Avoin päiväkoti

Ihan kotimme lähellä on kaupungin ylläpitämä avoin päiväkoti, joka mietitytti minua pitkän aikaa. Teki mieli mennä katsomaan, mutta yksin tuntui ylivoimaiselta mennä. Ennen joulua asia sitten tuli puheeksi parin muskarista tutuksi tulleen äidin kanssa ja päätimme lapsinemme mennä katsomaan, mikä meininki siellä oikein on. Satuimme menemään sellaiseen aikaan, että päivän kerhotoiminta oli loppu ja paikka hiljentynyt. Olimme siellä kolmestaan lapsiemme kanssa – ohjaajien lisäksi, jotka tulivat juttelemaan ja esittelemään paikkoja.

Pidimme paikasta niin paljon, että sen jälkeen olemme ottaneet tavaksi mennä sinne ainakin kerran viikossa. Menemme aina samaan aikaan kuin ensimmäiselläkin kerralla, iltapäivän puolella. Aamupäivisin siellä on kerhotoimintaa vähän isommille lapsille, joten porukkaakin on enemmän. Kun me saavumme iltapäivällä paikalle, tiloissa on enää hyvässä lykyssä pari lasta, jotka hekin usein lähtevät aika pian. Yleensä olemmekin siellä ainoat ja sekös mukavaa onkin kun on tilaa leikkiä. Paikkaan saa mennä mihin aikaan vaan leikkimään ja isomman lapsen (muistaakseni 2 tai 2,5-vuotiaasta alkaen) voi viedä sinne maksulliseen kerhoon. Sekin on aika hurjan hintainen, muistaakseni 28 €/ kk. Hieno juttu kotona oleville isommille lapsille, jos perheeseen on vaikka syntynyt uusi tulokas. Sieltä saa virikkeitä ja tekemistä muutaman tunnin päivässä.


Kassakone on jännä!

Manna rakastaa olla siellä ja hän tutkii runsasta leluvalikoimaa ihmetyksen vallassa. Nyt paikka on käynyt jo niin tutuksi, että kun ulkovaatteet on saatu riisuttua eteisessä, Manna lähtee jo konttaamaan edellä kohti leikkitilaa. Paikassa on myös hyvät keittiötilat ja vessa. Ohjaajat ovat mukavia ja tulevat usein juttelemaan meidän kanssa kun päivän kiireet alkavat olla ohi. Paikka menee kiinni klo 15, joten meillä on aina sopiva parituntinen aikaa olla.

Kirjoittelin marraskuussa Mannan muskarikäyttäytymisestä, kuinka hän ei selvästikään tunne oloaan siellä kotoisaksi. Nyt, kun olemme tavanneet samoja ihmisiä muualla, Manna on vapautunut ja iloinen – melkein joka kertaisen pienen alkujännityksen jälkeen. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että Manna kokee ohjatun toiminnan oudoksi. Aiomme silti jatkaa muskaria, sillä ei tyttö siellä ainakaan kärsi. Musiikkia tyttö ainakin rakastaa. Kuuntelemme sitä paljon ja laulan Mannalle kaikenlaista, mukaanlukien muskarissa opittuja lauluja. Hän tunnistaa ne heti ja alkaa tapansa mukaan heilua kun pitää jostakin laulusta tai musiikkikappaleesta.


Hmm..

Valoisasta leikkitilasta löytyy siis paljon leluja, patjoja, ryömintäputki, vanhoja näppiksiä, puolapuut (joille Manna yrittää aina kiivetä kaikin voimin), piano, kirjoja, leikkivauvojen erilaisia rattaita ja vaunuja, jätti-Legoja, pikkuinen keinu, sohva, lasten ja aikuisten kokoiset pöytäryhmät ja vaikka mitä. Jos paikalla on useampia lapsia, Mannaa ujostuttaa aina aluksi vähän aikaa, mutta nopeasti uteliaisuus voittaa ja tyttö lähtee seilaamaan pitkin isoa tilaa. Liukuovistakin olisi kiva karata välillä käytävälle. Ovien vieressä on hauskat matalat ikkunat, joista pienikin lapsi näkee käytävälle.


Äiti, enkö minä saisi mennä tuonne vähän tutkimaan?

Olen ihan innoissani tuosta paikasta, sillä se tuo mukavaa piristystä arkeen ja samalla on voinut ystävystyä paremmin muiden saman paikkakunnan äitien kanssa. Ja Manna on saanut kavereita ja kunnon tuntumaa sosiaalisiin tilanteisiin.