Unikki pesussa

Mannan tärkein esine Unikki kulkee mukana melkein joka paikkaan ja siltä se luonnollisesti näyttääkin. Olen pessyt pehmolelua noin kerran kuussa, mutta hiippalakin pää on niin tummaksi pinttynyt, ettei se lähde puhtaaksi sappisaippuallakaan. No, muut kohdat sentään peseytyvät vielä aika hyvin. Mannaa ei ole koskaan näyttänyt haittaavan, että lelusta häviää hetkeksi omat hajut. Pesen Unikin kuitenkin aina tuoksuttomalla aineella (kuten Mannan vaatteetkin), jotta siihen ei tarttuisi hajusteita ja ihokin pysyy parempana.

Tänään minun oli taas pakko heittää Unikki pesuun, sillä sen hajukin alkoi olla aika mielenkiintoinen. Olen yleensä onnistunut laittamaan sen koneeseen Mannan huomaamatta, mutta tänään tyttö näki vahingossa kun kaveri sujahti rumpuun. Manna kiiruhti salamana pesukoneen äärelle, painoi kätensä ikkunaan ja huusi todellä hätääntyneenä omalla kielellään. Kun rumpu alkoi pyöriä, tuli iso itku ja tyttö jatkoi näytelmän seuraamista kuin naulittu kämmen edelleen ikkunassa.

Yritin selittää Mannalle, kuinka Unikki täytyy välillä pestä ja että illalla se on taas valmiina halittavaksi. Pienen harhauttelujen jälkeen Manna unohti Unikin hetkeksi, mutta kaipasi syliin tavallista enemmän. Yht'äkkiä hän taas muisti sen ja meni vauhdilla pesukoneelle katsomaan lasin läpi. Hän katsoi minua taas hätääntyneenä, huusi "vauuuuva, vaaauuuuva" (se ei tarkoita vauvaa, vaan jotain mitä hän haluaa meille milloinkin osoittaa) ja osotteli pesukoneeseen.

Kun pesukone pysähtyi (pesukoneestamme kuuluu sellainen huvittava luritus kun pesu on valmis), Manna meni heti ikkunan ääreen. Kun avasin luukun, hän alkoi salamana vedellä ulos märkää valkopyykkiä huudellen hätäisesti "vauuvaaaa, vauuvaaaaa, vaaauvaaaaa". Manna ei huomannut kun otin Unikin koneesta, koska oli niin keskittynyt katsomaan rumpuun sisälle. Sanoin jopa hänelle, että Unikki on täällä, äiti vie sen nyt kuivumaan, mutta hän jatkoi koneen intensiivistä tutkimista. Sitten tilanne tasoittui hetkeksi, kunnes Manna näki Unikin alhaalta päin kuivaustelineen ritilöiden välistä. Näytin hänelle Unikkia ja selitin sen olevan märkä, nyt sen täytyy kuivua. Annoin hänen vielä kokeilla, kuinka märkä se on. Se ei haitannut, sillä jälleennäkemisen riemu ja rakkauden määrä oli käsin kosketeltavaa. Sitten Unikki piti laittaa takaisin kuivumaan, mutta se ei ollut helppo tehtävä: Manna ei ole varmaan koskaan pitänyt mistään kiinni yhtä tiukasti. Kun Unikki oli taas kuivumassa, Manna istui kuivaustelineen alla, osoitteli ylös ja itki krokotiilin kyyneleitä.

Minua tietenkin säälitti. Tämä itku ei nimittäin ollut marisevaa tai oikuttelevaa, vaan se oli täynnä oikeaa surua ja hätää. Onneksi tiedän kokemuksesta, että kun Unikin pesee aamulla, se on illalla kuiva.

Lapsen surusta huolimatta aion jatkaa Unikin säännöllistä pesua. Silloin Manna tottuu siihen, että kaverinkin täytyy välillä käydä pesulla ja samalla kuivumisen odottelu opettaa lasta kärsivälliseksi. Kaikkea ei saa heti.