perjantai 11. syyskuuta 2009

Merkkejä

Täytyy tosissaan kyllä pitää vielä taukoa noiden jauheliharuokien kanssa. Oloni vaan paheni ja illalla se tuntui samalta kuin vielä kesällä, pahimpina kuvotusaikoina. Lisäksi kerroin eilisessä tekstissäni, että vatsassani ei ole tuntunut oikeastaan miltään pariin päivään. Niinpä pyysin eilen taivaan isältä jonkinlaista merkkiä Pöksystä, joka oli tuntunut lymyilevän jossain piilossa. Iltaan mennessä, samalla kun olo paheni, tunsin taas selvästi että vatsassa kyllä asustetaan. Ja mikä ihmeellisintä, tuntuu että se kasvoi päivän aikana ainakin.. metrin. Iloitsin illalla tästä ilmiöstä ja vasta tänä aamuna tajusin todella saaneeni sen merkin. :)

Ei kommentteja: