Viikko jäljellä. Töitä.

Tällä viikolla on ollut vilkasta. Pöksy on aktiivinen etenkin silloin kun olen matkalla töihin. Sama jatkuu pitkin työpäivää. Pöksy on nyt siis vilkkaimmillaan kun istun ja olen muutenkin pystyasennossa. Ennen mukellus alkoi kylkiasennossa, nyt silloin on melko rauhallista. Vauva on myös alkanut herätä vähän ennen minua. Tunnen aamulla horroksesta sen tönimisen ja se tuntuu aina yhtä mukavalta.

Kävin tiistaina neuvolassa ja siellä oli kaikki ihan ok. Verenpaine vaan oli hieman alhaalla, kuten huimauskohtauksesta epäilinkin. Sain ohjeeksi syödä salmiakkia tai lakua, kahvia kun en juo. Mikäpäs siinä, sillä aika-ajoin minuun iskee kamala Kouvolan laku -himo. Sehän on Suomen ehdottomasti parasta lakua. Siis ihan oikeasti. Eilen sitten ostin pussin ja laitoin ahneesti heti kolme palaa suuhun. Maistui ihan homeelle. Tosin en ole varma, oliko juuri huulin sivellyllä Hemp-voiteella osuutta asiaan. Sen maku tosiaan on hieman homeinen.

No niin, takaisin neuvolaan: hemoglobiini oli pysynyt samassa, joten lisäraudan tarvetta ei ole vieläkään. Samoin kaikki muukin näytti hyvältä. Vatsa on saanut mittaa sentin viikossa, eli normaaliin tahtiin mennään silläkin osin. Nyt otettiin myös (vihdoin) puheeksi perhevalmennus. Sitä on kaksi kertaa, kolme jos lasketaan synnytyssairaalassa vierailu. Epäilen, että sinne mennessä voi alkaa jo vähän jänskättää. Siellä kun näemme konkreettisesti, mihin olemme menossa.

Lapsi on tosiaan aika kova kääntyilemään, koska neuvolan täti ei oikein ottanut selvää, miten päin se siellä mahassa köllötteli. Vahvimmaksi veikkaukseksi tuli "poikkitila", eli Pöksy todella oli vatsassa melkein poikittain. Ei tunnu enää näillä viikoilla niin kivalta kun vauva kääntyilee. Asettuisi jo niin minäkin voisin olla vähän turvallisemmin mielin! Neuvolan täti sanoi ystävällisesti Pöksyn asentoa tunnustellen, että "tää sinun masusi ei ole ihan helpoimmasta päästä" ja silitteli sitä hyväntahtosesti. Tiedän! Onhan minulla niitä vatsanpeitteitä, kuten asia joka puolella kauniisti ilmaistaan.

Nyt on vielä viikko töitä jäljellä ja sitten minulla alkaa ihan toisenlainen elämä. Saattaa olla, että pari ensimmäistä päivää menee pöllämystyneessä mielentilassa ja haahuillessa ympäri kotia, kunnes löydän tekemistä. Sitä varmasti keksin, siitä ei ole pelkoa, mutta elämä vaan tulee olemaan toisenlaista. Ihanaa ja samalla jännää. Haikeaakin.