Mutta jos katsotaan asian positiivista puolta, onneksi tauti iski tällä viikolla kun mieheni on vielä isyyslomalla. Hän on hoitanut Pöksyn kokonaan ja minä olen voinut keskittyä ainoastaan voimaan pahoin. On ollut hauska "salakuunnella" koko päivän kun mies on höpötellyt ja jutustellut tytölle kaikenlaista mukavaa. Se kuulostaa ihanan kodikkaalta.
Siirryin yöllä työhuoneen sohvalle vessan läheisyyteen ja mahdollisimman kauas rakkaistani. Vaikka jos tauti päättä iskeä heihin, sitä ei voi estää. Mutta yritämme kuitenkin kaikkemme, etteivät he saisi tätä. Senpä vuoksi en ole voinut koskea vauvaan ollenkaan ja sydäntäni raastaa kun en ole päässyt haistelemaan, suukottamaan ja pitämään tyttöä sylissä. Olen pyytänyt miestäni välillä työhuoneeseen (tulevaan lapsen huoneeseen) näyttämään Pöksyä, jotta pahin ikäväni laantuisi vähäksi aikaa.
Onneksi nyt iltaa kohden oloni on kohentunut sen verran, että pystyn olemaan jo istuallani ja vatsakipukin on hellittänyt. Muuten on kyllä edelleen heikko olo, mutta eiköhön tämä tästä ihan pian! Ainakin koko sisusta tulee huuhdeltua kunnolla…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti