perjantai 28. elokuuta 2009

Anna sen ohittaa meidät

Joskus unohdan koko sikainfluenssan, mutta uusien otsikoiden pompsahtaessa esiin alan taas pelätä. Jokainen uutinen tuntuu olevan astetta pelottavampi: "Nuoria aikuisia kuolee eniten sikainfluenssaan", "Yksi tehohoidossa". Joka puolella kyllä rauhoitellaan, että harva tarvitsee sairaalahoitoa ja että oireet saattavat olla hyvin lievät. Se lohduttaa kyllä läheisteni kannalta, mutta ensimmäisen kerran eläessäni pelkään myös itseni vuoksi, koska nyt kehoni kasvattaa toista elämää. Pöksyä. Alkuvaiheessa influenssavirus ja korkea kuume voivat aiheuttaa sikiövaurioita ja sikainfluenssan on todettu aiheuttavan odottaville äideille enemmän komplikaatioita. Niitä voivat olla esimerkiksi keuhkokuume tai ennenaikaiset synnytykset. Epidemian on ennustettu tulevan Suomeen syksyllä ja arvion mukaan noin joka kolmannes saa tartunnan. Minua pelottaa. Älä anna sen tarttua minuun tai mieheeni.

Ei kommentteja: