tiistai 26. lokakuuta 2010

Beibamboon kuvauksissa

Eilen pidettiin ne Beibamboon kuvaukset, joista mainitsin alkukuun kirjoituksessa. Minua vähän jänskätti etukäteen, sillä Manna on muuttanut päikkärirytmiään siten, että aamupäivän unet kestävät usein jopa pari tuntia ja seuraavat ovat klo 13 paikkeilla. Kuvausten oli määrä alkaa klo 11.30, joten lähdin matkaan jo aamulla, jotta Manna saisi nukuttua aamupäivän päikkärinsä matkalla. Suunnitelma sujui hyvin, kunnes eräs pikkupoika alkoi kiljua bussissa. Manna tietenkin heräsi. Siinä vaiheessa hän oli nukkunut noin 45 minuuttia ja tiesin, ettei hän enää nukahda. Laskeskelin, että seuraaviin uniin voi helposti mennä neljäkin tuntia, joten pystyin vain toivomaan, että tyttö unohtaisi kuvauksissa väsymyksensä. Lyhyistä unista huolimatta Manna käyttäytyi täydellisesti.

Paikalla oli Mannan lisäksi kaksi muutakin todella suloista vauvaa, joista toinen oli 3 kuukauden ikäinen menninkäistyttö ja toinen viikkoa Mannaa nuorempi tyttö, jonka kasvot loistivat kuin aurinko. Kuvaus meni kaikkien osalta tosi hienosti ja meillä aikuisilla oli hauskaa katsella lasten ilakointia. Manna sai toimia pyjamamallina. Hän hymyili koko ajan kuin Hangon keksi ja kun yritimme kuvata yksityiskohtia esimerkiksi vaatteessa olevasta napitussysteemistä, tyttö heilui innoissaan kuin väkkärä.

Iltapäivän puolella Manna alkoi käydä kärsimättömäksi ja sain hänet onneksi nukahtamaan pikku-unille vaunun koppaan.

Minä viihdyin itsekin kuvauksissa, sillä Beibamboon perustaja, vauvojen äidit ja kuvaajat (yksi still- ja yksi liikkuvan kuvan kuvaaja) loivat kaikki rennon ja hyväntuulisen ilmapiirin. Koko tilanne oli myös yllättävän rauhallinen, vaikka etukäteen ajattelin että muutamasta pikkuvauvasta ja aikuisesta voisi lähteä enemmänkin ääntä ja vilinää. Sen aisti myös Mannasta, joka oli heti kuin kotonaan. Lounaaksi meille tarjottiin herkullista keittoa.

Manna sai palkkioksi malliston ihanan bodyn.

Kun pääsimme kotiin, olimme tytön kanssa molemmat todella väsyneitä rennosta kuvaussessiosta huolimatta. Tyttö hihkui päästessään omaan sänkyynsä ja minä hihkuin sukeltaessani viltin alle lukemaan kirjaa. Olipa ollut jännä ja kiva päivä!

3 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Hauskaa! Kiva, että kaikki sujui mallikkaasti, oli kyllä varmaan mukava tulla kotiin kaiken touhuamisen jälkeen :) Kyllä saivat suloisen mallin, oikea huippis!

Tilkku kirjoitti...

Voi kiitos, olipa ihanasti sanottu! Näitkö ihanan ryhmäkuvan Beibamboon fanisivulla Facebookissa?

Maija kirjoitti...

Oooo, ihan mahtava kuva! :D