Huolinuket

Pikkiriikkiset unikaverit

Löysin ennen joulua hauskat nuket Ruohonjuuresta. Ne ovat pienen pieniä, tulitikkuakin lyhyempiä ja mahtuvat kaikki kuusi pieneen lasturasiaan. Niiden tehtävä on pitää omistajansa huolet loitolla. Mukana tulleessa lapussa sanotaan suurin piirtein näin: "Tässä sinulle nukkeja. Laita ne illalla tyynysi alle ja anna hoitaa murehtiminen puolestasi."

Siitä lähtien olen pitänyt niitä tyynyni alla melkein joka yö, enkä ole huomannut murehtivani yön aikana ollenkaan. Olen todella taikauskoinen, mutta tiedän kuitenkin järjellä ajateltuna, että tällaiset asiat ovat sellaista hömpönpömppöä. Mutta jos ihminen uskoo tarpeeksi johonkin, luulen että moni asia hoituu pelkästään psykologisesti alitajuntaa "huijaamalla". Lumelääkettä.

Mieheni on katsellut huvittuneena toimintaani monena iltana kun olen asetellut nuket huolellisesti tyttö-poika-järjestykseen ennen nukkumaan menoa. Hän kyselee, onko niillä tietyt parit ja on huolissaan niiden liiasta kuormittumisesta. Minua hymyilyttää vieläkin yksi keskustelu, joka taas eräänä iltana käytiin:

Mies: Älä nyt ylikuormita niitä!

Minä: Kuin niin?

Mies: No kun ne joutuvat töihin joka yö.

Minä: Sehän on niiden tehtävä.

Mies: Mutta se työ on niin rankkaa!

Minä: Enhän minä aina murehdi yhtä paljon ja sitäpaitsi ne ovat vahvoja. Ne on tehty sitä varten.

Mies: Mutta on se silti rankkaa työtä.

Minä: Nehän tekevät ihan normaalin 8 tunnin työpäivän ja pääsevät sitten päiväksi lepäämään rasiaansa ja pulisemaan keskenään.

Mies: Pitäisi sun nyt kuitenkin antaa niille vähän lomaa.

Minä: No en kai minä nyt lomaa niille vielä anna kun ovat olleet vasta kuukauden mulla töissä! Ei kai kukaan saa lomaa vasta kuukauden työssäolon jälkeen.

Mies: No mutta silti. Pitäisi sun nyt antaa niiden vähän levätä.

Tästä heltyneenä annoin nukeille vapaapäivän tänä viikonloppuna ja mies oli tyytyväinen. Tulos: näin painajaisia!

Kerran unohdin nuket päivän ajaksi tyynyn alle. Mies oli illalla "järkyttynyt" ja vaati, etten käytä niitä seuraavana yönä ollenkaan, koska ovat olleet töissä koko päivän. Mutta olivatko ne sittenkään olleet töissä: enhän minä ollut maannut niiden päällä.

Olen tällainen vähän höhlä, koska uskon esineilläkin olevan tunteet. Aina kun meillä on vaihdettu auto, viety vanha telkkari sorttiasemalle tai mitä vaan, olen aina halunnut sanoa niille hei hei. Joskus vuosia sitten vein pari pehmolelua varastoon ja pelkäsin niiden alkavan itkeä siellä pimeässä ja kylmässä kun hylkäsin ne sinne. Mies on tottunut näihin juttuihin ja pitää niitä hellyttävinä. Melko pian seurustelun aloitettuamme hän alkoi tulla niihin mukaan, mikä minusta on hauskaa; mieheni ymmärtää hömpötykseni, eikä mollaa minua hölmöistä uskomuksistani, kuten joku saattaisi tehdä.