Pöksyn ensimmäinen lahja

Vatsaani on alkanut vihloa mojovasti viimeisen parin päivän aikana. Välillä vain pikkuisen, sillä tavalla nipistelee ja kutittaa. Eilen yritin tehdä näyttävää ja teatraalista tanssiliikettä mieheni huviksi kun nivusestani kuului: "hei et viitsisi.." Käsittämätön tunne, aivan kuin joku olisi vetänyt voimalla jostain jänteestäni. Tämä onneksi kuuluu asiaan kun kohtu kasvaa ja vihlonta todella voi ulottua nivuseen asti.

Viikonloppu oli mahtava. En poistunut perjantai-illan jälkeen mihinkään, vaan nautiskelin kotioloissa täysin siemauksin. Mieheni kävi kerran pikaisesti kaupassa ja videovuokraamossa. Ja juu, kyllähän minäkin kävin ulkoilemassa – parvekkeella. Kävin haistelemassa alkusyksyä ja ihmettelemässä sadetta. Eikös se lasketakin happihyppelyksi? Lauantaina uudistimme kotia syksyn piristykseksi. Se tarkoitti olkkarin ja makkarin huoneen järjestysten muuttamista. Luomisen tuskassa meni viisi tuntia, mutta lopputulos näyttää hyvältä. Iltaisin teimme hyvää ruokaa ja katselimme elokuvia. Ja minä tein tietenkin lempipuuhaani ja ahmin kirjaa. Kamala määrä energiaa.

Eilen innostuin ajatuksesta käydä kaikki kaapit raa-asti läpi ja heittää kirpputorille kaikkea turhaa. Ajattelin alkaa tuumasta toimeen jo tänään, enkä malttaisi enää olla töissä. Suurimmaksi haasteeksi muodostuu takuulla työhuoneen "remppakaappi", johon aloimme reilu kolme vuotta sitten muuttoremonttimme yhteydessä koota kaikkea siihen liittyvää. Kaappi sisältää kaikkea maalinjämistä pikku tapetin pätkiin ja miljooniin erilaisiin työkaluihin. Tänä päivänä siellä on kaikkea muutakin ja useista mussutusyrityksistäni huolimatta mieheni ei ole saanut aikaiseksi käydä komeroa läpi. Nyt se tapahtuu, vaikka se hirviö (kaappi, ei mieheni) kuinka ytittäisi esittää vastalauseita. Seuraava iso projekti on varaston läpi käyminen. Kun sen saa kuntoon, sisältä voi viedä talteen joitain isompia juttuja, jotka vievät vain turhaa tilaa. Hyödynnän tämän energiamäärän nyt täysillä niin kauan kuin sitä riittää. Mahtava tunne pursuta tällaista tarmoa!

Pöksy (nykyään tunnetaan myös nimellä Pöge) sai eilen ensimmäisen lahjansa. Rakas serkkuni oli hankkinut sille valkoisen, superpehmeän pupun, jota hän ei kuulemma malttanut olla antamatta jo etukäteen. Se todella oli suloinen ja halittava. Se on makuuhuoneessamme juhlapaikalla, puutuolilla istumassa ja odottamassa Pöksyn saapumista. Nyt vielä toistaiseksi se saa tyytyä minun ja mieheni seuraan.

Asiasta toiseen. Kun vauva alkaa kuulla vatsan läpi ulkomaailman juttuja, se on tietenkin mukava tutustuttaa musiikin hienoon maailmaan, etenkin kun äitinsä rakastaan musaa aika laidasta laitaan. Mutta: kuuntelen enimmäkseen sitä kuulokkeilla esim. työmatkalla ja töissä ja aikaa kertyykin helposti useita tunteja päivässä. Sen vuoksi iltaisin kotona tulee harvemmin enää laitettua musiikkeja päälle, paitsi tietenkin viikonloppuisin. Mutta mitäs hyötyä siitä kuulokekuuntelusta pienelle pötkylälle on? Eihän se nyt mitään tiehyitä pitkin voi kuulla sitä musiikkia, joka menee vain omiin korviini! Tässäpä pulmaa kerrakseen..