Jäinen ikkuna (lentokonessa matkalla Madeiralle vuonna 2007)
Joulun aika oli ihana! Pääsimme vanhemmilleni ilman ruuhkia ja huonoa ilmaa. Kotitalossani tunnelma oli normaaliin tapaan ihana ja rento. Vietimme mieheni kanssa siellä neljä päivää, jonka aikana kävimme myös siskoni luona joulupuurolla ja viettämässä joulupäivää. Pyhien jälkeisenä sunnuntaina menin vielä pariksi päiväksi siskolleni viettämään aikaa. Oli mukava päästä puuhastelemaan koko perheen kanssa ja nähdä kaikkia ilman kiirettä. Viikko siinä vierähti ennen kuin palasin takaisin kotiin.
Lapseni luultavasti pitää joulusta yhtä paljon kuin minäkin, sillä jo aatonaatosta lähtien Pöge oli todella vilkas. Se piti oikein kunnon showta monta päivää, mikä minusta oli tietenkin ihanaa. Se heräsi joka aamu virkeänä ja mukelsi myöhään iltaan asti. Ei tullut kertaakaan sellaista oloa, että pitäisi herätellä tyttöä ja sain nauttia sen "juttelusta" täysillä.
Unohdin viimeisen neuvolakäynnin jälkeen mainita, että painoni on noussut yhteensä noin 3 kiloa, mutta nyt taas laskenut. Eli tällä hetkellä pyöritään varmaan siinä 2 kilon tuntumassa. Ensi viikolla minulla on taas neuvola-aika, ne alkavat nyt tihentyä. Viikonloppuna sain tutustua nivuskipuun, joka oli niin voimakasta, että minun piti kävellessä "letkauttaa" toista jalkaa, jotta kipu ei olisi yltynyt jännityksestä. Lantion seutuni alkaa siis osoittaa merkkejä löystymisestä! Vaikka juiliminen oli aika valtaisaa, silti tilanne lähinnä vielä vaan hymyilytti. Ainakin tiedän, että kehoni toimii "standardien" mukaisesti.
Joululomalla sain viitteitä, että Pöksy ei olekaan enää mikään ihan kevyt pallero, sillä joulupäivänä en enää pystynyt olemaan selälläni kuin muutaman minuutin kerrallaan. Ensin en edes tajunnut mikä oloni teki niin omituiseksi, kunnes älysin että suuret verisuoneni ovat puristuksissa, mikä aiheutti pyörryttävän ja hapettoman olon. Olinkin joitain päiviä sitten miettinyt, missähän vaiheessa tämä tilanne tulee eteen kun siitä kuitenkin kuulee aika paljon. Muutos tuli ihan parissa päivässä, mutta toisaalta nythän vauvan kasvuvauhti on parisataa grammaa viikossa, joten hurjaa vauhtia mennään. Tällä hetkellä pyöritään noin 40 cm:n pituudessa ja vajaan 2 kg:n painossa. Tuon selinmakuuasennon jäädessä pois olen nukkunut paljon lyhyemmissä pätkissä nyt kun vaihtoehtoina on enää vain joko kylki a tai kylki b. Suppea asentovalikoima taas on aiheuttanut sen, että kyljellään maatessa päällimmäistä lonkkaa alkaa särkeä helpommin, joten jodun vaihtamaan syrjää paljon tiheämmin. Tämäkin on viitettä lantioliitosten löystymisestä. Otin parina yönä tyynyn jalkojen väliin, mutta mielestäni se ei muuttanut tilannetta kovinkaan paljon ja hetken päästä heräsin tyyny nilkoissa tai lattialla. Tosin jos tyyny olisi ollut paksumpi, kolotus olisi varmasti helpottanut enemmän. Niin ainakin luulen.. Pitänee siis testata uudestaan.
