Neuvolassa ja isolla kirkolla

Tänään oli taas neuvola. Painoni on palannut normaaliuomilleen, eli viiden kilon tietämissä mennään. Ehkä se viime viikkoinen oli jokin kehoni hetkellinen mielenhäiriö. Tai sitten se johtui puhtaasti vaan siitä, että vaaka oli eri. No joka tapauksessa, kaikki on hyvin. Verenpaine loistava, pissa puhdas ja hemoglobiini on noussut melkein kymmenellä! Nyt se oli 138 kun viime mittauksessa 129. Huomaa, että olen viime aikoina himoinnut ruisleipää oikein erityisesti. Hienoa, ettei minun ole tarvinnut syödä lisärautaa ollenkaan koko odotusaikana.

Lueskelin syksyn blogipäivityksiäni, joissa toivoin vatsan kasvavan. Hih! No nyt on. Moni sanoi silloin että "sinä ehdit vielä kyllästyäkin siihen", mutta niin ei ole ainakaan vielä käynyt. Ja tosiaan, viimeisiä viedään. Jos ehdin kyllästyä vatsaani, sitä ei sitten enää kauaa kestä.

Pöksyllä on ollut eilisestä asti lepovaihe päällä. No vähemmästäkin, koska ennen sitä tytöllä oli useita päiviä kestävät pirskeet. Vähän minua hermostutti sen hiljaiselo, mutta sydänäänet olivat kuitenkin jälleen tasaiset ja hyvät (138).

Tänään sain myös ohjeistusta imetykseen. Se tulee olemaan varsinainen taiteenlaji. Ei ole helppoa saada vauvaa imemään ja joskus siitä tuleekin kunnon taistelua. Toisilla se taas alkaa sujua heti. Täti kyseli kantaani imetykseen ja sanoin, että aion imettää, jos minulta vaan maitoa tulee ja yhteistyö Pöksyn kanssa sujuu. Mutta jos tilanne on mahdoton ja joudun luopumaan ajatuksesta, en ala siitä itseäni ruoskimaan. Toiset, nuoret äidit sanovat raa-asti, että nainen on huono äiti jos ei imetä. No just juu, sehän on noin yksinkertaista. Ihmetyttää muutenkin naiset, jotka päästelevät suustaan tommoisia asioita. Ja miksi ylipäätään naiset (etenkin tuntemattomat) eivät pidä toistensa puolia, vaan raatelevat toisiaan? Joskus inhoan akkalaumoja juuri tuon takia. Itse en ainakaan aio ottaa mitään tunnontuskia, jos imetys ei onnistu. Se ei ole mikään hyvän äitiyden mittari. Tottakai olen todella iloinen, jos kaikki menee kuten pitääkin. Se helpottaa montaa asiaa.

Neuvolan jälkee päätin suunnata ihmisten ilmoille parin kotipäivän jälkeen. Kaupunkiin päästyäni soittelin miehelleni töihin. Päätimme käydä yhdessä aamupäiväkahvilla (tai minä join omenamehua), jonka jälkeen kävin eräässä kirjakaupassa. Käväisinpä matkan varrella työpaikallanikin ja näin monta ystävää matkalla. Seilasin ympäri kaupunkia raikkaassa ilmassa ja havaitsin, että liikkumisen helppous on muuttunut viikon aikana aika paljon. Nyt lantioliitokset alkavat olla jo niin löysät, että lonkkia ja nivusia alkoi särkeä melkein heti. Konkotin viimeisillä voimillani bussiin muutaman tunnin käyskentelyn jälkeen. Tämä ilta siis tulee olemaan aika herkullista aina kun nousen tuolista: viime aikoina tosiaan on ollut niin, että kun on kävellyt paljon ja pysähtyy sitten, koko lantion seutu menee aivan juntturaan. Nyt se särky alkoi kuitenkin aikaisemmin. Olo tokenee siitä yleensä seuraavaksi aamuksi. Toivottavasti tälläkin kertaa.

Alkuraskaudessa muutaman kerran esiin tulleet hormonaaliset säryt nimittäin mietityttivät: olin varma, että ne pahenevat raskauden loppuvaiheessa. Niin ei ole kuitenkaan, ihme kyllä, vielä käynyt, mikä tietenkin helpottaa liikkumista.

Sain tänään ilouutisen ystäväni raskaudesta! Olen aivan hössissäni, sillä pääsen jakamaan ajatuksia ja juttuja myös hänen kanssaan. Olen tosi onnellinen hänen puolestaan.