Maanantai jälleen. Nämä viikothan suorastaan vilisevät silmissä! Huomenna tulee täyteen 13 viikkoa, mikä tuntuu uskomattomalta. Vastahan katselin 8. viikon tietoja neuvolasta saamastani opaskirjasta. Kun seuraava viikko lähenee, luen opuksesta jo uutta viikkoa koskevat tiedot, enkä malta olla lukematta vielä viikon eteenpäinkin. Eilen illalla tunsin kohtuni jo ihan selvästi tunnustelemalla. Samoin pelkästään lattialla selinmakuulla maaten tunnen selvästi sen lievän painon. Hauskaa seurata, miten nopeasti kaikki muuttuu.
Tänään vietin koko aamun labrassa erilaisia kokeita varten. Viikon päästä tapaan sisätautilääkärin ja kätilön. Minut halutaan tavata erikseen sydämentahdistimeni vuoksi, mikä on tietenkin ihan hyvä asia siitäkin huolimatta, etten usko käynnillä tapahtuvan mitään muuta kuin haastattelua. Siellä halutaan tietenkin pelata varman päälle kun odottava ei ole täysin "standarditapaus." Tuleehan siitä minullekin turvallisempi olo kun kaikki mahdollinen otetaan huomioon.
Syksy alkaa tehdä tulojaan. Rakastan tätä aikaa vuodesta kun ilma alkaa viiletä ja aamut ovat kirpeän raikkaita. Ja sitä kun saa laittaa syystakin päälle, huivin kaulaan ja imeä itseensä viileän auringon tuoksua. Tunnen koko kehoni täyttyvän energiasta – niin käy joka vuosi. Pidin syksystä viime vuonnakin, vaikka juuri tähän aikaan elin henkistä ja fyysistä toipumisen aikaa. Miten samat vuodenajat voivatkin olla niin erilaisia vain vuoden erotuksella. Vaikka sitä nyt tunteekin erityisen suurta onnea, samalla sitä ajattelee ikään kuin kävelevänsä veitsenterällä. Niin pienestä kaikki on kiinni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti