Pähkinänkuoressa

Koska en saa menetettyjä tekstejä takaisin, kokosin tiivistelmän Mannan ensimmäisitä kuukausista nyt kun vielä muistan ne. Tästä postauksesta ei tule lyhyt, mutta yritän tiivistää asiat niin hyvin kuin mahdollista. Aiheet eivät ole missään järjestyksessä, kirjoitan ne sitämukaa kun mieleen tulee.

Kasvu
Syntymämitat:
2944g, 48cm

6 vuorokautta:
3120g (kotikäynnillä ei mitattu pituutta)

2 viikkoa:
3350g, 52,5cm, pää 36,2cm

1 kuukausi:
3960g, 54cm, pää 37,5cm

7 viikkoa:
4755g, 56cm, pää 39,5

3 kuukautta:
6190g, 61cm, pää 42cm

4 kuukautta:
7045g, 64,2cm, pää 43,5cm

5 kuukautta:
7765g, 66,5cm, pää 44cm

6 kuukautta:
8615g, 68,5cm, pää 44,5cm

8 kuukautta:
9800g, 72cm, pää 46cm


Hymy ja nauru
Tyttö harrasti paljon refleksihymyjä jo alusta asti. Kolmen viikon iässä tuli ensimmäiset oikeat, tarkoituksenmukaiset hymyt.
Sen jälkeen tyttöä ei ole ollut vaikea saada hymyilemään.

Manna nauroi ensimmäisen kerran ääneen nukkuessaan noin kuukauden iässä, mutta valveilla tapahtunutta kunnon käkätystä saimme odottaa kolmeen kuukauteen asti. Ennen sitä ääneennauru oli sellaista "heeee" -tyyppistä. Etenkin isin kanssa keksityt hassut leikit naurattavat ja kikatuttavat kovasti. Nyt 8 kuukauden iässä naurattaa jo niin moni asia, että pelkkä konttaaminen tai päikkäreiltä herääminen aiheuttaa hihkumista.


Kotiutumispäivänä kuvatut refleksihymyt (2 vrk).


Hih, kylläpä huvittaa! (Noin 4 kuukauden ikäisenä.)

Tarkkaavaisuus
Mannan katse oli yllättävän tarkka jo laitoksella. Lääkäri tokaisikin, että tyttö vaikuttaa paljon vanhemmalta kuin raskausviikolla 39+2 syntynyt. Kuukauden iässä katse oli jo todella tarkka ja tähän aikaan tähän aikaan tyttö myöskin näki yllättävän pitkälle. Pienille vauvoille tyypilliseen tapaansa hän rakasti katsella kasvoja. Muutkin asiat kiinnostivat ja pää pyöri sylissä ollessa vinhaa vauhtia jo todella varhain. Se piirre onkin saanut ihmisiltä paljon huvittuneita kommentteja. Joskus yllätän Mannan tarkkailemasta minua tiiviisti katseella, joka on täynnä syvyyttä ja melkein poraa reiät kohteeseensa.


Manna kuukauden ikäisenä.

Uni
Manna on ollut alusta asti hyvä nukkuja. Alle kolmen kilon syntymäpaino ylitettiin pian, joten häntä ei tarvinnut herättää syömään kuin muutaman ensimmäisen päivän. Manna heräili alkuajat yöllä keskimäärin kaksi kertaa, kunnes muutaman kuukauden iässä siirryttiin yhteen kertaan. Neljän kuukauden iässä tyttö nukkui ensimmäisen kerran koko yön putkeeen. Tämä tapahtui mökillä juhannuksen jälkeen. Nyt kun kehiin on astunut massiivinen määrä uusia opittuja asioita, yöunet ovat olleet vähän levottomampia, mutta silti saattaa mennä ihan hyvin koko yö putkeen. Yleisimmin herätään kuitenkin vielä kerran aamuyöstä syömään.

Manna nukkui ihan alussa meidän vieressä, mutta parempien unten takaamiseksi aloimme totuttaa tyttöä jo aika pian omaan sänkyyn. Alussa hän nukkui äitiyspakkauslaatikossa, mutta ei oikein viihtynyt siinä. Sitten siirryttiin aika nopeasti suoraan kierrätyskeskuksesta ostamaamme pinnasänkyyn. Aluksi, noin parin kuukauden ikään asti, piti silloin tällöin unen kynnyksellä rauhoittaa lasta pitelemällä esimerkiksi sormella tutista kiinni tai pitelemällä kättä tytön pään päällä, jolloin uni tuli nopeasti. Pian sen jälkeen rauhoittamista ei enää tarvittu, vaan hän jäi itsekseen sänkyyn hyväntuulisena juttelemaan ja nukahti sinne. Halusimme jo alusta asti totuttaa vauvan nukahtamaan itsekseen ja onneksemme se meni yllättävän helposti. Pinnasänky on ollut alusta asti Mannalle mieluinen paikka ja unille viedessä hän yleensä sätkii onnesta.

Teimme aluksi niin, että minä heräsin kaikki arkiyöt ja mieheni viikonloput, mutta mielestäni se ei ollut reilua miestäni kohtaan; hän ei olisi saanut nauttia kokonaisista viikonloppuöistä laisinkaan. Siirryimme sitten kokeeksi vuorottelemaan yöt. Olin aluksi hieman epäileväinen, sillä mieheni kuitenkin joutuu lähtemään aamuisin töihin, mutta menetelmä osoittautui hyväksi: koska Manna herää oikeastaan vain kerran aamuyöstä, se ei ole unimäärästä juurikaan pois. Vaikka minä olenkin kotona lapsen kanssa ja se on tällä hetkellä päätyöni, mieheni mielestä on mukavaa kun minäkin olen hyvin levännut. Hän pääsee silloin paljon helpommalla, hehehe.


Manna 6 päivän ikäisenä samana päivänä kun neuvolan täti kävi kotikäynnillä.


Manna n. 3 kk.


Päiväunet kesäkuumalla. (Manna 5 kk.)

Syöminen
Imetin Mannaa osittain vain pari kuukautta. Ongelmia oli, eikä kärsivällisyyteni riittänyt tarpeeksi pitkälle. Lopulta imetys ahdisti minua niin paljon, että päätin luopua siitä kokonaan. Ajattelin, että pääasia että lapsi voi hyvin, vaikka vähän aikaa morkkista podinkin – lähinnä ulkoisten paideiden vuoksi. Tyttö kuitenkin kasvoi loistavasti ja voi hyvin, minkä myötä tunnontuskat vähenivät aika nopeasti.

Manna oli alusta asti todella kova pulauttelija. Vaikka röyhtäytti kuinka hyvin tahansa, ryöppyjä vain tuli. Kun vaihdoimme puhtaat vaatteet, saattoi kulua vain sekunti kun rinnukset olivat taas puklussa. Aloimme käyttää hänellä pieniä siistejä froteelappuja kaulassa aina vähän aikaa syötön jälkeen, jotta vaatteet eivät kastuisi heti. Pulauttelu oli erityisen ikävää silloin kun olimme lähdössä johonkin ja laitoimme tytölle ykköset päälle. Neuvolan täti suositteli kiinteiden ruokien varovaista aloitusta jo viikkoa ennen neljän kuukauden ikää, joka saattaa auttaa kovaan pulautteluun. Aluksi kiinteä ruoka (ensimmäinen oli itse tehty bataattisose) ei meinannut millään upota; olihan se nyt ihan outoa kun suuhun laitetaan yht äkkiä jotakin muuta kuin nestettä. Muutamassa päivässä lapsi kuitenkin tottui siihen oikein hyvin. Kesän aikana pulautusten määrä väheni ja kiinteän ruoan syömisestä tuli osa arkipäivää. Kiinteiden kokeilu ajoitettiin aina louansaikaan, jonka jälkeen otettiin mukaan välipalamaistelu. Viiden kuukauden iässä saimme alkaa antaa ruoan seassa lihaa. Kesän loppuun mennessä Manna söi jo neljä kiinteää ateriaa päivässä ja alkusyksystä otettiin mukaan myös aamupuuro.

Tyttö on ollut koko ajan melkeinpä kaikkiruokainen. Vaikka jokin maku ei ole niin mieleinen, suu aukeaa silti aika reippaasti – pienen mutinan säestyksellä. Pääosin kaikki on kuitenkin hyvää yhtä lukuunottamatta: kaurapuuro ei aluksi maistunut mitenkään päin valmistettuna, kunnes Manna oli noin 7 kuukauden ikäinen. Silloin jauheesta tehty kaurapuuro alkoi maistua. Ennen sitä suosikkipuuro oli Manna-puuro. Nimi on kai enne.


Mmmm, maito on sitten hyvää.


Ensimmäinen kosketus kiinteään ruokaan Mannan ollessa viikkoa vaille 4 kk. Tarjolla on bataattia ja ilmeestä voi päätellä miten hyvin se maistuu.


Mustikalla höystettyä puuroa uudessa Bumbo-tuolissa kuumana kesäiltana. (Manna noin 5 kk.)


Tässä Manna on saanut ensimmäisen kerran ruokaa itse syötäväksi. Hölmönä en kuorinut kurkkua, mutta pesty se ainakin on. Pehmeä puoli irtosi hyvin, mutta kurkun kylmyys aiheutti pientä ihmetystä. (6kk)

Liikkuminen
Mannalla oli jo alussa kova tarve kannatella päätään. Tytön mielestä pään olisi kuulunut olla pystyssä jo laitoksella. Joku sanoikin minulle, että jotkut vauvat syntyvät niska jäykkänä ja tämä lapsi on kai luokiteltavissa sellaiseksi. Manna on aina ollut aika kärsimätön: pitäisi jo tehdä asioita, mitä ei millään vielä osaa. No kova halu on ainakin auttanut oppimaan asioita vauhdilla.

Aluksi Manna ei viihtynyt vatsallaan kovin hyvin, mutta siitä huolimatta laitoin hänet treenaamaan pään kannattelua joka päivä. Turhautunutta kitinää aiheuttivat tietenkin niskojen väsyminen ja jännät asiat, joita ei päässyt katselemaan vatsallaan niin hyvin kuin olisi halunnut. Niskalihasten voimistuessa maha-asennossa viihdyttiin aina vaan pitempään. Manna oppi kannattelemaan päätään vaakatasossa kolmeen kuukauteen mennessä. Pää pysyi sujuvasti pystyssä sylissä ollessa tai puolimakaavassa asennossa muutamaa viikkoa ennen sitä.


Pää on vielä painava, mutta kyllä se tästä! (2 kk).

Vajaan kolmen kuukaiden iässä Manna haparoi kädensyrjällään esineitä. Tarkoituksenmukaisen tavoittelun erotti selvästi hallitsemattomasta huitomisesta: kun tyttö yritti koskettaa esinettä ihan tosissaan, liike oli paljon hiipivämpää. Manna oppi pitelemään itse esineitä kädessään toukokuussa, jolloin oli ensimmäiset hellepäivät. Manna oli silloin hieman alle kolme kuukautta vanha. Kun annoimme lelun hänen käteensä, sitä ihmeteltiin silmät tärkeydestä pyöreänä. Minä pitelen tätä marakassia ihan itse! Neljän kuukauden iässä tyttö oppi sujuvasti poimimaan esineitä itse käteensä.

Manna oppi kääntymään kyljelleen hieman ennen neljän kuukauden ikää ja vatsalleen juhannuksen jälkeen, eli silloin kun oli täyttänyt neljä kuukautta. Sitä ennen esiintyi pari satunnaista kääntymistä, mutta osa niistä oli melkeinpä vahinkoja tai liian helpoissa olosuhteissa tapahtuneita, joten niitä ei oikein voi laskea. Kun kääntyminen oli uusi juttu, yöunet kärsivät joksikin aikaa kun tyttö halusi kääntyä vatsalleen unissaan, mutta ei päässytkään takaisin. Tilanne rauhoittui viikossa tai kahdessa. Tähän aikaan hän alkoi sitten nukkua vatsallaan makeita yöunia. Vastalta takaisin selälleen kääntyminen tapahtui puolen vuoden iässä.

Reilun neljän kuukauden iässä Manna löysi omat varpaansa ja vatsalihakset olivat jo niin kehittyneet, että varpaista sai pidettyä kiinni koko ajan tai laitettua suuhun. Tätä villitystä kesti ehkä kuukauden verran.


Kenen varpaat? (4 kk.)


Jeee, minä osaankin olla näin! (4 kk.)

Noin viiden kuukauden iässä tyttö nosti maha-asennossa ylävartalonsa suorille käsille ja viihtyi sen lisäksi lentokoneasennossa jalkoja hurjasti potkien.


Haa! Olen jo aika korkealla! (5 kk)

Kuuden kuukauden iässä Manna osasti jo mennä konttaus- ja karhukävelyasentoon. Ryömiminen alkoi reilun kuuden kuukauden iässä, mutta se tapahtui aluksi kaikkiin muihin suuntiin, paitsi eteenpäin. Hetken kuluttua tyttö oppi etenemään mittarimatotekniikalla nousemalla ensin karhukävely- tai konttausasentoon ja siitä liukumaan vatsalleen. Tämä vaihe kesti vain pienen ajan, sillä Manna oppi konttaamaan 7 kuukauden iässä. Se tapahtui eräänä sunnuntaipäivänä ystäväni luona: hänen kissa tuli tervehtimään meitä ja Manna lähti konttaamaan sen perässä ihan huomaamatta.


Kohta minä lähden liikkeelle. (6 kk)


Hahaa, nyt minä liikun kuin ohjus! (7 kk)

Ennen kahdeksaa kuukautta Manna oppi nousemaan tukea vasten ensin polviseisontaan ja melkein heti perään seisaalleen. Myös esteiden yli opittiin kiipeämään samoihin aikoihin.

Ajanviete
Manna ei pitänyt alussa yhtään sitterissä istumisesta (tai alussa pikemminkin makaamisesta), eikä hän viihtynyt valveillaoloaikanaan oikeastaan muualla kuin sylissä. Minun piti keskittää kaikki tekemiseni Mannan nukkumisajalle tai siihen kun mieheni tuli töistä, sillä en hölmönä käyttänyt kantoliinaa ja yhdellä kädellä oli vaikea tehdä joitakin asioita (vaikka kehityin aika hyväksi monessa asiassa. Pesin jopa vessaan lapsi sylissä ja sekös oli hänestä hassua.) Useat vauvat myöskin nukkuvat sitterissä päikkäreitä, mutta ei. Meidän Manna ei sitä tehnyt, paitsi joskus ihan vahingossa kun sai hänet huijattua siihen väkäksi aikaa.


En minä tykkää tässä olla. Haluan takaisin syliin! Sukkakin on tippunut. (1 kk)

Totuttelimme häntä kuitenkin pikkuhiljaa sitteriin ja samoin lattialla olevaan leikkimattoon. Kun näkökin kehittyi, niissä alettiin viihytä aina vaan paremmin. Otin Mannan sitterissä mukaan laittaessani pyykkejä kuivumaan, keittiössä puuhastellessa tai mitä tahansa askareita tehdessäni. Esittelin hänelle aina kaikkea mitä teen, mikä oli ilmeisesti hauskaa, koska sain sillä aina vähän lisäaikaa tehdä askareita kahdella kädellä. Lopulta sitteristä ja leikkimatosta tuli mieluisia paikkoja, kun kädetkin tottelivat jo jonkinlaisia käskyjä.


Leikkimatolla on hauskaa! (2 kk.)


Sitterissäkin viihtyy jo hienosti! (3 kk.)

Kylpy
Manna on aina viihtynyt kylvyssä erittäin hyvin. Ensimmäinen kylpy tehtiin jo sairaalassa, mutta kotioloissa tyttö pääsi sinne viikon iässä. Alussa Mannan kasvoista paistoin ihmetys ja tärkeys, mutta mitä enemmän tuli kokemusta, sen leveämmin vannassa hymyilyttää. Nyt 8 kuukauden iässä vannassa on hauskinta olla istuallaan ja loiskutella ympäristö lämimäräksi.


Vielä vähän jänskättää. (Noin 3 viikkoa.).


Hihii, tämä on niiiiin hauskaa! (2 kk)


Oho, pääsin tällaiseen isojen tyttöjen asentoon! (5 kk.)

Pesut
Kun Mannalla ei ole kylpypäivä, hänelle tehdään illalla samanlaiset pesut kuin aamuisin: pylly- ja "limppuosasto", kädet, kasvot ja kaula. On mukava aloittaa päivä raikkaana ja illalla taas pestä päivän pölyt pois. Käsiä pestään useamman kerran päivässä (varsinkin sen jälkeen kun lapsi alkoi käytää itse käsiään), etenkin kun olemme olleet ihmisten ilmoilla. Nämä aamu- ja iltarutiinit auttoivat selvästi lasta hahmottamaan jo hyvin aikaisin vuorokaudenajan ja mitä seuraavaksi on luvassa.


Pesuhuoneessa oleva "hoitopiste" on alusta asti ollut yksi Mannan lempipaikoista. Siellä kiukkukin unohtuu kokonaan. (noin 1kk.)

Vaipat
En ala kiertelemään asiaa sen kummemmin: meillä ei käytetä kestovaippoja. Pikku omantunnontuskat kertakäyttövaipoista kuitenkin tulee, joten koetamme käyttää mahdollisimman luontoystävällisiä tuotteita: käytössä on alusta asti ollut (siis siitä lähtien kun Manna oli numero 2 vaippojen kokoinen, koska tässä merkissä ei ykkösiä ole saatavilla) Natural Babycaren vaipat ja muitakin sarjaan kuuluvia tuotteita, kuten pesunestettä ja kosteuspyyhkeitä. Jälkimmäisiä pyrimme kuitenkin välttämään, mutta reissatessa ne ovat käteviä ja silloin kun käteni ovat ihottumasta auki, jolloin vesipesu pahentaa asiaa. Vaippavalinta "aiheutti" muitakin muutoksia, joista parina esimerkkinä kierrätämme kaiken paljon tarkemmin ja luovuimme talouspaperin vakiokäytöstä. Sitä kului luonnollisesti eniten Mannan ruokailun yhteydessä, noin kaksi palaa per kerta, mikä tekee aika monta päivässä. Jonkin ajan päästä vaadin, että otamme käyttöön kasteltavan rätin, jolla on myöskin mukavampi pyyhkiä lapsen suuta kuin karkealla paperilla. Rätti keitetään viikoittain, jolloin se pysyy puhtaana ja imukykyisenä.


Aika jännä tämä karvamatto paljasta selkää vasten.. (3,5 kk)

Rytmi
Manna on kohdellut meitä helläkätisesti ja ollut aurinkoisuutensa lisäksi hyvä nukkuja. Jo alusta alkaen herätyksiä on tullut vain pari yössä, joskus satunnaisesti kolme. Aloimme heti alussa ottaa varovasti mukaan rutiineja, joiden kellonajoista pidimme kiinni. Ensimmäiset vakiojutut muodostuivat puolen päivän vaunulenkistä, sekä aamu- ja iltapesuista. Nämä auttoivat tyttöä hahmottamaan yllättävän nopeasti, mikä vuorokaudenaika on menossa ja näiden ympärille alkoi muodostua tarkka rytmi myös syömisen ja nukkumisen suhteen. Säännöllisyyden ansiosta on ollut helppo ennakoida Mannan tarpeet ja tietää täsmälleen vaikkapa kitinän syy. Sen ansiosta myöskin tunnistaa epätavallisen kitinän, jolloin on helpompi tehdä salapoliisin työtä. Ensimmäisen vuoden aikanahan vauvan rytmi muuttuu koko ajan, mutta muutokset tapahtuvat onneksi niin pikku askelin, että mekin pääsemme niihin mukaan.

Säännöllinen rytmi on auttanut monessa muussakin kuin nukkumisessa ja syömisessä. Vauvan pyhän kolminaisuuden viimeinen elementti, eli kakkaaminen tapahtuu Mannan tapauksessa lähes aina samaan aikaan aamupäivällä. Sen voi ennustaa melkeinpä tunnin tarkkuudella.

Ensimmäisiä reissuja ja kyläilyjä
Mannan ensimmäinen ulkoilureissu sairaalasta kotiutumisen jälkeen tapahtui kahden viikon iässä, mikä on talvivauvojen raja. Menimme neuvolaan ja testasimme samalla uusia vaunuja (loistavat). Pari päivää sen jälkeen kokeilimme viedä tyttöä kauppaan ja ystävien luo Porvooseen. Kaikki reissut menivät hienosti, mutta vielä niin pieni vauva reagoi ohjelmatäyteiseen päivään olemalla illalla rauhattomampi. Ei niinkään huonotuulinen, mutta rauhaton. Ensimmäinen yökylä tehtiin vanhempieni luokse Mannan ristiäisviikonloppuna. Aluksi oli vähän haparoivaa miettiä, mitä kaikkea lapsi tarvitsee mukaansa, joten pakkasin varmuuden vuoksi aika tuhdisti.

Kävin Mannan kanssa työpaikallani näytillä tytön ollessa kahden kuukauden ikäinen. Sinne olisi ollut tarkoitus mennä jo aikaisemmin, mutta minua jännitti aika kauan lähteä tytön kanssa kahdestaan niin pitkälle. Manna kuitenkin viihtyi vierailulla tosi hyvin ja oli loistavalla tuulella vielä illallakin.


Tässä olemme juuri kotiutuneet ensimmäiseltä visiitiltä äidin työpaikalle. Päälle puettiin mummin virkkaama, serkkutytöiltä lainassa oleva pitsipaita. (2 kk)

Ensimmäinen kunnon puistoretki tehtiin tytön ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Silloin oli toukokuu ja poikkeukselliset helteet. Menin tytön kanssa kahdestaan lähiseutumme suureen ja vihreään puistoon eräänä perjantaipäivänä ja mieheni liittyi seuraan myöhemmin töistä päästyään. Manna rakasti makoilla viltillä vähissä vaatteissa ja katsella tuulessa liikkuvia puita ja sinistä taivasta. Viihdyimme paikalla nelisen tuntia, jonka aikana lapsi otti todella pitkät päiväunet ja minä sain lukea juorulehden kannesta kanteen.

Puistoretkistä tuli yksi kesän mieluisimmista ohjelmanumeroista ja kävimme monessa eri paikassa ihmettelemässä maailman menoa.


Ekalla puistoretkellä. (3 kk)


Tässä ollaan Suomenlinnassa. (5 kk.)

Manna oli ensimmäisen kerran hoidossa kokonaan ilman meitä hänen ollessa puolivuotias. Menimme mieheni ja hänen veljiensä kanssa Tallinnassa ja olimme erossa tytöstä jopa kolme yötä. Laivamme lähti lauantaiaamuna niin aikaisin, että parhaaksi ratkaisuksi osoittautui viedä lapsi 130 km:n päässä asuville vanhemmilleni jo perjantaina. Sunnuntaina laiva oli taas sen verran myöhään takaisin Suomessa, että äiti ehdotti vielä yhtä yötä. Vaikka meillä oli jo ihan kamala ikävä pientä tyttöämme, silti se oli paras ratkaisu kaikkien kannalta: meidän ei tarvinnut lähteä ajamaan yötä myöten lapsuuden kotiini ja takaisin, eikä lasta tarvinnut herättää kesken unien.

Olin kirjoittanut äidilleni "Mannan manuaalin", jossa kerroin päivän rytmistä, ruokailusta ja nukkumisesta. Se helpotti äidin työtä kun ei tarvinnut alkaa arvailla mitään. Äiti lähetti välillä viestejä, että kaikki kunnossa. Meitä vähän jännitti, miten noin pieni suhtautuu meihin kun olemme olleet erossa niin monta yötä, mutta kun äiti toi Mannan kotiin maanantaina aaupäivällällä, hänen kasvoilleen nousi heti leveä hymy. Mummilaviikonloppu oli kuulemma mennyt hienosti, mikä oli tietenkin ihana kuulla.

On suositus, jonka mukaan lapsen hoidossa vietettyjen öiden määrä olisi yksi per ikävuosi. Tämän suosituksen mukaan Mannan ensimmäinen hoitoreissun pituus meni tosi överiksi, mutta olen sitä mieltä, että käytetään maalaisjärkeä. Suositus on mielestäni hyvä, jos hoitopaikka ei ole ihan tuttu. Jos kyseessä taas on läheisiä ihmisiä, voi toimia lasta katsomalla ja sen mukaan, miten kotoisaksi lapsi itsensä yleensäkin hoitopaikassa tuntee.

Autossa
Manna on ollut hyvä matkustaja, mutta ihan pikkuvauva-aikana hän heräsi ja alkoi ähnätä aina kun pysähdyttiin esimerkiksi liikennevaloihin. Siitä huolimatta matkustaminen on ollut suhteellisen helppoa. Joskus tyttö muuttuu tuskaiseksi kun ei jaksaisi enää istua (etenkin nykyään kun osaa jo liikkua itse), mutta kovalle laitettu musiikki toimii yleensä siihen kuin taika. Vain kerran olen joutunut pysäyttämään auton kesken matkan mennessämme tytön kanssa kahdestaan siskolleni kylään. Pysähdyin laittamaan lisää maitoa pulloon ja vaihtamaan vaippoja. Kun matkustamme koko perhe, minä olen lapsen kanssa takapenkillä, jolloin häntä on helpompi hoitaa. Yksin Mannan kanssa liikkeellä ollessa hän matkustaa etupenkillä.


Tässä huvittaa jokin. (4 kk)


Autossa on kiva katsella. Mannan päällä oleva huppari on minun vanha. (6kk)

Ristiäiset
Manna-nimi oli meillä mielessä jo pitkään ennen vauvan syntymää, mutta sen ohella oli muitakin hyviä vaihtoehtoja. Lopulta meillä oli jäljellä kaksi nimeä ja koska kumpikin nimiehdokas oli meistä ihan tasaväkinen, annoimme sisareni, Mannan tulevan sylikummin, päättää kumpi niistä annetaan.

Äiti halusi perinteen mukaan järjestää juhlat (hän on järjestänyt myös sisareni lasten risiäiset) ja Manna sai nimensä vanhempieni luona, eli minun lapsuuden kodissani sunnuntaina 11.4. Paikalla olivat meidän ja vanhempieni lisäksi Mannan kummit perheineen ja minun isovanhempani (Mieheni äiti ei harmillisesti päässyt paikalle, koska oli sairastunut). Kuulostaa ensin pieneltä joukolta, mutta meitä oli yli 20. Mannalla on poikkeuksellisen monta kummia: heitä on yhteensä viisi. Kenenkään pois jättäminen ei olisi tullut kysymykseenkään, joten päädyimme tähän ratkaisuun. Siskoni on Mannan sylikummi ja muita kummeja ovat siskoni mies, serkkuni ja mieheni kaksi veljeä. Meille oli tärkeää saada lapselle kummit, joita hän näkee säännöllisesti ja joista tulee tärkeä osa hänen elämäänsä.

Minua vähän jännitti ristiäiset etukäteen. En tiedä miksi, mutta ehkä tietoisuus siitä, että kaikki tämä tehdään meidän lapsen vuoksi jännitti. Manna käyttäytyi koko ristiäispäivän erinomaisesti: ennen juhlan alkamista hän nukkui pitkät unet ja kekkereissä nautti saamastaan huomiosta. Kastamistilanne oli liikuttava ja muutenkin juhla oli lämminhenkinen ja rento. Manna kastettiin kauniissa äitini puolen sukumekossa. Ensimmäinen siinä nimensä saanut lapsi (äidin serkku) syntyi 40-luvulla ja kangas alkaa luonnollisesti olla aika hauras. Helmaan on kirjailtu kaikkien sitä käyttäneiden lasten nimet, myös minun.




Manna Marianne 11.4.2010.

Manna sai hienoja lahjoja. Hän sai mm. kaksi helminauhaa, hauskan kummilusikan, Manna-puuroa, hopeisen taulun ja Muumi-astiasetin.


Hieno kummilusikka, joka on tehty oikeasta vanhasta lusikasta.

Vanhemmuus
Äidinvaistoni heräsivät heti Mannan synnyttyä. Ne suorastaan leimahtivat kun tyttö annettiin syliini. Mieheni kertoi tajunneensa kunnolla kaiken vasta kotona ja on siitä lähtien ollut tytön pauloissa ihan kokonaan. Olemme molemmat niin täynnä rakkautta, ettei sitä voi mitata millään. Mutta vaikka teemmekin kaiken (varmaan jonkun mielestä ärsyttävän) varman päälle, osaamme silti henkisesti ottaa vanhemmuuden rennosti. Emme halua suhtautua asioihin niuhottavasti ja samaa ronskia huumoria lentää kuten ennen lastakin. Minä haluan edelleen olla äitiyden lisäksi myös vaimo, ystävä, sisko ja tytär, joten muustakin kuin lapsesta puhuminen on yhtä helppoa kuin ennenkin. Huomasin alussa, että osa ystävistäni ikään kuin tunnusteli, olenko minä kadonnut "äitimaahan", vai olenko se sama tyyppi kuin ennenkin. Tein pian selväksi olevani ja edelleen yhtä kiinnostunut heidänkin asioistaan. Vaikka lasta tuleekin sekunnissa ikävä ja hän on (mieheni ja perheeni lisäksi) tärkein asia maailmassa, silti minulla ei ole vaikeuksia lähteä ystävieni kanssa viettämään iltaa ja jutella koko illan kaikesta muusta paitsi lapsesta. Se on tärkeää myös jaksamisen kannalta, sillä vaikka Manna ei vaikea lapsi olekaan – päin vastoin – silti jatkuvassa valmiustilassa olevat emon vaistot vievät energiaa. Mieheni osallistuu lapsen hoitoon ihan tasapuolisesti, joten saamme molemmat omaa aikaa niin paljon kuin on tarvis.


Photoboothilla otettu ensimmäinen perhepotretti pari päivää kotiutumisen jälkeen.