Kiukkupylly-Äiti

Kellojen taaksepäin kääntäminen on ensimmäistä kertaa tuntunut erittäin huonolta ratkaisulta. Tunti on aika paljon pienen lapsen rytmissä ja nyt saamme maistaa todella aikaista heräämistä. Päivät olemme saaneet käännettyä suhteellisen normaaliin rytmiin, mutta aamuherääminen tapahtuu edelleen liian aikaisin, eikä Manna normaalitapojensa vastaisesti suostu enää nukahtamaan. Minun puolesta voi valvoa, mutta pitääkö siinä sitten herättää koko henkilökunta! Aluksi tyttö juttelee tyytyväisenä sängyssä, sitten noustaan hihkuen seisomaan. Ja hetken päästä alkaa vaativa purnaaminen kun emme olekaan heti tikkana seurustelemassa. Kun aamupuuro on syöty, pesut tehty ja vaatteet vaihdettu, voikin alkaa sitten vaatia takaisin nukkumaan. Tämä ei normaalitilanteessa varmaan tuntuisi yhtä suurelta asialta, mutta flunssaisen tytön yölliset itkut, yskä ja levoton uni ovat verottaneet rutkasti meidänkin energiavarastoa. Eihän lapsi tälle kaikelle mitään voi, mutta olin tänä aamuna silti kuin pyldeen ammuttu karhu. Tein aamutoimet tuppisuuna ja kun Manna meni aamu-unille, menin itsekin ihan suosiolla peiton alle. Tosin menin työhuoneeseen, jotta saan nukuttua paremmin ja kuitenkin kuulen lapsen heräämisen.

Siinä sohvalla aloin hävetä päänsisäistä marmatustani. Olen joutunut nukkumaan huonosti vain satunnaisesti kun toiset kärsivät ensin koliikista ja senkin jälkeen jatketaan tiheiden yöheräämisten kanssa pahimmassa tapauksessa toista vuotta. No omat asiathan tuntuvat suurimmilta, kunnes kykenee taas tarkastelemaan niitä vähän etäämmältä. No sen verran tahditon en ole, että menisin voivottelemaan tällaista pikaväsymystäni yleisesti (tätä kirjoitusta ei lasketa) kun tämä on kuitenkin todella pientä.

Manna nukkui melkein kolme tuntia, joista minä puolitoista ja loput ajasta luin. Olin kuin toinen ihminen.


Seisten näkee paljon enemmän.


Olkkarin tasot ovat juuri sopivalla tasolla pikku tutkimusretkeilijälle.