Manna pelkää kaikenlaisia karvaisia juttuja (lukuunoattamatta isiä, heheh). Ostimme hänelle lampaantaljan tulevaa talvea varten, joka on ihana rattaissa ja vaikka pulkassa. Talja kuitenkin aiheutti pelokasta itkua ja vaikka kuinka yritimme näyttää, ettei ole pelättävää, pelko pysyi. Päivien mittaan olen pikkuhiljaa totuttanut lasta näyttämällä ja antamalla tunnustella taljaa varovasti. Nyt alkaa olla jo vähän rennompi mieli sen vierellä. Mieheni sanoi, että Mannasta tulee eläinaktivisti: itku johtui siitä että lammas on kuollut. Mannahan ei kuitenkaan pelkää eläviä eläimiä – päinvastoin kun konttaaminenkin alkoi kissan perään lähtiessä.
Ostin itselleni huopikkaat, joiden reunassa oli karvakangas (jonka sitten poistin, koska olivat paremman näköiset ilman) ja Manna pelkäsi niitäkin. Muskarissa on hauskat pikkuiset peikko-sorminuket, joilla on päissään isot tukat. Myös niitä Manna pelkää, vaikka ei ihan niin paljon kuin noita kahta edellämainittua. Hän ei kuitenkaan uskalla koskea peikkoihin, toisin kuin muihin kerhossa oleviin lelulihin.
Pelottava juttu.
1 kommentti:
Onpas jännä juttu tuo karvapelko, noin pienellä! Meilläkin on lampaantalja vaunuissa. Se on kyllä kiva, kun ei tarvitse yhtään pelätä, että alapuolelta tulisi kylmää.
Lähetä kommentti