Manna tuntui oppineen mummilareissulla taas vaikka mitä! Kun menimme hakemaan lasta ja hän tuli keittiössä vastaan, hän näytti kasvaneen parissa päivässä ihan kamalasti! Tällä kertaa huomasin myös, että mitä suuremmaksi lapsi kasvaa, sen kovempi ikävä häntä on. Silti kaikille teki hyvää pieni arjen irtiotto. Tämä oli muistaakseni kolmas kerta kun hän oli yökylähoidossa ja ne kaikki ovat olleet mummin ja ukin luona.
Manna auttaa iskää lattian laitossa. Tai pikemminkin piirtelee vieressä.
Tytön tempperamentti kasvaa koko ajan. Ja koska maailman ihmeet avautuvat pienen silmien eteen aina vaan laajempana, alkaa vaatiminenkin olla jo ihan toista luokkaa. Täytyy sanoa, että vaikka tämä lapsi on edelleen superhelppo, silti täytyy olla aika kieli keskellä kämmentä, eikun suuta, ollakseen johdonmukainen, ettei apinanpoikanen pääse pompottelemaan miten huvittaa. Kyllähän sitä voisi päästää itsensä helpolla ja antaa periksi kaikelle, mutta lopputuloksena on sitten kaikkea muuta kuin herttaisesti käyttäytyvä lapsi. Ja vaativuus senkuin kasvaa päivä päivältä ja meidän kielet täytyy lopulta liimata suiden keskelle, etteivät eksy poskeen. Uhmaikää odotellessa. Tai anteeksi, tahtoikä onkin tämänpäivän sana, sillä sana uhma on liian negatiivinen ilmaisu siitä vaiheesta kun lapsi etsii rajojaan. Hmm.. Taidan kuitenkin pitäytyä perinteisessä uhma-sanassa.
Nyt olemme menossa kohti vähän erilaista kesää kuin viimeksi. Muistelen hymyssä suin viime kesän puistoretkiä, jotka pitivät sisällään leppoisaa oleskelua: Mannan pitkiä päiväunia, minun lehden- ja kirjanlukuhetkiä, Mannan kääntyilyä viltillä hurjasti potkiskellen, puiden ja taivaan ihmettelyä, evästreffejä ystävien kanssa. Tänä kesänä puistoreissut ovat lievästi sanottuna erilaisia, sillä pieni viilettäjä ehtii joka paikkaan. Parasta on tietenkin suuri alue, jolla pääsee juoksemaan mielin määrin. Meillä on lähistöllä iso, upea viherpuisto, jossa on tilaa temmeltää. Siellä on myös ankkalampi. Ja leikkipuistothan ovat huippukiva juttu, jossa lapsi saa purata joka reiästä pursuavaa energiaansa.
Kun iskä tulee töistä ja tekee välillä vielä paperihommia, Manna liimautuu kylkeen saman pöydän ääreen. Töiden ajaksi laitetaan koneelta pyörimään Teletapit, joka muuttaa lapsen pieneksi patsaaksi..
Olemme saaneet tutustua myös uudenlaisiin raivokohtauksiin, joita on tullut viimeisen viikon sisällä pari kappaletta Mannan ollessa todella väsynyt. Tässä tulee se esimerkki vaunuissa nukuttamisesta: Jos minulla on asiaa vaikkapa kaupungille, lähdemme Mannan kanssa yleensä vasta hänen päiväunien jälkeen, jotta hän on mahdollisimman levännyt. Joskus on kuitenkin pakko lähteä jo aikaisemmin ja ajoitan sen sitten niin, että lähdemme päiväruoan jälkeen, jolloin Manna voi mennä päikkäreille suoraan rattaisiin. Yleensä se onnistuu ihan hyvin kun tyttö on hetken kukkunut ja noussut muutaman kerran väkisin istumaan, mutta unista ei luonnollisestikaan tule yhtä pitkät hälisevässä ympäristössä kuin tutussa kodissa. Viime perjantaina hän ei kuitenkaan nukahtanut, vaikka kaikki merkit viittasivat siihen. Nousimme bussiin ja tyttö oli melkein unessa, kunnes viereemme ilmestyi rattaissa melkein saman ikäinen poika. Manna ja poika ihastuivat toisiinsa oitis, ottivat kädestä kiinni ja matkustivat toisiaan tuijotellen vaikka kuinka kauan. Hellyyttävä tilanne. Pojan äidin kanssa naureskelimme jotain suhteen nopeasta etenemisestä.
