26

Tänään on täynnä 26 viikkoa. Pientä selkäkipua on esiintynyt parina päivänä, mutta ei mitään suurempaa. Lähinnä aina silloin, kun on istunut ja sitten nousee ylös. Vatsa kasvaa hurjaa vauhtia ja on nyt jo aika iso pallo. Iltaisin kotiin tullessa miehellä on usein huvittunut ilme: "aika vähän se on taas päivän aikana kasvanut!" Ja usein kun kuljen hänen ohitseen kotona, kasvoilta paistaa ilontäyteinen virne. Kuulemma hauskaa kun vatsa on jo niin iso. Saankin usein taputuksia ja silityksiä kummulleni, mikä saa oloni tuntumaan erityiseltä.

Painoni ei ole noussut vieläkään, vaikka syön ihan hyvän kokoisia annoksia (hahaa, söin eilen kaksi lämmintä leipää jauhelihatäytteellä. Se oli hyvää)! Eipä tuo minua haittaa, pääasia että Pöksy kasvaa ja sillä on hyvä olla. Se olisikin mahtava tilanne, jos paino pysyisi vakiona ja ylimääräiset kiloni (tai osa niistä) siirtyisi lapseen. Turha toivo. Eiköhän tuota lääniä ala tulla viimeistään loppuvaiheessa. Minulla on huomenna toinen neuvolalääkärin vastaanotto ja siellä selviää, onko kaikki mallillaan esimerkiksi kohdunkaulan osalta. Ei ole ainakaan supistellut nyt taas viime aikoina. Oli ainoastaan pari viikkoa sitten ne pari kipeää supistusta, jotka sitten menivät ohi aika pian.

Energinen olo vaan jatkuu, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Oma vitamiinikuurini on innoittanut mieheninkin juomaan aamuisin Beroccaa. Kuulemma energisyyttä on hänelläkin nyt ihan eri tavalla. Mukava odotusaika ja hyvä olo ovat pitäneet molempien mielenkin yleisesti hyvänä.

Esineiden lattialta poimiminen tai istuutuminen on ärsyttävää, koska kalsarit rullaantuvat vatsan alle. Ehkä ratkaisu olisi todellakin ostaa niitä mamma-alushousuja, mutta en ole vielä ottanut sitä projektikseni. Välillä tuijotan haikeana vaatehuoneeni sisältöä kun ei voi pukea päälleen mitä haluaisi, mutta aika vähän sitä on ollut rajoituksia vielä tässä vaiheessa. Toisaalta kyllä nautin täysillä tästä tilanteesta, koska ei tarvitse ajatella vatsamakkaroita. Nyt maha saa reilusti olla kupera. Olen ostanut vain yhden äitiysvaatteen, ne housut. Muuta en ole tämänhetkisen muodin ansiosta vielä tarvinnut (paitsi niitä kalsareita pitäisi kyllä hankkia) kun voi oleilla mekoissa, tunikoissa ja sukkiksissa.

Nyt alkaa olla sellainen "älä häiritse minua" -olo. Tekee mieli olla paljon kotona. Olen yleensäkin kotihiiri, mutta nyt tarve on vain lisääntynyt. En meinaa saada kodista tarpeekseni ja suorastaan maistelen iltaisin siellä vallitsevaa, rauhallista tunnelmaa kynttilöineen kaikkineen. Tuntuu, että vaikka on mukava tehdä kaikenlaista ja nähdä ystäviä, sitä on kuitenkin suuri kaipuu omiin oloihin. En minä halua kotiinkaan kokonaan erakoitua, vaikka sellainen erityinen omissa oloissa -tarve onkin. Haluan nähdä ystäviäni, koska he ovat tärkeitä.

Ai niin, tadaa! Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä kun sain sikainfluenssarokotteen. Nyt näyttää siis siltä, että tämä parin viikon varoaika on selvitty ja voi alkaa olla vähän turvallisemmin mielin, sopivasti kun kohta pitäisi mennä jouluostoksillekin. Hienoa! Nyt täytyy vielä toivoa, että uutiset puhuvat totta sanoessaan, että taite olisi saavutettu ja epidemia olisi pikkuhiljaa laantumassa. Aika aikaista vielä sanoa, mutta seurataan tilannetta.

Olen nyt tajunnut, että Pöge tuntuu rauhoittuvan viikonlopuiksi. Se oli lauantaista alkaen aika vaisu ja aloin jo vähän huolestua. Eilen illalla sitten tuli taas enemmän normaalia iltatoimintaa, mikä helpotti. Samoin tänä aamuna ratikassa potkiminen yltyi. Tajusin, että tämä voi hyvinkin johtua viikonpäivistä, koska onhan arkielämä paljon hektisempää. On Pöksy kyllä liikkunut ja potkinut vaisuinakin päivinä, mutta todella paljon harvemmin. Siksi välillä vähän huolestuttaa. Siskoni lohdutti, että syy voi olla asennossa, jossa potkut eivät niin tunnu tai sitten sillä on vain pitempiä unijaksoja. Mutta pääasia, että liikkeitä kuitenkin tuntuu. Melkein aina kyllä saan pienen vastauksen jos vähän aikaa makaan kyljelläni tai selälläni ja silitän tai hieman tönin vatsaa. Sieltä se pieni tuuppaisu aina ennenpitkää tulee ja tiedän että siellä ollaan elossa. Eräänä aamuna mieheni sai potkun korvaan kuunnellessa vatsaani.