Haua. Haua! HAUA!

Mannan kanssa on kiva mennä talomme takapihalle leikkimään. Ensin hän keskittyy hiekkalaatikkoon, keinumiseen ja leikkimökin ikkunasta kurkisteluun. Sitten hän muistaa, että ainiin, kahdessa alimmassa kerroksessa olevassa asunnossahan on koiria! Toisessa asunnossa koirat tulevat välillä ikkunaan haukkumaan ja toisen ikkunassa on sellainen koiran kuva, joita jotkut laittavat auton ikkunoihin tai portin pieliin. Pelkkä pieni kuvakin riittää Mannalle. Viereisen talon alakerran päätykämpässä on taas lapsia aristeleva kissa ("haua!"), joka ulkoilee usein valjaissa takapihalla.

"Haua!" Alkaa Manna hihkua ja lähtee kohti jotain näistä kolmesta kohteesta. Pohjakerrosten asunnoilla on rivitalomaiset takapihat, joten Manna voisi talsia niihin helposti. Kun Manna siis on muistanut nämä ihanat olennot, alkaa hän itsepintaisesti edetä näitä pihoja kohti minun parhaani mukaan estellessä. Kun saan hänet takaisin hiekkalaatikolle, keinuun tai viereiseen metsään tutkimusretkelle, kuuluu sekunnin päästä taas "haua!" ja hän lähtee juoksemaan noita pihoja kohti sormi menosuuntaan osoittaen. Huoh.

Takapihalle on niin helppo mennä kun ei tarvitse kun heittää vaatteet päälle ja kävellä sinne ja sisälle pääsee yhtä nopeasti ruoka-ajan koittaessa. Mutta useimmiten helpompi ratkaisu on kuitenkin mennä johonkin muuhun puistoon, jossa on aidat ja paljon mielenkiintoisia leikkivälineitä. Ja siellä saa mennä joka paikkaan.