Kun pääsimme kaupunkiin, lähdin nukuttamaan Mannaa vähän hiljaisemmille kaduille ennen asioiden hoitamista. Hänpä ei sitten suostunut menemään enää edes makuuasentoon, vaan kukkui itsepintaisesti pystyssä silmät aivan ristissä. Pitkällisen kävelyn jälkeen annoin periksi. Selvä, älä sitten nuku. Enhän minä voi pakottaa toista makuuasentoon. Harmitti vietävästi, koska tiesin mitä siitä seuraisi ja nyt unet olivat erityisen tärkeät, jotta Manna jaksaisi olla kaupungilla. Meillä oli kaikenlisäksi varattu ravintolasta pöytä alkuiltaan, jolloin Mannalla oli ruoka-aika. Hurrasin jo etukäteen mielessäni, että siinä vaiheessa lapsi on varmasti muuttunut jo superpalloksi ja se tietää leppoisaa ruokailua.. No pari tuntia siinä heiluimme kaupungilla ja kävimme myös työpaikallani, jossa Manna oli onnensa kukkuloilla. Onneksi Manna on yleensä väsyneenäkin tiettyyn rajaan asti hyvällä tuulella, joten sen puoleen ei ole hätää. Hän ei vaan silloin pysy yhtään paikallaan, vaan touhottaa kahta kauheammin ja nauraa käkätää melkein hysteerisesti. Kun lähdimme ulos, tyttö simahti viimeinkin, neljä tuntia aikataulusta myöhässä. Hän nukkuikin kuin tukki ja ajattelin että nyt tulee hyvät unet. Ja paskat. Mies oli tässä vaiheessa jo liittynyt seuraan kun Manna heräsi säpsähtäen urheilukaupassa. En tiedä mikä tytön herätti, sillä ympäristö oli aivan rauhallinen. Syynä olivat varmasti nukkumattomuus ja vilkkaan päivän yhdistelmä. Aluksi Manna oli vähän itkuinen, kunnes rauhoittui. Ja muuttui taas itkuiseksi. Sitten hän heittäytyi maahan vatsalleen ja sai kuuluisan itkupotkuraivarin. Mies meni maksamaan ostoksia ja minä lähdin hystreerisesti huutavan tenavan kanssa ulos. Yritin rauhoitella häntä sylissä, mutta 12 kiloa painava, rimpuileva reilu 1-vuotias on jo aika voimakas. Hän ei viihtynyt sylissä yhtään, joten laitoin hänet takaisin rattaisiin, joista hän lähti välittömästi kiipeämään pois. Minun oli pakko sitoa rimpuileva tyttö valjaisiin. Tutti, Unikki, eikä maito kelvannut, vaan ne heitettiin vihaisesti takaisin. Mikään ei kelvannut. Lapsi oli aivan hysteerinen. Pidä pää kylmänä, pysy rauhallisena, ajattelin. Eikä minua oikeastaan hermostuttanutkaan, ainoastaan säälitti lapsen hätä. Lähdin sitten vain työntämään rattaita katua pitkin rauhallisesti puhellen (vaikka sen sirkkelihuudon alta ei mikään puhe varmasti kuulunut), ajattelin että liike rauhoittaisi. Kymmenen minuutin huudon jälkeen Manna alkoi rauhoittua. Itku muuttui ajoittaisiksi pikkupuuskiksi ja nikotteluksi. Sen jälkeen tyttö oli hetken aivan voipunut, mutta ei käynyt enää nukkumaan. Sitten kelpasivat tutti ja Unikkikin. Hetken päästä hän oli taas oma itsensä ja puheli iloisena ympärilleen osoitellen. Ravintolassa kaikki meni hyvin, vaikka päiväunet jäivät vain siihen puoleen tuntiin. Yöunille mentiin normaaliin aikaan ja ajattelin että ihme jos yöllä ei tule heräämistä moisen, hektisen päivän jälkeen, mutta ei. Se meni ihan normaalisti.
Eilen sama toistui, mutta vähän lyhyempänä episodina. Se oli ihan tavallinen kotipäivä, mutta olin Mannan kanssa vielä ennen iltapuuroa läheisessä puistossa, mikä väsytti tytön tosi tehokkaasti. Sinä päivänä oli ollut vain yhdet kunnon pituiset päikkärit. Iltapesun aikana väsymys meni yli ja lapsi suuttui totaalisesti. En saanut pyjamaa rimpuilevan tytön päälle vaikka kuinka yritin, enkä ole avuton nainen. Sylikään ei kelvannut. Laitoin Mannan sitten hetkeksi lattialle vaippasillaan kuljeskelemaan, jossa hän rauhoittuikin. Lopulta pyjama sujahti päälle ja lapsi saatiin sänkyyn.
Näköjään nyt on tällainen vaihe menossa, jossa ilmaistaan superväsymys näin voimakkaasti. Kun lapsi menee hysteeriseksi, siihen ei oikeasti tunnu tehoavan mikään muu kuin odottelu, että hän viihtyy taas nahoissaan.
Epäilen, että Mannalle on tulossa yksi kulmahammas. Yksi merkki on se, ettei hampaita meinaa saada pestyä. Toinen on vähän huonompi ruokahalu. Hammas voi toki aiheuttaa myös kiukuttelua, mutta en usko että nämä raivokohtaukset ovat siitä johtuvaa, sillä ne eivät ole niinkään kiukuttelua, vaan minusta selvää väsymystä. Muuten Manna on ollut aurinkoinen ja helppo itsensä.
Päiväunilta herännyt tyttö katselee pihan tapahtumia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti