Ravintolassa

Rakastamme käydä ravintoloissa syömässä. Mannan synnyttyä tähän tuli luonnollisesti pitempi tauko, mutta tutustutimme hänet siihen sitten suht pian. Manna oli vajaan neljän kuukauden ikäinen kun menimme ensimmäistä kertaa hänen kanssaan virallisesti ravintolaan. Aluksi koko tilanne hieman jännitti ja paikkakin oli niin ahdas, että vaunut oli jätettävä eteiseen. Emme kuitenkaan antaneet tämän estää aikeitamme ja tyttö viihtyi vuorotellen äidin ja isin sylissä ympärilleen katellen.

Myöhemmin pyrimme ajoittamaan ravintolakäynnit Mannan päikkäriajalle, jotta saimme syödä rauhassa, eikä lapsi hermostu. Kun tyttö kasvoi ja alkoi istua itse, ravintolassa käynti helpottui entisestään Mannan saadessa istua pöydän ääressä kanssamme. Hän on onneksi aina viihtynyt syöttötuoleissa, joten kiukusta tai pistkästymisestä ei ole ollut tietoakaan näillä ravintovisiiteillä. Eilen kävimme taas päivällisellä eräässä italialaisessa ravintolassa ja välipalan saatuaan Manna sai mussuttaa vielä leipää. Siinä se aika rattoisasti hänellä menikin, ja lisäksi osoitellessa muita ihmisiä, lamppuja, tauluja ja milloin mitäkin. Tarjoilijan vyöllä kilisevät avaimet oli jatkuva ihmetyksen aihe. Vieraassa paikassa myös juomaharjoittelu suoraan mukista sujui paremmin. Kotona tyttö ei meinaa jaksaa keskittyä siihen ollenkaan. Olemme kuitenkin huomanneet, että hän harjoittelee juomista mieluummin suoraan mukista kuin nokkamukista. Se nimittäin on aika mahdotonta ja välillä lapsi alkaa kääntää päätään pois pelkästä nokkamukin näkemisestä.. Välillä meinaa iskeä uskonpuute, mutta toisaalta olemme asian kanssa aika myöhään liikkeellä ja harjoitelleet sitä vasta vähän aikaa.