Tänään oli ihan mukavaa palata takaisin arkeen vaikka myönnettäköön, että olo on kyllä nyt jo niin ulkopuolinen kaikesta, että haluaisin jo jäädä lomalle. Töitä tehdessä on sellainen hassu olo, että "miksi sinä minulta tuollaista kysyt, ei se minulle enää kuulu, anna mun olla rauhassa", vaikka tehokasta työaikaa on jäljellä vielä kolme viikkoa, jonka loppuvaiheessa perehdytän myös sijaiseni. Sitä en odota kamalan innokkaasti, sillä oman rauhan tarve on vain korostunut ja nyt on sellainen "en pysty tutustumaan keneenkään uuteen ihmiseen just nyt" -olo, mutta itseni tuntien se menee kyllä oikein hyvin ja viikko voi olla mukavakin. Tilanteeseen meneminen vain tuntuu vaikealta.
Tänä aamuna sain inhottavan heikotuskohtauksen. Se ei tuntunut alhaisen verensokerin aiheuttamalta, vaan joltain muulta. Se alkoi ensimmäisen kerran kotona ja jatkui ratikassa. Istuin penkillä ja mietin, pitääkö hypätä seuraavalla pysäkillä ulos oksentamaan. Kasvojani kihelmöi, otsani oli kylmässä hiessa ja happi tuntui loppuvan. Olo tuntui juuri siltä kuin iso suoni olisi taas ollut puristuksissa. Olo helpottui sitten hetkeksi, jolloin vajosin ihanaan horrokseen, mutta loppumatkasta sama jatkui taas. Kun pääsin ulos, imin keuhkoihini raikasta pakkasilmaa ja kävelin hitaasti työpaikalle. Se helpotti vähän. Töissä oloni tuntui edelleen heikolta, mutta ei palannut yhtä huonoksi. Hain sämpylän ja omenamehua ruokalasta, jotka söin väkisin. Joko verenpaineeni on ollut tilapäisesti hyvin alhaalla (sykekin tuntui melko hitaalta) tai sitten hemoglobiini on romahtanut edellisen neuvolakäynnin jälkeen ja tarvitsen lisärautaa. Ensi viikollahan se sitten selviää. Tosin jos olo jatkuu yhtä heikkona monta päivää, sitten minun täytyy käydä siellä jo aikaisemmin.
Tänään oli ihan mukavaa palata takaisin arkeen vaikka myönnettäköön, että olo on kyllä nyt jo niin ulkopuolinen kaikesta, että haluaisin jo jäädä lomalle. Töitä tehdessä on sellainen hassu olo, että "miksi sinä minulta tuollaista kysyt, ei se minulle enää kuulu, anna mun olla rauhassa", vaikka tehokasta työaikaa on jäljellä vielä kolme viikkoa, jonka loppuvaiheessa perehdytän myös sijaiseni. Sitä en odota kamalan innokkaasti, sillä oman rauhan tarve on vain korostunut ja nyt on sellainen "en pysty tutustumaan keneenkään uuteen ihmiseen just nyt" -olo, mutta itseni tuntien se menee kyllä oikein hyvin ja viikko voi olla mukavakin. Tilanteeseen meneminen vain tuntuu vaikealta.
Tänä aamuna sain inhottavan heikotuskohtauksen. Se ei tuntunut alhaisen verensokerin aiheuttamalta, vaan joltain muulta. Se alkoi ensimmäisen kerran kotona ja jatkui ratikassa. Istuin penkillä ja mietin, pitääkö hypätä seuraavalla pysäkillä ulos oksentamaan. Kasvojani kihelmöi, otsani oli kylmässä hiessa ja happi tuntui loppuvan. Olo tuntui juuri siltä kuin iso suoni olisi taas ollut puristuksissa. Olo helpottui sitten hetkeksi, jolloin vajosin ihanaan horrokseen, mutta loppumatkasta sama jatkui taas. Kun pääsin ulos, imin keuhkoihini raikasta pakkasilmaa ja kävelin hitaasti työpaikalle. Se helpotti vähän. Töissä oloni tuntui edelleen heikolta, mutta ei palannut yhtä huonoksi. Hain sämpylän ja omenamehua ruokalasta, jotka söin väkisin. Joko verenpaineeni on ollut tilapäisesti hyvin alhaalla (sykekin tuntui melko hitaalta) tai sitten hemoglobiini on romahtanut edellisen neuvolakäynnin jälkeen ja tarvitsen lisärautaa. Ensi viikollahan se sitten selviää. Tosin jos olo jatkuu yhtä heikkona monta päivää, sitten minun täytyy käydä siellä jo aikaisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti