Äitiyslomalla

Massu viikolla 34+5.

Äitiyslomani alkoi tasan viikolla 35. Ohessa kuva mahastani muutama päivä aikaisemmin. Halusin ottaa kuvan sama pusero päälläni kuin viimeksi.

Ensimmäinen äitiyslomaviikkoni meni aika hujauksessa: ehdin olla kunnolla kotona oikeastaan vain kahtena päivänä. Ohjelmaan mahtui kaikenlaista aina kampaajasta (nyt on aika pirtsakka kihara) äidin vierailuun ja siskolla kyläilyyn. Oikeastaan ihan hyvä, ettei ensimmäinen viikko ollut liian rauhallinen, sillä vilkkaan työn jälkeen liian nopea pysähtyminen tulee aina vähän shokkina, vaikka sitä odottaakin hyvin paljon. Niinhän se on mille tahansa lomalle lähtiessä: ensimmäinen viikko menee totutellessa ja tajutessa, että nyt ei ole enää kiire. Sitten vasta pääsee kunnolla nauttimaan vapaudesta. Nytkin, ensimmäisen viikon jälkeen on paljon helpompi suhtautua kotipäiviin niin, että voin ihan oikeasti oleilla hyvällä omalla tunnolla rauhallisesti ilman tunnetta, että pitäisi tehdä koko ajan jotain. Toki pientä puuhastelua on mukava tehdä, mutta on myös ihana heittäytyvä sohvalle ja lueskella lehtiä ja kirjoja tai surffata netissä ilman ajatusta, että "nyt pitäisi kyllä tehdä sitä ja tota". Aloin eilen siivota kotia ja olin vihainen itselleni, koska tunsin oloni yht äkkiä väsyneeksi. Sitten muistin, että niin, enhän minä voikaan enää tehdä asioita samalla tahdilla kuin ennen. En minä olekaan millään tavallisella talvilomalla, vaan odotan lapseni syntymistä. On siis ihan luonnollista ettei pysty tekemään kaikkea samalla volyymilla. Tämä asia on välillä vaikea muistaa, sillä odotusaikani on ollut niin vaivatonta ja fyysisesti helppoa. Nyt vasta kun pitäisi tottua siihen, että olen viimeisilläni ja vastaan tulee joitain pieniä rajoitteita, en millään välillä tahdo tajuta sitä. Ihmettelen, miksi minun ei anneta välillä tehdä jotakin kanto- nosto- tai kiipeämishommaa. Sitten muistan. Onko se sama vanhuksillakin, jotka unohtavat (tai eivät myönnä), etteivät pysty tekemään joitain asioita kuten ennen?

Muuten on ollut edelleen loistava olo. En voi siis sanoa, että "haluan jo eroon tästä mahasta ja tästä olosta", kuten usein tässä vaiheessa saattaa jo tuntua. Huomaan kylläkin, että jos olen kävellyt koko päivän, illalla paikalleen asettumisen jälkeen selkä ja nivuset jumahtavat joksikin aikaa, kunnes palaavat taas ennalleen käytännössä seuraavana aamuna. Siinä taas toistaiseksi kaikki isommat vaivat, joita minulla on ollut. Vatsa alkaa olla vasta nyt tiellä joissain asioissa: sukkahousujen pukeminen ei ole enää kamalan nopeaa hommaa. Lisäksi kyyristely ei ole enää maailman mukavimman tuntuista, vaikka sujuvasti alas ja ylös pääsenkin.

Yölliset vessakäynnit ovat myös tihentyneet. Käyn parhaimmillaan pari kertaa pissalla ja vielä heti aikaisin aamulla. Janottaa usein. Ruokaa ei todellakaan enää mahdu kuin pienempiä annoksia, mikä on tietenkin hyvä asia. Ei tule ainakaan syötyä liikaa (vaikka jokaisen aterian jälkeen siltä tuntuukin).