Hammashoitajalla

Mannalla oli tänään elämänsä ensimmäinen käynti hammashoitajalle. Ajattelin etukäteen, että mitenhän tuon ikäisen vauvan suuta pystytään katsomaan kun lapsella alkaa olla jo vahvoja mielipiteitä siitä, mistä häntä saa tutkia ilman vastalauseita ja kiemurtelua.

Hoitaja oli sama tyyppi, joka pelästytti minut pahanpäiväisesti pari vuotta sitten pitämällä minulle huonotuulisen puhuttelun hammaskiven synnystä. Suuni nähdessään hän huokaisi teatraalisen kuuluvasti. Koska minun tapauksessani ei voi käyttää muuta kuin perinteistä työkalua (laser on kielletty sydäntahdistinpotilailla) hän sanoi että "tässä menee sitten ainakin tunti!" Tokaisin siihen ettei haittaa yhtään, sillä minulla ei ole mihinkään kiire, johon hän kirahti: "mutta minulla on!" Hampaani ovat yksi parhaimmista puolistani ja hyvässä kunnossa, mutta en ollut saanut mentyä muutamaan vuoteen hammashygieenikon luokse, joten kiveä oli päässyt syntymään. Kuluvan tunnin aikana hän sai oloni tuntumaan siltä, että suussani lepää todelliset ongelmalegot. Toimenpiteen jälkeen kersantti Ärjylä piti minulle vielä kunnon sulkeiset oikeaoppisesta harjaustekniikasta. Lievasti traumatisoituneena, pelko pyllyssä painelin terveyskeskuksesta suoraan apteekkiin ostamaan hammasväliharjoja ja jonkin ajan päästä sijoitimme hoitajan suosittelemaan sähköhammasharjaan. Vielä samana iltana naureskelin koko jutulle. Silti moinen puhuttelu oli hämmentävää, sillä kukaan ei ole koskaan aikaisemmin purukalustostani noin, olen saanut siitä vain positiivista palautetta. Oli siis kaksi vaihtoehtoa: joko Ärjylällä oli todella huono päivä tai sitten hänen asiakaskuntansa on poikkeuksellisen hyvähampaista sakkia. Seuraavalla käynnillä nainen oli paremmalla tuulella ja sanoi, että olenko jo toipunut edellisestä kerrasta. Naureskellen lausuin olevani ja vakuutin hoitaneeni hampaita läksytyksen jälkeen juuri niinkuin hän oli neuvonut ja että sähköhammasharjan hankkiminen oli loistava ratkaisu. Hän ei vaikuttanut enää niin tiukalta, vaan puheli leppoisasti. Edellisellä kerralla taisi todellakin olla huono päivä.

Takaisin asiaan. Nyt kun vein Mannan hoitajan vastaanotolle, hän ei enää muistanut minua. Hän jutusteli hyväntuulisena ja antoi ohjeita ravinnosta, makean syömisestä, tutista ja hampaiden hoidosta. Melkein kaikki käynnillä esiin tulleet asiat olivat minulle ennestään tuttuja, paitsi pari seikkaa hampaiden puhkeamisesta ja että uusien suositusten mukaan vauvan hampaita pestään tahnalla heti ensimmäisen puhjettua (ennen se on otettu käyttöön vasta poskihampaiden myötä), sekä hammastahnan määrä ei ole enää lapsen pikkurillin kynnen kokoinen nokare, vaan "pieni pyyhkäisy". Hän neuvoi esimerkkejä sopivista tahnoista ja antoi mukaan hammasharjankin. Hienoa, meillä on nyt varastossa jo kaksi, joihin voi siirtyä kun tämänhetkinen "menee vanhaksi."

Manna suorastaan rakasti hoitajaa. Hän huuteli, heilui ja hymyili kuin Hangon keksi ja antoi katsoa suuhun ilman mitään ongelmaa. Kasvoista paistoi "minullapa onkin jo viisi hammasta, katso vaikka!" -ilme.