Tasan vuosi

Sitten kului tasan vuosi ensimmäisestä tärpistämme. Taas olimme juhannuksen jälkimainingeissa kun tein positiivisen raskaustestin. Tällä kertaa se reagoi heti seuraavana päivänä kuukautistien pois jäämisestä. Olin jättänyt jokin aika sitten hormonilääkkeet pois jotta näkisin, miten oma kiertoni toimii. Näköjään ihan hyvin. Olimme tietenkin molemmat hyvin onnellisia ja tällä kertaa tunne oli ihan erilainen. Ei niin varovainen, vaikka pelko uudesta keskenmenosta kummittelikin. Tällä kertaa puhuimme, että turhaan sitä jarruttelee omia tunteitaan. Iloitaan nyt täysillä, sillä jos jotain sattuu, pettymys on silti yhtä suuri. Sehän nähtiin viime kesänäkin kun toppuuttelimme intomme kanssa. Nyt siis reilusti vaan ilo esiin.

Halusin kuitenkin tällä kertaa käydä varhaisultrassa, sillä en halunnut elää piinassa koko kesää. Halusin varmuuden edes siitä, että siellä on oikea alku, joka kasvaa oikeassa paikassa. Kun näin sydämen sykkeen ja pienen alkion kohdussani, en tiennyt miten päin olla. Minua hymyilytti; alkio näytti aivan pökäleeltä, josta hellittelynimi "Pöksy" saikin alkunsa. Pöksy kuulosti meistä hellyttävältä, eikä kukaan tajuaisi sen alkuperää.

Ultran jälkeen tunsin oloni rauhalliseksi ja toiveikkaaksi siitäkin huolimatta, että elimme varhaisraskautta. Ehkä tämä sittenkin onnistuu! Myös lisääntyneet raskausoireenikin tuntuivat suorastaan juhlalta. Hykertelin mielessäni kun tuli paha olo, vatsasssa tuntui repäisykipuja ja rinnat aristivat. Tosin olen päässyt aika vähällä.

Jälleen kesälomani ajoittui loistavasti. Kun väsytti, lepäsin. Kun etoi, ei tarvinnut mennä mihinkään. Mieheni on ollut erityisen ihana. Hän laittaa yleensä muutenkin ruoat, mutta nyt etenkin. Hän on hoitanut myös keittiön siivoukset, sillä koko huoneeseen meno on saanut minut voimaan huonosti. Koko kesä on mennyt mainiosti ja raskauden alku on tuntunut ihanalta, ihan erilaiselta kuin edellisenä kesänä. Paljon todellisemmalta.

Ensimmäinen neuvolakäyntimme oli pettymys. Oma neuvolantätimme oli vuorotteluvapaalla, joten pääsisimme hänen vastaanotolleen vasta syksyllä. Sijaisena toimi noin 12-vuotiaan näköinen tyttö, joka lässytti meille kuin pienille lapsille. Kyllä minulle saa lässyttää, mutta mieluummin minua vanhempi henkilö. Tyttö vaikutti epävarmalta ja niin säikyltä, että hän saattaisi sukeltaa verhon taa piiloon minä hetkenä hyvänsä. Hän halusi meidän täyttävän uudestaan kaikki sata lomaketta, jotka "kyllä löytyvät sinun edellisen vuoden tiedoista, mutta täytä nyt kuitenkin" hän sirkutti. Mielestäni se oli täysin turhaa ajan ja paperin haaskausta, sillä mikään tiedoistani ei ollut muuttunut. En kuitenkaan pistänyt vastaan, vaan täytin paperit kiltisti. Lisäksi hän aloitti käynnin puhumalla aluksi pelkästään ongelmatapauksista. Miten haluan että minulle ilmoitetaan, jos veriseulassa löytyy jotain? Jos kaikki nyt menee hyvin niin seuraava neuvola-aika on syyskuussa. Jos ja jos. Ymmärrän, että nämäkin asiat täytyy käydä läpi, mutta mielestäni hän korosti liikaa ja liian kauan noita ongelmatilanteita. Etenkin kun olimme jo "haavoittuneet" edellisen kesän kokemuksesta ja täysin tietoisia kaikenmaailman riskeistä. Omalla neuvolantädillämme oli ihan toisenlainen asenne. Hän kehotti meitä nauttimaan ja unohtamaan huolet kun itse aloitin jossittelun viime kesän käynnillä.

Sijaistyttö jutteli pääosin minulle, eikä juurikaan huomioinut miestäni. En yhtään ihmettele, jos miehet tuntevat olonsa ulkopuoliseksi joillain vastaanotoilla. Ymmärrän, että jokaisen täytyy aloittaa jostain ja kaikkea ei heti aluksi osaa ottaa huomioon, mutta hän oli persoonanakin sellainen vässykän oloinen, joka ei uskalla käyttää omaa päätään. Lähtiessämme vastaanotolta meitä nauratti, koska tyttö oli joiltain osin jo melko koominen. Jos hän olisi ollut pysyvä terkkarimme, siinä tapauksessa huvituksen tilalla olisi ollut puhdasta ärtymystä.

Vaikka tämä raskaus on tuntunut erilaiselta ja varmemmalta, silti jännitti vietävästi, kun kävimme mieheni kanssa ensimmäisessä "virallisessa" ultrassa viime perjantaina. Raskausoireeni olivat jo jonkin verran hellittäneet, joten pelkäsin sen olevan huono merkki.

Vatsassa asusti kuitenkin vilkas pikku olento, joka vaikutti täysin normaalisti ja sopusuhtaisesti kasvaneelta. Meidän tulitikkurasian kokoinen Pöksy. Toisen hurja viuhtominen, potkiminen ja pyöriminen näytti uskomattomalta. Se todella kasvaa minun sisälläni! Olimme molemmat liikuttuneita. Kätilö oli todella miellyttävä ja rauhallinen nuorehko nainen, joka selosti hyväntuulisena koko ajan missä mennään, eikä mumissut omaan "partaansa", kuten joillain on tapana. Hän toisti arvatenkin usein sanottua fraasia kovasta linssiluteesta, joka ei oikein suostunut kuvan ottamisen ajaksi kääntymään sivuttain, vaan tarjosi itsestään näkymää edestä päin. Se oli meistä silti hauskaa. Niskaturvotus mitattiin normaaliksi (0,8), mikä oli myös ihana uutinen. Lähdimme vastaanotolta leveästi hymyillen. Ultran jälkeen julkistin tiedon esimiehilleni, jotka olivat uutisesta iloisia.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 12 vuotta, joista naimisissa viisi. Olemme surustelleet ensimmäisiä kertoja jo teini-iässä. Suhteemme on ollut onnellinen, vaikka jokaisessa pitkässä suhteessa, niin kuin tässäkin, vaikeitakin aikoja on ollut. Nyt olemme eläneet jo monta vuotta ns. "helppoa aikaa", jossa huomaa suhteen tuntuvan helpolta, eikä toisen seurasta meinaa saada tarpeekseen. Tuntuu hienolta kun suhde voi hyvin, siksi raskauden ajoittuminen tähän hetkeen on paras mahdollinen. Kun tein tämän toisen positiivisen raskaustestin, heitin miehelleni, että onko hän valmis viemään suhteemme seuraavalle tasolle. Mieheni vastasi uskovansa olevan pikkuhiljaa valmis sitoutumaan.

Olemme välttyneet suuremmilta "no koskas teillä kuuluu pikku jalkojen tepastelua" -kyselyiltä, jopa häidemme jälkeisenä vuotena, joten olemme saaneet olla suhteellisen rauhassa. Kuitenkin kaikki sukulaisemme varmasti toivovat myös meille lapsia. Alamme olla perheidemme sisaruksista viimeisiä, joille ei pikkuisia ole vielä siunaantunut, mutta on mukavaa kun kummankaan sukulaiset eivät jankuta asiasta. Ensi viikonloppuna olemme menossa tapaamaan mieheni veljiä. Kokoonnumme parin kuukauden välein aina vuorotellen kunkin perheen luokse viettämään viikonloppua. En malta odottaa, että pääsemme kertomaan heille Pöksystä.

No niin, tässäpä ajatuksia tältä päivältä.
Tässä vaiheessa toivotan sinut sydämellisesti tervetulleeksi elämään kanssamme näitä jännittäviä aikoja!