsotaan tilannetta huomenna.

Pöge on ollut tänään vilkkaalla tuulella ja olen saanut nauttia sen liikkeistä jo heräämishetkestäni lähtien. Yleensä Pöksyn itsensä heräämistä saa odotella aamuisin jonkin aikaa, mutta nyt se oli pirteänä jo ennen minua. Samoin töissä olen tuntenut muksauksia vähän väliä. Meidän pieni tyttönen. Äsken koin aivastamisessa aivan uusia ulottuvuuksia: se sattui aivan suunnattomasti ja siitä seurasi jonkinlainen supistus. Olin eilen hoitamassa kaupungilla asioita kun Pöksy ilmoitti tyytymättömyytensä normaalia reipasta kävelyvauhtiani kohtaan ja päätti järjestää minulle semi-voimakasta vihlontaa alavatsaan. Oloni tuntui jotenkin avuttomalta, sillä vaikka muuten olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja vetreä kuin kesäinen pajun varsi (jep), vauhti ei näköjään olekaan enää minun omassa päätäntävallassani. Niinpä köpöttelin lapseni mieliksi vähän rauhallisempaan tahtiin. Meinaan välillä unohtaa, etten todellakaan voi hallita kaikkea.

Huomenna rokotejonossa

Olen menossa aamulla rokotettavaksi. Saa nähdä miten kauan siellä saa jonottaa. Toivottavasti ei ainakaan ulkona asti tarvitse jäkittää. Vähän hirvittää kun silmäilee uutisia, kamalat jonot joka puolella. Huomenna oman seutuni neuvolat aloittavat piikitykset, joten täytyy toivoa että ihmiset jakautuvat niihin tasaisesti. Lisään myöhemmin juttua jonotusfiiliksistä ja siitä, miltä rokotteen jälkeen tuntuu. Pientä jännitystä on havaittavissa, mutta menen nyt nukkumaan sen pois.

Isänpäiväpaita

Teetin miehelleni tällaisen paidan isänpäiväksi. Siinä komeilee ultrakuva Pöksyn jalkapohjasta ja teksti "Estimated Time of Arrival 02032010." Käsittelin kuvaa hieman niin, että lisäsin siihen rasteripisteet ja voimistin kontrastia. Kävin ostamassa hyvän mallisen, puuvillaisen ja hieman joustavan valkoisen T-paidan Zarasta ja kiikutin sen paitapainatukseen kuvatiedostoineni. Painojäljestä tuli laadukas. Minua hykerrytti lahjan antaminen etukäteen jo niin paljon, etten olisi malttanut odottaa sunnuntaihin, mutta sitten lopulta sain hillittyä itseni. Mies ilahtui paidasta hyvin paljon. Hän laittoi sen heti päälle ja piti sitä yllään koko päivän, myös silloin kun lähdimme myöhemmin ulos syömään.

Muksaus vasten kättä

Pitkästä aikaa täällä! Olo on tuntunut niin hyvältä ja tasaiselta, etten vieläkään aina muista kantavani pientä ihmistaimea sisälläni. Olen pannut merkille että tässä, viikon 24 kantturoilla, monella alkaa olla jos jonkinlaisia vaivoja ja olo tuntuu jo suurelta, väsyneeltä ja kömpelöltä. Minulla on ainakin vielä niin loistava ja ketterä olo, etten edes huomaa vatsan olemassaoloa. Ainut toistuva fyysinen kipu on aamuinen selän vihlaisu sängystä noustessa, mutta siihen se sitten jää. Ja lisäksi hengästyn helpommin kuin ennen. Pystyn kuitenkin edelleen ilman suurempia vaikeuksia pukemaan (pienten öh, äh -äännähdysten säestäminä) sukkahousut, solmimaan kengännauhat, nostamaan pudonneita esineitä pöytienkin alta, tutkimaan kopiokoneen alinta sopukkaa paperijumin vuoksi, juoksemaan kovaa ratikkaan, istumaan sohvalla jalat koukussa, menemään lattialle ja nousemaan sieltä ylös, jne. Käytännössä liikun melkolailla samalla tavalla kuin ennenkin. Tosin auton hanskalokeron perukoille kurottaminen ei onnistunut. Vatsa kyllä näkyy jo hyvin selvästi ja etenkin iltapäivisin se on jo oikea pallo. Huomaan myös ilokseni, ettei minua edelleenkään väsytä ja energiaa riittää kuin pienessä kylässä. Nukun erinomaisesti, vatsa ei ole vielä tiellä. Olen aina tottunut nukkumaan vatsallani tai puolittain vatsallani toinen käsi tyynyn alla ja "päällimmäinen" jalka koukussa. Aloin jo loppukesästä treenata itseäni siitä pois ja se on kannattanut, sillä yöunenin ovat jatkuneet laadukkaina nyt kun voi nukkua enää kylkiasennoissa ja selällään. Kohta tosin viimeksi mainittukin karsiutuu pois, mutta olen tyytyväinen että lappeellaan olo on harjoittelun tuloksena ihan luontevaa.

Kaiken kaikkiaan tämä toinen kolmannes on tuntunut ihan taivaalliselta ja raskaustila tuntuu olevan minun juttuni. (Katsotaan muutaman viikon päästä uudestaan.) Mutta siis vakavasti puhuen, olen saanut nauttia hyvästä olosta ja tähän mennessä helposta odotuksesta. Se kun ei ole itsestään selvyys.

Nyt Pöksyn tönäisyjä ja potkuja saa tuntea jo todella monta kertaa päivässä. Tänä aamuna myös mieheni tunsi ensimmäisen kerran pienen muksauksen kättään vasten! Minulla on tapana mennä aamusuihkun jälkeen hetkeksi työhuonen sohvalle pötköttämään ja seuraamaan vauvan heräämistä. Potkuja olisi varmasti voinut tuntea jo aiemmin, mutta lapsi lopettaa edelleen shownsa sillä sekunnilla kun käsi asettuu vatsan päälle. Haluaa pitää esityksensä vielä äidin yksinoikeutena, sovitaan niin! Mutta mukellusta tuntuu nyt jo todella paljon, eikä kauan tarvitse olla esimerkiksi kyljellään kun toiminta alkaa. Toistaiseksi olen kuitenkin saanut nauttia yöunista ilman, että alivuokralainen pitää hereillä tai herättää yöllisillä bileillään.

Nyt Pögellä on siis kokoa jo noin 28 cm ja painoa (siitä riippuen mistä tiedon lukee) 500-600g. Vauva on jo sen kokoinen, että jos synnytys nyt käynnistyisi, keskonen voisi hyvällä hoidolla selvitä. Ajatus tuntuu aika hurjalta. Viikot ovat menneet työn touhussa niin kovaa vauhtia, että jouduin tänään jopa varmistamaan raskauslaskurista mikä viikko ensi tiistaina alkaa.

Olen myös viikon sisällä saanut tutustua ensimmäisiin supistuksiin. Nämä eivät olleet kuvuttomia, vaan sellaisia "aiaiaii, otetaan sitten rauhallisemmin" -tyyppisiä. Aluksi se alkoi kunnon kylkivihlaisulla ja eteni siitä nopeasti keskelle tehden koko vatsasta kivikovan. Ensimmäisen kerran se tapahtui eräänä iltana kun yritin vaihtaa liian ripeästi asentoa sohvalla. Toisella kerralla olin lähdössä lounaalle ja vihlaisun tullessa oli pakko pysähtyä vähäksi aikaa. Supistuksen aikana sain hyvän tilaisuuden tunnustella selvemmin kohtuni nykyistä kokoa sen ollessa oikein kova. Hämästyttävää miten pitkälle se jo ulottuu sekä leveys-, että pystysuunnassa. Kokeus on jo navan yläpuolella.

Sitten on tuo kansaa kuohuttava sikainflenssa. Olen nyt kääntänyt kelkkani ja päätin ottaa rokotteen. Epidemia yltyy koko ajan, joten viruksen saaminen on minulle ja lapselle varmaan suurempi riski kuin saada rokotteesta jotain. Tähän tulokseen olen nyt tullut pitkällisen harkinnan ja tiedonkeruun jälkeen. Olen seurannut muiden raskaana olevien rektioita rokotteen jälkeen, eikä kukaan ole toistaiseksi saanut pahempia sivuoireita. Lisäksi pari erittäin allergista ystävääni ovat saaneet piikin, eikä heille tullut reaktioita. Omalla alueellani odottavien piikitys alkaa vasta ensi tiistaina, mikä on parikin viikkoa myöhemmin kuin monessa muussa paikassa. Tuntuu turhauttavalta kun muutama kilometri toiseen suuntaan ja siellä rokotteen saa jo kolmosriskiryhmäläiset. Nyt täytyy vaan toivoa, että ehdin saada suojan ennen kuin epidemia ehtii tosi kovaksi täällä etelässä. Rokotteen teho kun alkaa kunnolla vasta parisen viikkoa piikin jälkeen, joten saan ensi viikon jälkeekin olla vielä pitkän aikaa erityisen varuillani. Lisäjännitystä tilanteeseen tuo se, että mieheni työ menekinedistäjänä takaa, että ihmisiä on ympärillä enemmän kuin tarpeeksi. Hänellä on aina ollut erinomainen vastustuskyky ja on välttänyt kaikenmaailman epidemioita, joita ympärillä vuosittain jyllää. Hän on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana sairauslomalla noin kolme kertaa. Mutta eihän se estä, etteikö juuri tämä tauti iskisi, vaikka tietenkin hyvästä vastustuskyvystä on apua. Toivon niin paljon, ettei meistä kumpikaan sairastu. Kyllä tämä tilanne ja ihmisten hysteria on alkanut jo jänskättää vähän enemmän, mutta ei auta nyt muu kuin jatkaa erittäin huolellisen käsihyguenian huolehtimista ja olla vartavasten hakeutumatta suurempiin ihmisjoukkoihin.

Sitten vielä takaisin hyviin asioihin. Toistuvista kosteutusyrityksistä huolimatta ihoni on pysynyt älyttömän kuivana ja aloin olla jo ihan epätoivoinen. Sitten löysin vihdoin loistavan vartalovoiteen rapisevalle hipiälleni: The Body Shopin erittäin kuivalle iholle tarkottetu Hemp Body Butter. Minulla on vuosia sitten ollut sama voide ja kasvojenpesuneste, mutta sittemmin olin autuaasti unohtanut koko sarjan, sillä en käy Body Shopissa kovinkaan usein. Nämä Hamppu-sarjan tuotteet kävivät minulle erinomaisesti ja kun eräänä päivänä kävelin kaupan ohi, koin mahtavan ahaa-elämyksen. Levitän voidetta iltaisin myös kavoilleni, minkä ansiosta ihoni on ollut todella pehmeä ja sileä jo monta päivää. Jos ratkaisu oli tässä, olen enemmän kuin tyytyväinen! Tulos selviää viikon sisällä, jolloin ihoni viimeistään esittää vastalauseen.